Koirakuiskaaja Cesar Millan pois TV:stä
Kommentoitu viesti
Vieras Vieras |
#304 Re: Re: Re:14.02.2011 14:17#288: Koiran ehdoilla - Re: Re: Teit päätelmän, että kana muni pelosta. Ihmettelin vain, että millä perusteella olet kanojen muninnan ja siihen liittyvän mielentilan asiantuntija. Koirien leikin yhteydessä kropat ne vasta heilahtavat ja hampaat käyvät. "Tökkiminen" on täysin vaaratonta ja pientä siihen nähden. Härregyyd, mitä hiusten halkomista! Rauhoittava ele, jolla koira voi rauhoitella myös itseään, liittyy tietenkin rauhoittumiseen! Aggressiivinen käytös ei välttämättä ole viimeinen vaihtoehto, jotkut koirat ovat jo siinä pisteessä, että eivät enää edes varoita. Ja sitten vielä koiran luonnollisesta käytöksestä: Laumavietti on tärkein koiran käytöstä ohjaava vietti. Koiralle luonnollisinta on kuulua laumaan ja seurata laumanjohtajaansa. Laumanjohtaja päättää, milloin vaelletaan, milloin metsästetään, milloin levätään. Laumassa seuraajat eivät tee päätöksiä ja tässä kyseisessäkin tapauksessa, missä koira ei ollut ihmisillä hallinnassa, koira hyökkäili kanojen kimppuun. Laumanjohtajuuden ydin onkin siinä, että johtaja kontrolloi viettejä. Tämä on se asia, missä johtajuus mitataan. Nimimerkkisi ja kommenttiesi perusteella, koiran tulee saada hyökkäillä OMAN PÄÄTÖKSENSÄ MUKAAN minkä tahansa kimppuun. On päivän selvää, että tämän esimerkkikoirankin tulee saada toteuttaa metsästysrotutaustaansa ja siitähän Cesar jaksossa puhuukin. Kaiken sellaisen toiminnan tulee kuitenkin tapahtua laumanjohtajan luvalla. |
Vastaukset
Koiran ehdoilla Vieras |
#307 Re: Re: Re: Re:2011-02-14 17:52:41Sanoit, tai joku sanoi (vaikea tietää kun ei käytetä nimimerkkiä), että: "Koiran lipominen edeltää monesti hyökkäystä, toki voi olla rauhoittumisenkin ele, mutta onko koira mielestäsi rauhalinen? EI, mutta Cesar saa hänestä rauhallisen :)!" Tästä lauseesta voi ymmärtää, että luulit minun tarkoittavan että lipominen on rauhallisen koiran merkki. Halusin korjata, että en tarkoittanut että koira on rauhallinen, vaan että koira on peloissaan ja stressaantunut ja siksi käyttää rauhoittavia eleitä kuten nenän lipomista. Vaikutti siltä, että ei ole termit ihan hallussa, rauhoittava ele ei kerro rauhallisesta koirasta vaan se kertoo stressaantuneesta koirasta. Mitä tarkoitat tällä lauseella: "Aggressiivinen käytös ei välttämättä ole viimeinen vaihtoehto, jotkut koirat ovat jo siinä pisteessä, että eivät enää edes varoita." Mielestäni tässä lauseessa ei ole kauheasti järkeä tässä muodossa? Tarkoitatko, että jotkut koirat ovat siinä pisteessä että eivät varoita murinalla tms. vaan siirtyvät suoraan puremiseen? Onhan pureminenkin aggressiivista käytöstä? Ja viimeiseksi, mihin perustat kertomuksesi koiran luonnollisesta laumakäytöksestä? Se mitä itse olen lukenut ja kuullut asiantuntijoilta, koirankouluttajilta, biologeilta jne. on että koira on kesyyntynyt joko sudesta tai villikoirasta kymmeniä tuhansia vuosia sitten alkamalla asumaan ihmisten lähettyvillä ja syömään haaskoja, ihmisten tuottamia jätteitä tai ylimääräisiä ruokia. Tässä vaiheessa koirien aivot ovat alkaneet pienemään vuosituhansien saatossa, kun niiden ei enää tarvinnut metsästää ruokaansa - jätetunkiolla käyminen on paljon helpompaa kuin metsästys eikä vaadi niin suurta aivokapasiteettia. Sieltä saakka koirat eivät ole keskenään pääasiallisesti metsästäneet vaan ravinto on hankittu haaskoista ja jätteistä, ja ne ovat muodostaneet vaihtelevia laumoja joissa ei ole tiettyä laumahierarkiaa. Tälläisiä ovat nykyajankin villikoirat, jotka etenkin kehitysmaissa asuvat kylien liepeillä. Näitä nykyajan villikoiria ovat tutkineet useat kansainväliset tutkijat ja suomalaisista esimerkiksi Tuire Kaimio. Nykyaikana koirien ja susien eroista kertoo esimerkiksi se, että suurimmalla osalla koirista ei ole täyttä metsästyskäytöstä kuten sudella vaan vain osia siitä. Esimerkiksi, jotkut koirat on jalostettu jäljestykseen, jotkut noutamiseen, jotkut jahtaamiseen ja kiinniottoon (esim. luolakoirat) ja niin edespäin. Joillakin alkukantaisilla roduilla saattaa olla useampia palasia tästä käytöksestä. Tämän lisäksi villikoiralaumoissa uros naaraan astuttuaan ei jää odottamaan pentuja tai hoitamaan niitä. Susilaumat toisaalta koostuvat pariskunnasta ja heidän jälkeläisistään, jotka aikuistuttuaan eroavat tästä perhelaumasta ja etsivät oman parin. Aivokapasiteeltaan ja motivaatioiltaan nykyajan lemmikkikoiraa muistuttaa lähinnä pentusutta, joka haluaa turvaa, ravintoa, seuraa ja aktiviteetteja eikä välitä laumahierarkiasta. Joten mielellään kuulen mihin perustat nuo kommenttisi laumakäyttäytymisestä. Oletko itse kenties tutkinut koiralaumoja, vai oletko vain kuullut nämä asiat kummin serkun kaimalta? Onko sinulla mitään todisteita siitä että asia on näin? Niin, jos olet sama henkilö kenen kanssa olen aikaisemmin keskustellut niin taidat olla sitä mieltä että kaikki tieteellinen tutkimus on valheellista, mutta olisi silti hyvä kuulla mihin auktoriteettiin perustat mielipiteesi? Pelkkä "näin se vain on" ei kyllä riitä, kun samaan aikaan netti ja kirjallisuus on pullollaan asiantuntijoita jotka sanovat että asia ei todellakaan ole noin. Sanoit, että "Laumassa seuraajat eivät tee päätöksiä ja tässä kyseisessäkin tapauksessa, missä koira ei ollut ihmisillä hallinnassa, koira hyökkäili kanojen kimppuun." Anteeksi vaan, mutta tämä on kyllä niin kaukaa haettua että en voi edes uskoa lukemaani. Labradorinnoutaja on jalostettu ottamaan lintuja kiinni, ja jos sille ei opeteta muuta käyttäytymismallia, se toteuttaa sitä mikä sille luonnostaan tulee, lintukoira kun on. On hyvin vaikeaa opettaa tälläistä koiraa lopettamaan sille luontainen käytös josta se saa erittäin suurta mielihyvää, mutta onhan se mahdollista kovalla työllä kuten nimimerkki kanafarmari kertoi. Toisaalta, ehkä kannattaisi ottaa seurakoira jos omistaa kanoja, kaikkien elämän helpottamiseksi. Itselläni on metsästysrotuinen koira ja vieläpä metsästyskäytössä, joten tiedän miten kova se metsästysvietti on. Ja viimeisenä, sanoit että: "Nimimerkkisi ja kommenttiesi perusteella, koiran tulee saada hyökkäillä OMAN PÄÄTÖKSENSÄ MUKAAN minkä tahansa kimppuun." Aika paksu väite, ottaen huomioon että et kauheasti tiedä minusta, koirastani tai siitä minkälainen suhde meillä on. TOTTAKAI koiralla pitää olla johdonmukaiset säännöt ja rajat mitä se saa tehdä, ja mitä ei. En missään nimessä salli hyökkäilyä, aggressiivista käytöstä tms. Se ero tulee siinä millä tavalla nämä säännöt koiralle kommunikoidaan, itse valitsen palkita oikeasta käytöksestä enkä käytä rangaistuksia koska tiedä niiden tuhoavan koiran luottamuksen minuun ja aiheuttavan enemmän ongelmakäytöksiä kuin ne korjaavat. Nimimerkkini kertoo siitä, että en halua inhimillistää koiraa, enkä myöskään halua asettaa koiraa tilanteisiin missä se laitetaan fyysisesti tai henkisesti sen äärirajoille. Eräs koirakouluttaja sanoi osuvasti: "set your dog up for success". Perustan kaiken toiminnan oman koirani ja muiden koirien kanssa siihen mikä on uusinta tietoa koiran käyttäytymisestä, oppimisesta ja motivaatioista. Käytän sitä tietoa kommunikoidessani koiran kanssa sillä tavalla, että sen on mahdollisimman helppo oppia ja toteuttaa ne asiat, käytökset ja säännöt mitä siltä vaadin. Tärkeintä on muistaa, että koira toimii kuten sille on kannattavaa, joko saavuttaaksen jotain miellyttävää tai välttääkseen epämiellyttäviä asioita. Ei ole mitään dominanssia, vaan on vain opittua käytöstä. Meidän ihmisten näkökulmasta se käytös voi olla hyvää tai pahaa, mutta koiran näkökulmasta se on aina kannattavaa, koira aina saavuttaa sillä jotain. Jotta voimme kouluttaa koiraa, meidän on ymmärrettävä mitä koira sillä käytöksellä saavuttaa.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45472 Luotu: 02.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
165 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
139 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
107 Luotu: 03.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1731 Luotu: 12.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
74 Luotu: 01.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
215 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
242 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20859 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
107 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Tjudan vanhan graniittisillan säilyttämiseksi
93 Luotu: 26.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3583 Luotu: 10.09.2021