VAADIMME UUSIA SUSITUTKIJOITA RKTL PALVELUKSEEN
Kommentoitu viesti
Esa Hankonen |
#54 Ketä tilalle, Markoko?01.04.2013 16:25Sinänsä positiivista, että joku on huolissaan RKTL:n tutkijajatkumosta, jotta tutkimus ei sentään loppuisi, kun nykyinen tutkijakunta joskus eläkeputkeen siirtyy. Luojan kiitos uusien tutkijoiden nimittäminen ei kuitenkaan mene samalla tavalla miten punakartiin aikoinaan valittiin plutoonan päälliköt eli möykkäämällä ja CAPS LOCK päällä HUUTAMALLA. Siksi olisikin mielenkiintoista kuulla ja lukea adressin tekijän taholta, KUKA tai KETKÄ pitäisi valita nykyisten riistantutkijoiden tilalle. Ei suinkaan vain Marko Lind itse tai jos niin millä ansioilla? Aika harvassa taitaa tässä maassa olla ne henkilöt, jotka pystyvät nykyisten tutkijoiden saappaanmitat täyttämään, koska niihin hommiin tarvitaan vähän muutakin, kuin 6.0 keskiarvolla suoritettu peruskoulun päästötodistus, jota edes sitä ei taida adressin tekijältä edes löytyä. Olisi myös mielenkiintoista saada perusteet siihen mitä vaikutusta tutkijoiden vaihdolla olisi populaatiomääriin, koska kuitenkin tieteen ja tutkimuksen tekeminen vaatii pitäytymistä tosiasioissa. Puskista susimäärien huutelu ei sitä ole, jos ei niitä susia maastostakaan löydy yhtään sen enempää. Ja aika harmittomia sudet sitten kuitenkin viime kädessä ovat, jos niitä olisi vaikka se metsästäjäliiton taannoinen 350 yksilö tai 35 laumaa. Hirmu vähän vahinkoa ovat sikseen saaneet aikaan ja kas kummaa, nekin vain alueilla joissa RKTL on susia ilmoittanut olevan. Kun tuo 350 sutta jaetaan nyt Suomen kartalla alueille, joissa susia ei virallisesti tiedetä olevan, aika merkityksettömistä eläimistä vahinkojen aiheuttajina on sitten kuitenkaan kyse. Riistakeskus voisikin ensisijaisest myöntää lupansa juuri noille alueille, niin nähtäisiin paljonko sieltä susia tullaan kaatamaan ja tätä kautta saataisiin myös RKTL:n arviokartta näin ajan tasalle päivitettyä. |
Vastaukset
Marko Lind Adressin tekijä |
#55 KYLLÄ TYÖ TEKIJÄNSÄ LÖYTÄÄ; MYÖS SUSITUTKIMUSPUOLELLA2013-04-01 18:22:41#54: Esa Hankonen - Ketä tilalle, Markoko? Esa kirjoitti:
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
440 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51114 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21069 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
245 Luotu: 29.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
54 Luotu: 22.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025