Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Päivi |
#10530 Re: FYI18.04.2013 07:27Tämänkin kortin Daavid ja Joonatan, vihollinen tuo sinun eteesi varmasti, jos olet Kristukseen uskova, tai etsivä, ja olet kiusauksessa tällä alueella, tai olet jo astunut ratkaisevia askelia sillä tiellä, tai peräti jo pinttynyt, eikä enää mikään hetkauta. Muistan sangen selvästi, miten itsekin jouduin kaltevalle pinnalle, voisiko Jumala sittenkin hyväksyä, koska hekin pitivät niin syvästi toisistaan? (On kokonaan toinen asia alkaa samaa sukupuolta olevien suhteeseen, kuin millaisten myrskyjen keskellä Daavid ja Jonathan olivat uskollisuusliitossa keskenään. Daavidhan oli kuoleman vaarassa lähes koko ajan kun oli Saulin suvun kanssa tekemisissä.) Perustelen tätä arveluani sillä, että Daavidin kiusaukset olivat Batseban hahmossa. Ja jos hänellä ja Jonathanilla olisi ollut tällaista sidosta, sen R:ttu olisi kertonut. Etenkin, koska Daavid on koko Raamatun ilmoituksessa niin keskeisellä paikalla, että hänen sukunsa kuninkuus on jopa iankaikkista. Kristus syntyi tähän samaan sukuun. Ja on vielä istuva näkyvästi tälle valtaistuimelle ! Ja niinkuin Batseban kohdalla - Profeetta Naatan tuli ja sanoi: Sinä olet se mies! Ei jäänyt yhtään tilaa arveluille. Ihmisen silmillä voi olla vahva peite, ja sokaisija ei soisi, että totuus tulisi näkyviin. On aikoja ja hetkiä, kun ihminen lakkaa kysymästä ja Jumalan henki jättää lopullisesti asumuksena ( minkä paatumuksen näet tämänkin sivuston riveiltä). - Ei ole enää paluuta. Ja elämä lipuu hiljaa kohti suurta pudotusta. Tänään on vielä kaikki mahdollista, Jeesusta voi huutaa avuksi, ja hän tulee. Hän hoitaa ikäväsi aikanaan - uskalla ottaa askel. Hän yksin pystyy irrottamaan sinut. Hän on Vapahtaja ja Herra. Eikä hän tarjoa tyhjää tilalle, vaan oman ihmeellisen hyvyytensä ja rakkautensa, joka on todellinen, myös tunne-elämääsi tuntuva ja sen täyttävä ! Et jää tyhjän päälle ! |
Vastaukset
Vieras |
#10532 Re: Re: FYI2013-04-18 07:45:59Erittäin mielenkiintoinen tapa väistää haaste ja laittaa laput silmille. Daavidin ja Joonatanin tapaus on vähintään yhtä selvä kuvaus miesten välisestä rakkaudesta, kuin Paavalin kritiikki sitä vastaan. Molemmissa on tulkinnanvaraa, mutta Paavalia ylitulkitsette ja Daavidin kohdalla taas panette homotulkinnan piiloon. Tästä tulee mieleen Raamatun tulkinnan tärkeä piirre: Niin Paavali kuin Mooseskin listaavat paheita, jotka ovat ominaisia nimenomaan kilpaileville uskonnoille. Näiden seassa lienee molemmilla uskonnolliseen riittiin liittyvä homoseksuaalinen osio. Sinne liittyy myös Paavalin kielto temppelien ja jumalankuvien käyttöön ja Mooseksen käsittämättömän ankarat vaatetus- ravinto- kuukautis- yms. yms. säännöt. Oman uskonnon sisällä ennen kaikkea VT:ssa sallitaan hyvinkin laaja käyttäytymisen skaala, joka kattaa mm. sukurutsan ja omien lasten raiskattavaksi tarjoaminen (Loot), miesten välinen rakkaus (Daavid) runsas jalkavaimojen pito (esim. Abraham ja Daavid). Tästä sekasotkusta on todella uskomattoman tyhmää, asenteellista ja ennen kaikkea julmaa väittää, että siellä olisi selkeä viesti homoseksuaalisuuden tuomitsemiseksi siten, että kyseinen asia nousee kaikkien muiden syntien yläpuolelle. |
Vieras |
#10533 Re: Re: FYI2013-04-18 07:49:55Itse asiaan puuttumatta toteaisin, että tapasi käydä keskustelua on osapuolten kantoja turhaan polarisoiva ja vieläpä vastapuolta suorastaan demonisoiva. Se että ihmiset ovat kanssasi eri mieltä ei oikeuta sinua stigmatisoimaan heitä puhumalla "vihollisesta" ja "sokaisijasta" (aivan kuin itse pääpirulainen puhuisi suoraan palstalla kirjoittavien kautta) eikä varsinkaan tyypittelemään kanssakeskustelijan henkilökohtaisia ominaisuuksia. Silti olet kerkeästi leimaamassa eriävän näkemyksen esittäjän mm. kiusauksissaan pinttyneeksi, paatuneeksi, ikävästä kärsiväksi ja ilmeisesti tunne-elämässään jonkinlaista tyhjyyttä tuntevaksi. Vastauksesi olisi ollut vallan riittävä, jos olisit malttanut pitäytyä pelkässä asiasisällössä eli kahden Raamatun henkilön tarinan kuvauksessa, hahmojen motivaatioissa, oman perustellun näkemyksesi esittämisessä. |
veryxyl |
#10544 Re: Re: FYI2013-04-18 09:34:40Kiitos Päivi tästä kirjoituksesta, parannuksen teko on tämän päivän asia. Tänä päivänä, kun tunnustamme syntimme, Hän antaa ne anteeksi.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10256 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40889 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
901 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
614 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
555 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
81 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025