Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Päivi |
#11322 Re: Re: Re: Re: HERÄTYS!24.04.2013 19:31#11307: - Re: Re: Re: HERÄTYS! Mielestäni usko ei ole ihan empiirisen tiedon vastakohtakaan. Ota esim etelä-euroopan / lähi-idän kartta. Voit kepeästi silmilläsi navigoida alkukristillisten vuosisatojen tapahtumia, Paavalin ja muiden apostolien tuloja, lähtöjä. Lisäksi satamia ja synagoogia, maaherran palatseja ja kasarmeja. Esim. apostolien tekojen 21.luku: " Kun olimme eronneet heistä ja lähteneet purjehtimaan, laskimme suoraan Koossaareen ja seuraavana päivänä Rodoon ja sieltä Pataraan. siellä tapasimme Foinikiaan menevän laivan, astuimme siihen ja lähdimme purjehtimaan. Ja kun Kypro rupesi näkymään ja oli jäänyt meistä vasemmalle, purjehdimme Syyriaan. Kr.usko on lujasti kiinni historiassa kartalla ja kirjoituksissa. Myöskin historian kirjoituksissa. Nimistö liittää sen juuri siihen aikaan ja paikkaan. Hallintovirkamiesten historia on epäämättömästi talletettu. Myös esim sellainen outo yksityiskohta, että ylipappeja oli Jeesuksen aikaan kaksi, Hannas ja Kaifas. Historiasta tiedetään heidän hallintokausiensa olleen tarkoituksellisesti vuoden verran päällekkäin. Fundamentalismistä sanoisin, - tai enpäs sanokkaan - sano sinä millä tavalla se on kr.uskon vääristynein muoto? www.youtube.com/watch?v=udkFEL---N8 |
Vastaukset
Vieras |
#11323 Re: Re: Re: Re: Re: HERÄTYS!2013-04-24 19:41:32#11322: Päivi - Re: Re: Re: Re: HERÄTYS! Empiria henkilöiden liikkeistä ja siitä, oliko heillä jumalallinen voima, ovat kovasti eri asioita. On helppo liittään tarinaan historiallinen konteksti, mutta eri asia todistaa, että tarinan henkilöt ovat todella tuolloin toimineet. Jeesuksen toiminnasta ei ole mitään tällaista näyttöä, esimerkiksi oikeudenkäyntiasiakirjoja tms. Mielenkiintoinen on myös historiallinen ajoitus: Paavali, joka todella lienee historiallinen henkilö, puhuu Jeesus Kristuksesta vain siinä muodossa, missä hänestä oli jo ennustuksissa kerrottu + omista tapaamisistaan hänen kanssaan. Hän ei kuitenkaan sanallakaan puhu miehestä nimeltään Jeesus Nasaretilainen. Hänestä kertovat tarinat (=evankeliumit) onkin tutkimuksellisesti ajoitettu uudemmiksi kuin oletetut Paavalin originaalitekstit. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45687 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
369 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
138 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
196 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
94 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20898 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3603 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
27 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025