Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#1173627.04.2013 19:14Mutta hellyyttävää huomata, että kristitty osapuolikin uskoo tieteen sanomaa silloin, kun se tukee omaa ajatusmaailmaa. Vika ei siis olekaan tieteessä, vaan epämiellyttävissä tuloksissa silloin, kun ei haluta uskoa :) Ja tämä ei tarkoita, etten itse uskoisi noihin teidän lainaamiinne tutkimuksiin, mutta ne ovat aikansa lapsia ja lääketieteessä 10 vuottakin on jo pitkä aika. Kukaan ei silti varmaan haluaisi oikeasti palata siihen, miten 60- luvulla osattiin hoitaa syöpäsairauksia - silloin niihin yleensä kuoltiin. Miksi siis uskoa sen aikaiseen osaamiseen homoseksuaalisuuden suhteen? Vastata osaan itsekin: siksi kun haluaa uskoa. |
Vastaukset
ISÄÄITI PERHE |
#11741 Re:2013-04-27 19:45:23Homous ja sen tuomat ongelmat ovat edelleen samat. Eivät ole muuttuneet miksikään, joten tutkimukset ovat edelleen tarkastelun kestäviä ja vakuuttavia. Lapset ovat tulevaisuuden päättäjiä ja heillä tulee olla terveet elämän arvot käytössään, jotta voivat tehdä terveitä päätöksiä myös tulevaisuudessa. On kyse valtavan tärkeästä asiasta ajatellen kansakunnan moraalisesta kehityksestä. Edelleen ihmiset ovat tärkeitä, mutta mitä ihmiset viisaudellaan haluaa tehdä. On valittava se oikea viisas tie. |
taku |
#11744 Re:2013-04-27 19:54:02Kyllä minäainakin uskon tieteellisiin tuloksiin myös silloin kun ne eivät ole miellyttäviä.olenko kyseenalaistanut tässä jonkun tieteellisen tutkimustuloksen.En nyt näkisi että tiede olisi kristinuskoa vastaan onhan tiede todistanut mm että JeesusNasaretilainen oli historiallinen henkilö! |
veritas |
#11753 Re:2013-04-27 20:46:10Tiedät kaiketi maailman kuuluisimman kaavan : E=mc2. Einstein kehitti tämän kaavan, jonka mukaan energia on yhtä kuin massa kertaa valon nopeuden neliö. Mutta Jumala sanoi saman asian jo n. 1900 v. ennen Einsteinia. Nimittäin 2.Pietarin kirje 3.luku, jakeissa 11-12 kerrotaan :" Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, Jumala näki jo 1900 v. ennen Hiroshimaa ja ydinvoimaloita että uraania voidaan käyttää moniin tarkoituksiin. Tiede ei siis välttämättä ole ristiriidassa Raamatun kanssa. Nämä 60-luvulla tehdyt tutkimukset pitävät vieläkin.Eihän kukaan tietääkseni kumoa Einsteinin kaavaakaan vaikka se on ollut tunnettu jo n. 100 v. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45685 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2327 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
368 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
135 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
88 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20897 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3602 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
26 Luotu: 10.07.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025