Lapsen vieraannuttaminen rangaistavaksi
Kommentoitu viesti
Love |
#51 Viranomaisille rangaistus!28.04.2013 19:18Viranomaisten tulisi saada rangaistus, jos he aiheettomasti estävät vanhempaa/ia tapaamasta lastaan / lapsiaan. Tiedän monta tapausta, joissa on toinen vanhempi mustamaalannut toista, ja tämän takia (usein isä) ei saa tavata lastaan. Mitä tällainen aiheuttaa lapsen psyykkeelle? Eikö se ole lapselle hylkäyskokemus? Isä juoksee todistelemassa syyttömyyttään ja kun sen lopulta saa todistetuksi, on voinut kulua puolikin vuotta. Ja äiti alkaa miettiä uusia kikkoja erottaakseen lapsen isästä. Viranomaisille niin paljon koulutusta, että he osaavat katsoa kokonaisuuksia ja työpari, jotta vältytään puolueellisuudelta. Molempia vanhempi pitää kuulla tasavertaisesti, ja tietysti myös lasta, jos lapsi sen ikäinen. Ja ehdottomasti rangaistavaksi teoksi sellaiset sijoitukset, joissa vanhemmat eivät saa tavata lastaan. Kenelläkään ei tule olla oikeutta ottaa lasta kotoa pois muuta kuin äärimmäisessä hätä tilanteessa, kun lapsi on ihan oikeasti hengenvaarassa tai kasvuolosuhteet muuten vaarantuvat; ja siltikin voi olla tärkeää saada tavata vanehmpiaan. Nyt tilanne on usein se, että lapsia otetaan huostaan kiireellisesti, vanhempien tapaamista rajoitetaan (jopa ihan vauvoilla!!!) EIKÄ KUITENKAAN OLE KYSE LAPSEN HENGEN VAARANTUMISESTA, vaan viranomaisten HUOLESTA, johon ei ole todelllisuudessa näyttöä. Kiitos tärkeän asian esille ottamisesta, ja toivotaan, että Suomessa alkaisi tulla muutosta tähän hulluuteen, jossa kärsijöinä ovat LAPSET. Eläkää hyvinvointivaltiossa ja voikaa pahoin :(. |
Vastaukset
Lapsenäiti |
#150 Re: Viranomaisille rangaistus!2018-09-24 17:35:09#51: Love - Viranomaisille rangaistus! Itse naisena taistellu lapseni näkemistä. Isä vieraannuttamu häntä monia kertoja. Myös oikeuden määräämiä rikkonu jonkinlainen. Laki täs pitäis olla. Lapsi on vain miehen kosto väline |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3678 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1455 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1828 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
376 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
139 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1535 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
79 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1869 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
559 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11346 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2511 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
597 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
26 Luotu: 08.05.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
20 Luotu: 08.05.2025