Vaadimme vuonna 2007 väärinperustein huostaanotetun, Joona Markus Mikael Leppäniemen palauttamista k
Kommentoitu viesti
anu Vieras |
#71 lastensuojelu28.02.2011 23:27aaan kävi minullekin:väärin perustein vietiin kotoa.ensimmäinen perhe oli kauhea:olin ns.kodinhoitaja,halkojen hakkaaja,saunaveden hilaaja kaivosta:vanhanaikaisesti!lämmitin saunan,tein ruokaa,siivosin 120m"suuruisen omakotitalon,ruokin koiran ja ulkoilutin välillä.pyykkiäni ei huolittu pesukoneeseen,joten jouduin käsin pesemään sukista farmareihin!ruokaa en saanut yleensä lainkaan,joten koulussa piti syödä ähkyyn,kun tiesi ettei muuta ruokaa tule kuin seuraavassa kouluruokailussa.ja minua pilkattiin perheessä:"olet persreiätön pennunläkärä,yhteiskunnan loinen,eikä kukaan sinusts välitä.kärsin siellä 3,5v,kunnes koulussa tapaani tyttö kertoi asioistani äidilleen ja hän kértoi puolisoineen asioista sos.virastolle(olivat sair.työntekijöitä)lopulta pääsin pois.lisäksi sos.työntekijä,vanhapiika,sanoi minulle että olet kauhea lapsi,eikä sinua huoli kukaan!minua myös käytettiin seksuaalisesti hyväk,olin silloi 10v. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#72 Re: lastensuojelu2011-02-28 23:35:06pitäkää ihmiset lapsista huolta,vaikkei edes olisi teidän omianne!terv.lapsia rakastava,mutta minulla ole yhtään lasta,ikävä kyllä, |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3688 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1457 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1830 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
377 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
140 Luotu: 29.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1537 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
79 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1869 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
559 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11347 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
598 Luotu: 01.03.2023
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2511 Luotu: 15.07.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
26 Luotu: 08.05.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
494 Luotu: 09.04.2025