Uusia oikeuksia sosionomiopiskelijoille!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#33 En kannata sosiaalityöntekijän tehtävän avaamista YAMK-tutkinnon suorittaneille11.05.2011 16:01#32: Mikko N. - Sosionomi (Yamk) sosiaalityöntekijänä Olen samaa mieltä vieras #3:n kanssa siitä, että sosionomitutkinto ja YAMK -tutkinto eivät riitä sosiaalityöntekijän työhön. Olen itse sosionomi ja koen, että tutkinto antaa liian heikot valmiudet lainsäädännön soveltamiseen, mikä on kuitenkin keskeistä sosiaalityöntekijän työssä, jossa tehdään päätöksiä etuuksista ja palveluista. Esim. toimeentulotukea tai vammaispalvelulakia ei käsitelty juuri lainkaan koulutuksessani. Lastensuojelun osalta sosionomi voi erikoistua koulutuksessa, ja suorittamalla harjoittelut lastensuojelussa ja hankkimalla paljon työkokemusta, käytännön pätevyys voi olla jo riittävä. Mutta tällaisen rajauksen tekeminen - oikeus vain tiettyihin sosiaalityöntekijän tehtäviin - on käytännön lainsäädännön osalta hankalaa. Tämä on huomattu jo esiopetuksen kohdalla (toivottavasti tämä vaatimuksenne etenee, kannatan ehdottomasti sosionomeja päivähoidossa). Kannatan kuitenkin sitä, että polkua amk:sta yliopistoon helpotettaisiin - ei ole järkevää, että 3 vuoden amk-tutkinnon suorittaja joutuu suorittamaan 5 vuotta yliopistoa sosiaalityöntekijän pätevyyden saadakseen. Itse olen tällä polulla nyt ja koen, että matka on pitkä, vaikka osan kursseista saakin hyväksiluettua. Todennäköisesti jätän kesken. Jokin kolmas malli pätevyyden saamiseen olisi hyvä olla, jotta Mikko N:n mainitsema työntekijäpula saataisiin paremmin ratkaistua. |
Vastaukset
Vieras |
#34 Re: En kannata sosiaalityöntekijän tehtävän avaamista YAMK-tutkinnon suorittaneille2011-05-12 15:14:34#33: - En kannata sosiaalityöntekijän tehtävän avaamista YAMK-tutkinnon suorittaneille Kai tiedät miksi sinulla kestää viisi vuotta? Sinulla ei ole minkään valtakunnan osaamista! Jos sosionomin koulutus antaisi minkäänlaista pätevyyttä toimia sosiaalityöntekijänä, koulutus voisi olla huomattavasti nopeampaa. Suomessa on koulutuksen duaalimalli, koska amk- ja ylemmät ja alemmat korkeakoulututkinnot vastaavat erilaiseen tarpeeseen. Duaalimallin kannalta olisi paitsi tuhoisaa, myös äärimmäisen typerää että eri koulutukset johtaisivatkin samaan lopputulokseen. Mihin koko duaalimallia edes tarvittaisiin? Jos tämä on todellakin kouluprojekti, olen hämmästynyt. Meillä yliopistossa keskitytään opinnoissa olennaiseen, nämä vaikuttamiset jäävät jokaisen oman harrastuneisuuden varaan. Mikolle tiedoksi, hallintotiede on aika erilainen tieteenala kuin sosiaalityö. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45523 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1733 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
728 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
180 Luotu: 30.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
168 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20865 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
132 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025