PELASTAKAA NUORISOTALO MESTA!
Kommentoitu viesti
HyryläTerrorist |
#4 mesta on nuorisoongelma01.10.2013 21:20Onko nuorilla niin ylimääräistä aikaa että pakko olla jossain toisessa kotona ja mennä karkuun vanhempia ja töitä ja mikseivät mene riihikallion taloon saisivat liikuntaa kun sinne asti marssisivat. On nykynuoriso muuttunut niin kotoa poissaoleviksi että kohta syntyvätkin jossain mestassa. |
Vastaukset
HaHa |
#5 Re: mesta on nuorisoongelma2013-10-02 00:05:17#4: HyryläTerrorist - mesta on nuorisoongelma Mesta on ollut nuorten kokoontumispaikkana jo reilu 20 vuotta, joten mielestäni tässä asiassa ei voida väittää,että nykynuorissa olisi jotain vialla,jos hekin (kuten muutkin heitä ennen) haluavat tavata ystäviään muuallakin kuin koulussa. Kyllä nuoret ovat aina halunneet tiettyyn ikään tullessaan ottaa "etäisyyttä" vanhemmistaan, sitä kutsutaan kasvamiseksi..kyse ei suinkaan ole mistään vanhempia karkuun menemisestä ja tätä ovat myös tehneet nyt jo lähes 60 vuotiaat vanhempanikin ollessaan itse teinejä, joskin heidän aikanaan oli vielä turvallista tavata puistoissakin, esim. väkivaltarikokset olivat harvinaisempia. |
Troloo |
#11 Re: mesta on nuorisoongelma2013-10-02 07:12:22#4: HyryläTerrorist - mesta on nuorisoongelma Terrorist ! Toivottavasti Sinulla ei ole lapsia, minä en ainakaan haluaisi olla |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1030 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2036 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18202 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
459 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024