Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#22258 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Miehen ja naisen välinen suhde10.10.2013 19:09#22251: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Miehen ja naisen välinen suhde "Tuossa tilanteessa oli vain yksi ihmispari. Ei ollut vielä vanhempia, joita voi jättää. Mutta jo silloin Jumala antoi keskeisen periaatteen avioliitolle. Yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liitto on Jumalan jo luomistyön yhteydessä antama lahja......" Kaikki tuo sanomasi on jälkikäteistä tulkintaa ja sananpyöritystä. Ensimmäisellä miehellä ja naisella ei ollut moniavioisuutta, koska ei ollut muita miehiä ja naisia, ylläri, ylläri.... Kun sitten kuvataan isompaa joukkoa ihmisiä, moniavioisuus oli jo yleistä, eikä sitä tuomita. Moniavioisuus rupesi olemaan kiistanalainen Vanhan testamentin ajan lopulla ja Uudessa testamentissa yksiavioisuus normi. Asia muotoiltiinkin Uuden testamentin aikaan aviorikokseksi, vaihtoehtona kaksinnaiminen kun ei kuulunut enää juuri perinteeseen. Tämä kaikki osoittaa, että Raamatussa ei ole asiasta yhtä yksiselitteistä sääntöä - kuten ei monesta muustakaan asiasta. Kaikki väitteet Raamatun yksiselitteisestä luonteesta perustuvat jälkikäteiseen, tekstien merkityksiä vääristelevään tulkintaan. Se tekee myös ongelmalliseksi Raamatun sanan tulkinnalle yksikäsitteisenä Jumalan ilmoituksena, Jumala kun tuntui aika ajoin muuttavan mieltään. Vanha ja uusi liitto ovat tälle osittaisia selityksiä, mutta nekin molemmat haiskahtavat asioiden uudelleen tulkinnan päälle liimatuilta "pyhyyden sineteiltä". |
Vastaukset
Vieras |
#22295 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Miehen ja naisen välinen suhde2013-10-11 04:51:04#22258: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Miehen ja naisen välinen suhde "...Kun sitten kuvataan isompaa joukkoa ihmisiä, moniavioisuus oli jo yleistä, eikä sitä tuomita." "Vanhassa testamentissa mainitaan monia Jumalan omia, joilla oli useita vaimoja. Useimpien kohdalla asiasta ei sanota mitään nuhdetta. Pitikö Jumala siis moniavioisuutta ihan hyvänä asiana? On tärkeä nähdä, että Raamattu kuvaa ihmisiä ja heidän elämäänsä sellaisina, mitä ne ovat, ei sellaisina, mitä Jumala haluaisi niiden olevan.
Syntiinlankeemus toi ihmisen elämään kateuden, vihan, murhat, riidat, aviorikokset, moniavioisuuden ja monet muut ongelmat. Näistä ongelmista saamme hyvän kuvan sekä omasta yhteiskunnastamme että myös Raamatun sivuilta. Jumala esimerkiksi antoi selvän ohjeen, että Israelin kuninkaalla ei saanut olla monia vaimoja, kuten ympärillä olevien kansojen kuninkailla oli. Siitä huolimatta lähes kaikilla Israelin kuninkailla oli useita vaimoja. Uuden testamentin aikaan juutalaisten keskuudessa ei hyväksytty moniavioisuutta. Sen tähden tämä kysymys ei nouse esiin evankeliumeissa. Jumala loi ihmisen, miehen ja naisen, yhden kumpaakin sukupuolta. Hän asetti heidät liittymään toisiinsa niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. Seksuaalisuus meissä ei siis ole syntiinlankeemuksen seuraus, vaan se sisältyi Jumalan luomistyöhön. Eri asia on se, että synti on tuonut siihen monenlaisia vääristymiä niin kuin kaikkiin Jumalan luomiin hyviin asioihin. Mies ja nainen luotiin täydentämään toisiaan." http://www.sekl.fi/sites/default/files/Onko%20moniavioisuus%20raamatullista.pdf
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10283 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
41539 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
947 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
629 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
561 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
640 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
125 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
97 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
84 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
819 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20790 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1139 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2754 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025