Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#23002 Re: Re: Re: Katse moraalin ytimeen...25.10.2013 13:21#22976: - Re: Re: Katse moraalin ytimeen... Tuskastuttaa tämä ainainen selittely, että juuri nämä eivät ole tosiuskovia tai Jeesuksen seuraajia. Vastuusta ei pääse koko yhteisö, joka tähän asti on ylläpitänyt järjestelmää, jossa johtajien toimesta uhreja on painostettu antamaan anteeksi ja vaikenemaan asiasta - tietysti Raamatun lauseista väännetyin uhkauksin. Katuvia on ruvettu esittämään vasta, kun on jääty kiinni housut kintuissa. Pöyristyttäviä ovat myös selitykset, että tällaisia saarnaajia ei enää ole yhteisössä. Tämähän tarkoittaa, että kaikki 30 pedofiilisaarnaajaa on saatu kiinni ja erotettu tehtävistään. Jos se ei pidä paikkansa (kuten oletan), siinä taas hyssytellään ja pyritään painamaan edelleen vallitseva käytäntö villaisella. Jos se taas pitää paikkansa, on karmeaa, että sedät ovat jo pitkään tietäneet asianlaidan mitään sille tekemättä viime aikoihin saakka. Miksi tällaista on sitten ylipäätään tapahtunut VL-yhteisössä? Siihen vaikuttanee kaksi seikkaa: 1. Pedofilia traumatisoi uhrin ja osa heistä myös saa "tartunnan" toimintatavasta. Tutkimusten mukaan pedofiili on usein itse hyväksikäytön uhri. Näin on siis syntynyt itseään ylläpitävä perinne, jonkalainen on myös paljon julkisuutta saanut katolisten pappien tapaus. 2. Yhteisö on ollut huolissaan maineestaan ja antanut hyssyttelyllään tilaa tälle surulliselle perinteelle.
|
Vastaukset
Vieras |
#23013 Re: Re: Re: Re: Katse moraalin ytimeen...2013-10-25 15:04:28#23002: - Re: Re: Re: Katse moraalin ytimeen... Tässä taas yksi täydellinen pahvi!!!!! Arkkipiispan kommentti pedofiliasta: |
Vieras |
#23040 Re: Re: Re: Re: Katse moraalin ytimeen...2013-10-25 20:50:30#23002: - Re: Re: Re: Katse moraalin ytimeen...
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1304 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3461 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
405 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
325 Luotu: 04.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1701 Luotu: 22.03.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20426 Luotu: 20.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68602 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
540 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
675 Luotu: 13.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1462 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1826 Luotu: 09.05.2022
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11317 Luotu: 03.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2503 Luotu: 15.07.2023
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
259 Luotu: 17.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
587 Luotu: 01.03.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1840 Luotu: 10.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
757 Luotu: 10.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025