Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#23547 Re: Re: Re: Tasa-arvo ja erillisoikeudet homosuhteen suhteen30.10.2013 19:56#23532: - Re: Re: Tasa-arvo ja erillisoikeudet homosuhteen suhteen "Tilanne ei eroa mitenkään olennaisesti lapsettomuudesta kärsivien heteroparien tilanteesta. On myös yh-heteroäitejä, jotka hankkiutuvat raskaaksi. Heidän lastensa oikeuksien nimissä hjaluat varmaan estää heidän lastenhankkimishankkeensa...?" Itse asiassa voisin arvostaa sellaista suunnan muutosta, ettei kuka tahansa omista itsekkäistä syistään olisi automaattisesti oikeutettu lasten hankkimiseen sen paremmin adoptoimalla kuin itse synnyttämälläkään, vaan pitäisi jollakin tavalla pystyä osoittamaan asiaan omistautuvuutensa, kyvykkyytensä ja pätevyytensä kasvattamiseen ja vanhempana olemiseen. Pitäisin peruslähtökohtana sitä, että lapsia saisivat hankkia vain kaksi vastakkaista sukupuolta olevaa henkisesti kypsää aikuista ihmistä, mutta tietenkin tähän perustelluista syistä voisi anoa ja saada erillisoikeuksiakin, mikäli pystyy osoittamaan "pätevyytensä". Mistään rotu- tai sosiaalihygieniasta ei siis siinä mielessä suinkaan olisi kysymys, vaan ajokortin kaltaisesta ratkaisusta. Vaikeus on luonnollisesti siinä, miten tällainen ajokortin hankkiminen käytännössä järjestettäisiin. Tietenkin tämä arviointikyky pitäisi olla vaistonvaraisesti ihmisessä itsessään, ettei tällaista tarvitsisi ulkopuolisesti ruveta kontrolloimaan, mutta käytäntö osoittaa valitettavan tosiseikan, ettei ihmisillä tällaista sisäistä aikuisuutta useinkaan ole. Lapsia halutaan ja hankitaan omaksi huvikseen, vahingossa ja usein aivan puutteellisella tietotaidolla, mitä lasten kasvattamiseen ja hoitoon tulee. Minusta on kuitenkin kumma, että kuka tahansa saa millä perusteella tahansa tehdä lapsia, sillä kysymys on uuden ihmisen, uuden ihmiselämän alkuun saattamisesta. Sama yhteiskunta kyllä rajoittaa tai valvoo samojen ihmisten oikeutta vaikkapa ohjata autoa tai polttaa kannabista (mikä ei nyt tarkoita automaattisesti, että siinä olisi välttämättä jotakin vikaa). Näen tässä selvän epäsuhdan. Miten lapsen teko voi olla niin paljon vähäpätöisempi juttu, ettei sen suhteen ole mitään valvontaa tai vanhemmuuden laatukriteereitä? Tämän "lepsuilun" tulokset ovat yhteiskunnassamme näkyvissä. Ratkaisu ei kuitenkaan ole lasten kurittaminen, vaan aikuisten kouluttaminen ja aikuistaminen. "Täällä on jo lukemattomat kerrat todettu, että erillinen instituutiostatus papereissa altistaa ihmiset syrjinnälle tässä vielä osin homovihamielisessä ympäristössämme. Tämä on huutavin epäkohta nykyisessä avioliittolainsäädännössämme." Viittaatko "syrjinnällä" avoimen adoption oikeuteen ja sukunimen vaihtokysymykseen, vai mitä muuta syrjintää avioliiton solmimisen salliminen vähentäisi, mihin ei todellisin syrjinnän vastaisin keinoin voisi vaikuttaa? "Väärin. On ihan eri asia valita asuinpaikka kuin omata seksuaalinen suuntautuminen. En tällä väitä, että kaikille olisi helppoa muuttaa paikasta toiseen. Lisäksi maalla olevaa infraa kehitetään koko ajan "tasa-arvoisempaan" suuntaan... Politiikka, niukkuuden jakaminen ja välimatkoihin liittyvät raa'at faktat ovat lähinnä syynä siihen, että täydellistä tasa-arvoisuutta ei tällä alueella tulla saavuttamaan varmaan koskaan." Suomessa ja maailmalla on vielä paljon todellista tasa-arvon puutetta, kuten esim. naisten matalampi palkkataso ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo (luokkaerot, yleinen palkkahaarukka jne.). Nämä eivät suinkaan ole mitään erityisryhmien erityisoikeuksia, vaan samankaltaisen "fyysisen massan" eriarvoista kohtelua. Homouden "raaka fakta" on, etteivät homot voi hankkia lapsia ilman ulkoista apua. Se on suurin syy sille, miksi homot eivät ole "tasa-arvoisessa" asemassa heteroihin nähden. Se vain on näin, vaikka kuinka vedottaisiin tasa-arvoon. Homojen lastensaanti on siis erillisoikeudellinen asia, johon ei voi "uida sisään" muuttamalla rekisteröity suhde avioliitoksi. Yllä olevassa maaseutuesimerkissäni olisi yhtä kohtuutonta vaatia kaikkia maalaisia muuttamaan, kuten olisi myös vaatia kaikkia homoja "heteroitumaan", joten siinä mielessä se ei ole eri asia. Esimerkkini tarkoituksena oli kuitenkin vain osoittaa, että tasa-arvo ei tarkoita sitä, että kaikki voisivat tehdä kaiken samalla tavalla, vaan täytyy ottaa erityisryhmien erityisominaisuudet huomioon, ja tämän pohjalta tarvittaessa tehdä erityisoikeudellisia ratkaisuja, kuten esimerkiksi se, että voiko homoperhe adoptoida avoimesti. |
Vastaukset
Vieras |
#23550 Re: Re: Re: Re: Tasa-arvo ja erillisoikeudet homosuhteen suhteen2013-10-30 20:07:18#23547: - Re: Re: Re: Tasa-arvo ja erillisoikeudet homosuhteen suhteen "Viittaatko "syrjinnällä" avoimen adoption oikeuteen ja sukunimen vaihtokysymykseen, vai mitä muuta syrjintää avioliiton solmimisen salliminen vähentäisi, mihin ei todellisin syrjinnän vastaisin keinoin voisi vaikuttaa?" Kertooko sinulle tapaus Johanna Korhonen mitään....? Jos status on avoimesti papereissa, on helppoa keksiä tekosyyt syrjinnälle jo ennenkuin housut on kintuissa. "Yllä olevassa maaseutuesimerkissäni olisi yhtä kohtuutonta vaatia kaikkia maalaisia muuttamaan, kuten olisi myös vaatia kaikkia homoja "heteroitumaan", joten siinä mielessä se ei ole eri asia. Esimerkkini tarkoituksena oli kuitenkin vain osoittaa, että tasa-arvo ei tarkoita sitä, että kaikki voisivat tehdä kaiken samalla tavalla, vaan täytyy ottaa erityisryhmien erityisominaisuudet huomioon, ja tämän pohjalta tarvittaessa tehdä erityisoikeudellisia ratkaisuja, kuten esimerkiksi se, että voiko homoperhe adoptoida avoimesti." Maaseudun muuttaminen palveluiltaan kaupunkia vastaavaksi on teknisesti ja taloudellisesti utopistinen urakka. Tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen on sekä realistinen että myös taloudellisesti mitätön, ehkä jopa voiton puolelle jäävä urakka. Yhteiskunnallisesti se ainakin tulisi olemaan ehdottomasti voitollinen. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1314 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3472 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
410 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
352 Luotu: 04.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20432 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1703 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1848 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68603 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
541 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
681 Luotu: 13.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
44 Luotu: 29.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11324 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1463 Luotu: 10.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2504 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1853 Luotu: 10.04.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
260 Luotu: 17.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
591 Luotu: 01.03.2023
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
12 Luotu: 07.05.2025
Vetoomus lohen puolesta
117 Luotu: 12.04.2025