#24278: - Re: Re: Totuus ja tieto

"Totuusko on sitten absoluuttista vai?"

Tämä on hyvä kysymys. "Totuus" voidaan määritellä ja rajata eri tavoin, mutta käytän sitä tässä kuvaamaan ihmisen omaa käsitystä "todellisuudesta", joka taas viittaa siihen, mikä on olemassa, havaitsijasta riippumatta (ja jonka olemassaolosta havaitsijan puuttuessa ollaan filosofiassa paljon spekuloitu - lähden tässä kuitenkin siitä, että todellisuus on ja on ollut olemassa meistä riippumatta ja meidän jälkeemme myös tulee olemaan).

"Absoluuttisella" tarkoittanet sitä, mitä kutsun "absoluuttiseksi todellisuudeksi", eli juuri tuota havaitsijasta riippumatonta olevaisuutta. Se mitä kutsumme yleisesti "totuudeksi" koen pikemmin "subjektiiviseksi todellisuudeksi", eli havaitsijan omaksi kuvaksi "absoluuttisesta todellisuudesta" - ellei sitä erikseen määritellä, kuten minä tein, kuvaamaan "totuudellista kuvaa todellisuudesta", eli käytännössä silloin "absoluuttista todellisuutta" (jota voi siinä tapauksessa hyvin kutsua myös "absoluuttiseksi totuudeksi").

Käyttämäni sana "totuudellinen" korostaa siis "totuuden" "todellisuutta" vastaavaa kuvaa.

Mutta "totuus" on, kuten sanaa käytämme, aina sanan käyttäjän kokemuksesta riippuvainen. Se mitä yksi kokee omaksi "totuudekseen" (eli oma käsitys todellisuudesta), voi toiselle olla jotakin ihan muuta - ja "absoluuttisen todellisuuden" kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä.

Tämä on juuri sitä, mistä täällä olen kirjoitellut aiemmin. Voimme itse olla vaikka kuinka vakuuttuneita siitä, että näemme "absoluuttisen todellisuuden" sellaisena kuin se on, ja tätä siten kutsumme "totuudeksemme" tai "todellisuudeksi". Mutta havaintokykymme olevaisuudesta on vain niin kovin rajattua, ja siihen vaikuttavat lukuisat eri asiat: koulutus, mielentila, fyysinen tila, havaintovälineet, kulttuurimme, ulkoiset olosuhteet, kokemus, sijainti, asenne, ideologiat jne. On vaikeata edes kuvitella, miten tämän kaiken läpi ihminen luulee tietävänsä jotakin totuudellista ympäröivästä ja sisällämmekin olevasta "absoluuttisesta todellisuudesta".

Vasta mahdollisimman monelta taholta ja siis mahdollisimman ennakkoluulottomasti todellisuutta katsoessaan ihminen pääsee kuvassaan "absoluuttisesta todellisuudesta" melko lähelle "absoluuttista totuutta". Aivan samoin kuin katsoessamme esinettä edessämme: vasta sitä joka taholta hyvissä olosuhteissa katsottuamme, ja ehkä sitä myös kosketeltuamme tai muuten tutkittuamme, meillä on sen kokonaisolemuksesta selvä mielikuva.

P.S. "Absoluuttiseen todellisuuteen" liittyy mielenkiintoinen filosofinen pulma siitä, kuuluuko sen pariin myös kaikki se, mikä EI ole olemassa. Onko siis sellaista olemassa, jota ei vielä ole ollut, ja alkaako sen olemassaolo siitä, että joku sitä suunnittelee, vai vasta silloin, kun se on toteutettu - vai ehkä silloin, kun sitä vasta aletaan toteuttaa? Tämä on kuitenkin filosofista pyörittelyä, joten jätetään se omaan arvoonsa, vaikka se onkin hyvää aivovoimistelua ja ajattelun harjoittelua.

#24279: - Re: Re: Re: Totuus ja todellisuus

(tuo aiempi yo juttu ei tainnut olla sinulta)

Kelpaa filosofointisi vastaukseksi hyvinkin. Kun ihminen on ulkona dogmisidonnaisuudesta, on valmis tunnustamaan tietämättömyytensä, voi olla että alkaa lähestymään ei olevaisuuden, ei näkyvän ydintä. Jos ajatus luomisvoimasta on todellista, on nöyrryttävä myös sen edessä että ns. totuus on alati muuntuvaa. Luojan henki vaikuttaa meissä jokaisessa jokaisena hetkenä riippumatta ja riippuen mitä uskomme. Filosofointi voikin olla soljuvan ydinenergian viestiä olevaisesta. Kuuntele sydämesi ääntä - kuuluu juuri tähän samaan ajatelmaan, kun olet irtautunut sitoomuksista olet vapaa kuulemaan olevaisuuden ääntä. Sitä kautta tarve jaotella ihmisiä ja asioita vähenee. Entä jos olemmikin jo kotona ja  mielemme elääkin kangastavaa totuutta. Entä jos unemme ovatkin vai kangastuksen ilmentymiä. Syvin olemuksemme seuraa tätä draamaa jostakin kaempaa.