Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#24470 Re: Piiskaa vai porkkanaa?09.11.2013 15:23#24468: - Re: Re: Re: Biological Bases of Homosexuality - kriittinen katselu "Totta on, että vanhemmat voivat ohjata lapsen roolikäyttäytymistä voimakkaastikin johonkin suuntaan, mikä näyttää olevan lapselle ominaista tai yleensä vain rooliodotusten mukaista. Toisaalta on ilmiselvää, että joistakin lapsista tulee homoja, vaikka heistä on vuosituhansien aikana yritetty piiskata tuota ominaisuutta pois koko lapsuuden ajan." Argumenttisi ei ole kovin kestävä, sillä piiskaamalla harva meistä yleensäkään kovin innokkaasti haluaa syventyä oman olemuksensa syövereihin. Pakottamalla joko murrat ihmisen, tai sitten herätät voimakasta uhmaa. Kummassakaan tapauksessa ei aktiivista muutosta voi realistisesti odottaa. Piiskaamalla voit siis ehkä pakottaa jonkun tekemään eli käyttäytymään tietyllä tavalla, mutta jos haluat vaikuttaa jonkun sisäiseen olemukseen ja tunnepohjaiseen kokemustilaan (eli todella muuttaa tätä), sinun on edettävä tämän henkilön oman sisäisen tahdon kautta. Et siis voi muuttaa ketään, ellet saa häntä itse sitä haluamaan. Käsittääkseni on olemassa ihmisiä, jotka oman tahtonsa siivittäminä ovat voineet muuttaa sukupuolisen kiinnostuksensa ja kiinnittymisensä kohteen, esimerkiksi juuri homoudesta heterouteen. Askel ei lopultakaan ole kovin pitkä, se on vain ihmisen omassa sisimmässä tapahtuva suhtautumisen ja tunnetason muutos. Se ei silti ole helppo askel, sillä se edellyttää koko oman identiteettinsä ja henkisen olemuksensa kohtaamisen ja kyseenalaistamisen uskaltamista. Ihminen vaistomaisesti suojaa omaa integriteettiään, ja uhattuna tai pakotettuna kahta kovemmin. Hän siis taistelee itse silloin muuttumista vastaan. Ei ihminen mielellään halua muuttua, ellei koe tähän henkilökohtaista tarvetta. Jos muuttumisen kohde on vielä hyvin vahvasti vomaan identiteettikuvaan sidonnainen, muutoksen haluaminen on vielä epätodennäköisempää. Ymmärrän siis hyvin, ettei homoseksuaalinen mielellään halua ajatella oman tilansa kyseenalaistamista. Hän kokee sen oman itsensä kyseenalaistamiseksi - vaikkei se sitä olekaan. Hän voi aiheellisesti kysyä, miksi minun pitäisi muuttua? Niin, miksi pitäisikään. Miksi ihmisten yleensäkään tulisi koskaan muuttua, ellei hän itse koe siihen omakohtaista syytä? Homo kuitenkin haluaa elää kuin hetero, vaikkei sitä koe olevansa. Se voisi olla yksi asiallinen syy. Mutta olennaisinta tässä ei ollut se, haluaako muuttumista tai kannattaako muuttuminen. Nyt on puhe siitä, onko se ylipäänsä mahdollista. Jos itse sitä haluaa, se näyttää olevan. |
Vastaukset
Vieras |
#24471 Ihminen voi aina muuttua - halutessaan2013-11-09 15:30:59#24470: - Re: Piiskaa vai porkkanaa? Sivullinen: Ihminen voi aina muuttaa omia taipumuksiaan, sekä hyvä että huonoja sellaisia. Miksikö pitäisi muuttaa? No hyviä taipumuksia ei tietenkään ole tarvetta muuttaa, vaan niitä huonoja. "Miksi ihmisten yleensäkään tulisi koskaan muuttua, ellei hän itse koe siihen omakohtaista syytä?" Jaa, jaa, kyllähän noita ahneita ihmisiäkin on maailma pullollaan, jotka eivät itse koe mitään omakohtaista tarvetta muuttua. Samoin on laita ylpeiden ihmisten, monia muitakin esimerkkejä tietty löytyy... |
Vieras |
#24472 Re: Re: Piiskaa vai porkkanaa?2013-11-09 16:17:02#24470: - Re: Piiskaa vai porkkanaa? "Käsittääkseni on olemassa ihmisiä, jotka oman tahtonsa siivittäminä ovat voineet muuttaa sukupuolisen kiinnostuksensa ja kiinnittymisensä kohteen, esimerkiksi juuri homoudesta heterouteen...." Käsityksesi voi olla mikä tahansa, mutta se ei horjuta sitä perushavaintoa, että puhtaasti homoseksuaalisen henkilön orientaatiota ei olla missään tieteellisessä tutkimuksessa todistetusti muuttamaan. Asiaan ei pidä sekoittaa biseksuaalisuutta, jossa orientaation painotus voi muuttua aika ajoin. "Mutta olennaisinta tässä ei ollut se, haluaako muuttumista tai kannattaako muuttuminen. Nyt on puhe siitä, onko se ylipäänsä mahdollista." Tässä kokonaiskeskustelussa on koko ajan ollut esillä se, kannattaako muuttuminen. Toiset vaativat sitä ainakin tekojen tasolla, toiset taas toteavat, että painostaminen muuttumiseen niin orientaation kuin tekojenkin tasolla on henkistä väkivaltaa. Itsekin olet monessa kohdassa moralisoinut esimerkiksi homojen kasvatusilmapiiriä ja sen mielikuvissasi aiheuttamia kauhuskenaarioita. "Jos itse sitä haluaa, se näyttää olevan." Puhut jälleen ilman evidenssiä. Uskonnollisissa piireissä tuo väittämä kääntyy muotoon "pitääkö muuttua" ja vastaus on "kyllä pitää". Tästä seuraa painostusta muutokseen ryhmän sisään joutuneita uskovaisia homoja kohtaan. Ja kun nämä sitten eivät onnistukaan muiden heille asettamassa muutosvaatimuksessa, kasvaa itsemurhariski merkittävästi. Tästä on kansainvälistä näyttöä. "The potential risks of reparative therapy are great, including depression, anxiety and self-destructive behavior," http://www.hrc.org/resources/entry/the-lies-and-dangers-of-reparative-therapy " Psychological Association(APA) has adopted an updated resolution saying there is no evidence to support the notion that sexual orientation can be changed, and that gay conversion therapy can cause depression and suicide attempts." http://www.examiner.com/article/apa-gay-conversion-therapy-can-cause-depression-and-suicide-attempts |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
425 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51111 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21065 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025