Halkian koulun lakkauttaminen
Kommentoitu viesti
Vieras |
#304.09.2014 08:56Halkian koulun lakkauttamisella säästetään kunnan 3,3 miljoonan euron säästötarpesta noin 10 000-30 000 € kunnanjohtajan mukaan. Käsittämätöntä. Kunnan veroprosentin nostolla tienattaisiin noin 750 000€, mutta valtuusto ei säästötarpeesta huolimatta nostanut veroprosenttia kuin alle puolella prosentilla tänäkään vuonna -ennemmin lakkautetaan palveluita ja kouluja! Vedottiin siihen, että neliöitä oppilasta kohden Pornaisissa on liikaa. Juurihan on rakennettu uusi Mikael Agricolan koulu ja Laukkosken koulu on myynnissä -onko nämä neliöt tässä laskennassa mukana, sitä kunnanjohtaja ei kertonut. Uskaltaisiko Pornainen olla kunta, jossa neliöitä ON enemmän kuin muualla eli lasten hyvinvointi menisi laskennallisten neliöiden ohi? Tätäkin voisi markkinoida, tästä voisi olla ylpeä. Kunnanjohtaja vetosi myös siihen, että kuntaan ei muuta kukaan, jos veroprosenttia nostetaan -herätän kysymyksen: KUKA tekee muuttopäätöksen kunnan veroprosentin mukaan? Miksi emme siis kaikki asuisi Kauniaisissa? Kunpa Porniasten kunta uskaltaisi olla aktiivinen edelläkävijä muiden kuntien joukossa ja sanoa mm. kyläkoulujen lakkauttamiselle EI, etenkin kun on kyse harvinaisesta Vihreän Lipun koulusta, kuten Halkian koulu. Tätäkin koulua ja sen toimintaa markkinoimalla, voitaisiin HELPOSTI saada näkyvyyttä ja muuttoliikettä kuntaan! Pornainen on upea maalaispitäjä ja se on se syy, miksi monet ihmiset tänne muuttavat. Arvomaailma on muuttumassa ja tällainen maalaispitäjä lähellä Porvoota ja pääkaupunkiseutua tulisi olemaan kovaa valuuttaa tulevaisuudessa, kunhan sen arvo ymmärrtettäisiin. Kunnalla pitäisi olla visiointikykyä ja hyvä tulevaisuudensuunnittelija, joka markkinoisi kuntaa juuri näillä eduilla mitä maaseudun rauha, lähiruoka, ympäristötietoisuus, turvalliset kyläkoulut ynnä muut vastaavat toisivat mukanaan. Toivon kunnan päättäjille rohkeutta tehdä tulevaisuuden kannalta pitkäjänteisiä ja kestävän kehityksen mukaisia päätöksiä. Halkian koulun lakkauttaminen ei ole tällainen päätös, vaan lyhytnäköinen jippo, jonka säästöt ovat kyseenalaiset. |
Vastaukset
mä |
#10 Re:2014-11-09 15:24:18No voi voi, jokaisen pitää ymmärtää että isoa koulukiinteistöä jossa on isot kulut ei vaan ole varaa pienen kunnan ylläpitää 3-4 luokan takia, onhan sitä kautta aikoihin lapset joutuneet kulkemaan pitkiä koulumatkoja nyt on sentään koulukyydit, aina vaan ollaan vaatimassa lisää, rahaa kun ei tipu taivaasta, jokaisen pitää olla valmis ryhtymään talkoisiin jotta kunta pysyy elinvoimaisena, monasti ihmettelen miten on ihmiset aikoinaan pärjännyt kun ei ollut kyytejä ja lapset tosiaankin joutui kävelemään pitkiä matkoja, nyt ei ole kysymys siitä. Onko nyt ihmiset heikompaa ainesta, kaikki pitää olla nenän edessä ja tulla mulle heti kaikki. HÄVETKÄÄ |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1000 Luotu: 16.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
736 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
384 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
711 Luotu: 21.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
186 Luotu: 25.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
616 Luotu: 13.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
558 Luotu: 17.03.2025
Skeittipuisto Viialaan
390 Luotu: 11.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2006 Luotu: 22.03.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
856 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
605 Luotu: 04.05.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
491 Luotu: 20.03.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3474 Luotu: 10.09.2021
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
695 Luotu: 07.02.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
771 Luotu: 18.05.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1618 Luotu: 23.09.2023
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
115 Luotu: 19.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20663 Luotu: 20.03.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025