Oulun erikoisluokkia 3.–6.-luokkalaisille ei saa lakkauttaa

Kommentoitu viesti

Yh-äiti, jolla ei ole varaa yksityistunteihin

#57 Pitkällä tähtäimellä erikoisluokat tuovat säästöä

15.10.2014 06:59

Erikoisluokat ovat taanneet soittotunnit, orkesteritoiminnan, kuvataideohjauksen ja urheiluvalmennuksen korkeakoulutettujen opettajien ohjauksessa myös niille oppilaille, joiden vanhemmilla ei mitenkään olisi varaa kustantaa opetusta yksityistunteina. Pääsy kuvataideluokalle pelasti oman lapseni. Alaluokilla lastani kiusattiin eikä silloinen koulu kyennyt kiusaamista kitkemään. Nyt ujo ja pelokas lapsi on muuttunut reippaaksi ja iloiseksi koululaiseksi, joka mielellään hyppää onnikkaan lähteäkseen kouluun, jonka uudella luokalla hän on saanut hyviä kavereita. Erikoisluokilla lapsen terve itsetunto kohenee ja myös hän itse kasvaa toisia kunnioittavaan yhteisöllisyyteen. Pitkällä tähtäimellä erikoisluokkia voidaan pitää sijoituksensa tulevaisuuteen,  mikä loppujen lopuksi onkin säästötoimenpide. Kuinkahan monta lasta, nuorta ja jo aikuiseksi kasvanutta peruskoulumme tarjoama pätevien opettajien musiikki-, kuvataide- ja urheiluvalmennus on pelastanut syrjäytymiseltä tai jopa mielenterveysongelmilta!

 

 

Vastaukset

Opelix

#61 Re: Pitkällä tähtäimellä erikoisluokat tuovat säästöä

2014-10-15 14:33:16

#57: Yh-äiti, jolla ei ole varaa yksityistunteihin - Pitkällä tähtäimellä erikoisluokat tuovat säästöä  

 Minulla on samanlaisia kokemuksia erikoisluokan tuomasta positiivisesta muutoksesta. Olen toiminut useita vuosia erikoisluokan opettajana. Ne ovat olleet hienoimpia hetkiä, kun vanhemmat ovat sanoneet neljän vuoden yhteisen taipaleen jälkeen, että tämä luokka pelasti lapseni. Joskus koulumotivaation kimmokkeena on se, että lapsi saa tehdä koulussa enemmän itseään kiinnostavia asioita ja vielä sellaisessa joukossa, jossa myös muut ovat kiinnostuneet samoista asioista.

Suomalaiset lapset pärjäävät sellaisissa vertailuissa, joissa mitataan osaamista, mutta ovat häntäpäässä, kun mitattavana asiana on kouluviihtyvyys. Ikävä kyllä pelkkä osaaminen ei takaa menestymistä. Sarkastisesti voisi todeta, että ruotsalaiset ovat PISA-tuloksissa aivan viimeisten joukossa, mutta eipä tuo näytä hirveenä haittaavan kyseisen maan menoa... aika hyvin menee Ruotsilla monella mittarilla mitattuna... :-)