HUMPPILAN LASTEN PUOLESTA!
Kommentoitu viesti
Valitse nimimerkki |
#17 Otsikko20.12.2014 16:31Virkani puolesta haluan tässä yhteydessä sanoa, että mitään mittauksia ei tietääkseni päiväkodilla ole tehty eikä toimintaa olla siirtämässä minnekään. Oireilua on joillain ollut ja siitä syystä on alettu ilmastoinninsäädöistä ym.puhumaan sekä pohdintaa käyty siitä, miten tilanteessa pitäisi edetä. Ns.kauhuskenaariona olen itsekin työpaikan sisällä käydyissä keskusteluissa maininnut sen, että mitä jos siirtokäsky tulee, minne voisimme mennä. Tätä ei siis millään lailla ole valmisteltu, joten ihmettelen viestin kirjoittaneen faktoja. Toivoisin, että kääntyisitte asioissa viranhaltijoiden ja päättäjien puoleen, pienessä kunnassa näitä tahoja on helppo lähestyä. Erityisesti toivon, että mikäli lapsillanne on jonkinlaista oireilua ollut ja liitätte sen sisäilmaan, ottaisitte minuun (tai esim.tekniseen toimeen) yhteyttä. Se on erityisen tärkeää tietoa, jotta saisimme asiaa eteenpäin. Viime viikolla on sovittu, että tammikuussa pidetään vanhempien kanssa asiasta keskustelutilaisuus. Tästä tulee lisätietoa tammikuun alussa. Minuun voi olla milloin vain yhteydessä; valitettavasti kenelläkään ei hirveästi tietoa ole asiasta tarjota, mutta toivotaan, että sitäkin mahdollisimman pian saadaan. -Katja Ojala- puh. 050-542 2030 |
Vastaukset
Vieras |
#18 Re: Otsikko2014-12-20 16:38:02#17: Valitse nimimerkki - Otsikko Mittauksia ei ole tehty? Minkäänlaisia? Ei ole yritetty tutkia sisäilmaongelmia? |
Jutta Rosenström |
#19 Re: Hei katja2014-12-20 16:44:06#17: Valitse nimimerkki - Otsikko Moi katja! Tässä yritän juuri viralliselle taholle saada nimiä ja kertomuksia lapsien oireiluista, jotta voisin ne toimittaa teille sekä tekniseen toimeen. Olen keskustellut vanhempien kanssa jotka myöskin ovat olleet huolissaan. Edelleenkään en syytä, tarkoituksena on vain edesauttaa asioiden etenemistä. Kyse on kuitenkin meidän lapsistamme. Jutta Rosenström |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45919 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
212 Luotu: 17.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
136 Luotu: 16.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1883 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
290 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
244 Luotu: 07.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
108 Luotu: 10.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
258 Luotu: 01.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2383 Luotu: 22.03.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
339 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
240 Luotu: 03.07.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
409 Luotu: 30.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
130 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20935 Luotu: 20.03.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3626 Luotu: 10.09.2021
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10651 Luotu: 09.06.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1036 Luotu: 13.12.2024
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
746 Luotu: 12.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
228 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
233 Luotu: 18.06.2025