Vaadimme kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista
Kommentoitu viesti
Alfa |
#98 Ydinvoima ei ole päästötöntä.20.09.2011 15:57Tutkija sohaisi ampiaispesää kesällä 2010, kun keräsi yhteen STUK:n ja muutamien muiden tutkimuslaitosten raporteista tiedot suomalaisten ydinvoimaloiden ympäristöönsä päästämistä radioaktiivisista aineista. Tämän tutkimuksen kohteena oli myytti ydinvoiman päästöttömyydestä, myytin kumoaminen onnistuikin varsin hyvin. STUK kiirehti heti tuomitsemaan moisen toiminnan. Saksalaisen KiKK- tutkimuksen tuloksena näkyi selkeä piikki lasten leukemiatapausten noususta ydinvoimaloiden ympäristössä. Nykyisin onkin käynnissa useita tutkimuksia, joilla pyritään selvittämään syy-yhteys. Erityisesti englannissa tutkimusta on tehty mm. Tritiumin vaikutuksesta. Tritium on ydinvoimaloissa syntyvä, vedyn radioaktiivinen isotooppi, jonka puoliintumisaika on vain reilut 12 vuotta. On tutkittu hypoteesia, jossa tritium kulkeutuu elimistöön veden mukana (kemiallisesti tritium käyttäytyy kuin mikä tahansa vetyatomi), siksi tritiumin saastuttamaa vettä ei voi erottaa muusta vedestä. Hajotessaan tritium luovuttaa elektronin (beta-säteily), joka on niin heikkoa, että sen sanotaan pystyvän tuhoamaan vain solun DNA:n, jos joutuu solun sisään. Tutkimuksen loppupäätelmä oli, että tritiumin radiobiologinen vaikutus oli varsin merkittävät. Tritiumia pakenee ydinreaktoreista normaalin käytön yhteydessä aina jonkin verran, sekä ilmaan että lauhdeveteen. Polttoaineen vaihdon yhteydessä tritium-päästöt ovat merkittäviä, KiKK- tutkimuksessa näkyi myös selkeä ajallinen yhteys voimaloiden polttoaineen vaihtoseisokkeihin. http://www.cerrie.org/pdfs/cerrie_report_e-book.pdf |
Vastaukset
Vieras |
#101 Re: Ydinvoima ei ole päästötöntä.2011-09-21 10:27:18#98: Alfa - Ydinvoima ei ole päästötöntä. KiKK tutkimuksessa oli lukuisia ongelmia aineiston kanssa, minkä johdosta ei ole selvää oliko leukemiariski kasvanut tilastollisesti merkittävästi. Vastaavissa kymmenissä tutkimuksissa e i ole havaittu leukemiariskin kasvua. Missaat myös sen oleellisen pointin, ettei mahdollinen (siis kyseenalainen) kohonnut leukemiaesiintyvyys ollut tutkimuksen loppupäätelmissä ydinvoimasta johtuvaa. Mahdollisesti leukemian esiintyvyys on sosioekonominen seuraus. Ko väestö asui alueella, jossa oli runsaasti teollisuutta. Päätelmäsi seuraa ketjua: "Kesällä syödään paljon jäätelöä. Kesällä hukkuu ihmisiä. Hukkuminen johtuu jäätelön syönnistä." |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1488 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
835 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
577 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
413 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21243 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
993 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
180 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
166 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025