Ei hätämajoitusta Kastun kouluun
Kommentoitu viesti
"Huolestunut veronmaksaja" |
#8 Selitystä kaivataan16.09.2015 07:21Kuulemma Kastun koulun sisäilmamittauksissa ei ole löytynyt mitään perustetta koulun sulkemiseen. Harmittaa, kun oppilaat nyt ramppaavat erilaisten väistötilen välillä vuosien ajan. Heillä ei ole Tommilankadulla edes ruokalaa eikä liikuntatiloja. Välillä heillä on jopa hankaluuksia ehtiä syömään, ja opettajien mukaan opetusvälineet ovat usein kateissa näiden poikkeusjärjestelyjen takia. Ihailtavasti oppilaat ja opettajat ovat kyllä tämän pompottelun nielleet, mutta me vanhemmat ja kuntalaiset olemme selityksen velkaa. Esimerkiksi kuntalaisten omaisuuden myynti huutokaupalla kuulostaa varsin erikoiselta ratkaisulta -ilman että mitään ongelmia on tutkimuksissa todettu. Näinkö pidämme huolta omaisuudestamme? |
Vastaukset
Rikos? |
#10 Re: Selitystä kaivataan2015-09-16 21:20:44#8: "Huolestunut veronmaksaja" - Selitystä kaivataan Sisäilmamittauksissa harvoin löydetään tuloksia, vaikka tilat oikeasti olisivat käyttökelvottomat. Se, että 20-30% opettajista on oireillut jatkuvasti ja olleet toistuvasti pois & oppilaiden oireilut kertovat, että ongelmia on. On järjetöntä yrittää selittää, että tilat yhtäkkiä olisivatkin kunnossa, kun ensin on kiireellä suljettu ko. tilat ja esitetty jopa purettavaksi. Joku pitää saada vastuuseen päätöksistä! Eihän se vaan. voi mennä niin, että ensin suljetaan joku tila vedoten sisäilmaongelmiin ja sitten hetken päästä se kelpaakin majoitukseen. Sanoisin tuollaista toimintaa jopa rikolliseksi. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18165 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1926 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1312 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6408 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
96 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10489 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024