Terhi Kiemunki ulos eduskunnasta
Kommentoitu viesti
Jani Lassila Adressin tekijä |
#1092 Re:25.03.2016 14:21Kuuleman mukaan Kiemunki valehteli ohjelmassa, ettei ole mielestään halveerannut eikä pilkannut muslimeja. Kondomien ehdottaminen virpojille palkaksi oli kuitenkin melkoista lasten halveeramista, ymmärsi hän sen tai ei. Hijabia käyttävien meikkaamattomien pikkutyttöjen kutsuminen noita-akkojen näköisiksi sisältää sekin pilkallisen sävyn, sillä jos tarkoituksena oli sanoa, että muslimien käyttämät huivit sopivat noitateemaan, sen olisi voinut muotoilla kutsumatta tyttöjä noita-akoiksi. Koko keskustelu sai alkunsa kun Kiemunki esitti, että virpovissa muslimilapsissa olisi muka jotain niin oudoksuttavaa, että asiasta piti esittää vihjailevia kysymyksiä omalle kannattajakunnalle, jotka eivät varmastikaan tietäisi näistä virpojista yhtään mitään saati osaisi vastata heidän puolestaan. Koko kysymys oli siis retorinen ja voi hyvin olettaa, että tarkoituksena oli villitä kannattajia heittämään herjaa näiden lasten kustannuksella. Ja reaktiot olivat sitten sen mukaisia kuten Harjavallan perussuomalaisten puheenjohtajan pilkallinen kommentti, jossa hän ehdotti muslimivirpojille palkaksi pekonia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Kiemunki tuo esille asenteitaan. Tänä vuonna hän on ehtinyt esimerkiksi nimitellä turvapaikanhakijoita "maahantunkeutujiksi" ja kutsua alatyylihuumoria viljelevää äärioikeistoaktivistia Seppo Lehtoa ystäväkseen, joka osaa puhua asioista rehellisesti niiden oikeilla nimillä. Jälkimmäinen luonnehdinta saattoi olla Lehdon maineen ja kunnianloukkaustuomiot tuntien sarkasmia, mutta maahantunkeutujiksi nimittelyä ei voi kuitata huumorina. Tiedän, että vastaava nimittely on yleistä Kiemungin kannattajien keskuudessa, mutta se ei tarkoita että poliitikolla olisi lupa näyttää kannattajilleen huonoa esimerkkiä. Kiemunki linkittää fb-sivuillaan usein MV-lehteen ja kansallissosialistiseen Magneettimediaan.
|
Vastaukset
Tyhmä mikä tyhmä |
#1093 Re: Re:2016-03-25 14:49:56Kiemunki oli yksinkertaisesti surkean avuton ja tyhmä Enbusken jämäkän asiallisissa järkipihdeissä. Tunnustan nauttineeni mm. hänen avuttoman tyhmästä ilmeestään ja mykistymisestään virpomisperinteen paljastuessa pakanalliseksi. Hauskaa oli.
|
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
2016-03-28 18:57:40- Poiston ajankohta: 28.03.2016
- Poistamisen syy:
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
395 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51094 Luotu: 02.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
56 Luotu: 07.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
872 Luotu: 14.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21004 Luotu: 20.03.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
401 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
275 Luotu: 10.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
942 Luotu: 17.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
453 Luotu: 22.05.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
169 Luotu: 03.08.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11081 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
243 Luotu: 29.07.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025