Lagmansgårdenin koulukodin lakkauttamista vastaan / Nej till stängning av Lagmansgården
Kommentoitu viesti
Raul Vauhkonen Adressin tekijä |
#56 Re: Re: Re:04.08.2016 16:41Eli samoja asioita mitä munkin vuosina. Moni asia on noista sellaisia jotka tuntuvat järjettömän väärältä oppilaan näkökulmasta, sen tiedän kun siellä itsekkin 10 vuotta kökötin. Henkilökunnalla on paikan johtajan lupa ottaa oppilaita mukaan mainitsemiisi sählypeleihin koska asia nähdään useiten positiivisena monen oppilaan näkökulmasta; päästään ihmisten ilmoille pois alueelta edes hetkeksi. Ikävä kuulla että tämä ei susta tuntunut kuin väärältä mutta laitonta se ei ole, ei edes kuvatonta. Henkilökunnan antaessa alaikäisen tilata ravintolassa on toki väärin, virkavrlvollisuuden laiminlyönti ja ravintolan puolesta anniskelulain mukainen rike, eli kyllä, laitonta. Väkivaltaan ja voimankäyttöön: kyllä ylilyöntejä tulee. Laissa on tarkkaan määritelty tilanteet joissa nuoreen voi kihdistaa voimakeinoja, kun hän on vaaraksi itselleen tai muille. Kaikki väkivalta taas on kielletty niin säännöissä ohjeissa kuin laissakin. Röökaamista on yritetty lagiksella kieltää 90 luvulta lähtien. Kerran kävi jopa niin että itse oikeusninisteriö paukahti paikalle ja hetkeä myöhemmin istuttiin tupakalla koska laki ei tuolloin voinut sitä kieltää. Nyt tupakkalain mukaan tupakkatuottriden hallussapito alaikäiseltä on kielletty mutta ei polttaminen. Mutta; tupakointi koulualueilla on kielletty koko suomessa ja tämä koskee kaikkia. Eli henkilökunna tulisi olla joko polttamatta tai tehdä alueen ulkopuolella. Nuuskaaminen on taas asia jota ei voida henkilökunnalta kieltää kuin johdon toimesta ja ymmärrän ja muistan kuinka se ärsytti. On harmi että paikka on jättänyt sulle itestään noin huonon kuvan. Ei mullakaan siellä hauskaa ollut mutta en okis hengissä ilman lagista. En puolustele siellä tapahtuneita asioita enkä vähättele sun mielipiteitä. Kuten sanottu; adressin tarkoitus on vain ja ainoastaan kerätä nimiä heiltä jotka haluavat lagiksen säilyvän.
|
Vastaukset
Aivopesty lapsi oot sie nii |
#58 Re: Re: Re: Re:2017-07-20 03:42:53#56: Raul Vauhkonen - Re: Re: Re: Oli vaikka Jumalan lupa, en näe sitä palkan arvoisena toimintana että valtion työntekijä työ-ajalla pelaa omien kavereidensa kanssa sählyä ottaen nuoret mukaan KATSOMAAN, ei pelaamaan. Oli iha h****tin siistiä hei!!!
Muuten huomaan ettet esimerkiksi ymmärrä tai pysty sisäistämään tuota tupakka-asian ydintäkään.
Jos mä oon vaaraksi itselleni tai muille sillä etten suostunu kävelee kilometrejä rangaistuksena takas laitokselle kun en halunnu nostaa painavaa tuolia koska mulla oli selkä kipee ja sen takia pitää kuristaa nii V**** HALLELUJAA VAA ja JUMALAN SIUNAUSTA!
Mut empä sulle jaksa mitään jauhaa kun olet noin fanaattinen lagis-fani. Samaa sönköttäisit mistä tahansa laitoksesta missä olisit asunut, mä taas en sillä kaikissa laitoksissa ei käytetty fyysistä ja henkistä väkivaltaa. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18203 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1965 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
705 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
483 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024