Kannabis lailliseksi
Kommentoitu viesti
Organe Performare Vieras |
#2182 Laiskat hipit11.09.2010 20:30Kun täällä on ollut puheita facebook-ryhmistä ja sivustoista eikä kukaan ole saanut mitään aikaiseksi, tein tällaisen http://cannabis.kansanliike.fi/ . Niitä on vähän päivitetty sitten eilisen joten lähetin linkin uudelleen. Sivuston tarkoitus on vain osoittaa että kymmenessä minuutissa sellaiset tehdään eikä mitään kokemusta vaadita. Muutamalla kympillä sivut pysyvät auki kuukausia, ehkä innostun linkittämään sinne uutisia ja kirjoittamaan blogia, ehkä annan sivujen sulkeutua ilmaisen kahden viikon kokeilujakson jälkeen. Kyhäsin ne näytteeksi ja vittuiluksi kun ei kukaan ole saanut aikaan mitään mitä viime viikkojen aikana on lupaillut. Jos haluatte että jokin muuttuu, teidän on tehtävä jotain, ei mikään tapahdu itsestään. Jos jäätte odottamaan että joku tekee jotain, mitään ei välttämättä tapahdu koskaan. Odotin aikani että tämän adressin laatija lähettäisi tiedon adressistaan kansanedustajille. Hän piti ehdotusta hyvänä muttei saanut mitään aikaan. Niinpä minun oli se tehtävä. Kun täällä jauhettiin sivustoista eikä mitään tapahtunut, ryhdyin perustamaan omaa kansanliikettäni jonka tarkoitus on saada mukaan kolme jäsentä että voidaan rekisteröityä yhdistykseksi (hienovaraisesti) jonka jälkeen alamme keräämään kannattajakortteja kannabispuolueeksi. Kun kukaan ei saa mitään aikaan, kyllästyin siihen ja ryhdyin politikoimaan. |
Vastaukset
grassinen Vieras |
#2183 Re: Laiskat hipit2010-09-12 00:03:49#2182: Organe Performare - Laiskat hipit Hyvä, itse en jaksa taistella ja tehdä sivustoja yms kannabiksen puolesta (joka on joka asiassa turvallisempaa ja parempaa itselle ja monelle muulle ihmiselle kun esim alkoholi joka on sallittu). Itse aloin vasta pari vuotta sitten käyttään kannabista satunnaisesti poltellen ja kasvatin aina itselleni yhtä rohtoa, mutta ei sitäkään enään uskaltanut/nyt voi edes tehdä) Koska olen opioidikorvaushoidossa ja seuloissa ei kyseinen kevyt päihde saa näkyä, itse siirryin alkoholista vahvoihin opioideihin, semmonen porttiteoria. Kunhan olen vierottautunut jonkunvuoden päästä buprenorfiinilla addiktiostani niin ainoa päihde on kannabis jota rakastan, oli se sitten 1-2v päästä omaan käyttöön sallittua tai ei. Tehkää asialle jotain jotka jaksavat ja joilla voimavaroja, itse keskityn vahvojen huumeiden vierotukseen tällä hetkellä, mutta kannustan teitä kyllä, kannabis on saatava dekriminalisoitua ainakin. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46423 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
871 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
799 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
680 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10912 Luotu: 09.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
273 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
272 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
308 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
224 Luotu: 29.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
192 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025