Hollolan lukio säilytettävä
Kommentoitu viesti
Vieras |
#2113.10.2010 16:30Ihmiset hei.. "Hollolalaiset nuoret käyvät mielummin lukionsa Lahdessa". Ei tuo nyt ihan paikkaansa pidä. Suurin osa oppilaista jotka hakevat meidän lukioomme, on Hollolan yläasteelta. Suurin osa yläasteen lukioon hakijoista pyrkivät Hollolan lukioon. Muutamasta viestistä sain käsityksen, että niissä viitattiin lähinnä tämän vuoden hakijoiden määrään. Syy johtuu aivan puhtaasti aloituspaikkojen määrästä. Yläasteella opinto- ohjaajat kertoivat oppilaille, että aloituspaikkojen vähäisen määrän takia sisäänpääsyn keskiarvo nousisi entisestä, eikä kaikkien olisi järkevää hakea sinne.
Katsokaa myös Kimmon haastattelu!!!
|
Vastaukset
Vieras Vieras |
#25 Re:2010-10-13 22:44:06Jes! Juuri näin! Ehdin jo hätääntyä, että eikö kukaan ole osannut ajatella asiaa tästä näkökulmasta. Ei Hollolan ainoaa lukiota ja sen hakijamäärää voida verrata Lahden lukioihin ja niiden yhteenlaskettuun hakijamäärään. Tottakai suurin osa hakee lukioon sinne minne on suurempi mahdollisuus päästä ja mielellään vielä semmoiseen kouluun missä uskoo viihtyvänsä kolme (tai mahdollisesti vielä useamman) vuotta. Itse hain juuri Hollolan lukioon sen koon takia ja luotin siihen että "pienessä" lukiossa on helpompi ja mukavampi opiskella. Täällä oppilaat tuntevat opettajansa ja opettajat tuntevat oppilaansa paitsi nimeltä, myös luonteelta ja he tietävät millaisia oppijoita juuri me yksilöinä olemme. Mielestäni on mukavaa tulla aikaisin aamulla kouluun, kun sinne on niin lyhyt matka ja ehtiä jutella opettajien, muiden oppilaiden ja kiinteistönhoitajan kanssa ennen ensimmäistä tuntia. "Pienessä" lukiossamme on niin mielettömän hyvä ilmapiiri ja koulumme on ollut toiminnaltaan niin elinvoimainen ja aktiivinen, etten ole koskaan edes harkinnut koulun vaihtamista tai joutunut miettimään, mitä tapahtuisi jos lukio lakkautettaisiin jostain syystä. Päin vastoin, ehdin jo toivoa että omatkin lapseni voisivat käydä lukion Hollolassa joskus tulevaisuudessa. Myönnän täysin rehellisesti, etten ehkä ymmärrä kaikkea rahaan ja politiikkaan liittyvää, etenkään silloin kun vaakalaudalla on jonkin minulle tärkeän asian kohtalo, nyt juuri oma koulu. Ymmärrän vain sen, että tässä tempauksessa ei ole mitään järkeä. Joku ehti jo aikaisemmin mainita omassa tekstissään, että muutti perheineen Päijät-Hämeeseen hyvien palveluiden johdosta. Hollolassa on jo pidemmän aikaa ollut puhetta, että kuntaan muuttajien määrä on laskenut - kuka olisikaan kiinnostunut kunnasta (tulevaisuudessakaan), jossa nuoria ei kannateta kuin vain yläasteikään asti. Itse mahdollisesti tulevana äitinä muuttaisin kuntaan, missä on tarjolla opiskelupaikka lapselleni mahdollisimman pitkälle jo pelkästään kustannussyistä. Jos lapseni pitäisi oman kunnan/kaupungin lukiosta, säästäisin äitinä rahaa matkakustannuksissa (koska julkinen liikenne on oikeasti ihan tajuttoman kallis käyttää etenkin Hollola-Lahti välillä) ja lapseni säästäisi aikaa koulumatkoissa. Joten ei keskustella näinkin vakavasta asiasta kuten koulutuksesta ihan niin kepoisesti "säästötoimenpiteenä". Kyllä, tilalle tulisi ala-asteelaisia ja koulutus kunnassamme jatkuisi, mutta se tulevaisuus, ihmiset, tulevaisuus! Ei aina tule olemaan rahat näin tiukalla että joudutaan upeasta lukiosta luopumaan. Vähän voitaisiin katsoa tulevaisuuteen toiveikkaammin. Idealistista ehkä, mutta aion puolustaa oikeuksiani lukiolaisena, hollolalaisena ja toivottavasti tulevana äitinäkin. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45473 Luotu: 02.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
165 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
139 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
107 Luotu: 03.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1731 Luotu: 12.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
75 Luotu: 01.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
215 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
242 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20859 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
107 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Tjudan vanhan graniittisillan säilyttämiseksi
93 Luotu: 26.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3583 Luotu: 10.09.2021