Hollolan lukio säilytettävä
Kommentoitu viesti
Vieras |
#71 Vaihdettaisiinko ehtoja?18.10.2010 07:25Salminen (#53) kommentoi joitakin asioita ihan ansiokkaasti, mutta palataanpa hetkeksi hänen viestinsä kohtaan kolme. Ei voitane pitää kovinkaan hyvänä hallintotapana sitä, että johtava virkamies (Ruotsalainen) esittää ensi töikseen vastuualueeseensa kuuluvan hyvin menestyneen palvelun lakkauttamista, jotta voisi kehittää/uudistaa toista palvelua. Kyllähän ensin pitäisi käydä läpi ne vaihtoehdot, joilla nykyiset hyväksi todetut palvelut säilytetään. Lehtijutuista on tullut kuva, että Ruotsalainen haluaa innokkaasti kehittää yhtenäiskoulua ja on sen eteen valmis luopumaan lukiosta. Toisin sanoen, että henkilökohtainen mielenkiinto ohittaa virkavastuun. Joten, Salminen, mitkä ovat ne useat muut päättäjille tässä yhteydessä esitetyt vaihtoehdot, Ruotsalaisen tai muiden esittämät? |
Vastaukset
Janne Salminen Vieras |
#73 Re: Vaihdettaisiinko ehtoja?2010-10-18 10:16:50#71: - Vaihdettaisiinko ehtoja? Hei, Ja kiitos hyvistä kommenteista. Itse olen valitettavasti ollut tällä kaudella ainoastaan varajäsenenä lautakunnassa, joten en ole asioiden valmistelua ja etenemistä päässyt seuraamaan niin läheltä kuin itse toivoisin. Yritän kuitenkin olla mahdollisimman hyvin kartalla siinä missä mennään ja omalta osaltani tuon myös varsinaisille päättäjille kommenttejani ja mielipiteitäni esille. Kyseistä virkamiestä ja hänen hallintotapojaan en tunne, enkä niitä voi kommentoida. Muutamia yleisluontoisia kommentteja haluan tässä kuitenkin tuoda esille: 1. Asioiden selvittämisessä ei sinänsä ole mitään vikaa. Selvitykset tulisi kuitenkin tehdä siten, että KAIKKI järkevät (ja miksei vähemmän järkevätkin) seikat ja mahdollisuudet huomioidaan niissä, jotta päättäjillä on oikeasti kaikki tieto päätöksentekoa varten. 2. Hieman itseänikin kummastuttaa tämä kiire, millä asioita nyt tuodaan lautakuntiin. Esimerkiksi teknisen lautakunnan pitäisi tehdä linjauksia Salpakankaan koulun II-vaiheen toteuttamisen linjauksista siten, että he saavat kustannusarviot edellisenä päivänä. On olemassa selkeä riski siitä, että päättäjät eivät pysty/ehdi paneutua asiaan sen tärkeyden vaatimalla tavalla. 3. Asiassa muutenkin edetään nyt hieman oudossa järjestyksessä. Tilat ovat sanelemassa järjestettäviä palveluja. Mielestäni tulisi tehdä ensin selkeät linjaukset siitä mitä halutaan järjestää ja sen jälkeen ratkaistaan se, mitä tilainvestointeja ja toteutusvaihtoehtoja tämä vaatisi. Koska tässä tapauksessa investointipaineet ja tilaratkaisut ovat hyvinkin akuutti kysymys, tulisi näitä asioita selvittää samanaikaisesti, mutta painottaen palvelujen ensisijaisuutta. 4. Aikalisä, ei tehdä nyt hätiköityjä ratkaisuja suuntaan tai toiseen. Katsotaan rauhassa kaikki kortit, käydään avoin keskustelu ja tehdään sitten järkeviä päätöksiä. Ei tehdä asioista talous vs. tunteet kysymyksiä vaan huomioidaan molemmat. 5. Kommentti vielä itse lukion toimintaan. Eihän se pelkkiä arvosanoja tuijottaessa ole Lahden seudun kärkenä. Mutta väitän, että oppilaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnin saralla, se on maamme huippua. Yhteishenki on omiaan ehkäisemään monia sosiaalisia ongelmia (mitkä ovat aina kunnallekin suuria kustannuksia) ja imago kestävän kehityksen asioissa kiillottaa myös Hollolan julkisuuskuvaa.
Janne Salminen Hollolan Kokoomuksen Nuoret Varajäsen sivistyslautakunnassa |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45470 Luotu: 02.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
163 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
139 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
106 Luotu: 03.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1730 Luotu: 12.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
72 Luotu: 01.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
215 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
242 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20859 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
107 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Tjudan vanhan graniittisillan säilyttämiseksi
93 Luotu: 26.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3583 Luotu: 10.09.2021