Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#202624.02.2012 22:32En todellakaan allekirjoita tätä addressia. Sen sijaan voisin allekirjoittaa Räsäsen ehdotuksen (taitaa olla ensimmäinen kerta, että olen samaa mieltä jostakin Räsäsen kanssa). Taistelen itse lievää (?) alkoholiongelmaa vastaan. En sorru ryyppuputkiin, ikinä seuraavana päivänä ei tee mieli viinaa, mutta annas olla, kun olen humalassa: En osaa lopettaa juomista ajoissa. Usein, kun lähden juhlimaan tulee juotua liikaa ja nimenomaa baareissa. En todellakaan suunnittele juovani liikaa etukäteen, joten en varastoi kotiini viinaa eli en IKINÄ juo enää kotona alkoholia baari-illan jälkeen ja yöllähän alkoholia ei saa enää ostettua mistään muualta kuin baareista, vaikka kuinka tekisi mieli. Olisin erittäin tyytyväinen, jos peli puhallettaisiin anniskelupaikan taholta jo aikaisemmin poikki, mitä nykyään tai sitten baarit eivät oikeasti tarjoilisi vahvasti päihtyneille ihmisille. Pari kertaa olen sammunut baarin eteen ja vielä minuutteja ennen sitä ollut baaritiskillä tilaamassa lisää juotavaa, jota minulle on myös anniskeltu. Olen jutellut ongelmastani useiden ihmisten kanssa ja tullut siihen tulokseen, että en todellakaan ole mikään poikkeus Suomassa! Suomalainen juomistapa on aika monella valitettavasti täydet pe*seet olalle meininki. Harva sitä kuitenkaan etukäteen suunnittelee tai siihen tilaan haluaa päätyä ja todella katuu moikailujaan seuraavana päivänä. Moni ei myöskään halua nähdä tai myöntää tätä ongelmaa tai edes sitä, että tämän ongelman omaavia löytyy lähipiiristä. Ja ongelman vakavuutta ei varsinkaan haluta nähdä. Tätä vain pidetään tyypillisenä suomalaisena juhlimistapana, täysin harmittomana, mitä se ei valitettavasti kuitenkaan ole. Järjellä ajateltuna jokainen varmasti tajuaa, että siihen liittyy erittäin suuri onnettomuus- ja tappeluun joutumisriski jne. Putkat ja päivystyspoliklinikat ovat joka viikonloppu täynnä näitä "vahingossa" liikaa juoneita. Uskon, että itselleni ja monille kaltaisilleni (joita varmasti löytyy tämän addressin allekirjoittaneidenkin joukosta) tästä ehdotuksesta voisi olla oikeasti hyötyä. |
Vastaukset
Viinan huuruissa kasvanut, mutta ihme kyllä raitis |
#2029 Re:2012-02-24 23:17:28Rehellistä ja avointa tilitystä! Tätä kannattaisi lukea ja havahtua suomalaiseen tragediaan. Ministeri Räsänen yrittää edes jotain. Yrittäisivät muutkin! |
av |
#2042 kieltolaki2012-02-25 05:54:47NO onneks sitten pimeän pullon myynti on jokaisen halukkaan tiedossa! Sun ongelma ei jää silloinkaan saatavuuteen ! |
Vieras |
#2052 Re:2012-02-25 11:35:32eli siis sen takia että sinä et osaa käyttää alkoholia pitäisi tuhansien suomalaisten jäädä työttömiksi!? meinaatkos että kun ravintolat menevät kiinni 01:30 niin sinä ett ole juonut itseäsi tajuttomaksi !!?? millä ihmeen logiikalla tämän päättelet? näin 20 vuoden työkokemuksella alalta voin kertoa että ihmiset jotka tapaavat juoda itsensä tajuttomaan tilaan sen myös tekevät ja silloin on aivan sama onko ravintola auki 23 vai 04. Suosittelisin siirtymään hieman laimeampiin juomasekoituksiin ja ne shotit voi jättää kokonaan väliin. Mitäpä jos sinun alkoholin käyttöä muuttaisit sinä itse eikä Päivi Räsänen muiden ihmisten elannon kustannuksella! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45686 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
369 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
137 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
195 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
93 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20898 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3602 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
27 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025