Pro Kirkkoharju

Kommentoitu viesti

Pekka Kannus, Pro Kirkkoharju
Vieras

#238 Onko harjun tuhoamista kannattavia enemmän kuin suojelijoita?

15.11.2010 10:37

Jos Kirkkoharjun pohjoisrinteen tuhomista massiivisella kerrostalorakentamilla kannattavat perustaisivat oman nettiadressinsa, niin nähtäisiin ihan oikeasti montako heitä on. Luulenpa, että ei kovin montaa. Suojelua on sen sijaan kannattanut netissä jo lähes 1400 harjun ystävää. Tämä on paikallisadressien ehdotonta huippua ja kertoo paljon kuntalaisten tahtotilasta. En siis todellakaan ole ajatuksieni kanssa yksin.

Jos harjun suojelijoiden ja heitä vastustavien todelliset voimasuhteet halutaan esille, on tehtävä kuntaäänestys. Lapsellista esittää, että suojelun kannatuslistalta puuttuvat olisivat harjun tuhoamisen kannattajia. Tätä logiikkaa käyttäen voisi myös väittää, että koska kukaan ei ole vielä omalla nimellään uskaltanut kannattaa harjun tuhoamista, kaikki kuntalaiset olisivat harjun suojelemisen kannalla. Ei kuntavaaleissakaan kaikki äänestä, mutta äänestäneet päättävät millaiseksi valtuusto muodostuu. Harjun puolesta äänensä antaneita on siis jo lähes 1400, montako on vastaan?

Jos valtuustolla on aito tahto säästää Kirkkoharju, keinot siihen varmasti löytyvät. Maanvaihto on vain yksi esimerkki. Kokeneena neuvottelijana kunta kyllä tietää miten se kannattaa tehdä.

Koska valtuutetut ovat varsin hyvin informoituja Kirkkoharjun tilanteesta ja osa varmaan seuraa tätäkin palstaa aktiivisesti, en usko, että ry:n perustaminen ymv. toimet toisivat tähän vaikuttamisprosessiin mitään merkittävää lisäarvoa. Pro Kirkkoharju on täysin vapaamuotoinen kansalaisaloite Kirkkoharjun säästämiseksi ja sanomansa se on jo nyt saanut päättäjien tietoisuuteen. Nyt pallo alkaa siirtyä yhä enemmän Kangasalan valtuustolle.


Vastaukset

Vieras
Vieras

#239 Re: Onko harjun tuhoamista kannattavia enemmän kuin suojelijoita?

2010-11-15 16:22:57

#238: Pekka Kannus, Pro Kirkkoharju - Onko harjun tuhoamista kannattavia enemmän kuin suojelijoita? 

 "Lapsellista esittää, että suojelun kannatuslistalta puuttuvat olisivat harjun tuhoamisen kannattajia". Onko Kannus tätä mieltä vai menivätkö senat sakaisin?