Uutisointi Johanna Tukiaisesta lopetettava
Kommentoitu viesti
Jorma Hirventappaja Vieras |
#3 Kröh.25.11.2010 17:43Mielestäni kyseistä henkilöä ei tarvitse sääliä, saahan hän kaikesta itseaiheutetusta julkisuudestaan kohtalaiset tulot. Mediahuoraaminen sinänsä ei ole synti, kunhan vain pysytellään jonkinlaisten moraalisten sääntöjen puitteissa. Esimerkiksi näin Itsenäisyyspäivän lähestyessä, odotetaan jossain Jäpikkäkosken liipaisintehtaan kahvilassa jo kovastikin ns. Linnan juhlia. Kyseinen tapahtuma on hyvä esimerkki sellaisesta mediahuoraamisesta, jossa noudatetaan - ainakin pääsääntöisesti - suhteellisen tiukkaa etikettiä. Tokihan siellä aina joku humalassa toikkaroi, mutta se on normaalia. Sen sijaan "Tuksun" jatkuvassa julkisuushakuisuudessa unohdetaan täysin normaalin elämään kuuluvat pelisäännöt, joista tärkein on se, että mikäli valehdellaan, pyritään tekemään se kanssaihmisiä loukkaamatta. Esimerkki viattomasta valkoisesta valheesta: "Me olemme vain ystäviä." Sen sijaan tämä naisihminen, kaikessa tragikoomisuudessaan, vaikuttaa aina vain psykedeelisemmältä, eikä pelkästään humoristisessa mielessä. Tiedän toki, ettei narsismia lasketa sinänsä mielenterveysongelmaksi, mutta näinkin vakavan persoonallisuushäiriön tapauksessa, voitaisiin todeta: "Ei siellä vintillä ihan kaikki valot taida palaa." |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#23 Re: Kröh.2010-11-27 12:46:27#3: Jorma Hirventappaja - Kröh. Täyttä asiaa ja olen vakaasti sitä mieltä, että nämä roskalehdet saattasivat jopa saada lukijoita, mikäli EDES lehti ymmärtäisi käyttää ns moraalirajoja. Tuksut eivät tajua, missä menee raja ja mitä saa valehdella ja yleensäkään julkisuuteen tuoda, mutta oletan, että lehtien toimittajat kuitenkin ovat täyspäisiä ihmisiä ja silloin heidän tehtävänsä olisi vetää raja johonkin.On niin monia ylilyöntejä, mutta tämä raskaus-keskemenojuttu on asia, josta EI kenekään, minkäänlaiden median tulisi uutisoida yhtään mitään. On kyse äärivakavasta asiasta monelle tuhannelle pariskunnalle Suomessa, jotka eivät millään onnistu lasta saamaan ja samanaikasesti mediaksi itseään kutsuva p**karyhmä rellestelee asialla, jonka jokainen hiukanmkin järkeä omaava ihminen tajusi alusta asti olevan pelkkää vedätystä ja halua päästä lööppeihin keinolla millä hyvänsä. Kyllähän Suomestakin löytyy jonoon asti ihmisiä, jotka olisvat valmiit myymään vaikka itsensä/vanhempiensa tai jos on oma lapsi, niin näidenkin kuolemauutisen vain siksi, että taas kerran saisi nähdä pläsinsä lööpeissä. Ja lisää näitä bimboja tulee BB-talojen ym kautta. Joku vastuu medialla ja myös p***'kalehdillä rulisi kuitenkin olla silloin kun narsistiset ihmiset eivät itse tajua lopettaa. Mitä tulee tähän naisihmiseen, niin nyt voisi joku lehti tehdä hyvän työn hänen eteensä myös ja UUTISOIDA sitä tappiin asti; Toimittaa hänet katkaisuun ja sitten vaikka joka päivä saisi kirjoittaa päiväkirjaa katkaisussa olosta. Siitä saattasi jopa joku muukin hyötyä ja ennen kaikkea se olisi ainut teko, jolla tämä daami vielä vuodenkin kuluttua on höpöjuttujaan antamassa p****kalehdille. Ilman mitään hoitotoimenpiteitä saattaa olla niin, ettei kauaa kunto enää kestä!
|
Vieras Vieras |
#34 Re: Kröh.2010-11-28 18:21:20#3: Jorma Hirventappaja - Kröh. Adressi myös tanja karpela-pois mediasta ja pilaamasta Itsenäisyyspäivää aina muka seksillä- vanha ämmä |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45532 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1735 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
729 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
231 Luotu: 30.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20869 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025