Savukosken kunta pelastettava Yaran SOKLIN fosforikaivokselta
Kommentoitu viesti
Kalamies |
#121.05.2012 20:48Viimeinen hetki aikaa toimia! Ei luonnontuholle! |
Vastaukset
Vieras |
#20 Re:2012-11-18 16:58:51 |
elämä vai kaiken tuho |
#31 Re:2014-02-07 08:24:13Norjalaisen lannoiteyhtiön Yaran neljä entistä johtajaa on saanut syytteet törkeästä lahjusrikoksesta. Yhtiö on itse jo myöntänyt lahjusten käytön Libyassa, Venäjällä ja Intiassa. Yhtiölle on määrätty 35 miljoonan euron sakot. Syytteen saavat entinen konsernijohtaja Thorleif Enger sekä johtajistoon kuuluneet Tor Holba, Daniel Clauw ja Taylor Wallace. Holbaa lukuunottamatta he eivät enää työskentele yhtiössä. Holba on määrätty pakkolomalle määräämättömäksi ajaksi. Syytteen saaneet johtajat ovat joko henkilökohtaisesti osallistuneet neuvotteluihin, joissa lahjuksista on sovittu, tai hyväksyneet toiminnan, sanoo Norjan rikospoliisi Ökokrim. Rikospoliisin mukaan se voi todistaa lahjusten käytön. Poliisi luonnehtii Yaran tapausta poikkeuksellisen vakavaksi, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK. Enger ja Holba kiistävät syyllisyytensä, muut kaksi syytettyä eivät ole kommentoineet asiaa. Miten lienee Suomen laita näissä lahjusasioissa, raha sokaisee järjenkäytön.Sokli olisi kaiken tuho, myös ihmisen.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1173 Luotu: 19.04.2025
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
587 Luotu: 08.09.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
425 Luotu: 07.09.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
271 Luotu: 10.08.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
969 Luotu: 12.06.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
207 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21163 Luotu: 20.03.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
245 Luotu: 09.08.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
186 Luotu: 28.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
415 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
168 Luotu: 29.08.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
167 Luotu: 07.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
192 Luotu: 22.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1116 Luotu: 25.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
272 Luotu: 29.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
280 Luotu: 10.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
777 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11118 Luotu: 09.06.2025