Ei sikatehdasta Nousiaisiin
Kommentoitu viesti
maidontuottaja |
#38723.05.2012 16:13kyllä te ihmiset olette säälittäviä valittajia. milläs kuvittelitte tulevaisuuudessa elävänne kun ruuan tarve lisääntyy vuosi vuodelta ja samalla kotimaisen tuotannon määrä kutistuu |
Vastaukset
Asukkaiden puolesta |
#388 Re:2012-05-23 17:46:37Nimenomaan tuottajien on pidettävä perheviljelmien puolta. Kaukonäköinen tuottaja ei voi puolustaa tehdasmaisia yksiköitä, joiden takana on lihataloja ja / tai kansainvälisiä sijoittajia. Ympäristön asukkaille ei ole kerrottu, kuka tätä Nousiaisten jättisikalaa oikein puuhaa. Varmaa on vain, että keulakuvana oleva sikatuottaja ei tätä miljoonaprojektia rahoita. Ruokaa voi tuottaa pienemmissä, sopivan kokoisissa yksiköissä, joissa omistuspohja ja päätösvalta on suomalaisen viljelijän käsissä. Tehdasyksiköiden lisääntyminen vie työpaikat suomalaiselta sikatuottajalta ja työt siirtyy itäeurooppalaisille työntekijöille. En usko, että nimimerkin takana on oikea tuottaja, sillä olen keskustelleet tavallisten sikatuottajien kanssa ja he ovat huolissaan tulevaisuudestaan. Jos maailma halutaan pelastaa, kasvisten määrää ruokalautasella tulee lisätä, kuten Maaseudun Tulevaisuus tänäänkin kirjoitti kakkossivulla. Tämä pätee jokaiseen ihmiseen maapallolla, myös suomalaiseen kotieläintuottajaan. Adressissa on lähes 1600 asuinympäristöstä huolissaan olevaa allekirjoittajaa, joista tietojeni mukaan ainoastaan yksi on maidontuottaja. Mitä valituksiin tulee niin itsekin täällä valitat valittajista. Valittaminen Suomessa on laillista ja tässä sikala-asiassa sitä jopa pyydetään. |
VARMA JUTTU |
#390 Re:2012-05-23 20:15:36Ainut säälittävä on Nousten nuori possuisäntä joka on joutunu lihatalon ja rahamiesten puristukseen. Kuule ne sanelee mitä sen täytyy tehdä. teurastamo sanoo minkä verran täytyy sikoja olla että ne haetaan. Kun teurastamo on seinäjoella saakka niin rekka täytyy joka kerta saada täyteen. Ja rahamiehet euroopasta lyö säännöt tiskiin. lihat viedään kiinaan ja ympäristö pilaantuu tässä aukialla. voi sitä p.....amäärää mitä sikala sitte tuottaa. kyl parempi on olla oman onnensa seppä kuin rahamiesten ja lihatalon juoksupoika. mitä sitten itelläs jos meijeri sanois et sulta ei haeta maitoo, kun pitää tuottaa viis tai kymmentuhatta litraa hakukerralla. lihatalot on laittanu jo topin pienien sikaloitten porsaille. ei 40 emakon putiikista enää possuja haeta. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45195 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10613 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1702 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1453 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
815 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
716 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
713 Luotu: 06.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
268 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
227 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
193 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
181 Luotu: 13.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1717 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20837 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
145 Luotu: 16.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
937 Luotu: 07.02.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
132 Luotu: 30.06.2025
Uittamon Kannuskadun täydennysrakentamisen pysäyttäminen
132 Luotu: 05.06.2025