Maahanmuuttajien tuet
Kommentoitu viesti
Arja-Liisa Kangas |
#418 Re:27.08.2012 15:20Hei Petri Mäkinen. Kiitoksia hyvästä adressista. Maahanmuuttajille maksetaan yksityislääkärikäynnit veronmaksajien varoista. Samoin valtion kassa maksaa heille ajokortin, asumisen, huonekalut, kodin elektroniikan, muotikuteet, käännylaskut jne.jne. Kaikki menot katetaan siitä valtion kassasta, jonka väitetään olevan niin tyhjä, että vanhushuoltoa ja lastenhoitoa on pakko leikata ja veroja pakko nostaa. Maksetaanko maahanmuuttajille maksetut edut suomalaiselle, edes niille opiskelijoille, joka tekevät yöt töitä jotta voisivat päivät opiskella itselleen ammattia. Kun hän on ammattiin valmistunut, valtio alkaa perimään hänen työstään ja työnantajaltaan veroja, jotta riittää "tippiä" sellaisillekin maahanmuuttajille, joilla ei ole pienintä aikomusta laittaa rikkaa ristiin oman kielitaitosa ja työllistymisensä eteen. Suomessa poliitikot aina ministereitä myöten ovat saaneet pantua paljon asioita työttömyyden piikkiin. Nyt asioita pannaan työvoiman puuttumisen piikkiin. Hallitus on potkaissut portit auki kaikenlaisille maahanmuuttajille, "koska he ovat päättäneet, että nyt meillä on työvoimapula"!!!!! Samaan aikaan Jyrki Katainen 18.8. aamutv:n suorassa lähetyksessä kertoo olevansa "huolissaan suomalaisten työpaikkojen menetyksestä mm. Nokian irtisanomisten vuoksi ja monen muun Suomessa työtä antaneen yrityksen saneeratessa työntekijänsä ulos. Me "tyhmä kansa" emme saisi huomata kuinka Katainen sotkeutuu jo omiin köysiinsä. Mutta hänellehän onkin yhdentekevää, kuinka tuuli huulia heiluttaa, kunhan on vain vara viikoittain lentää yksityiskoneella Brysseliin tekemään päätöksiä myydä EU:n velkamaille suomalaisten selkänahat hamaa tulevaa sukupolvea myöten jotta saisi Ranskalta ja Saksalta pisteitä. Katainen ei välitä vähääkään suomalaisista. Tervetuloa vain työperäinen maahanmuuttaja. Mutta sellaisia maahanmuuttajia, jotka eivät tee työtä kotimaassakaan ei tarvita tilanteeseen, jossa alkuperäisiä heikko-osaisia työttömiä, eläkeläisiä tai suomalaisia lapsiperheitäkään ei ole valtiolla varaa tukea, vaan nämä joutuvat jonottamaan jopa leipäjonoissa kuten konsanaan itäisissä naapurimaissa. Tämän palstan kirjoittelijat, joilla ovat sanat loppuneet tärkeässä asiassa, naurettavasti piiloutuvat aina Hommafoorumin tai Persujen taakse. Ymmärrättekö, että sanavalikoimanne ja asiattomuutenne itseasiassa viittaavat todella suuntaan, josta itse haette syyllisiä. Tyhmyys on niin ilmeistä että oikein huvittaa. Puhukaa asiaa, tai olkaa hiljaa. |
Vastaukset
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
2012-08-27 16:27:08- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
463 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51123 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21075 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
63 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
468 Luotu: 22.05.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
950 Luotu: 17.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11084 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
55 Luotu: 22.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
277 Luotu: 10.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
773 Luotu: 12.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3682 Luotu: 10.09.2021
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
247 Luotu: 29.07.2025