Kannabis lailliseksi
Kommentoitu viesti
Light of Jah! Vieras |
#2719 Ei se mitä teet, Vain MITÄ SE TEKEE SINULLE16.01.2011 00:25Propagandaa tuutista! Jah Forever!!!!! Kannabis poliisin huolena Onko kannabis harmiton huumausaine? Suomessa niin kuin muuallakin maailmassa käydään aika ajoin kärjekästäkin keskustelua huumausaineista ja niihin suhtautumisesta. Onneksi omassa maassamme vallitsee sekä kansalaisten, että viranomaisten keskuudessa varsin kielteinen asenne kaikkiin huumausaineisiin. Silloin tällöin huumausaineita sivuavaan keskusteluun tuodaan kuitenkin eri tahoilta näkemyksiä lainsäädännön muuttamisen tarpeesta siten, että huumausaineiden käyttö ei enää olisi rangaistavaa. Erityisesti näissä näkemyksissä viitataan kannabiksen käytön sallimiseen. Kannabis on huumausaine, joka on luokiteltu joissakin yhteyksissä miedoksi huumausaineeksi. Huumausaineiden jakaminen mietoihin ja koviin huumausaineisiin on monessa mielessä harhaan johtavaa. On totta, että esimerkiksi heroiini jo vaikutustapansa vuoksi on yliannostuksena hengenvaarallinen, mutta myöskään kannabis ei ole vaaraton huumausaine. Viime aikoina on valmistunut useita tieteellisiä tutkimuksia, joiden mukaan kannabiksen aiheuttamat vahingot ihmisen psyykelle, varsinkin pitkäaikaisilla käyttäjillä, ovat aikaisemmin luultua paljon vakavammat. Useammat toisistaan riippumattomat tutkimukset ovat muun muassa todenneet kannabiksen polton aiheuttavan selvästi korkeamman riskin sairastua skitsofreniaan verrattuna henkilöihin, jotka eivät kannabista käytä. Jotkut tutkimukset puhuvat jopa moninkertaisesta riskistä sairastua skitsofreniaan kannabiksen käytön seurauksena. Suomessa on tehty hiljattain laaja tutkimus 15 - 16 - vuoden ikäisten nuorten kannabiksen käytön ja psykoosin ennakko-oireiden yhteydestä. Tutkimuksen mukaan nuoret, jotka olivat käyttäneet kannabista useammin, ilmoittivat tutkimuksessa vähintään kolme psykoosin ennakko-oiretta. Mitä useammin nuoret mainitussa tutkimuksessa olivat käyttäneet kannabista, sitä useamman psykoosin ennakko-oireen he ilmoittivat. Kannabiksen poltolla on tutkimuksen mukaan psykoosia aiheuttava vaikutus. Poliisille kannabiksen mielenterveyteen vaikuttavat elementit ovat tuttuja. Kokemuspohjaisesti voi sanoa, että suurella osalla kannabiksen käyttäjistä on myös joko reseptillä tai ilman reseptiä voimassa oleva mielialalääkitys, eli kannabiksen käytön ja mielialalääkityksen tarpeen yhteys on selvästi havaittavissa. Huumausainekeskusteluissa on kiistelty jo vuosia siitä, pitääkö niin sanottu porttiteoria paikkansa. Porttiteorian pääsisältö on, että miedoiksi huumausaineiksi kutsuttujen aineiden käyttö johtaa kovempien huumausaineiden käyttöön. Porttiteoriaan kriittisesti suhtautuvat puoltavat näkemystään yleisesti ottaen sillä, että kaikki, jotka ovat polttaneet esimerkiksi kannabista, eivät suinkaan aina päädy esimerkiksi heroiinin käyttäjiksi, mikä onkin totta. Viime vuosien aikana tehdyt tutkimukset porttiteoriasta kuitenkin puhuvat selkeästi porttiteorian paikkansa pitävyydestä. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa tehty tutkimus toi esiin useita mielenkiintoisia asioita muun muassa lapsuuden olosuhteiden ja ystäväpiirin vaikutuksesta huumausaineiden käytön aloittamiseen, mutta myös sen, että kannabiksen käyttämisellä oli selkeä yhteys siirtymisessä käyttämään muita vaikutukseltaan vaarallisempia huumausaineita. Tutkimuksessa havaittiin, että niistä henkilöistä, jotka olivat käyttäneet muita laittomia huumausaineita kuin kannabista, lähes kaikki henkilöt kolmea lukuun ottamatta olivat ennen siirtymistään vahingollisempien huumausaineiden käyttöön, polttaneet kannabista. Prosentteina ilmaistuina luku oli 99%. Vaikka tutkimustulos osoittikin, että kaikki kannabista kokeilleet tai joskus käyttäneet, eivät siirry suoraan käyttämään muita laittomia ja vielä vahingollisempia huumausaineita, selvää kuitenkin oli, että niin sanottujen kovempien huumausaineiden käyttöä edeltää kannabiksen käyttö. Koko tutkimuksen kohteena olevasta ryhmästä vain kolme henkilöä oli siirtynyt käyttämään jotakin laitonta huumausainetta ilman, että ei olisi ensin käyttänyt tai kokeillut kannabista. Tutkimuksen tulokset tukevat hyvin myös nykytilannetta Suomessa. Täälläkään ei poliisityössä juurikaan ole tullut e teen niin sanottujen kovempien huumausaineiden käyttäjiä, jotka eivät olisi käyttäneet ensin kannabista. Sama tutkimus on vahvistanut porttiteorian paikkansa pitävyyttä myös siinä, että nuorena aloitettu tupakan ja alkoholin käyttö johtaa hyvin helposti kannabiksen kokeiluihin ja sen käytön aloittamiseen. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että nuorten kaikkeen päihteiden käyttöön puututaan mahdollisimman varhain ja sellaisin toimenpitein, että niillä on vaikuttavuutta. Mitä pidemmälle ikävuosissa nuorten päihteiden käytön aloittaminen siirtyy, sitä todennäköisempää on, että henkilö ei siirry huumausaineiden käyttäjäksi. Huumausaineiden vastaisessa toiminnassa on myös tärkeää, että nuorille ei anneta vääriä signaaleja huumausaineista. On turha puhua nuorille miedoista tai vaarattomista huumausaineista, koska vaarattomia huumausaineita ei ole olemassa. Jarmo Laine komisario Satakunnan poliisilaitos |
Vastaukset
Sime Vieras |
#2722 Re: Ei se mitä teet, Vain MITÄ SE TEKEE SINULLE2011-01-18 16:39:31#2719: Light of Jah! - Ei se mitä teet, Vain MITÄ SE TEKEE SINULLE Poliisisetä voisi laittaa linkit tutkimuksiin, jotka ovat ristiriidassa (lähinnä nyt tämä porttiteoria).
Mitä siis tarkoittaa psykoosin ennakko-oire? No se tarkoittaa tunnetiloja kuten uupumus, levottomuus ja masentuneisuus, mutta mikä tärkeintä mahdollisuus tilanteen pahenemiseen (psykoosi) on erittäin pieni, kun kyseessä on terve ihminen ( 3*pieni mahdollisuus on edelleen pieni mahdollisuus).
Mielialalääkkeet ja kannabis... Lääkkeet yleensä helpottavat oloa (usein monta eri vaikutusta, ovat kuitenkin kolmiolääkkeitä), mutta jos on valittavana tuote jolla ei ole ainuttakaan ristiriidatonta haittaa (sensimilla) on valinta ainakin loogisesti ajateltuna hyvin helppo.
"Sama tutkimus on vahvistanut porttiteorian paikkansa pitävyyttä myös siinä, että nuorena aloitettu tupakan ja alkoholin käyttö johtaa hyvin helposti kannabiksen kokeiluihin ja sen käytön aloittamiseen." - Jarmo Laine Tässä hyvin selvästi lukee, että tupakka ja alkoholi. Molemmat aineet ovat päihdyttäviä ja jatkaen päätelmiäsi voidaan tästä olettaa että tupakka ja alkoholi on HETI poistettava laillisten aineiden listalta, koskä kuvio on seuraava:
Entä onko alkoholin kieltolaki tuttu poliisille satakunnasta? (Vaihda tapauksen alkoholin tilalle kannabis)
En suosittele kenellekään terveelle käytettäväksi mielialalääkkeitä tai kannabista jos se on kriminalisoitu. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10197 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40585 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
789 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
548 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
525 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
632 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
84 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
80 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
52 Luotu: 15.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
806 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
795 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1687 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024