RUDUS Lempäälän Sääksjärven kiviaineksen otto 2.vaihe
Kommentoitu viesti
Kuljun Asemakylän omakotiyhdistys ry Vieras |
#51 Ehdoton EI hankkeelle30.01.2011 22:00Tiedotustilaisuuksissa mukana olleina, ympäristövaikutusten arviointiselvitykseen tutustuneina ja eri tehtävissä louhinta- ja murskausalalla olleita, sekä niiden toiminnan vaikutusalueella asuneita kuultuamme olemme menettäneet luottamuksen Rudus Oy:n ja SITO:n vilpittömyydestä selvitysten todellisten haittavaikutusten esilletuomisessa. Toteamme, että Arseeni-tutkimus on tehty erittäin epäluotettavalla tavalla, jopa harhaanjohtavasti pintanäytteistä, joista ei saa selville todellista Arseenipitoisuutta kallion sisällä. Erityisesti Sipilän alueen asukkaat, mutta myös Sääksjärven ja Kuljun alueilla asuvat ihmiset ja eläimet joutuvat suurten terveydellisten, niin fyysisten kuin psyykkistenkin vaivojen uhkaamiksi. Haittavaikutusten kertymä kyseisen hankkeen toteutuessa olisi aivan kohtuuton. Mahdollinen, jopa todennäköinen Arseeni, lähes jatkuva melu, pöly, pakokaasut, tärinä ja rajusti lisääntyvä raskas liikenne, joka tekisi erittäin turvattomaksi päivähoitopaikkoihin, kouluihin ja harrastuksiin kulkevien lasten ja nuorten liikkumisen ovat esimerkkejä todellisista haitoista. Lisäksi alueen asunnon- ja maanomistajat ovat jo nyt pelkän hankkeen vuoksi joutuneet merkittävien taloudellisten menetysten eteen arvonalenemisen ja myyntivaikeuksien vuoksi. Myös kyseisen alueen merkitys ja arvo luonto-, ulkoilu- ja virkistyskohteena on erittäin merkittävä. Alueesta tullaan nauttimaan ympäri Suomea, jopa ulkomailta. Alueesta ei tule luopua. Esimerkiksi nämä asiat ovat yhteensä niin suuri kuormitus hankkeen vaikutusalueella asuville, ettemme voi hyväksyä kyseisen hankkeen toteuttamista. |
Vastaukset
Vieras |
#52 Re: Ehdoton EI hankkeelle2011-01-30 22:30:05#51: Kuljun Asemakylän omakotiyhdistys ry - Ehdoton EI hankkeelle Laitattehan mielipiteenne tiedoksi myös Ely-keskukselle, jotta ne tulevat huomioiduiksi. |
Vieras Vieras |
#55 Re: Ehdoton EI hankkeelle2011-01-31 11:26:02#51: Kuljun Asemakylän omakotiyhdistys ry - Ehdoton EI hankkeelle Hyvä! Olette tietenkin huomanneet, että kun Sääksjärven reitti tukkeutuu viimeistään nykyisessä valoristeyksessä, niin neuvokkaat kuljettajat löytävät reitin Asemakylän kautta. Ja muutenkin Ideaparkin tienoille taitaa olla lyhyempikin reitti. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1017 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18175 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
432 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1933 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1314 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12810 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6410 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
102 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10492 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024