RUDUS Lempäälän Sääksjärven kiviaineksen otto 2.vaihe

Tapio Vuolahti
Vieras

#1 YVA tilaisuus 12.1.2011

13.01.2011 11:24

Aluksi tähän adressiin liittyen toivon että lisäätte tekstiin myös Kuljun asemakylän koska he ovat lähes samalla tavalla hankkeen vaikutuspiirissä.
Eilisessä tilaisuudessa oli mukana myös asiantuntijoita eri aloilta, jopa itse murskaustoiminnassa mukana ollut henkilö.
Myös arseeninäytteistä tuntui joku tietävän.
Toivon ja oletankin että asukasyhdistyksen pj onkin laatimassa kirjelmää tämän selvityksen puutteista, joihin tulee nyt keskittyä. Pelkään, että RUDUS vie tämän asian edelleen lupa-anomusvaiheeseen joten jo nyt tulisi selvittää kuka tai mikä instanssi oikeasti päättää luvan myöntämisestä. Sitä tahoa on taatusti luvan hakija jo "lähestynyt" tavalla tai toisella ja siihen pitää kyllä meidänkin nyt vaikuttaa mielestäni.
Täytyy vanhana ukkona todeta, että en kuvitellut kohtaavani Tervapolulle muuttaessani 23 vuotta sitten tällaista mörköä.
Jaakko Pitkänen Pirkkala
Vieras

#2 Mielipiteet YVA-selostukseen 2.2.2011 mennessä

14.01.2011 00:03

Tämä adressi liittyy hankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiselostukseen. Ympäristövaikutusten arvioinnin yhteysviranomainen on Pirkanmaan ELY-keskus, jonka toimesta kerätään mielipiteitä 2.2.2011 mennessä. Hankkeesta vastaa Rudus Oy ja YVA-konsulttina toimii Sito Oy.

Arviointiselostus, osat I-V (168 sivua) on valmistunut 30.11.2010, mutta se on julkaistu vasta 16.12.2010 täällä ELY-keskuksen sivuilla.

Arviointiselostuksen sivumäärää ei kannata pelästyä, koska tekstissä kerrataan samoja asioita moneen kertaan. Kuvat kertovat paljon ja niitä voi tulkita monella tavalla: Rudus/Sito tulkitsee omalta kannaltaan.

Ota Sinäkin kantaa tässä adressissa!

http://www.ely-keskus.fi/fi/ELYkeskukset/pirkanmaanely/Ymparistonsuojelu/YVA/Vireill%C3%A4/luonnonvarat/Sivut/RudusOynLempaalanSaaksjarvenkiviainestenottojakiviainesjatteenkasittely.aspx

Jaakko Pitkänen Pirkkala
Vieras

#3 Re: YVA tilaisuus 12.1.2011

15.01.2011 12:40

#1: Tapio Vuolahti - YVA tilaisuus 12.1.2011 

Tapio Vuolahti tekee tarkkoja havaintoja ja hyviä kysymyksiä. Kansalaisen kannanottoja:

Arseenista:

Olen useamman vuoden tehnyt yhteistyötä Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) kanssa. Arseeni on yksi aihealue, joka liittyy geokemian tutkimusalueeseen.  Lempäälän – Pirkkalan seutu on Suomen arseenipitoisinta aluetta. Kansalaisena huomioni kiinnittyy Ruduksen/Siton näytteenottotapaan. On erikoista, että hanke aloitetaan näin kevyesti. Kun on kysymys arseenin kaltaisesta ympäristömyrkystä, ovat kalliosta otetut pintanäytteet pelkkä hipaisu varsinaiseen arseeniongelmaan Lempäälän Sääksjärvellä.

Ympäristöluvasta:

Ruduksen/Siton YVA-selostus ja ELY-keskuksen siitä antama lausunto ovat ratkaisevia lupavaiheessa. ELY-keskuksen lausuntoon taas vaikuttavat mielipiteet ja lausunnot, joita YVA-selostuksesta on annettu. Ratkaisevaa on, mitä Lempäälän kunta lausuu ja mitä mieltä kansalaiset ovat.   

Neitseellisen kivenoton ympäristöluvasta päättää Lempäälän kunta. Jos betoni-, tiili- ja asfalttijätettä käsitellään vuodessa yli 10000 tonnia, koko ympäristöluvan käsittely siirtyy aluehallintovirastolle (AVI). Muualta tuotua ylijäämälouhettakin on tarkoitus käsitellä Sääksjärvellä. Keskustelin eilen päätöksentekoprosessista aluehallintoviraston virkamiehen kanssa.

Toisin sanoen

Lempäälän kunta ja sen ympäristöhallinto ovat avainasemassa, jotta yleensäkään kiven murskaustoiminta Sääksjärvellä alkaa.

Tässä vaiheessa kannattaa vaikuttaa Lempäälän kunnan antamaan lausuntoon.

Eila Vanha-aho
Vieras

#4 Mikä instanssi päättää

17.01.2011 12:43

Kunnanvaltuutettujen puheista ymmärsin, ettei kunta ole juurikaan päättämässä tai antamassa vaadittavia lupia, mutta J.Pitkäsen tekstistä saa taas kuvan, että kunnan päättäjät ovat hyvinkin merkittävässä roolissa lupamenettelyssä. Uskon, että hän tietää mistä puhuu. Mistä laista tai asetuksista löytyy selkeitä vastauksia näistä päätösjärjestelmistä?
Jaakko Pitkänen Pirkkala
Vieras

#5 Re: Mikä instanssi päättää

18.01.2011 10:56

#4: Eila Vanha-aho - Mikä instanssi päättää 

Vastaan Eila Vanha-aholle, että lempääläläisten kontaktit Lempäälän kunnan päättäjiin ja virkamiehiin,  erityisesti ympäristöhallintoon ovat tärkeitä ja ajankohtaisia.

Lempäälän kunnassa on nyt työn alla lausunto ko. asiasta ja kansalaiset pohtivat mielipiteitään. Tämän adressin allekirjoitus on yksi tapa vaikuttaa.

Ote aluehallintoviraston virkamiehen vastauksesta otsikkoasiaan 18.1.2011:

”Vastaan keskustelujemme pohjalta yleisluonteisesti kivenlouhintaa, murskaus- ja asfalttiasemia koskeviin ympäristöluvanvaraisuus- ja toimivaltakysymyksiin.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n ympäristön pilaantumisen vaaraan aiheuttavaan toimintaan on oltava ympäristölupa. Asetuksella on säädetty tarkemmin luvanvaraisista toiminnoista.

Ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 1 §:n kohdan 7 c) kivenlouhimo tai sellainen muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää ja 7 e) perusteella kiinteä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus tai sellainen tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus, joiden toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää ja 7 f) kiinteä ja tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä asfalttiasema.

Ympäristönsuojeluasetuksen 7 §:n kohtien 7 a)-c) perusteella kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee edellä mainitut lupa-asiat.

Hanke on edellyttänyt ympäristövaikutustenarviointia YVA-asetuksen (268/1999) 6§:n hankeluettelon perusteella.

Edelleen maa-aineslain (555/1981) 4§:n perusteella hanke edellyttänee maa-aineslupaa, ellei sellaista hakijalla jo ole ko. alueen maa-ainestenottamiselle. Tämä lupa käsitellään kunnassa (7§).


Jos kuitenkin kysymyksessä on sellainen kuvauksen mukainen hanke, jossa mursketta tuodaan myös muualta käsiteltäväksi sekä jäteperäisiä materiaaleja on yli 10 000 t/v ympäristöluvan käsittelee kokonaisuudessaan (YSL 31 § 3 momentti) aluehallintovirasto. Tällöin murskauksen kivenlouhinnan ym. lisäksi (YSL 28 §:n 2 momentin kohdan 4) perusteella jätteen laitos- ja ammattimaiseen hyödyntämiseen tai käsittelyyn on oltava myös ympäristölupa, jonka käsittelee aluehallintovirasto YSA 5 §:n 13 g) kohdan perusteella.”


Vieras

#6

19.01.2011 00:39

Hyvähyvä!
Eila Vanha-aho
Vieras

#7 Kiitos vastauksesta Jaakko Pitkänen

19.01.2011 10:53

Päivän lehdessä olikin artikkeli, jossa kerrottiin kuntien ympäristöinstanssien käsittelevän parhaillaan asiaa ja laativan kannanottoa. Pirkkalan kunnan lausunnossa oli jälleen hankkeen keskeyttämistä ehdottava pointti. Hyvä!
Arviointiselostuksessa Lempäälän kunnan alueella kerrotaan olevan 11 kalliokiviaineksen ottolupaa, ottomäärä 5 710 000 k-m3. Samoille luvuille muilla Pirkanmaan kunnilla on matkaa. Missä näitä louhoksia sijaitsee? Onko aiemminkin tuotu lähes ihmisten pihapoluille?
Jotenkin tuntuisi, että Lempäälän sijainti kulkuyhteyksineen ja ihmismäärä ulottuvuuksineen kutsuisi muunkinlaista yrittäjyyttä, kuin tällaista luontoa ja elinympäristöä tuhoavaa tahoa. Sääksjärven Kannistontien varteen muodostuvalle teollisuusalueelle sopisivat hyvinkin esim käsityöläisten työtilat myyntipisteineen. Kesällä tapasin alueella henkilöitä, jotka etsivät verhoilutoimintaan soveltuvia tiloja myynnissä olevien kiinteistöjen joukosta. Pointtina oli juuri sijainti.
Kunnan profiili yrittäjäystävällisenä kuntana voisi painottua tälläiseen pehmeämpään arvomaailmaan. Jätettäisiin vihreät alueet pirunpeltoineen nautittaviksi ainakin siihen saakka kun kansalliset olemassa olevat suurhankkeet tulevat toteutettaviksi. Silloinhan sitä rikottua kiveä tarvitaan kansalliseen tarpeeseen, eikä Irlantilaisen pörssiyhtiön voiton tavoitteluun.
Markku Kurikka
Vieras

#8 Aluehallintovirasto

19.01.2011 11:51

Mikäli tulkitsen oikein Jaakko Pitkäsen asiantuntevaa lausuntoa niin hankkeeseen riittää ympäristölupa. Ja sen myöntää Aluehallintavirasto.
Herää kysymys: onko tämä jonkinlaista taktiikkaa luvan hakijan puolelta? Haetaan kallioiden louhimisen lisäksi vielä tämäkin ns. jätelupa saadakseen kunnan päättäjiltä päätäntälupa pois.
Aluehallintavirasto. Mikä tääkin virasto oikein on? Ja kuka tai ketkä siellä asiasta päättävät. Olisi tärkeää tietää henkilöiden nimet ja postit.
Toivottavasti tulkitsin Pitkäsen kommenttia väärin ja oman kunnan päättäjillä ja asukkailla on vielä tänäkin päivänä mahdollisuus päättää omista asioistaan.
Hankkeen koko on sitä luokkaa, että sillä vuosittain katettaisiin kolmannes koko Pirkanmaan tarpeesta. Tällä hetkelläkin Lempäälä on selkeästi suurin kiviaineksen tuottaja alueella. Eihän tämä voi logistisestikkaan olla edullista.
Herää kysymys: mihin tällä kiviaineksen tarjonnalla kunnassa pyritään? Johonkin ennätysten kirjaanko?
Kunnan päättäjillä on vielä ymmärtääkseni luvan saanninkin jälkeen mahdollisuus laittaa alue toimenpidekieltoon.
Mutta, pyydän vielä kerran Lempäälän kunnan päättäjiä antamaan lausunnossaan irlantilaiselle yritykselle samanlaisen viestin kuin Pirkkalan kuntakin.
Hankkeen keskeytyksellä säästettäisiin sekä irlannin rahoja, kuin myös heitä tukevien valtioiden vakuuksien realisoituminen olisi vähemmän todennäköistä.

Vieras

#9

19.01.2011 15:08

Tuollaiselta taktiikalta tuo alkaa vaikuttaa. Tuossa linkki viraston aiheeseen liittyvälle sivulle.

http://www.avi.fi/fi/ymparistoluvat/Sivut/default.aspx

Päättäjien yhteystietoja löytyy:

http://www.avi.fi/fi/virastot/lansijasisasuomenavi/Ymparistojavesitalousluvat/Sivut/default.aspx

Eero Kangasperko
Vieras

#10 arseeni

19.01.2011 19:24

Osuvasti oli aamulehdessä juuri tieto että pirkkalan alueelta on löydetty suurimmat arseeniarvot mitä koko suomesta mistään! Osaa tämä arseeni osuvasti puuttua juuri Sääksjärven alueelta. Hyvä tuuri..ko vai alkoiko muillekin haista jotain nenään..
Jaakko Pitkänen Pirkkala
Vieras

#11 Ruduksen louhoshankkeesta julkisessa sanassa

21.01.2011 08:49

Aamulehti uutisoi 19.1.2011:
"Lempäälältä ja Pirkkalalta tyly louhoskannanotto"
Lempäälän ja Pirkkalan kunnat valmistelevat lausuntoaan ympäristövaikutusten arviontiselostuksesta. Käykää lukemassa kuntien sivuilta esityslistat: Lempäälässä ympäristöjaosto ja Pirkkalassa ympäristölautakunta!

Pirkkalainen Lukijalta-palstalla 19.1.2011 s.3:
"Sääksjärven kivilouhosta ei saa toteuttaa"
"Ruduksen raporttia tulee lukea erittäin kriittisesti. Raportissa on montaa kohtaa, jotka saavat kellot hälyttämään"
http://www.pirkkalainen.com/


Vieras

#12 Lempäälän kunta avaiasemassa

21.01.2011 21:23

YVA raportin osa I, sivu 35:

"Toiminta vaatii maa-aineslain mukaisen maa-ainestenottoluvan, jonka myötää Lempäälän
kunta. Lupa myönnetään yleensä 10 vuodeksi kerrallaan. Lisäksi toiminta vaatii ympäristönsuojelulain
mukaisen ympäristöluvan, jonka voi myöntää Lempäälän kunta tai Länsi- ja Sisä-
Suomen aluehallintovirasto riippuen siitä, tullaanko alueella harjoittamaan kiviaineksen kierrätystä."

Kunta tuon perusteella loppujenlopuksi päättää salliiko se tämän viidesosaa kunnan asukkaista äärimmäisen paljon häiritsevän toiminnan aloittamisen.
Kiitos kommentoijille
Vieras

#14 Re: Ruduksen Kotka - Pyhtään louhos

22.01.2011 12:59

#13: -  

Näin Kaakkois-Suomessa:

http://www.kymensanomat.fi/Online/2010/09/06/ELY-keskuksen+kanta+Rudus-suunnitelmiin+selvi%C3%A4%C3%A4/201039625526/4

Ruduksen ympäristövaikutusten arviointiselostus poiki kesällä mielipiteiden ryöpyn ELY-keskukseen. Lausuntoja ja mielipiteitä tuli peräti 35, mikä ELY-keskuksen mukaan on ainakin kaksi kertaa enemmän kuin YVA-menettelyissä tavallisesti.

Louhoksen lähialueiden asukkaat ovat valittaneet melusta, pölystä ja tärinästä jo nykyisillä louhintamäärillä. Rudus Oy:n mukaan haitat ovat pysyneet raja-arvojen alapuolella.

Toinen asia:

Näyttää siltä, että Lempäälän kunta on lupapäätöksissä tärkein lenkki (#5 ja #12)

Puhtaan Sääksjärven puolesta
Vieras

#15 Betonijätteen murskaus ja arseeni

22.01.2011 22:15

Seuraaviin asioihin kannattaa ottaa kantaa ELY:lle esitettävässä lausunnossa:

- Betonijätteen murskauksen vaikutukset lähiympäristöön ja ihmisten terveyteen. Tiedän vastaavan hankkeen Tampereelta, jossa paikallisen jätteenkäsittely-yrityksen toimintalupa on viivästynyt, koska edellä mainittuun selvitykseen ei ole löytynyt tarvittavaa tutkimusaineistoa, eli toisin sanoen kyseisiä vaikutuksia ei ole tutkittu - ei Suomessa ja ilmeisesti maailmallakin hyvin vähän.

- Arseenin terveysvaikutuksista on tälläkin palstalla puhuttu paljon. Kannattaa ottaa myös kantaa ja vaatia lisänäyttöä siitä, miten louhittavasta maaperästä liukeneva arseeni kulkeutuu hulevesien mukana ja miten se vaikuttaa alueen järviin ja ekosysteemiin.

Kyseistä hanketta ei voi missään mielessä hyväksyä! Nyt tarvitaan aktiivista otetta hankkeen vastustamiseksi ja se on saatava näkymään ja kuulumaan myös kunnanpäättäjille!!!
Seppo Taatila
Vieras

#16 Hankkeesta hyötyjät ?

23.01.2011 13:59

Tästä hankkeesta hyötyjiä on tähän mennessä tullut esiin vain kaksi monikansallisessa omistuksessa olevaa isoa yritystä, Rudus ja UPM.

Hankkeen työllistävä vaikutus on minimaalinen joten kunnan mahdolliset pienet verotulot menevät moninkertaisina erilaisiin liikennejärjestelyihin joilla mahdollistetaan Sääksjärven taajaman koululaisten ja kaikkien muiden asukkaiden turvallinen liikkuminen taajamassa.

Miksi kuntalaiset ja kunta joutuvat maksajaksi (sekä rahallisesti että erilaisten isojen haittojen osalta) hankkeessa josta hyötyy ensisijaisesti Rudus ja seuraavaksi UPM?
Laina S
Vieras

#17 Louhimot korpeen

23.01.2011 16:38

On se kumma että tuollaisia louhimoita ei saada kauas ihmisten ilmoilta. Suomi on sen verran avara maa ja kiveä kyllä piisaa tarpeeksi kaukana asutuksesta. Hyvät tieverkostot ja kuorma--autot on keksitty sitä varten. Tai tuokaa kiveä vaikka venäjältä. Sitä paitsi Suomen, jos minkä, pitäisi olla ylpeä puurakentamisesta, joten kivitalot minun puolestani voi viedä vaikka Ambomaalle, jossa ei puuta kasva
Sääksjärvi, Sipilä, Haavikontie
Vieras

#18 Kiviaineksen otto Sääksjärveltä!

24.01.2011 08:02

Vastustan kivenotto- ja murskaustoiminnan käynnistämistä Sääksjärvellä. Esitetyt perustelut louhoksen tarpeelle ei poista tosiasiaa, että ympäristöhaitat ovat kohtuuttomat. Vaikka Sääksjärvi on aikanaan rakentunut ja sittemmin laajentunut rautatien yhteyteen, lisääntyy ympäristön melu huomattavasti. Etenkin kun louhostoiminnasta syntyvä meteli on matalataajuuksista, kantautuen siksi kauas ja läpäisten rakenteita helposti. Kallioperästä vapautuva arseeni ja sen yhdisteet on luokiteltu 1. luokan karsinogeeneiksi. Ongelman muodostaa arseenin liukeneminen vesistöihin ja leviäminen pölyn ja tuulten välityksellä. Vielä kilometrienkään päässä louhoksesta ei poimita ensimmäistäkään marjaa, hedelmää tai sientä, jossa ei olisi louhokselta tuulen mukana paennutta kiviainesta.
Vieras
Vieras

#19 Re: Aluehallintovirasto

24.01.2011 12:37

#8: Markku Kurikka - Aluehallintovirasto 

Olen ihmetellyt, miten irlantilainen firma Rudus toimii Suomessa. Vaikka Suomen toiminnoista verot maksetaan Suomeen, veroetu tulee Irlannissa toimivan konsernin pääkonttorin kautta.

Että tällaista bisnestä Suomessa. Meidän lainarahoilla ja vakuuksilla Irlannissa mällätään ja nyt sitten vielä aiotaan murskata kallioita Sääksjärvellä.

Matti Pirhonen
Vieras

#20 HUOMIOITA LAUSUNNOISTA JA MIELIPITEISTÄ

24.01.2011 14:14

Pirkkalan ympäristölautakunta ja Lempäälän ympäristöjaosto ovat antaneet kunnanhallitustensa hyväksyttäviksi lausunnot Sääksjärven louhoshankkeesta. Analysoin tässä hieman näitä lausuntoja.
Pirkkala on antanut jo YVA:n ohjelmavaiheessa mielestäni kriittisen lausunnon tästä hankkeesta. Silloin todettiin, että näin suuret kallionottoalueet pitäisi olla maakuntakaavassa. Samoin todettiin maakuntakaavan maa- ja metsätalousalueeksi merkityn alueen arvo, jolla on merkittävää ulkoilun ohjaamistarvetta. Pirkkala piti hanketta jopa niin puutteellisena, että hankevastaavan olisi ollut syytä harkita arvioinnin keskeyttämistä.
Tässä uudessa YVA-selostusvaiheessa Pirkkalan kunnan ympäristölautakunta edelleen viittaa aikaisempaan lausuntoonsa ja pitää hanketta lähtökohdiltaan puutteellisena. Tätä aluetta pidetään tärkeänä virkistysalueena ja luonnon monimuotoisuutta ylläpitävänä luontokäytävänä. Virkistysreitin melutaso ylittäisi selvästi ohjearvon. Uudessa lausunnossa on kiinnitetty suurta huomiota arseeniasiaan laajasti. Samoin arseeni olisi pitänyt selvittää riittävillä kairauksilla.
Lempäälän lausunto on melko pitkä läpileikkaus selostuksesta. Siinä on tuotu esiin monia haittavaikutuksia ihmisille, luonnolle ja ympäristölle. Tämä lausunto tuo esiin myös hankkeen kaavojen toteutukselle aiheuttamat haitat niin maakuntakaavoituksen, yleiskaavan, kuin asemakaavan osalta.
Lempäälän lausunnossa on myös laajasti käsitelty osa pintavesien virtausten muutoksista. Nimittäin tältä ylänköalueelta virtaavat vedet pääosin kolmeen eri suuntaan. Nyt louhinnan suunnittelussa pintavedet suunnattaisiin hulevesinä pohjoiseen pikkuiseen Ammejärveen ja sitä kautta lopulta Sääksjärveen. Ammejärveen tuleva vesimäärä moninkertaistuisi. Tästä johtuvia seurauksia kuten ravinnemääriä ei ole riittävästi tutkittu.
Lisäisin tähän virtausasiaan oman käsitykseni, että luonnon monimuotoisuus kärsisi huomattavasti ympäröivillä itäisellä ja läntisellä virtausten muutosalueella. Ekosysteemin kannalta tärkeät pienvedet ja kosteikot tulisivat kuivumaan lähietäisyydellä.
Tässä on vain pieni osa-analyysi lausunnoista. Jokainen voi tutustua näihin yleisen tason mielipiteisiin kuntien nettisivustoilla ja tuomaan omissa mielipiteissään ELY-keskukselle esiin itselle tärkeitä asioita. Pirkkalan ympäristöyhdistys ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri valmistelevat omat mielipiteensä asiasta. Luonnonsuojelupiirin mielipide YVA:N ohjelmavaiheesta on näkyvillä piirin kotisivuilla.
Avainasemassa ovat Sääksjärventien ja muidenkin asukasyhdistysten mielipiteet yhdessä paikallisten ihmisten kannanottojen kanssa asuinympäristönsä hyvinvoinnista.

Vieras

#21

24.01.2011 19:16

http://projects.gtk.fi/ramasfi/tutkimus/arseeni.html

"Miten arseenia kulkeutuu ihmisiin?

Tärkein altistusreitti on juomaveden kautta, mutta myös maaperästä irtoava arseenipitoinen pöly voi vaikuttaa hengitysteiden kautta esimerkiksi muutamien entisten kaivosalueiden lähellä Englannissa ja Espanjassa (Suomessa tätä ongelmaa ei ole)."

Ei ole vielä, mutta tämän hankkeen jälkeen on.

"Pirkanmaa valittiin kohteeksi sen vuoksi, että siellä on todettu suositusarvoja korkeampia arseenipitoisuuksia kaivovesissä, erityisesti porakaivovesissä Lempäälässä ja Orivedellä."

Niin, erityisesti Lempäälässä.

"Tämä on ensimmäinen kerta myös Suomessa, kun luodaan riskinhallintastrategia jollekin alkuaineelle tai yhdisteelle Pirkanmaan kokoiselle alueelle. Lisäksi projektissa kehitetään arseenin poistomenetelmiä esimerkiksi juomavedestä. Pirkanmaan alueella voidaan arseenista mahdollisesti johtuvaa riskiä entisestään pienentää. "

Rudus Oy haluaa tätä riskiä kasvattaa koko Sääksjärven alueella.


Vieras

#22 Alue rauhoitettava useaksi vuodeksi eteenpäin

24.01.2011 21:49

Suosittelen lämpimästi lukemaan kokonaan, jos ei lue loppuun, niin lopputulos voi olla katastrofaalinen:

ELY:lle lähetetyt palautteet selvityksestä julkisiksi

• Kuulin radiosta, että Pirkanmaan turismi haluaisi saada houkuteltua entistä enemmän Venäläisiä turisteja tänne(venäläiset, jotka lomailevat Suomessa kuluttavat paljon rahaa ja käyttävät erilaisia palveluita, myös virkistys). Venäläiset ovat myös innokkaita kalastajia ja sekä tykkäävät liikkua paljon Suomen luonnossa.
Lempäälässä ja Tampereella on heille hyvät ostosten teko mahdollisuudet, tarvitseeko heidän lähteä erikseen luontoon liikkumaan Lappiin yms. vai pidettäisiinkö heidät täällä Pirkanmaalla edistämään Pirkanmaalaista elinkeinoa. Myös muut ulkomailta tulevat luonnossa liikkuvat turistit.
Jos tuo suosittu ympäristö nyt tuhotaan lopullisesti todella lyhytnäköisesti, niin se on silloin menetetty lopullisesti. Suunniteltu urakkahan olisi 30v., niin sinä aikana ehtii jo monta turistia kääntymään lopullisesti muualle.

• Enemmän pitäisi miettiä ja kannustaa korjausrakentamiseen eikä uusien rakentamiseen sekä kaavoittaa tulevia rakennusalueita sellaisille alueille, ettei maa-ainesta joudu ottamaan asunto-alueen vierestä tai virkistysalueen tuhoamis mielessä lopullisesti. Kaukonäköisyyttä niihin kaavoituksiin. Kaavoitukset myös niin, että niitä ei rakenneta pehmeälle maaperälle.
Vai pitääkö ihmisten muuttaa aina vain muualle tai lähteä pitkän matkan päähän virkistäytymään(onko se silloin enää virkistäytymistä), jopa ”jokapäiväisesti” eränkävijöitä, kalastajia, marjastajia ja sienestäjiä sekä muita virkistäytyjiä liikkuu alueella runsaasti?
Määrä on vain kasvamaan päin koko ajan.
On puhuttu paljon työssä jaksamisesta, kuinka huonosti vuorotyöläiset nukkuisivat sekä muuten ihmiset rauhoittuvat töistä päästessään ja koska joutuisivat lähtemään pitkän työpäivän jälkeen muualle luontoon virkistäytymään arjen murheista ja stressistä.
Rahan ei pidä säädellä kaikkea, koska jossain vaiheessa joudutaan kuitenkin menemään louhimaan alueilta, jotka ovat asutuksesta kaukana ja kalliiksi sekin tulee silloin.
Ympäristöhaittojen väheneminen lyhyiden kuljetusmatkojen selityksenä Ruduksella, koska vielä suurempaa ympäristö yms. haittaa louhoksesta tulee. Surkeita selityksiä Ruduksella, eikö tuon tasoinen yritys parempaan pysty, no minäpä pystyn ;).
Joten eikö nyt mennä pikkasen väärässä järjestyksessä.

• Raskas ja runsas liikenteinen, jopa molemminpuolinen kuorma-auto liikenne tuo paljon turvallisuusriskejä alueelle(jokainen MENETETTY TAI LOUKKANTUNUT HENKI, joka jää niiden kuorma-autojen alle jää kuolemaanne saakka teidän harteillenne ja teidän

päätösten aikaan saantia, ei ehkä tunnu nyt siltä, mutta vanhainkodissa on sitten aikaa muistella mitä virheitä tuli nuorempana tehtyä, jos louhos tulee alueelle.

• Astmaiset, huonohenkiset joutuvat muuttamaan muualle ja eihän pöly tee hyvää kenenkään terveydelle.

• Irtokiviä ja maata tulee tulee tippumaan tielle jatkuvasti kuorma-autojen kyydistä

• Arseeni ja muut vaaralliset räjäytyksissä sekä muiden töiden ja kuljetusten ohessa vapautuvat ainesosat pääsevät vapaasti liikkumaan sadevesien yms. mukana läheisiin vesistöihin, joita käytetään uimiseen, kalastukseen ja eräliikkumisessa jopa keitin ja juomavetenä. Jos olette koskaan kuulleet arseenin erittäin tuhoisista vaikutuksista maailmalla.

• Kuinka paljon 70 hehtaarin alueella liikkuva eläimistö kärsisi melusta, eläimet eivät voi enää käyttää ravinnokseen pölyn ja muiden vaarallisten aineiden saastuttamaa kasvistoa ja juomavesiä, alueella harrastetaan paljon myös metsästystä, jotta ei syntyisi niitä kuolonkolareita.
• Kun suuri hirvi ja muu eläinkanta lähtee liikkeelle, koska alueella eivät voi enää elää rauhanomaista elämää, niin JOKAINEN hirvikolari on teidän aikaan saannoksianne, jopa kuolonkolari, jossa menetetään ihmishenkiä.

• Räjäytyksistä, kallioporaamisesta ja aiheutuvasta massiivisesta liikenteestä johtuva melu tulee suoraan takaisin asuinalueelle, koska Vuoresvuori paiskaa sen takaisin eli menkää itse tynnyriin vähäksi aikaa, niin tulen paukuttelemaan vasaralla kylkeen, kuinka kauan kestää, kun haluatte ulos.

• Alueella asuu paljon lapsiperheitä: kuinka paljon lasten jokapäiväinen liikkuminen vaarantuu ja elämä sekä koulunkäynti heikkenee. Lapset eivät osaa varoa samanlailla kuin aikuinen isoa kuorma-autoa ja koska liikenne on todella suurta jo nytkin, niin millaista se olisi silloin. Kiireellinen kuorma-autoilija ei näe lapsia ja lapset eivät myöskään monesti liiku yhtä varovaisesti liikenteen seassa kuin aikuiset tai käytä ollenkaan jalkakäytäviä/pyöräteitä. Osasyy on silti teidän.

• Aiottu louhos on aivan liian lähellä asuinaluetta ja on maailmalta lukuisia tapauksia, kun räjäytys ei onnistukaan suunnitelmien mukaisesti ja varsinkaan, koska uutta suunnitelmaa ja tarkastusta ei tehdä juurikaan milloinkaan räjäytyksen jälkeen uudelleen. Tuhoisia vaikutuksia ja ikkunoiden sekä talojen perustusten särkymisiä, kuka maksaa? Myös henkisen ja fyysisen vaivan oikeuksiensa puolustamisessa sekä rikkoutuneiden ikkunoiden siivoamisen lattialta. Rudus ja vakuutusyhtiöt eivät sitä maksa ja vaikka maksaisivatkin, niin oikeusteitse haettu korvaus on kallis ja pitkä.


• Suuri osa alueen ihmisistä on ostanut uuden asuntonsa ja maksaa sitä vielä monta vuotta kallista lainarahaa maksaen, muuttanut kuka mistäkin syystä, suurin osa mahdollisesti mm. työn perässä tai ja ovat ostaneet sen moniksi vuosiksi eteenpäin haluten tehdä siitä myös jälkipolvilleen hyvän asuinalueen elää. Moni yritys Pirkanmaalla menettää hyvän työntekijän ja Pirkanmaa verotuloja, jos työntekijä joutuu vaihtamaan asuinkuntaa. Millaisia ihmisiä heistä muodostuu yhteiskuntaamme ja miten se vaikuttaa heidän jokapäiväisissä päätöksissään katkerina ihmisinä? Alueelle on muuttanut hyvin varakkaitakin asukkaita, halutaanko heistä eroon.
Varsinkin nyt, kun alueelle on tulossa koko ajan lisää taloja ja ollaan rakentamassa lisää, niin ei ole kauaskantoista ja katsanteista keneltäkään. Ostaako joku asuntoja vielä, kun kuulee mahdollisesta 30v. maanpäällisestä helvetistä.
Siltä osin vastatoimet on jo koko ajan päällä eli laajaa tiedoitusta tehty ihmisille kyseisestä Ruduksen hankkeesta, etteivät tee vielä ostopäätöksiä alueelta.

• Haitatko asukkaille, virkistäytyjä turisteille ja Suomeen, kun taas lyhytnäköiset pikavoitot ulkomaisillekin sijoittajille(myydään vain omaa elinaluettamme, mihinkäs sitten muutamme ja kuljemme virkistäytymään, kun kaikki on tuhottu emmekä voi alueella enää elää terveellisesti).

• Alueesta pitää tehdä luonnon ja eläintensuojelualue.

• TÄMÄ ON LUPAUS:, Jos Rudus ja Ely- keskus unohtaa kokonaan koko louhos projektin, niin lupaan aloittaa mittavan operaation maailmanlaajuisesti Ruduksen, ELY- keskuksen ja muiden mukana olevien instanssien ja tahojen maineen parantavana tekijänä, jotka osaavat säilyttää ihmisten elämän, eläinten elämän ja luonnon monimuotoisuuden hyvällä tasolla eikä tuhoten sitä.
Anssi Rantala
Vieras

#23 Kuka korvaa kiinteistön arvojen alennuksen!

25.01.2011 21:31

Jos Ruduksen hanke toteutuu sillä on suora vaikutus alueen kiinteistöjen arvoihin. Jo tällä hetkellä pelkkä hankkeen suunnittelu on ajanut asuntojen katsojat pois Sipilän alueelta eivätkä asunnot käy kaupaksi.

Saadaanko tästä Rudus tilille vai Lempäälän kunnan isät?
valitus EIT:ssa
Vieras

#24 räjähteet

25.01.2011 21:43

Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely edellyttää sekä TUKESin lupaa että lupaa joko alueelliselta ympäristökeskukselta tai paikalliselta kunnan ympäristöviranomaiselta. Vähäinen kemikaalien käsittely ja varastointi edellyttää ilmoitusta pelastusviranomaiselle.

Vaarallisten kemikaalien käsittely- ja varastointimääristä riippuen toiminnalle on saatava turvatekniikan keskuksen lupa tai siitä on ilmoitettava paikalliselle pelastusviranomaiselle. Luparajat määräytyvät kemikaalimäärän ja kemikaalin vaarallisuuden mukaan (laajamittainen käsittely tai vähäinen käsittely). Kaikissa tapauksissa toiminnanharjoittajan on suositeltavaa ottaa yhteyttää TUKESiin tai paikalliseen pelastusviranomaiseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa laitoksen toteutusta suunniteltaessa.

(vähäinen on 1 kg. kerr./ 25 kg. vrk.) Murskaamot käyttävät kerralla Tyrnävällä 10000 kg kerr. ja Kotkassa rodus yli 13000 kg. kerr.räjähdysainetta. Samoin siellä tästä syystä salataan ja rikotaan lakia koska laillisilla keinoilla ei voi saada varastolupia. Konsulttifirmat tekevät valheellisia tärinätutkimuksia ja sillä onnistutaan louhimaan.


Lupaa on haettava hyvissä ajoin ennen yksityiskohtaisten toteutusratkaisujen tekemistä. Hakemuksessa on selvitettävä yleistiedot toiminnanharjoittajasta ja harjoitettavasta toiminnasta, vaarojen ja riskien tunnistamista ja tuotantolaitoksen sijoittamista koskevat selvitykset sekä tuotantolaitoksen toteutusperiaatteet. Ne on kerrottu asetuksen (59/1999) muutosasetuksen (484/2005) liitteen II kohdissa 1-13.

TUKESin on lupaa käsitellessään pyydettävä lausunnot työsuojelupiiriltä, pelastusviranomaiselta ja alueelliselta ympäristökeskukselta. Kun tuotantolaitos tai varasto rakennetaan aivan uuteen paikkaan, on hakemus kuulutettava ja mahdollisesti muutenkin tiedotettava esim. paikallisissa lehdissä. Lupahakemuksen käsittely vie noin 6 kuukautta, jonka jälkeen hakemuksesta laaditaan lupapäätös. Lupapäätöksessä on yleensä ehtoja asioista, joista lainsäädännössä ei ole tarkkoja määräyksiä. Tuotantolaitosta tai varastoa, joka tarvitsee TUKESin luvan, ei saa ottaa käyttöön, ennen kuin sille on tehty käyttöönottotarkastus.
Turvatekniikan keskus.

Laajamittaiselle räjähdysaineen käsittelylle ja varastoinnille lupa haetaan Turvatekniikan keskukselta. Määräykset ilmoitusvelvollisuudesta ja luvanvaraisuudesta on määritetty laissa ”Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta (390/2005)”. Tämä laki sekä ”Asetus vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja turvallisesta varastoinnista 59/1999” perustuvat suuronnettomuusvaaran torjuntaan koskevaan SEVESO II –direktiiviin (EY/105/2003), jota Suomi on sitoutunut noudattamaan.


valitus EIT:ssa
Vieras

#25 Räjähdysaineet laittomasti murskaamoilla

25.01.2011 21:48

Tyrnävällä talot vaurioituneet poliisi ei tutki, mutta syyttäjä tekee syyttämättäjättämis päätöstä. Koska konsulttifirmat tekevät perättömiä tärinätutkimuksia.Tutustukaa viime keskiviikon Suomi exspressiin netissä.Kuka valvoo räjäytyksiä vai valvooko kukaan.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…