Mikko Franck takaisin Kansallisoopperaan
Mikko Franck on suomalaisen musiikin eräs valovoimaisimpia ja taitavimpia kapellimestareita. Hänen eroamisensa Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestarin toimesta on menetys koko suomalaiselle oopperataiteelle ja sen tulevaisuudelle. Nykyisen johdon aikana myös toisen huippukapellimestarin, Leif Segerstamin, johtaminen on ollut vähäistä. Kansainvälisesti tunnustettu oopperataiteen tasomme ei kestä tilannetta, jossa heidän kummankin ammattitaitoa vähätellään näin dramaattisesti.
Me allekirjoittaneet vaadimme , että Suomen Kansallisoopperan Säätiön hallitus ryhtyy välittömiin toimiin, jotta Mikko Franck voi jatkaa Kansallisoopperan ylikapellimestarin toimessaan jo sovitun toimikauden loppuun vuoteen 2011!

Marko Puustinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |