Hirviaita Kuivaniemeen
Menetin todella tärkeän henkilön hirvikolarin vuoksi. Onnettomuudelle ei voi ikinä tehdä mitään, mutta asiaa helpottaisi, jos saisimme hirviaidan, joka hidastaisi hirven kulkua tielle ja autoilijat ehtivät paljon paremmin reagoida hirven tuloa varten. Valtatie 4:lle tarvitaan hirviaita, jotta viattomien ei tarvitse uhratua luonnon puolesta ja tämä on asia, jossa ei voida säästellä. Turvallisuus on aina tärkeintä, tässä asiassa turvallisuutta laiminyödään. Valtatiellä on hirviaita, mutta vain lyhyen matkan ajan, joka on sillä tiellä erittäin riskialtista aluetta, varsinkin, kun hirvenmetsästys alkaa ihan pian. Ottakaa huomioon, että onnettomuuksia on sattunut tällä tiellä ennenkin ja yritetään toimia mahdollisimman pian! Emme halua enää menettää lisää ihmishenkiä säästösyiden vuoksi.
Nykyinen hirviaita Valtatiellä on liian lyhyt, me allekirjoittaneet vaadimme pidempää aitaa alueelle, jossa muutenkin kulkee erittäin paljon hirviä, varsinkin tähän aikaan vuodesta.
Ehdotan siis, että asiamme otetaan tosissaan ja saamme yhdessä luotua turvallisuuden tunteen kansalaisille. Tämä alue on todella vaarallista aluetta, varsinkin pimeän tullessa ja emme voi ottaa riskiä ja menettää lisää arvokkaita ihmishenkiä.
Näillä näkymin tulemme luovuttamaan adressin Oulun tieliikennevirastolle tai Iin kunnalle.
Nimien keräys aloitettu: 5.8.2017
Anna Eveliina Koivunen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1963 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
2001 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
572 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
403 Luotu: 19.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1616 Luotu: 11.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
335 Luotu: 22.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
938 Luotu: 13.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
253 Luotu: 23.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
677 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2736 Luotu: 05.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
651 Luotu: 14.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
163 Luotu: 21.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
119 Luotu: 20.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
101 Luotu: 20.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6462 Luotu: 22.09.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
580 Luotu: 12.03.2023
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4451 Luotu: 22.09.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
126 Luotu: 14.10.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
791 Luotu: 04.10.2025