Adressi kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta
Opetusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan perusopetuksen keskeisiä tavoitteita ja tuntijakoa. Työryhmä luovuttaa esityksensä opetusministeri Henna Virkkuselle kesän 2010 aikana. Opetusministeriö valmistelee syksyn aikana ehdotuksen uusista perusopetuksen keskeisistä tavoitteista ja tuntijaosta ja valtioneuvosto tekee päätökset alkuvuodesta 2011. Uusien tuntijakojen ja opetussuunnitelmien on tarkoitus tulla kokonaisuudessaan käyttöön vuoteen 2015 mennessä.
Me allekirjoittaneet katsomme, että kristilliset arvot ovat keskeinen osa suomalaista kulttuuriperintöä ja yhteiskuntamme hyvinvointia –myös tulevaisuudessa. Vetoamme, että valmistelussa oleva uudistus perusopetuksen keskeisistä tavoitteista ja tuntijaosta vahvistaa kristillisiä arvoja ja uskonnonopetusta nykyisessä muodossaan sekä säilyttää myönteisen uskonnonharjoittamisen mahdollisuuden kouluissa.
Hyvä Sanoma ry / Koulupalvelu Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1679 Luotu: 15.10.2025
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1533 Luotu: 17.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
642 Luotu: 15.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1487 Luotu: 11.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
545 Luotu: 14.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
878 Luotu: 13.10.2025
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
333 Luotu: 15.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
301 Luotu: 19.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2672 Luotu: 05.10.2025
Ei energiajuomia alle 15-vuotiaille Mäntyharjulla
162 Luotu: 14.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
263 Luotu: 05.10.2025
Pelastetaan NUUKSION Pohjoinen Pirtti
326 Luotu: 13.10.2025
Someron vuodeosastoa ei saa lopettaa
3161 Luotu: 03.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6422 Luotu: 22.09.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
84 Luotu: 14.10.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
576 Luotu: 12.03.2023
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4408 Luotu: 22.09.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
787 Luotu: 04.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
63 Luotu: 20.10.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
437 Luotu: 29.07.2025