HUOMAUTUS KOSKIEN POHJOISNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA

HUOMAUTUS KOSKIEN POHJOISNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA JA LUONNOSTA  

Kuntalain ja kaavoitusta koskevien määräysten mukaisesti valtuuston on pidettävä huoli, että kunnan asukkailla on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Kunnan on myös tiedotettava asukkailleen kunnassa vireillä olevista asioista, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista. Kunnan on myös kaavoituskatsauksien kautta tuotava esille ympäristönsuojelua ja maankäyttöä koskevia asioita. Lain mukaan on myös huolehdittava, millä tavoin voi esittää kysymyksiä ja mielipiteitä valmistelijoille ja päättäjille.

Esillä olevassa valmistelussa rikotaan monia kuntalaisten osallisuuden periaatteita ja kuntalain osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiin liittyviä vaatimuksia.  

Vuoden 1991 asuntomessualueen asemakaava perustu v. 1988 pidettyyn messualueen arkkitehtikilpailussa palkittujen töiden ratkaisuihin. Tavoitteena oli ympäristöominaisuuksiltaan korkealuokkaisen asuntoalueen kaavaratkaisu. Kortteliratkaisujen toivottiin tukevan tasapainoisen asuinyhteisön muodostumista ja luontevan naapurustotoiminnan kehittymistä sekä ottavan huomioon savolaisen järvimaiseman.  

Asemakaavan hyväksyminen edellytti edellä mainittujen ratkaisujen ohella myös MRL:n 54 §:n noudattamista ”Asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muuta lähivirkistykseen soveltuvia alueita”.  

Nyt suunnitteilla oleva Pohjoisniemen kaavoitus ei enää tukisi tätä alkuperäistä ratkaisua, eikä nykyistä tai myöskään valmistella olevaa lainsäädäntöä. Naapurusto toiminta on alueella ollut aktiivista ja asukkaat ovat yhdessä mm. huolehtineet virkistysalueen talvi- ja kesäkunnossapidosta. Pohjoisniemen kärki tarjoaa Puurtilan asukkaille hyvät marjastus- ja sienestysmaastot sekä retkeilymahdollisuudet.  

OAS:n valmisteluprosessi ja menettelytavat ovat moitittavat: tekninen toimi vei asian käsittelyyn kiireellä kunnallisvaalien jälkeen vanhan teknisen lautakunnan käsittelyyn ja käynnisti keskellä kesää kuulemisen, rajoittaen tietoisesti kuulemisen piiriä vain muutaman alueeseen välittömästi rajautuvan talon asukkaisiin. Alueen asukkaiden, kuntalain 22§ mukaisia vaikuttamisedellytyksiä supistettiin, jättäen ulkopuolelle ihmisiä, joita asia koskee.  

Kutsut kuulemiseen on toimitettu postitse vain pienelle joukolle, lähinnä Talvitaipaleella ja Pohjoisniementien päässä asuville. Kyseiset kirjeet olisi tullut toimittaa koko asemakaava alueella asuville, jotka aktiivisesti Pohjoisniemen virkistysaluetta käyttävät.  

Valmistelussa ja virkistysalueen muuttamisessa omarantaisiksi tonteiksi on vakavaa, että hanketta viedään unohtaen strateginen yleiskaava. Kyse on oikeusvaikutteisesta kaavasta, jolla alue määriteltiin virkistysalueeksi. Yleiskaavan, kuntalain ja kunnallisen demokratian selkeän vaatimuksen mukaisesti tulisi olla erityisesti ja erityisen painavat syyt vahvistetun virkistysalueen tuhoamiseen.  

Asemakaavaa laadittaessa on maakuntakaava ja oikeusvaikutteinen yleiskaava otettava huomioon siten kuin siitä säädetään.  

Maakuntakaavan aluevaraus pitää sisällään asuntoalueiden kadut, puistot, virkistysalueet jne, olennaista on, että OAS:in mukaan suunnittelualue on sekä kaupunginstrategisessa yleiskaavassa että voimassa olevassa asemakaavassa virkistysaluetta.  

OASin mukaan alueen maisemalliset arvot liittyvät rantametsiin, etenkin pohjois- ja luoteisrannan järeäpuustoisiin, mäntyvaltaisiin rantametsiin. Lisäksi Luontoselvityksen mukaan selvitysalueeseen rajautuu lännessä maakunnallisesti arvokas lintualue, Komminselkä. Aikaisin keväällä sulava alue on merkittävä muuttolintujen levähdysalue. Paikalla pysähtyy vesilintuja (kokosukeltajat ja lokkilinnut). 

Suunnittelualue on lähivirkistyskäyttöön tarkoitettua puistoaluetta, jolla kulkee kuntopolkuverkosto. Alueella liikkuminen suuntautuu Pohjoisniemen kärkeen, jossa on nuotiopaikka. Voimassa olevassa asemakaavassa alueelle on kaavoitettu toteutumattomat uimaranta ja venevalkama. 

Pohjois-Savon liiton, 30.8.2021, antama huomautus: ”Vireillä olevassa Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 2. vaiheessa tutkitaan modernia rakennettua kulttuuriympäristöä eli em. 1960-luvun ja sitä nuorempaa maakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. Varkauden kaupunki on koonnut myös Varkauden 1960-1990-lukujen merkittävimmät rakennetut kulttuuriympäristöt maakuntakaavatyön pohjaksi. Maakunnallinen arvottamistyöryhmä, johon liiton edustajien lisäksi kuuluvat myös ELY-keskuksen, alueellisen vastuumuseon ja Museoviraston edustajat, on saamassa laajan maakunnallisen arvottamistyön päätökseen syyskuussa. Varkaudesta maakunnallisesti merkittäviksi modernin aikakauden kohteiksi esitetään niin yksittäisiä rakennuksia kuin aluekokonaisuuksia. Vuoden 1991 asuntomessualue, Puurtilanniemi, on arvotettu maakunnallisesti merkittäväksi. Se on mukana niin asemakaavallisten, kaupunki-kuvallisten ja arkkitehtonisten ansioittensa vuoksi. Pohjois-Savon liitto toteaa maakuntakaavojen näkökulmasta lausuntonaan, että lähtökohtana yhdyskuntarakenteen tiivistäminen ja eheyttäminen on kannatettavaa ja voimassa olevan maakuntakaavan mukaista, mutta on harkittava tarkoin, soveltuuko Pohjoisniemen alue tähän tarkoitukseen. Lähialueella on selkeästi kulttuurihistoriallista merkitystä modernin aikakauden asemakaavallisena kokonaisuutena, johon väljä puistomainen ympäristö kuuluu. Lisäksi on hyvä pohtia, tulisiko ranta-alueiden asemakaavoittamista tarkastella ensin kokonaisuutena yleiskaavatasolla. Näin kaikilla ranta-alueiden asukkailla on yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa oman lähiympäristön muutoksiin. Hyvä suunnitteluperiaate on turvata rantojen käyttäminen kaikille kaupunkilaisille – ei ainoastaan omarantaisilla tonteilla asuville. Tärkeää on myös muistaa pitää huolta vesilläliikkujien rantautumismahdollisuuksista.”  

Kaupungin vastauksessa todetaan, että ”Suunnittelualue ei ulotu vuoden 1991 asuntomessualueeseen saakka ja alueen yhteydessä oleva puistomainen alue tulee säilymään.”   Alueen asukkaat ja aluetta käyttävät ovat jättäneet samansisältöisen huomautuksen, allekirjoittaneita 173 henkilöä.  

Kaupunki on muuttanut alkuperäistä kaavaesitystä alueen asukkaiden vastustuksen perusteella. Asemakaavaluonnoksessa pohjoisniemen kärki on kaavoitettu lähivirkistysalueeksi eikä siihen ole kaavoitettu alkuperäisen suunnitelman mukaisia tontteja. Asemakaavaluonnoksessa todetaan, että ”kaavamuutoksen myötä virkistysalue pienenee, mutta säilyy riittävän suurena ja yhtenäisenä käyttäjien tarpeisiin nähden.”  

Asemakaavaluonnoksessa pohjoisniemenkärjen molemmille puolille sijoittuu omakotitalotontit, joiden myötä niemen luonnonmukainen käyttö estyy. Tehty suunnitelma tuhoaa virkistysalueen sekä estää ranta- ja metsäalueen virkistyskäytön. Kaupungin maakuntaliitolle antaman vastineen mukaan suunniteltu alue ei rajaudu asuntomessualueeseen saakka ja messualueen puistomainen alue tulee säilymään. Tämä on yhtä näennäinen ratkaisu kuin niemen kärjen säilyttäminen eikä se noudata Maakuntaliiton mainitsemaa hyvää suunnitteluperiaatetta. Talvitaipaleen päädyn tonttien ja vireillä olevan kaavoitusalueen väliin on esityksessä jäämässä puustoa ja puistomaista aluetta mutta se ei vastaa nykyistä metsän kaltaista aluetta, jossa voi marjastaa ja sienestää sekä nauttia rauhallisesta ranta- ja luontomaisemasta.  

Varkauden kaupungin vastaus osoittaa välinpitämättömyyttä Pohjois-Savon liiton lausuntoa sekä aluetta käyttävien asukkaisen näkemystä ja vaikuttamismahdollisuutta kohtaan. Tehty suunnitelma tuhoaa virkistysalueen sekä estää ranta- ja metsäalueen virkistyskäytön.  

Puurtilan Pohjoisniemen kärki on ratkaiseva Puurtilan kaupunginosan vetovoimalle ja asukkaiden virkistysarvojen toteutumiselle sekä oikeusvaikutteisen yleiskaavan mukainen.  

Edellä olevan perusteella niin menettelytapojen kuin kaavoituslainsäädännön perusteella, me allekirjoittaneet vaadimme kaavoitustoimien lakkauttamista Pohjoisniemen virkistysalueella.  

Esitämme että Varkauden kaupunki alkaa kartoittaa mahdollisuutta kokonaan uuden asuntoalueen rakentamisesta alueelta, joka ei tuhoa lähivirkistysaluetta. Tällöin tonttitarjonta olisi suurempi ja kulu tuotto suhde tehokkaampi.


Kaisa Junkkarinen-Kosonen    Ota yhteyttä adressin tekijään