Ilmainen matkustaminen lastenvaunujen kanssa lopetettava

Me, allekirjoittaneet, vaadimme liikennöitsijöitä luopumaan asiakkaita eriarvoistavasta käytännöstä, jossa lastenvaunujen kanssa matkustava matkustaa ilmaiseksi. 

Käytäntö on syrjivä, eikä missään määrin enää tätä päivää. Myös syy käytäntöön on vanhentunut.

Keväällä 2023 oli paljon näkyvyyttä saanut tapaus, jossa lastenvaunujen kanssa liikennevälineeseen pyrkinyt koki oikeudekseen omavaltaisesti ajaa bussista ulos jääkiekkokassin kanssa matkustaneen nuoren lapsen, jotta itse mahtui kyytiin. Aina, kun ilmainen matkustaminen lastenvaunujen kanssa nousee keskusteluihin, täyttyvät kommenttikentät vastaavanlaisista kokemuksista, joissa lastenvaunujen kanssa ilmaiseksi matkustava on vaatinut maksavia asiakkaita, jopa pyörätuolilla liikkuvia, siirtymään tai poistumaan kyydistä rattaiden tieltä. 

Moni lastenvaunujen kanssa ilmaiseksi matkustava tuntuu unohtaneen, että käytännön alkuperäinen tarkoitus on ollut lapsen matkustamisen turvallisuuden takaaminen, eli lapsen etu, ei vanhemman etuoikeus. 

Lastenvaunujen kanssa on saanut matkustaa ilmaiseksi, koska aiemmin tuli maksaa matka/leimata lippu kuljettajan luona, jolloin vaunut olisivat jääneet vartioimatta.Ilmainen matkustaminen lastenvaunujen kanssa on aikansa elänyt käytäntö, koska nykyisin matka maksetaan pääosin joko liikennöitsijän sovelluksella tai matkakortilla, joka on mahdollista tehdä ilman, että vaunut jätetään vartioimatta. Lapsen turvallisuus ei nykyisellään vaarannu, eikä tämän turvallisuusnäkökohdan poistuttua enää ole mitään perustetta, miksi lastenvaunujen kanssa liikkuva ei voisi matkaansa maksaa. 

Kyseessä on yhden matkustajaryhmän perusteeton suosiminen, ja sen tulee loppua. 

Ilmainen matkustaminen lastenvaunujen kanssa on myös tuonut mukanaan väärinkäytöksiä, joissa rattaissa kuljetetaan pelkästään tavaraa, jolloin viedään tilaa esteetöntä matkustamista vaativalta maksavalta asiakkaalta. Tällaisia tilanteita on kuskin vaikea havainnoida.

Lastenvaunujen kanssa matkustamisen muuttaminen maksulliseksi toisi paljon hyötyjä, myös lastenvaunujen kanssa liikkuville. Maksullisuuden myötä todennäköisesti vähenisi nykyisin paljon nähtävä yhden pysäkinvälin matkustaminen. Koska matka on ilmainen, ei edes harkita asiaa arkiliikunnan kannalta, vaan matkustetaan lyhyitäkin matkoja, jolloin mahdollisesti viedään paikka sitä  oikeasti tarvitsevalta, pidemmän matkan asiakkaalta . Maksullisuuden myötä tilaa olisi varmemmin oikealla asiointikäynnillä olevalle lastenvaunujen kanssa liikkuvalle, muista asiakkaista puhumattakaan. Sekundaarinen hyöty yhden pysäkinvälin matkustamisesta luopumisessa olisi liikunnan lisääminen sekä lapsen saama raitis ilma. 

Esimerkiksi Helsingin seudun liikenne (HSL) on aika ajoin harkinnut lastenvaunujen kanssa matkustamisen muuttamista maksulliseksi. Muutosta on perusteltu muun muassa sillä, että täten olisi mahdollista pitää lippuhintojen korotukset maltillisempina. Mikäli lastenvaunujen kanssa matkustaminen muutettaisiin maksulliseksi kaikissa liikennevälineissä, lisäisi se HSL:n laskelmien mukaan lipputuloja 4,5 miljoonaa euroa. HSL:n mukaan yli puolet lipuista myydään sovelluksen kautta, eikä siten 80-90-lukujen taitteessa valinneet turvallisuusnäkökohdat enää ole peruste ilmaiselle matkustamiselle lastenvaunujen kanssa. Nämä kohdat ovat olleet esillä kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuosille 2021-2023.

Me, allekirjoittaneet, vaadimme, että HSL sekä muut liikennöitsijät nostavat esittämämme näkökohdat uudelleen tarkasteluun.

 Tärkeä seuraus lastenvaunujen kanssa matkustamisen muuttamisesta maksulliseksi olisi, että liikennevälineistä löytyisi varmemmin paikka etenkin heille, joille liikkumisen hankaluus ei ole oma valinta, vaan johtuu esimerkiksi pyörätuolista taikka rollaattorista. Ja koska kaikki matkustajat olisivat maksavina asiakkaina samanarvoisia, hekin saisivat matkustaa joutumatta kohtaamaan ilmaismatkustajan etuoikeutettua käytöstä. 

Paljon aiheesta käytyjä keskusteluja seuranneena, asenneilmapiiri on valmis, ellei peräti vaadi tätä muutosta. Lastenvaunujen kanssa ilmaiseksi matkustaminen on korkea aika haudata  muiden ihmisiä eriarvoistavien käytäntöjen joukkoon.

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Maria Laine voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…