Julkinen anteeksipyyntö Helsingin Sanomilta

Helsingin Sanomat on nyt toistuvasti esittänyt perättömiä syytteitä kohdistuen hyväntekeväisyysjärjestö Brother Christmakseen, ja sen keulahahmoon Ari Koposeen.

 

Helsingin Sanomat ei ole tuonut väitteilleen mitään todisteita, eikä ole suostunut oikaisemaan uutistaan. Ari Koposen kirjoittama vastine helsingin sanomien juttuun julkaistiin helsingin sanomissa vain mielipidekirjoituksena.

12.4.2018 pitämässään lehdistötilaisuudessa Koponen kertoi että Helsingin Sanomien väitteiden vuoksi Brother Christmaksen saamat avustukset ovat pudonneet käytännössä nollaan ja sen vuoksi useat apua kaipaavat ovat nyt jääneet ilman apua.

Lehdistötilaisuudessa kävi ilmi että tilintarkastusyhteisö RSM Finland on käynyt läpi hyväntekeväisyysjärjestö Brother Christmasin tilit ja pankkisiirrot eikä ole löytänyt tutkituista materiaaleista epäselvyyksiä. Yhteisö on käynyt läpi tuhansia yhdistykseen liittyviä pankkitietoja.

Yhteisön edustaja Tytti Saarisen mukaan yhdistyksen toiminnassa ei ole havaittu, että yhdistyksen rahoja olisi käytetty oman edun tavoitteluun. (https://yle.fi/uutiset/3-10156265).

Samassa tilaisuudessa Ari Koponen sanoi siirtyvänsä syrjään Brother Christmaksen hallituksesta, jonka Helsingin Sanomat uutisoi seuraavana päivänä niin että Koponen lopettaa Brother Christmas toiminnan.

  • Tällä menolla Helsingin Sanomat voi tuhota minkä tahansa yrityksen tai yksityishenkilön ilman mitään todisteita väitteilleen. Vaadimme Helsingin Sanomilta julkista anteeksipyyntöä ja lahjoitusta Brother Christmaksen toimintaan siltä osin kuin Helsingin Sanomien virheellinen uutisointi on yhdistyksen toimintaa sabotoinut.