Kelloselän koululle jatkoaikaa

Sallan sivistyslautakunta ja kunnanhallitus on jättänyt esityksen sallan kunnanvaltuustolle lakkauttaa Kelloselän koulu 1.8.2013. Lasten hyvinvoinnin ja opetuksen kannalta olisi hyvä jos koulumme saisi vielä jatkoaikaa. Koulu matka tulee olemaan rankka pienille oppilaille. Matkaa kauimmaisille tulee edestakaisin n. 116 km. Lain mukaan koulumatka ei saa kestää ajallisesti kuin enintään kaksi ja puoli tuntia odotuksineen. Monia huolestuttaa lasten jaksaminen pitkän koulu päivän jälkeen kun läksytkin vie aikaa ja harrastuksiakin monella on. valtaosa harrastus mahdollisuuksista on kirkonkylällä ja kulkeminen niihin voi olla jopa mahdotonta koulun jälkeen. Onko lasten hyvinvoinnin kannalta hyvä että harrastukset mahdollisesti jäävät pois? Ei pienimmät jaksa kulkea samaa väliä moneen kertaan. Entä koulumatkan turvallisuus nousevan venäjän liikenteen vuoksi?


Jaana Päiväniemi    Ota yhteyttä adressin tekijään