RUDUS Lempäälän Sääksjärven kiviaineksen otto
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Räjähteet
#26: Sanna Tenkula - Räjähteet
Tutustukaa netissä ympäristölupiin murskaamoiden ne on aivan totuuden vastaisia. Kaikki ympäristö haitat sivutetaan ja lakien määräämiä velvoitteita ei tuoda esille. ESim. melu 55db ei saa ylittää. Totuus on toista
Maa-aineslain 3§ kieltää vaaraan aiheuttamisen ehdottomasti :Räjähdysaineen käyttö ja laiton varastointi .
Lentävät kivet, paineaalto ja talovauriot. Kymmeniä tapauksia ihmiset ei saa oikeutta mistään. Nyt tarvitaan yhteistoimintaa ympäri Suomen , että laittomuuksiin saadaan loppu.
Ei toimi ministeriöt. poliisi, Eduskunn. oik. asiam. ym. Tapauksessammekin KHO:n meluasian tuntija ministeriön virkamies Aurola tuli paikalle oikein Oulaisiin ja kertoi kuinka hän hoitaa asiaa.
Tehtiin meluntorjunta suunnitelma mielikuvituksellinen ja louhimo oli meluton papereissa. Niillä oikeudessa pelataan ja ovat päteviä, kun arvostetut meluasian tuntijat kirjoittavat niitä. Hävytöntä! Tutustukaapa!!!!alla lainauksia
Räjähdysaineita käytetään keskimäärin 33 tonnia ja maksimissaan 55 tonnia vuodessa
Räjähdysainevarastoille haetaan tarvittaessa lupa Teknilliseltä tarkastuskeskukselta ja ne
suojataan lakien mukaisesti
Vaaratilanteet, riskinarviointi, toimet prosessihäiriöiden ja onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja
niiden aikana
Toiminnan riskejä ovat räjäytysonnettomuudet ja mahdollinen öljyn pääseminen maastoon.
Henkilökuntaa koulutetaan vaarallisten aineiden käsittelyssä ja ympäristövahinkojen varalta.
Näin vaarat sivutetaan.
Kyllä nämä kertoo murskaamon vaaroista, kun omakotirakennustyömaan onnettomuudet ovat näin vakavia.
Vielä paineaallon aiheuttamat vaarat rakenne vaurioihin. Joihin ei poliisi voi toimia, kun valvonta on pettänyt käytössä ja varastoinnissa.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/200...rasto_luultavasti_laiton_855803.html
http://www.onnettomuustutkinta.fi/uploads/itrcn89ov5.pdf
Murskaamolle STOP
Kovat ovat kokemukset Oulun suunnalla. Sieltä saimme kokemuksien lisäksi hyvää taustatietoa lakipykälistä. Kiitos!
Tulee mieleen, että murskaamo täytyy stopata ennen lupavaihetta. Toivottavasti Rudus älyää asian itse.
Re: Re: Adressissa kerrottu riittävät syyt louhoksen kielteiseen päätökseen
#13: Markku Kuusjärvi - Re: Adressissa kerrottu riittävät syyt louhoksen kielteiseen päätökseen
Tervehdys!
Olen itse sitä mieltä, että jos tämä tuhoamishanke toteutuu, on oma ja perheeni kannanotto asiaan kirkosta eroaminen. Kirkko omistaa näilläseuduilla niin paljon maata että luulisi äänen kuuluvan.
Tämän jälkeen ei minulla eikä perheelläni ole kirkon kanssa mitään yhteistä.
Vaimoni toimii kirkollisessa työssä (vapaaehtois) ja hän on asiasta samaa mieltä kanssani.
Asianpitää olla totta käytännössäkin
YMPÄRISTÖMINISTERiÖ
. ' ' ... MILJÖMINISTERIET
"'" '" .. , MINISTRY OF THE ENVIRONMENT
Päiväys
Datum
Dnro
Dnr
29.1.2009 YM2/40 1/2009
JKuntien maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisille
lupa- ja valvontaviranomaisille
J Alueellisille ympäristökeskuksille
H" . V!iteYaltioneuvostonasetus kaivannaisjätteistä (379/2008) anvlsnmg
Äre~~:~AA-AINESTENOTTAMISTOIMINNASSA SYNTYYÄN KAIYANNAISJÄTTEEN
JATEHUOLTOSUUNNITELMAN LAATIMINEN JA TARKISTAMINEN
Euroopan yhteisön kaivannaisjätedirektiivin (2006/21/EY) säännökset on pantu täytäntöön
kaivannaisjätteistä annetulla valtioneuvoston asetuksella (379/2008, jäljempänä
kaivannaisjäteasetus), joka tuli voimaan 13.6.2008. Direktiivin edellyttämät laki- ja
asetuksentasoiset täytäntöönpanosäännökset on tehty myös ympäristönsuojelulakiin
(86/2000) ja-asetukseen (169/2000), maa-aineslakiin (555/1981) ja maa-ainesten ottamisesta
annettuun valtioneuvoston asetukseen (926/2005) sekä pelastuslakiin
(468/2003) ja kaatopaikoista annettuun valtioneuvoston päätökseen (861/1997). Edellä
mainitut laintasoiset säädösmuutokset tulivat voimaan 1.6.2008ja asetukset
13.6.2008.
Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma
Vaatimus kaivannaisjätteenjätehuoltosuunnitelmasta koskee muun ohella maaaineslain
(5 a §ja 16 b §) nojalla tapahtuvaa maa-ainesten ottamista sekä ympäristönsuojelulain
(103 a §) tarkoittamaa kivenlouhimoa, muuta kiven louhintaaja kivenmurskausta.
Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma tulee esittää maa-aineslain mukaisen
lupahakemuksen yhteydessä myös silloin, jos maa-aineksen ottaminen ei edellytä
ottamissuunnitelmaa (5 §:n 1 mom). Kaivannaisjätteenjätehuoltosuunnitelma
tehdään vain luvanvaraisesta toiminnasta, joten kotitarveotosta suunnitelmaa ei
vaadita.
Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmaa koskeva vaatimus ei koske ottamistoimintaa,
joka on jo päättynyt ja josta lopputarkastus on tehty ennen 1.6.2008.
Ympäristönsuojelulain 45 a §:n 1 momentin mukaan kaivannaisjätteellä tarkoitetaan
kallio- tai maaperässä luonnollisesti esiintyvän orgaanisen
Ken toisten maille kuoppaa kaivaa, se itse...
Muutin vuosi sitten Tampereelta melua ja pölyä pakoon Sipilään, joka vaikutti rauhalliselta ja kauniilta pikkuyhteisöltä keskellä vehreintä luontoa. Ystäväni olivat kehuneet minulle Lempäälän kunnan palveluja ja sitä, miten hyvin täällä kaikki asiat hoituu. Nyt olen kuitenkin järkytyksekseni havainnut, miten tämä sama kunta pyllistää Sipilän suhteen joka suuntaan, josta vain on vähänkin verotuloja saatavissa. Alueelle nurkille kaavaillaan saman aikaisesti suurlouhosta ja kaavoitetaan omakotitalotontteja... ei mitään järkeä!
Haluaisin tietää kuinka paljon verotuloja kunta saa hankkeen myötä ja mitä me sipiläläiset näistä tuloista hyödymme? Saammeko oman kirjaston, uimahallin tai edes bussiyhteyttä... tuskin? Päinvastoin saamme melua, pölyä, vapinaa ja tärinää, virkistysarvojen ja ennen kaikkea asuntojen arvon mahalaskun. Ilmeisesti Sipilä on tarpeeksi kaukana kunnantalosta, Lempäälän periferiassa, joten siitä ei kunnanpäättäjien tarvitse välittää tuon taivaallista. Eikö junarata, lentokenttä ja moottoritie lähinaapurissa olisi riittänyt?
Kokoomuksen kunnanvaltuutettu Ruottunen oli puoltanut louhoshanketta Lempäälän-Vesilahden Sanomissa (26.8.) se enempiä perustelematta. Asuukohan Ruottunen Sääksjärvellä tai Sipilässä... epäilen? Varmaa ainakin on, että äänimyrsky seuraavissa kunnallisvaaleissa on paikallisilta asukkailta valtava... NOOT!
Olen työni puolesta infra-alan konsulttina ollut seuraamassa läheltä monen montaa YVA-hanketta ja sen enempää kotiinpäin vetämistä, tästä hankkeesta taitaa tulla se kaikkein älyttömin tapaus - suurlouhos keskelle kauneinta luontoa ja alle kilometrin päähän vakituisesta asutuksesta!
Kunnanpäättäjille, ottakaa mallia miten maa-aineistenotto ja -sijoitusasiat on hoidettu esimerkiksi naapuruskunnissa, esim. Nokialla ja Pirkkalassa ja miettikäähän vielä kerran uudelleen! Aamen!
Re: Ken toisten maille kuoppaa kaivaa, se itse...
#32: Tuplaäm - Ken toisten maille kuoppaa kaivaa, se itse...
Samaa pohdin minäkin (Ruottusesta), kun LV-sanomia luin! Hämmästykselläni ei ollut rajaa!!!! Taitaa olla oma lehmä ojassa??
Muutenkin TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, että tällaista edes harkitaan Lempäälässä, "lähellä"!!!!!
Rakensimme talon ihanalle alueelle ryytimaineen kaikkineen. Louhoksen vuoksi ei voi edes ajatella syövänsä itsekasvatettuja yrttejä!!Kuka tai mikä taho korvaa asuntoon sijoitetun rahan arvon totaalisen romahduksen, mitä ei ole itse aiheuttanut????? Velkaa on moni ottanut suuriakin summia, joten ihan pienestä asiasta tässäkään ei ole kyse.
Suunnaton HUOLI on myös kaikkien perhekulkijoiden turvallisuudesta, ei vain pienten koululaisten. Montako henkeä täytyy sorarallissa menettää, ennen kuin kunnanisien järki herää????????????????????????????????
Järkyttävää
Älkää peljätkö yksin soralasteja saatte pajon vaarallisempaakin pelkoa räjäytyksissä lentävät kivet.
Viime syksynä Oulun lähellä murskaamolta mies sai 30kg. painavan kiven räjäytyksen seurauksena viereensä joka meni maahankin lähes metrin syvyyteen. Poliisi ei toimi .Meillä satoi yhdeksän vuotta pihoihin kivejä ja videoilla kuvasimme ja Seura lehti teki juttuja. Myöslehden toimittaja ja kuvaaja joutuivat kivisateeseen pihassamme. Menin toimittajan kanssa Helsinkiin sisäministeriöön rikosilmoituksen tekoon ja kukaan ei toimi. Uusi talomme vaurioitu usesta kohti ja K:HO.ta myöten näytimme toteen vahingonkorvaus oikeuden käynnissä vauriot. Oikeuden tuomari ja jäsenet joutuivat itse silminnäkijäksi ja vahvistivat päätöksessä vauriot. Poliisi ei toiminut rikos sai jatkua.
Oulun lähellä arvokkaat talot useat vaurioituneet he parasta aikaa taistelevat oikeuksiaan ja POLIISI ei toimi.
Melu on sietämätöntä ja pöly Tämä on täysin sairasta hommaa ja rikollista. Kaivot myös pilalla.
Voin sanoa kokemuksesta ,että meiltä tuhottiin elämä täydellisesti. Katsokaa kotisivuja nyt viranomaiset asiakirjoilla peittää kuin mitään ei olisi louhittukkaan.
Asianajajat ajavat louhijoiden etua jopa oikeuden tuomari varoitti asianajajista. Tapahtuu sellaista, että kukaan ei usko todeksi ennenkuin itse kokee.
Miten Rudus löysi Sääksjärven?
Lempäälän kunta on toiminut ainakin nykyisen kuntajohdon aikana täysin ilman omaa kokonaissuunnittelua. Yrittäjävetoisiin hankkeisin on lähdetty innolla mukaan aina kun yrittäjäryhmä on itse tai kunnasta riippuvan konsultin avustuksella paikan bisnekselleen löytänyt.
Kunta on siis hyvin YRITTÄJÄYSTÄVÄLLINEN, mutta EI ASUKASYSTÄVÄLLINEN. Keskustan ja Sääksjärven asuntoalue- ja infraratkaisut näyttävät nyt jo sen, mitä kunta ajattelee yksityisten ihmisten asumisviihtyvyydestä. Kyse on helppojen ratkaisujen etsimisestä, mutta myös äärimmilleen viedystä yrittäjämyönteisestä ideologiasta. Ei ole kuin pari vuotta siitä kun kilometrin päässä louhoksesta markkinoitiin rakennusfirman toimesta asuntoja "Sääksjärven loiskeella". Isoja esimerkkejähän sitten ovat Pirkanhovi, Ideapark, Shell, S-ryhmän suunnitelmat, teollisuushallit, melusuojaratkaisut.......VUORES.....
Rudus-hanke, eli siis valtava louhos asuntoalueelle on älyttömyydessään ja röyhkeydessään tietenkin huippua. Tosin se on sen linjan mukaista, johon kunta on nykyisen jo vaihtokelpoisen johdon aikana luisunut. Onhan tälläisella hankkeella aina paikalliset hyötyjänsä, jotka tässäkin tapauksessa asuvat vähintään kymmenen kilometrin päässä melusta, pölystä ja rekkarallista.
Päätöksenteon prosessi
Jos joku voisi kertoa minulle miten lopullinen päätös tehdään?
Vedotkaa 16: normeihin kokemusperäinen taulukko
Lukekaa miten tärinä haitat yritetään mittareilla mitattavaksi, kun on kokemusperäinen taulukko 16: normit
konsulttivirmat kyllä papereissa tärinät saa pois.
http://dynastia.nurmijarvi.fi/kokous/2006597-5.PDF
LOUHINTATÄRINÄN SELVITTÄMINEN JA TARKKAILEMINEN LOHJA RUDUS OY AB:N
MÄNTYMÄEN LOUHINTA-ALUEELLA
YMPLA § 5 Nurmijärven kunnan kaavoituslautakunta
Tärinämittauksista ja –ohjearvoista ei ole Suomessa virallisia säädöksiä.
Sosiaa li- ja terveys ministeriön turvallisuusmääräyksissä 16:0
on esi tetty ohjear vot, joita ylei sesti käyte tään. Ohje on vuo delta
1998 ja perus tuu Valtioneuvoston päätökseen (410/1986).
HUOMATKAA louhijakin myöntää normien ohjearvot joita yleisesti käytetään. Ovat oikeudessa hyväksyttävät vaikka meillä oli liuta maan arvostetuimpia tärinätutkijoita 16: normit oli kokemusperäinen taulukko ja se riittää.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1993/19930495
Työministeriön päätös
räjäytys- ja louhintatyötä koskeviksi turvallisuusmääräyksiksi
Työministeriö on 29 päivänä toukokuuta 1986 annetun valtioneuvoston päätöksen räjäytys- ja louhintatyön järjestysohjeista (410/86) 93 §:n nojalla päättänyt:
1 §Räjäytys- ja louhintatyössä on sen lisäksi, mitä valtioneuvoston päätöksessä räjäytys- ja louhintatyön järjestysohjeista (410/86) määrätään, noudatettava räjäytys- ja louhintatyötä koskevia turvallisuusmääräyksiä 16:0, jotka julkaistaan Turvallisuusmääräykset-nimisessä julkaisusarjassa.
2 §Edellä 1 §:ssä tarkoitettua julkaisua on saatavissa työministeriöstä maksua vastaan.
3 §Taulukossa on esim. 25 kg. räjähdysaine määrälle 1 km. suojaetäisyyttä paineaallossa. Louhijat käyttävät tuhansia kiloja kerralla r.ainetta.
Sirpalevaara 0,5 kg. r. määrälle 500m Välimatkat kasvaa ainetta on enempi. Samoin löytyy taulukko jossa käy ilmi millä r.aine määrällä vaurioita voi tulla rakennuksiin.
Muistakaa vielä varastointi määräykset Turvatekniikan keskukselta olla. Näitä rikotaan ympäri Suomen.
Varastointiin liittyvää
http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kemikaalit-ja-kaasu/Kemikaalilaitos/
http://www.tukes.fi/Tiedostot/kuvat/yleiset/isotkemikaalikohteet.jpg...
Tukes valvoo vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista annetussa asetuksessa (59/1999) tarkoitettua laajamittaista teollisista käsittelyä ja varastointia. Vähäistä käsittelyä ja varastointia valvoo pelastusviranomainen.3 luku
Vaarallisten kemikaalien käsittely ja varastointi
Teollinen käsittely ja varastointi 22 § Toiminnan jaotteluVaarallisten kemikaalien teollinen käsittely ja varastointi jaetaan vaarallisten kemikaalien määrän ja vaarallisuuden mukaan laajamittaiseen ja vähäiseen teolliseen käsittelyyn ja varastointiin.
Vähäistä on lain mukaan 1 kg. kerr/ 25 kg.vrk muu laajamittaista ja Tukesilta varastointi lupa jokaisella työ maalla oltava murskaamoilla ja kivilouhimoilla.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990059
1 § (22.6.2005/484) Soveltamisala
Tässä asetuksessa säädetään vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005), jäljempänä kemikaaliturvallisuuslaki, tarkoitetuista vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista sekä vaarallisten kemikaalien varastosäiliöiden ja putkistojen valmistuksesta.
2 § (22.6.2005/484)Ei louhokselle
Eräänä aamuna töihin mennessäni oli pieniä koululaisia menossa Kannistontien kohdalla Sipilästä koululle päin. Osa oli ylittänyt risteyksen ja osa oli menossa ylittämään. Samaan aikaan tuli sillalta päin perävaunullinen rekka (oranssia rekassa muistaakseni) ja meni kylmän viileästi koululaisten edestä Kannistontielle Kuljuun päin. Ei puhettakaan, että olisi mitenkään varonut ja antanut lasten ylittää tien. Tämän perusteella en voi mitenkään kuvitella, että tuossa kulkisi yhtään enempää rekkoja kuin tällä hetkellä. Varsinkin pienten koululaisten koulutie olisi turvattomampi.
Onhan siellä sipilässä myös ha-hurjapäitä
Sääksjärventie-Ruskontie-Lempääläntie risteys on aika vaarallinen autoillekin, kun vihreät syttyvät samaan aikaan sekä Sääksjärventieltä että Ruskontieltä tuleville. Joskus sieltä Sipilän suunnalta tulee autoja jotka ajavat sata lasissa ehtiäkseen vielä vihreillä Ruskontielle, ja nämäkin hurjapäät täytyy Ruskontieltä Lempäälän suuntaan kääntyvien ottaa huomioon. Jos Sipilän liikenne kasvaa (ja vielä rekoilla) niin sittenhän meno on jo aika hurjaa.
Re: Päätöksenteon prosessi
Päätöksenteon prosessista olemme ulkona. Niin minäkin, mutta kerron, miten ymmärrän asian.
YVA-prosessi on 2-vaiheinen. Ensiksi on tämä YVA-ohjelma, johon annetaan lausuntoja ja mielipiteitä. Lempäälän kunta on keskeinen toimija, koska se lausuu asiasta. Kansalainen kertoo mielipiteensä. Pirkkalan kunta näyttää lausuvan asianosaisena, että "Rudus Oy:n hanke ... ... ... Hankkeesta vastaavan onkin syytä tässä vaiheessa harkita arvioinnin keskeyttämistä." Erittäin osuva lausunto: http://pirkkala.ktweb.fi/
YVA-prosessissa tulee sen jälkeen YVA-selostus-vaihe. Tässä vaiheessa kaikki asianosaiset saavat vielä kertoa mielipiteensä. On erittäin tärkeää pommittaa koko ajan kuntaa, koska sieltä lähtee signaali hankevastaavalle, Rudukselle. YVA-selostus on se raportti, jolla Rudus lähtee hakemaan lupia hankkeelle. ELY-keskus tekee yhteenvetoja jne ...! ELY-keskus ei päätä mistään.
Tässä hankkeessa tarvitaan ympäristölupa ym. muita lupia. KS. Tenkulan info! Kansalaisen kannalta lupa-vaihe on jo oikeustaistelua ja eriasteisten hallinto-oikeuksien mukanaoloa. Tsemppiä! Pidetään Lempäälän kuntaa puun ja kuoren välissä! Ei päästetä hanketta lupa-vaiheeseen!
Pyydän, että tätä infoa täydentää enemmän asiaa tietävä.
Raivostuttavaa bisness-ajattelua
Tampereen eteläpuoli on rakennettu ja rakennetaan liikerakennuksin ja asujamistoin jo nyt tukkoon. On raivostuttavaa ettei hallitus eikä samansukuiset kuntapäättäjät näytä tajuavat edes sitä, että rakentamatta jääneet alueet tulisi kallisarvoisina säilyttää eläimistölle ja ihmisten virkistyskäyttöön.
On suorastaan sairasta tuoda ko. kaltainen laitos nykyisessä "rakennushätiköinnissä" ihmisten naapuruuteen. Vaikuttaa siltä, että nykypäättäjämme ovat menettäneet modernissa bisnesskorruptiossa viimeisetkin kunniallisuuden rippeensä.
Joudun poliitisessa työssäni jatkuvasti törmäämään kunnalliseen rakennus- ja bisnesfirmojen hegemoniaan, joka toteuttaa valtaansa valtapuolueittemme kautta. Kyse ei voi olla ainoastaan päättäjien sinisilmäisyydestä vaan .... Tälle politiikalla on tehtävä maassamme loppu.
Re: Raivostuttavaa bisness-ajattelua
Re: Raivostuttavaa bisness-ajattelua
#42: pertti "V" Virtanen - Raivostuttavaa bisness-ajattelua
Pirkkalassa on katseltu sormien välistä jo pidempään Vapaamuurarien toimintaa. On erikoista, että nykyaikana on tällaista salaseurabisnestä, kun avoimuus on tärkeä yhteiskunnallinen arvo.
Räjähteet tärkein asia
Laajamittaiselle varastoinnille pitää olla varastointi lupa Tukesilta ja lainsäädäntö on aikaisemmissa kirjoituksessa.Varastointi lupia mahdottomuus saada suojaetäisyyksien vuoksi.
Linkkeihin on koottuna lainsäädäntö: http://www.kotinet.com/veikko.tenkula/linkit.html
Kemikaalit tarkoittavat myös räjähdysainetta.
Kemikaalit ympäristöluvassa on lainattu ympäristöministeriön sivulta. Tutustupa siihen. Ne ovat viranomaisten ohjeita ja tarkennuksia lakiin.
Kemikaalit ympäristöluvassa
Ympäristönsuojelulaki (YSL) ja asetus (YSA) edellyttävät, että ympäristöluvissa otetaan huomioon kemikaalit, erityisesti ympäristönsuojeluasetuksen liitteissä 1 ja 2 luetellut aineet ja aineryhmät. Edellytyksenä kemikaalien asianmukaiselle käsittelylle lupaprosessissa on, että sekä toiminnanharjoittajat että lupa- ja valvontaviranomaiset pystyvät tunnistamaan kussakin tapauksessa ympäristön kannalta keskeiset kemikaalit. Lupahakemuksiin on sisällytettävä lupamääräysten asettamisen kannalta riittävät tiedot kemikaaleista ja lupamääräysten on katettava YSA liitteen aineet tarpeellisessa määrin. Käyttö-, päästö- ja ympäristötarkkailun tulee kattaa haitalliset aineet ja lupaehtoja on valvottava. Näille sivuille on koottu tietoa luvanvaraisissa toiminnoissa käytettävistä ympäristölle haitallisista kemikaaleista. Lupaviranomaiset ja toiminnanharjoittajat voivat käyttää tietoja tunnistaessaan ympäristönsuojeluasetuksen mukaisia aineita ja arvioidessaan:
- mitkä toiminnot ovat lupavelvollisia kemikaalipäästöjen takia
- mitä tietoja kemikaaleista on oltava lupahakemuksessa
- minkälaisia kemikaalipäästöjä koskevia lupamääräyksiä ja tarkkailuvelvoitteita lupiin on syytä asettaa .
Teksti osoitteesta: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1093&lan=fi
Kemikaalit ympäristöluvassa
Ympäristönsuojelulaki ja ympäristönsuojeluasetus edellyttävät kemikaalien huomioimista ympäristöluvassa. Ympäristöluvassa asetetaan tarvittavat määräykset perustuen ympäristölupahakemuksessa esitetyille tiedoille kemikaalien käytöstä, päästöistä ja ympäristövaikutuksista. Ympäristönsuojeluasetuksen liitteissä 1 ja 2 on esitetty ne aineet ja aineryhmät, jotka edellytetään huomioitavan ympäristöluvassa.
Lisätietoja:
Finlex Valtion säädöstietopankki
www.ymparisto.fi/yritykset (Kemikaaliasiat -> Kemikaalit ympäristöluvassa)
Teksti osoitteesta: http://www.yrityssuomi.fi/default.aspx?nodeid=16787
Ilmoitusvelvollisuus ja tuotteen ennakkohyväksyntä
Kemikaalin vähäisestä käsittelystä ja varastoinnista on tehtävä ilmoitus aluepelastuslaitokselle. Laajamittaisesta käsittelystä ja varastoinnista haetaan lupa Turvatekniikan keskukselta. Määräykset ilmoitusvelvollisuudesta ja luvanvaraisuudesta on määritetty laissa vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta (390/2005).
Tuotteen ennakkohyväksyminen on keino varmistaa kemikaalien turvallisuus ja käyttökelpoisuus ennen markkinoille luovuttamista. Tuotteen myynnin ja käytön edellytyksenä on viranomaisen antama hyväksyntä.
Lomakkeet
Ilmoitus kemikaalien laajamittaisesta käytöstä
Ilmoitus kemikaalin vähäisestä käytöstä
Teksti osoitteesta: http://www.yrityssuomi.fi/default.aspx?nodeid=16787
TÄRKEÄ: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19860410
Soveltamisala ja määritelmät
Soveltamisala 1 §Näitä järjestysohjeita sovelletaan räjäytys- ja louhintatyöhön. Kaivostyössä on kuitenkin sovellettava, mitä siitä on erikseen säädetty.
Öljyn ja muun mineraalin etsinnässä merellä on noudatettava porausta käyttävän kaivannaisteollisuuden työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelun parantamiseksi annettua neuvoston direktiiviä 92/91/ETY (yhdestoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi). (19.1.1995/49)
Rakentamisen räjäytys- ja louhintatyössä on noudatettava lisäksi, mitä rakennustyön turvallisuudesta annetussa valtioneuvoston päätöksessä (629/94) tai sen nojalla annetuissa päätöksissä määrätään. (19.1.1995/49)
Sen lisäksi, mitä tässä päätöksessä määrätään, on noudatettava, mitä räjähdystarvikkeiden valmistuksesta, kuljetuksesta, varastoinnista, säilytyksestä ja käsittelystä erikseen säädetään tai määrätään. (19.1.1995/49)
VNp rakennustyön turvallisuudesta 629/1994 on kumottu VNa:lla rakennustyön turvallisuudesta 205/2009. Ks. RäjähdeA 473/1993 ja L vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 390/2005.
Re: Onhan siellä sipilässä myös ha-hurjapäitä
#40: Euromies - Onhan siellä sipilässä myös ha-hurjapäitä
Tämä nyt ei varsinaisesti kuulu tähän louhoskeskusteluun. Mutta Sipilästä Ruskontielle jatkettaessa tulee oikealta Ruskontielle usein erittäin vanhoilla vihreillä autoja eteen (ajan rauhallisesti, joten pysähdyn väistämään vaikka ei tarvitsisi). Samoin kun kääntyy Lempäälän suunnasta valoista vasemmalle Sipilään on Ruskontieltä kääntyvillä kova kiire päästä punaisia päin kääntymään Lempäälän suuntaan. Malttia kaikille liikenteeseen.
Olen tuonut esille räjähdysainelain puolta ja se voi olla äkkiä vaikea ymmärtää. Kertaus ei ole koskaan pahasta:
<!-- /* Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal {mso-style-parent:""; margin:0cm; margin-bottom:.0001pt; mso-pagination:widow-orphan; font-size:12.0pt; font-family:"Times New Roman"; mso-fareast-font-family:"Times New Roman";} @page Section1 {size:612.0pt 792.0pt; margin:70.85pt 2.0cm 70.85pt 2.0cm; mso-header-margin:35.4pt; mso-footer-margin:35.4pt; mso-paper-source:0;} div.Section1 {page:Section1;} -->
YSL vaatii ennakkolupaa eli ympäristölupaa tietyiltä pilaantumista tai sen vaaraa aiheuttavilta
toiminnoilta ja tiettyjen aineiden päästämiseltä ympäristöön. Ympäristölupavelvolliset toiminnot on lueteltu YSA:n 1 §:n toimijaluettelossa. Useimmilla luettelon
laitostyypeistä käytetään ja myös päästetään ympäristöön kemikaaleja. Lisäksi toimijaluettelossa (YSA 1 § 5.b) mom.) mainitaan erikseen ympäristöluvanvaraisiksi myös
laitokset, joissa terveydelle tai ympäristölle vaarallisten kemikaalien käsittely tai varastointi on kemikaalilain (744/1989) mukaan laajamittaista. Kemikaalilaissa (KemL 11 §)
HUOMIOIKAA, että ympäristölupa pitää olla myös kun haetaan Turvatekniikan keskukselta varastointi lupa räjähteille. Tapauksessanne varastointi lupa olisi pitänyt hakea ennen hankkeen käynnistämistä, mutta laissa on määritelmät suojaetäisyyksistä ja muista turva vaatimuksista niitä ei voi saada sivutetaan lain pakollinen varastointi velvoite.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000169
1 luku
Ympäristöluvanvaraisuus
1 § (29.12.2009/1792) LuvanvaraisuusSeuraavilla ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n 1 momentissa ja 2 momentin 4 kohdassa tarkoitetuilla toiminnoilla on oltava ympäristölupa:
5) kemikaalien tai polttoaineiden valmistus, varastointi, käyttö tai käsittely:
Lisäksi ympäristölupa on oltava murskaustoiminnalla jossa sitten tuodaan esille räjähdysaineen käyttöön liittyvät haitat oikein
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=4105&lan=fi
2.1.2. Ympäristölupahakemus
Ympäristönsuojeluasetuksen 9 § määrittää lupahakemuksen sisällön ja 10 – 13 § vaatimukset
hakemukseen tarvittaessa liitettävistä tiedoista. Ympäristöhallinnon lupahakemuspohjat
liitteineen antavat rungon tietojen toimittamiseksi. Ympäristölupahakemuksen
laatimisesta on annettu Ympäristölupalomakkeen täyttöohje.
Ottaen huomioon toiminnan luonne ja sen vaikutukset, hakemuksessa tulee olla lupaharkinnan
kannalta tarpeelliset tiedot käytettävistä raaka-aineista, kemikaaleista ja
muista tuotantoon käytettävistä aineista, polttoaineista ja niiden varastoinnista, säilytyksestä
sekä kulutuksesta (YSA 9 §
http://www.pk-rh.fi/riskilajit/ymparistoriskit/mita-ovat-ymparistoriskit/ymparistolainsaadanto
Tämä laiton toiminta ympäri Suomen räjähdysaineen lainvastaisessa käytössä ja varastoinnissa pitää saada EIT: istuimen käsittelyyn miksi Suomi ei noudata
Kemikaalisäädökset käsittelevät lain vaarallisten kemikaalien ja RÄJÄHTEIDEN turvallisesta käsittelystä (390/2005) sekä asetuksen vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista (59/1999), NÄMÄ SÄÄDÖKSET PERUSTUVAT suuronnettomuus vaaran torjuntaa koskevaan SEVESO-II- direktiiviin (EY/105/2003)
Kun on lisäksi räjähdysaineissa kysymys ANKARA vastuu joka tarkoitta yrittäjän pystyttävä näyttään toteen, että vauriot ei ole hänen aiheuttamia.Sisäministeriö estää järkiään poliisi tutkimukset ja ihmiset jäävät talovaurioiden kanssa mielivallan uhriksi ympäri maata. maan tapa ollut rikkoa lakia. Talot vaurioituu kilometrien päässä louhinnasta.
Adressi
Ympäri Suomen tulevista tiedoista kuinka ympäristöluvissa sivutetaan ympäristöhaitat ja varastointi määräykset.
Ajattelin laitetaanko adressi myös miksi Sisäministeri Holmlund ei puutu hänen ministeriönsä valvonnan alaiseen laittomaan toimintaan.Laki edellyttää poliisia valvomaan, että ihmisten henki ja omaisuus ei vaarannu.
Vaaralliset kemikaalit
teollisuudessa
Kemikaalisäädökset käsittävät lain vaarallisten
kemikaalien ja räjähteiden turvallisesta käsittelystä
(390/2005) sekä asetuksen vaarallisten kemikaalien
teollisesta käsittelystä ja varastoinnista
(59/1999). Nämä säädökset perustuvat suuronnettomuusvaaran
torjuntaa koskevaan SEVESO
II-direktiiviin (EY/105/2003).
Vaarallisten kemikaalien käsittelyä ja varastointia
koskee useita velvoitteita, joilla pyritään estämään
vaarallisista aineista johtuvia onnettomuuksia
ja rajoittamaan niiden ihmiselle ja ympäristölle
aiheuttamia seurauksia. Tässä oppaassa Turvatekniikan
keskus (TUKES) kertoo toiminnanharjoittajaa
koskevista velvoitteista, kuten toiminnan
laajuuden määrittelystä, tarkastuksista, turvallisuusjohtamisjärjestelmästä
sekä pelastussuunnitelmista.
Kesäkuu 2005
TURVATEKNIIKAN KESKUS
2. Velvoitteet toiminnan
laajuuden mukaan
Velvoitteet määräytyvät sen mukaan, kuinka
laajasta toiminnasta on kyse. Tuotantolaitosten
toiminta jaetaan laajuuden perusteella kahteen
ryhmään: laajamittaiseen ja vähäiseen. Laajamittaista
toimintaa valvoo Turvatekniikan keskus
(TUKES). Vähäistä toimintaa valvoo alueellinen
pelastusviranomainen. Toiminnan laajuus määritellään
kemikaalien määrän ja vaarallisuuden
perusteella.
Muistutus!!!! Vähäinen on lain mukaan 1 kg. kerr./ 25 kg. vrk ,muu LAAJAMITTAISTA
4. Laajamittainen teollinen
käsittely ja varastointi
Vaarallisten kemikaalien laajamittaista käsittelyä
ja varastointia valvoo TUKES, joka myöntää
tuotantolaitosta koskevat luvat, tekee niihin
tarkastuksia, tarkastaa turvallisuusselvitykset ja
käsittelee onnettomuusilmoituksia.
Re: Re:
____________________________________________________________________________________
Adressi on toimitettu Pirkanmaan ELY-keskukseen (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) viime perjantaina 27.8.2010, jolloin oli viimeinen YVA-mielipiteiden jättöpäivä.
On sovittu, että adressin liikkeellelaskija pitää adressia toistaiseksi auki, koska allekirjoituksia tulee jatkuvasti ja jopa enenevässä määrin. Ensi perjantaina 3.9.2010 toimitetaan ELY-keskukseen sen hetkinen versio.
Kaikki allekirjoitukset, vaikka ne tästä eteenpäin ovat YVA:n kannalta epävirallisia, ovat tärkeitä tämän asian kannalta. Koska allekirjoituksia on tullut paljon, näyttää siltä, että tieto liikkuu. Olkaa aktiivisia ja vaikuttakaa! Adressin allekirjoitus on yksi vaikutuskanava.
____________________________________________________________________________________
| This discussion has been closed. |
Räjähteet
<!-- /* Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal {mso-style-parent:""; margin:0cm; margin-bottom:.0001pt; mso-pagination:widow-orphan; font-size:12.0pt; font-family:"Times New Roman"; mso-fareast-font-family:"Times New Roman";} a:link, span.MsoHyperlink {color:blue; text-decoration:underline; text-underline:single;} a:visited, span.MsoHyperlinkFollowed {color:purple; text-decoration:underline; text-underline:single;} @page Section1 {size:612.0pt 792.0pt; margin:70.85pt 2.0cm 70.85pt 2.0cm; mso-header-margin:35.4pt; mso-footer-margin:35.4pt; mso-paper-source:0;} div.Section1 {page:Section1;} -->
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1993/19930495
16:0 normeissa on kokemusperäiset taulukot. . KIRJALLISUUSOSA: KEMIKAALIT YMPÄRISTÖLUPAAN LIITTYVÄSSÄ
LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ JA KANSAINVÄLISISSÄ SOPIMUKSISSA
2.1. YMPÄRISTÖNSUOJELULAKI JA –ASETUS KEMIKAALINÄKÖKULMASTA
2.1.1. Ympäristöluvanvaraisuus
Uudet ympäristönsuojelulaki (YSL) ja ympäristönsuojeluasetus (YSA) tulivat voimaan vuonna 2000. Ne toimeenpanevat mm. ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen
yhtenäistämiseksi annetun direktiivin 96/61/EY (IPPC-direktiivi) vaatimukset. YSL vaatii ennakkolupaa eli ympäristölupaa tietyiltä pilaantumista tai sen vaaraa aiheuttavilta
toiminnoilta ja tiettyjen aineiden päästämiseltä ympäristöön. Ympäristölupavelvolliset toiminnot on lueteltu YSA:n 1 §:n toimijaluettelossa. Useimmilla luettelon
laitostyypeistä käytetään ja myös päästetään ympäristöön kemikaaleja. Lisäksi toimijaluettelossa (YSA 1 § 5.b) mom.) mainitaan erikseen ympäristöluvanvaraisiksi myös
laitokset, joissa terveydelle tai ympäristölle vaarallisten kemikaalien käsittely tai varastointi on kemikaalilain (744/1989) mukaan laajamittaista. Kemikaalilaissa (KemL 11 §)
määritetään terveydelle haitallinen kemikaali, ja asetus vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista (59/1999) määrää 12 §:ssä ja liitteessä I vähimmäismäärät
ja suhdeluvut laajamittaisen toiminnan määrittämiseksi.
Myös ympäristölupaviranomaisen on hyvä olla tietoinen toiminnanharjoittajan lupa- tai ilmoitusvelvollisuudesta sekä valintavelvollisuudesta kemikaalilainsäädännön nojalla.
Laajamittaisen kemikaalien teollinen käsittely ja varastointi tarvitsee luvan Turvatekniikan keskukselta. Vähäisestä teollisesta käsittelystä ja varastoinnista tehdään ilmoitus
palopäällikölle tai kunnan kemikaaliviranomaiselle.
(http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=4105&lan=fi)
Jo räjähdysainevarastointilupa on räjähdeasetuksen mukaan ympäristölupavelvollinen. Lainsäädäntö edellyttää mm. asukkaiden kuulemiset, ja lainsäädännössä on yksityiskohtaisesti monenlaisia turvamääräyksiä.
Lisäksi räjähdysaineen käyttöä säätelee Työministeriön päätös räjäytys- ja louhintatyötä koskeviksi turvallisuusmääräyksiksi
1 §
Räjäytys- ja louhintatyössä on sen lisäksi, mitä valtioneuvoston päätöksessä räjäytys- ja louhintatyön järjestysohjeista (410/86) määrätään, noudatettava räjäytys- ja louhintatyötä koskevia turvallisuusmääräyksiä 16:0, jotka julkaistaan Turvallisuusm
Taulukko 6: sirpalevaaran aiheuttama vaara-alueen suuruus: 0.5kg räjähdysainemäärällä on vaara-alueen suuruus 500 metriä.
Taulukko 7: paineaallon aiheuttaman vaara-alueen suuruus: yli 25kg 1000 metriä
Murskaamot myöntävät käyttävänsä tuhansia kiloja räjähdysainetta kerralla. He eivät myöskään noudata yllä olevien taulukoiden kokemusperäisiä turvamääräyksiä.