Median lopetettava vääristelty Israelin vastainen uutisointi

AP

#176 Hamas: Sieppasimme ja tapoimme juutalaisteinit

23.08.2014 12:36

Sieppasimme ja tapoimme juutalaisteinit

http://yle.fi/uutiset/hamas-johtaja_tunnusti_sieppasimme_ja_tapoimme_juutalaisteinit/7425914?ref=leiki-uu

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun palestiinalaisjärjestön edustaja ottaa vastuun kesäkuussa tehdystä verityöstä.

  •  
Al Qassamin sotilaita valokuvattuna Gazassa syyskuussa 2013. Kuva: EPA

Hamasin johtoon kuuluva Saleh Aruri on tunnustanut järjestönsä aseellisen siiven al-Qassamin prikaatien syyllistyneen kesäkuussa kolmen juutalaisteinin sieppaamiseen ja tappamiseen. 16–19-vuotiaat pojat löytyivät kesäkuun lopussa kuolleina Länsirannalta läheltä Hebronia. Pojat olivat kadonneet kolme viikkoa aiemmin oltuaan liftaamassa.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu syytti teosta tuoreeltaan Hamasia. Järjestö ei kuitenkaan aiemmin ole tunnustanut syyllisyyttään.

Turkissa maanpaossa olevan Arurin mukaan Hamasin aikomuksena oli vaihtaa sieppaamansa pojat Israelin vankiloissa oleviin palestiinalaisvankeihin. Hän ei kertonut, miksi pojat kuitenkin tapettiin.

Poikakolmikon tappaminen toimi sytykkeenä Israelin ja palestiinalaisten tuoreimmalle konfliktille.

<:footer>

Lähteet: AP
20/08/2014

#177 Silmät kiinni ja molemmat kädet korvilla

23.08.2014 13:46

Linkistä http://terokaski.wordpress.com/2014/08/20/silmat-kiinni-ja-molemmat-kadet-korvilla/
Silmät kiinni ja molemmat kädet korvilla
20/08/2014


Näyttää siltä, että maailman tapahtumia iso osa mediaa ja poliitikkoja sekä myös tavallinen kansa seuraa molemmat silmät kiinni ja kädet korvilla. Omaksuttua totuutta horjuttavaa tietoa ei haluta,

Gazan sodan uhriluku on päivittäin uutisissa. Ihmisillä on tietty mielikuva sen perusteella. Ukrainassa on uhritahti kovempi, samoin Irakissa. Syyriassa luku sisällissodassa on satakertainen ja näissä kaikissa on pahuus järkyttävissä mittasuhteissa.

Oletko pohtinut miksi vain Gazan tapahtumat kiinnostaa mediaa? Kuinka monta mielenosoitusta olet nähnyt Irakin kristittyjen kohtalosta? Kuinka monta mielenosoitusta olet nähnyt kaikkea sitä pahuutta vastaan, joka kohtaa Syyrian lapsia?

Tietenkään ei kaikki Gazassakaan kiinnosta. Montako ohjelmaa olet nähnyt Gazan kaistan alle ja sieltä salakuljetusta ja hyökkäyksiä varten rakennetusta tunneliverkosta? Oletko nähnyt yhtäkään uutista niistä yli tuhannesta jotka ovat eri vaiheissa kuolleet tunneliverkon rakennustyömailla pehmeän hiekkakiven sortuessa heidän päälle? Pääosa kuolleista on lapsia.

Oletko nähnyt kenenkään EU:n johdossa nousevan suuttuneena, kun humanitäärinen sementtiapu asukkaiden talojen korjauksiin onkin käytetty tunneliverkoston rakentamiseen. Entä lannoiteapu maanviljelyyn, josta tehtiinkin rakettipolttoainetta? Kiinnostiko nämä ketään?

Media on kuullut yhtä ja toista Hamasin toimista siviiliuhrien hankkimiseksi, erittäinkin lapsiuhrien osalta. Tietoakin löytyy. Taistelijoista tuppaa tulemaan siviilejä. Uhreista n. puolet on taistelijaikäisiä miehiä. Tämän havainnon teki mm. BBC. Uhrilistoja tarkistavat löysivät juuri kuinka listoihin iästä tipahtaa osa pois, että saadaan enemmän lapsia. Siellä on paljon sellaisia, jotka tulisi median erikseen huomioida ja uutisoida.

Hamasin teot Gazalaisia kohtaan ovat pääosin uutiskynnystä ylittämättömiä. Jonkin verran on uutisoitu Israelin väitettä, että Hamas on syyllistynyt sotarikoksiin sijoittaessaan aseensa ja asepajansa sekä raketinampumislaitteensa siviilikohteisiin ja että Hamas aseineen suojautuu ihmiskilpien taakse.

Tämän lisäksi gazalaisia Hamasin uhreja ovat median julkistamissa sodan uhrien listoissa:
* Tunnelinkaivajat, jotka teloitettiin, etteivät hyökkäystunnelit paljastuisi.
* Mielenosoittajat jotka teloitettiin mielenosoituksen takia
* Muuten vain epäillyt jotka teloitettiin
* Fatahlaiset joita on teloitettu eri selityksin
* Ihmiskilviksi vaaditut, jotka teloitettiin kun lähtivät suojaan.
* Pommivöihin puetut, etupäässä lapsia, joiden avulla räjäytettiin, tai oli tarkoitus räjäyttää IDF:n sotilaita.
* Tunnelisortumissa kuolleet sodan uhreiksi kirjatut lapset.
* Gazaan ammuttujen n. viidensadan raketin surmaamat gazalaiset. Osa raketeista oli osoitettu sairaalaan ja kouluihin Israelin syyttämiseksi, joten kaikki ei suinkaan ole vahinkoja ja harhautuneita raketteja.

Näistä ei ole tarkkaa yhteismäärää mutta olen kustakin osaryhmästä lukenut arvioita. Tarkistamattoman arvion haarukka on 500-700. Oletko nähnyt minkäänlaista kiinnostusta sitä kohtaan mediassa, miten nämä ihmiset saivat surmansa ja mihin heidän nimeään on kuoleman jälkeen käytetty? Oletko nähnyt ohjelmaa tai artikkelia, jossa olisi yhteenveto Hamasin gazalaisille tuottamasta kärsimyksestä?

Varmaan teet saman huomion kuin minäkin. Ketään ei kiinnosta gazalaisten tavallisten ihmisten kohtalo. Se muuttuu vasta sitten mielenkiintoiseksi ja uutisarvoiseksi, jos sillä voidaan mustamaalata Israelia ja kasvattaa sen epäsuosiota.

Tavan ateisti

#178 Re: Silmät kiinni ja molemmat kädet korvilla

23.08.2014 14:32

#177: 20/08/2014 - Silmät kiinni ja molemmat kädet korvilla 

Israel tuo maailman toiseksi pahin terroristivaltio. ...joka tekee tuhojaan tuon pahimman suojeluksessa sotilaallisella, politittisella ja taloudellisella tuella.

Nykypäivän juutalaisvaltio on pahempi kuin natsi-saksa aikanaan, touhuavat tuhojaan holokaustin varjolla. ...eihän heitä saa arvostella etenkään ali-ihmiset (Talmud)

http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/pentikainen-israelin-rankaisemattomuus-on-purettava/comment-page-4/

http://yle.fi/uutiset/bolivia_julistaa_israelin_terroristivaltioksi/7384631

Silmät auki ja kädet pois korvilta.....!!!


Vieras

#179 Re: öö

23.08.2014 14:56

#172: M Saari - öö 

Sari, oletko koulussa opiskellut suomea?  Ilmeisesti historian tietämyksesi on vielä hatarampaa.

Tiedätkö, ketkä neuvottelevat Rafiahin rajanylityspaikasta? Siitä neuvottelevat Egypti, Abu Masen ja Hamas. Israel ei osallistu neuvotteluihin. Israelilla ei ole tekemistä koko asian kanssa, koska kyseinen raja sijaitsee Gazan ja Egyptin välillä.

Tiedätkö, miksi he eivät ole päässeet sopimukseen? Syy on se, että siellä rajalla kerätään tullimaksu. Edellämainitut kolme osapuolta eivät ole päässeet keskinäiseen sopimukseen, miten he jakaisivat kerätyt tullit.

Tiedätkö, kuka on palestiinalaisarabien pahin vihollinen? Se on heidän oma korruptoitunut hallitus, joka pitää Euroopan unionin Palestiinan autonomialle (PA) myönnettyjä rahoja henkilökohtaisilla tileillään Sveitsissä. Aikoinaan niitä EU rahoja (mm. Suomenkin veronmaksajien rahoja) on saanut  legendaarinen palestiinalaishallinnon johtaja Arafat, joka siirsi ne oman Suha vaimon tilille. Hän kyllä osasi löytää niille oikeata käyttöä, viettäen Pariisissa ylellistä elämää. Ei hassumpaa!

Tiedätkö, minä vuonna Gazaan asetettiin saarto ja miksi? Se tehtiin v. 2005 sen jälkeen, kun israelilaiset jättivät Gazan palestiinan arabeille ja sen jälkeen, kun gazalaiset demokraattisissa vaaleissa valitsivat Hamasin, joka alkoi terrorisoida Israelia, ampumalla sinne raketteja ja kaivamalla tunneleita. Ennen v. 2005 saartoa ei ollut, koska ei ollut Hamastaniakaan.

Tarvitsetko lisää historian tukiopetusta?

 

 

 

OLLI WARIS

#180 "Tuntuu kiusalliselta"

23.08.2014 15:41

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082318593536_uu.shtml

"Tuntuu kiusalliselta"

Lauantai 23.8.2014 klo 17.14

Gustav Hägglund ylisti juutalaista älyä. Ben Zyskowicz vaivaantui. - Näin yksioikoinen tulkinta tuntuu kiusalliselta, juutalaistaustainen poliitikko Ben Zyskowicz (kok) kommentoi kenraali Gustav Hägglundin puheita.


Ben Zyskowiczin mukaan juutalaisuuteen liittyy niin positiivisia kuin negatiivisiakin myyttejä.

Kenraali Gustav Hägglund väittää, että juutalaiset ja arabit ovat älykkyydeltään eri luokissa.

Puolustusvoimien ex-komentaja Hägglund kyseli torstaina julkaistussa Rauhan utopia -kirjassaan, mistä johtuu, että "samoilta Lähi-idän kulmilta lähteneet juutalaiset ja arabit ovat niin eri älykkyyden luokissa, toiset jättiläisiä ja toiset kääpiöitä?"

Todisteena juutalaisten älyllisestä ylivertaisuudesta Hägglund käyttää Nobel-palkintoja, joita on siunaantunut juutalaisille 129 ja muslimeille seitsemän.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Ilkka Malmberg huomautti jo vuonna 2011 ilmestyneessä artikkelissaan, että juutalaiset ovat saaneet taloustieteen Nobeleista lähes joka toisen, fysiikan ja lääketieteen Nobeleista joka neljännen ja kemian Nobeleista joka viidennen.

Juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Gideon Bolotowsky katsoo, että Nobel-palkinnot ovat "eräänlainen, mutta aika kapea mittari" juutalaisten älykkyyttä tarkasteltaessa.

- Jos lähdetään dissektoimaan aivoja, niin en usko, että niissä olisi merkittäviä eroja. Kyse on niiden käytöstä, Bolotowsky toteaa.

Taustalla kasvatus?

Hägglund esittää kirjassaan, että juutalaisen älyn ylivoimaisuus johtuu osittain kasvatuksesta, ja viittaa museonjohtajan kertomukseen siitä, että juutalaisen isän velvollisuus on opettaa poikaansa kaksivuotiaasta lähtien päivittäin vähintään puoli tuntia.

- Hyvin uskovaiset juutalaiset laittavat lapsensa opiskelemaan Raamattua ja Talmudia (kirjoituskokoelma), mutta kyse on hyvin pienestä vähemmistöstä, Zyskowicz tarkentaa.

Bolotowskyn mukaan juutalaisperheissä aletaan suhtautua koulunkäyntiin vakavasti viimeistään, kun lapsi on viisivuotias.

- Koulutus, koulutus, koulutus - sitten kaikki muut, Bolotowsky kuvailee asioiden tärkeysjärjestystä ja puhuu juutalaisten monituhatvuotisesta koulutustraditiosta.

Zyskowicz, jonka Abram-isä selviytyi ainoana suvustaan hengissä keskitysleiriltä, muistuttaa, että opiskeluinnon taustalla on osaltaan syrjintä, jonka kohteeksi juutalaiset ovat historian saatossa joutuneet.

- On yritetty olla vielä parempia, ahkerampia ja etevämpiä kuin valtaväestöön kuuluvat, Zyskowicz selittää.

Juhani Starczewski
Jyväskylä

#181

23.08.2014 19:47

Hieno juttu, että Israel Ystävyystoimikunta on järjestänyt adressin allekirjoitusten kokoamisen.


Anonyymi

#182 Re: Re: hmmm

23.08.2014 20:18

#138: Tintsa - Re: hmmm 

 :D Kyllä se adressin palveluun lataaja ainakin tajuaa! :D "Tintsa" on nyt sikäli ymmärtänyt väärin, että näillä keskusteluilla täällä ei sinänsä ole adressin kannalta mitään merkitystä: vain allekirjoituksilla on. Ja jälleen tiedoksi: adressin "tekijä" ja sen nettiin lataaja ovat aivan eri henkilöt. :)

Kyllä, tämä adressi on todellakin hyvin yksipuolisesti laadittu: haluamme medialle suitset suuhun sen suhteen, että se uutisoi Lähi-Idän tapahtumista hyvin yksipuolisesti, jopa vääristellen totuutta ja useinmiten Israelia vastaan. 

Olen adressin tänne ladannut ja keskusteluista poistanut linkkejä mm. porno- ja natsifilmeihin. Lisäksi olen poistanut viestejä joissa on epäasiallista tekstiä, tai tänne aiheensa puolesta muuten kuulumatonta tekstiä. Halutessaan näiden kaikkien poistettujen perässä voi kyllä mennä esim. Googlen kautta. Voin erinomaisen hyvällä omatunnolla tässä ja täten ilmoittaa, että oman harkintani mukaan poistan viestejä yhtälailla vastakin! :)

Tämän aiheen vatkaaminen loppuu nyt tähän. Asiallinen keskustelu ok, periaatteeltaan ja tahallista provosointia aiheuttavat anti-Israel -tyyppiset viestit ja KAIKKI otsikon alle kuulumaton viestintä lähtee. Ugh, olen puhunut! 

- SMP

M Saari

#183 vieras 179

23.08.2014 22:41

Saari to u btw...

Kyl historian opetus kelpaa aina mut edelleen
Eipä oo länsirannan riistosta kukaan mediassa
Ei suomessa ei USAssa kauheesti liikaa jutellu

Ja miten tämmösen addressin ny vois kirjottaa ku näin
hiton 1 puolista

EI tässä ny kukaa arafattia ja hamasia oo puolstuna
ja ei oo kyl mediakaan. Mut Aika vähiin on jätetty
syyt miks ollaan tähän tilanteeseen tultu

tun jutkut joopa joo
Kyllähän tä ny on isompien valtioitten juttu ollu

Mutta pitäis kantaa vastuunsaki

Voi voi

Ja joo sori et mun läppäri ja kiinostus kirjotella ja pistää pilkut ei oo
ihan oikee


Vieras

#184

24.08.2014 07:03

Vahvistan
avatkaa silmänne

#185 Todellisuus

24.08.2014 08:07

Vuodesta 2000 Israelin sotilaat ovat tappaneet palestiinalaisen lapsen noin joka kolmas päivä.

Tätä sitten vielä jotkut puolustelevat. Israel miehittää laittomasti toisten maita ja ajaa ihmisiä pois kodeistaan kaiken muun väkivallan lisäksi. Lisäksi gaza on jatkuvien hyökkäysten ja saarron alla israelin toimesta.

 

Lyhyt video ja tilastoja Israelin sorto politiikasta palestiinalaisia kohtaan.

www.youtube.com/watch?v=OEk69gWVYRs

Herätkää hyvät ihmiset

#186

24.08.2014 08:26

Israelin toimet ovat terrorismia, se on todettu moneen kertaan.

 

Maailma herää pikkuhiljaa ja on valmis tuomitsemaan Israelin teroristitoimet palestiinassa.

yle.fi/uutiset/bolivia_julistaa_israelin_terroristivaltioksi/7384631

yle.fi/uutiset/nakokulma_alista_pommita_jalleenrakenna_toista/7412661?ref=leiki-uu

 

 

Toivottavasti tekin heräätte pikkuhiljaa...

 

Siunausta ja jaksamista kaikille palestiinalaisille, kärsimysten kautta tulette voittamaan.


Vieras

#187 Re: vieras 179

24.08.2014 10:03

#183: M Saari - vieras 179 

 

M. Saari,

 

Ymmärsin, että olet nuori. Hyvä asia, ettet ole välinpitämätön, vaan että olet kiinnostunut oppimaan. Se, mitä tulee ns. Länsirantaan, voin sinulle kertoa lyhyesti, että tämän alueen oikea maantieteellinen nimi on Juudea (sana Juudea tarkoittaa, että se on alue, jossa asuivat juudealaiset, eli juutalaiset ), ja Samaria ( siellä asuivat samarialaiset, eikä palestiinalaiset ja se oli myös muinaisen Israelin pääkaupunki). Tällä alueella ei ole ollut koskaan Palestiinan valtiota, vaan aikanaan alue on kuulunut Osmanin imperiumiin,  ja sittemmin ensimmäisen maailmansodan jälkeen siellä oli Britannian mandaatti, eli Britit hallitsivat aluetta.

 

 Britannia lupasi Balfourin julistuksessa alueen juutalaisille, jotta he voisivat rakentaa sinne kansallisen kodin vuosituhansien maanpaon jälkeen.  Tätä päätöstä tuki myös Kansainliitto (silloinen kansainvälinen organisaatio) , joka hajosi toisen maailmansodan jälkeen. Sen tilalle on  tullut YK, joka muutti toisenlaiseksi Kansainliiton päätöksen. Uudella päätöksellä Britannian mandaatti oli jaettu Transjordaniaan ja Israeliin. Kun nuori Isaelin valtio oli perustettu v. 1948, seuraavana päivänä 5 arabimaata aloitti hyökkäykset Israelia vastaan. Jordania teki ns. Länsirannan anneksion, eli liitti alueen itseensä. Se otti haltuunsa myös Itä-Jerusalemin. Vuodesta 1948 vuoteen 1967 juutalaisilta oli kiellettyä käydä rukoilemassa heille kaikista pyhimmässä paikassa, Itä-Jerusalemissa. Jordania teki silloin samanlaisen aluevaltauksen kuin mitä Venäjä teki nyt Krimin alueella. V. 1967 Israel vapautti Itä-Jerusalemin ja sen juutalaisen korttelialueen. Juutalaiset pääsivät vihdoin rukoilemaan itkumuurille (Jerusalemin Länsimuurille).

 

Ihan tiedoksi vaan: Israel on monikansallinen valtio, jossa asuu noin 1,5 miljoona arabia, joilla on kaikki samat kansalaisoikeudet kuin juutalaisilla, mukaan lukien koulutus, äitiys- ja työttömyyspäiväraha, terveydenhuolto jne. He ovat edustettuina Israelin parlamentissa, Knessetissä. Siellä on edustajina myös arabinaisiakin. Mutta osaatko nimetä edes yhden arabimaan,  jossa juutalaisille on annettu samat  kansalaisoikeudet kuin arabeille Israelissa?

 

Pitäisikö sinun mielestä perinteisten juutalaisalueiden, eli Juudean ja Samarian olla ”juutalaisista vapaata” aluetta?  Sitäkö sinä kannatat? Eikö tämä olisi tulevan palestiinalaisvaltion apartheidpolitiikkaa? Uskotko tosiaan, että jos alueesta tulee ”juutalaisista vapaata” aluetta -  Lähi- itään tulee rauha? Ovatko ne muutama juutalaisperhe, jotka asuvat esim. vanhassa juutalaiskaupungissa Hebronissa, rauhan este?

 

 Adressilla yritämme vaikuttamaan siihen, että mm. sinä ja sinunlaisesi nuoret saisivat tasapuolista informaatiota Israelista. Anti-israelilainen propaganda pitää lopettaa. Israelin valtio, joka on ainoa demokraattinen valtio koko rauhattomassa Lähi-idässä, on demonisoitu kymmenien vuosien aikana. Adressissa vaadimme, että tiedotusvälineet kantaisivat vastuunsa ja välittäisivät tasapuolista informaatiota ja uutisia Lähi-idän tapahtumista.

 

Yritä  M. Saari perehtyä  historiaan.  Se joka tuntee historian, ymmärtää  paremmin myös nykypäivän tapahtumia .

 

 Te nuoret olette Suomen tulevaisuus ja tulette kantamaan vastuutta myös oman maan ja maailman turvallisuudesta! 

 


Vieras

#188

24.08.2014 10:31

Rukoillaan Israelin ja Israelin armeijan puolesta.Israel tarvitsee meitä jokasta♡kerrotaan totuutta.

Vieras

#189 Re:

24.08.2014 12:33

#188: -  

 Amen

M Saari

#190 to 179

24.08.2014 15:09

Kiitos et sanot mua nuoreks. No eipä täs eläkkeelläkkään olla

Näkemykset historiasta hmmm. Kaikilla omat näkemyksensä

Kait pitää laittaa oma adressi länsirannan puolesta(ainaki usan media...)

Tuskimpa arabit ny niin pahoi oo et jos ei joku päähän ottais

Ni lähettelis rakettei

Viha pistää tekemään kaiken näköstä

Ja olen kyllä lukenut historiasta aika paljon.

Tä homma ny karanny käsistä tuol päin. Ja nyt pitäis vaan saada kuolemat loppumaan

Emmä tiiä onk sil ny enää väliä ees kuka alottanu sinäänsä.

Ja edelleen länsirannastaki vois olla mediassa enempi. edenki toistan itteäni

En usko et kukaan oo niin paha ilman jonki asteen syytä



Valitse nimimerkki

#191 Re: to 179

24.08.2014 15:54

Q#190: M Saari - to 179 

 ISIS   "vapaudentaistelijoilla" on 

varmaankin hyvä syy leikata ihmisten kurkun päitä kuin kanoilla ja syödä vihollisten sydämiä. Heitä ilmeisesti sorretiin  niin pahasti, että heille jää lapsuudentraumaa.

 

 

Laiita vaan oma adressisi jotta  EU pumppasi enemmän rahaa  palestiinan autonomian hallitukselle. Epäilemättä niiden rahojen turvin  PA parantaa oman väestön elintasoa.Tsemppiä!

Yhtä oikeaa totuutta ei ole

#192 Totuus. Mikä Totuus ?

24.08.2014 16:45

Verratkaapa Palestiinan karttaa vuodelta 1948 nykyiseen karttaan, joista näkyvät Palestiinalaisten ja Israelin hallussa olevat  alueet. Ei tarvita kovin erikoista päättelykykyä näkemään, että Israelin ainoa pyrkimys on koko lähi-idän alueen kolonisaatio. En ole anti-semitisti mutta tuo tekopyhä paasaus "Jumalan valitusta kansasta ja oikeudesta pyhään maahaan" ei oikein toimi nykyaikana. (Tämä kommentti tultaneen adressi tekijän toimesta poistamaan, koskapa kehtasin arvostella Israelia ja heidän politiikkaansa).


Vieras

#193 Re: Totuus. Mikä Totuus ?

24.08.2014 18:07

#192: Yhtä oikeaa totuutta ei ole - Totuus. Mikä Totuus ? 

Israelin pinta-ala on vain noin 0.2% koko Lähi-idän pinta-alasta. Se on pienempi kuin entisen Uudenmaan Läänin pinta-ala.  Koko Israel tuskin edes nähdään maailmankartalla - niin pieni se on. Arabimaita on 22,  ja juutalaivaitiota on vain 1.

"Israelin ainoa pyrkimys on koko lähi-idän alueen kolonisaatio" ???

Entäpäs  ISISin halifat?

Entäpäs Boka haram halifat?

Miksi nämä eivät sinua huolistuttaa,  Totuuden etsija ???

Jos olet oikeudenmukaisuuden puolesta miksi et vaadi Venäjää palauttamaan Kriimia Ukrainalle tai Karjalaa Suomelle tai Kurilin saaret Japanille? tai Ossetia Grusialle, tai Dnester jokialueet Moldovalle?Venäjän pinta-ala on maailman suurin. Mihin se tarvitse niin paljon maata?

 


Vieras

#194

24.08.2014 18:19

Erittäin hyvä pointti tämä palestiinalaisten terroristijohtajien asenne käyttää lapsia ja siviilejä ihmiskilpinä! Ja erittäin vähän uutisissa kuulee varmasti tästä puolesta. Monia muitakin faktoja median väärin-uutisoinnista Israein asioissa voisi lisätä. Kuten että "ISRAEL ON SOTATILASSA", voisi lisätä jokaiseen uutisointiin!!!

Vieras

#195 Re:

24.08.2014 19:20

#194: -  

Juuri näin. Israel ei edes pysty evakuoimaan omaa väestöä Etelästä koska sen alue on niin pieni. Perheet istuvat pommisuojissa. 1 syyskuutta on  koulunalkamispäivä. Pystyvätkö koululaiset käymään koulua?

Joka toinen vuosi sama tilanne:  sotatoimet koska raketteja lentää siviilien päälle koko ajan, ja media vain vaikenee.

Missä on ihmisoikeuksien puolustajat, punainen risti, UNICEF, Ban ki Moon ja korkeasti palkatut EU:n virkamiehet ja-naiset? 

Kuuluuko myös israelilaisille lapsille oikeus rauhassa opiskella kouluissa? Miksi Hamas ja muut ihmisvihaajat ei voi riisua aseista? MIKSI ISRAELISTA KOKO AJAN VAADITAAN ALUEIDEN LUOVUTUSTA TARJOAMATTA SILLE TURVALLISUUSTAKEITA? ODOTTAAKO MAAILMA TOISTA HOLOCOSTA?

Miten ihmiset voivat olla niin naiiveja uskomaan , että terroristijärjestön kanssa, joka säälimättä terrorisoi jopa omaa väestöä pystyy solmimaan rauhaa? Hamas on jo 11 kertaa rikkonut tulitaukot!


Vieras

#196 Re: Re: vieras 179

24.08.2014 22:12

#187: - Re: vieras 179 


 Kiinnitin huomiota tuohon Balfourin julistukseen. Onko video "Give Peace A Chance" tuttu. Siinä selvästi kerrotaan Israelin LAILLISET oikeudet maahansa juuri tuosta Balfourin julistuksesta lähtien. San Remossa v.1920 päätettiin tunnustaa juutalaisten historialliset oikeudet Palestiinassa ja samoin arabien oikeudet ympäröivissä valtioissa.  Videosta historia selviää. Palestiina nimistä valtiotahan ei alueella Palestiina ole koskaan ollut. Kuningas Daavidin valtakunta kylläkin.



Daavid (hepreaksi ‏דָּוִד‎, Dāwiḏ - rakastettu; arab. داود‎, Dāʾūd) oli Vanhan Testamentin mukaan Juudan kuningas 1012–1005 eaa., koko Israelin kuningas 1005–972 eaa. Hän oli Juudan sukukuntaan kuuluvan Iisain poika ja kuningas Salomon isä.

Googleta: Daavid. Järjestelmä hyväksyy vain kaksi linkkiä.

Ensimmäinen historiallinen sanan "Israel" maininta on egyptiläisestä kivipaadesta, jossa kerrotaan Kanaaninmaan sotilasleireistä. Tämä paasi mainitsee Israelin kansana, joka ei ollut muodostanut valtiota, ja se on ajoitettu 1300-luvulle eaa. Nykyvaltiolle annettiin nimeksi "Medinat Jisrael" eli Israelin valtio ja sen kansalaiset ovat israelilaisia. Muita nimiehdotuksia
olivat Eretz Israel, Zion ja Juudea.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Israel


Tämä kannattaa katsoa!  Halutessasi tekstityksen suomeksi valitse Suomen lippu.

"Give Peace A Chance" is a 15 minute documentary about the long hidden document of the formerly classified minutes from the San Remo Peace Conference of April 1920 which still defines the legal rights under international law of the Jews as well as the Arabs.

 

Real peace between Israel and the Arab Palestinians can only be reached by respecting historical facts and legal foundations.

http://www.givepeaceachance.info/


vieras

#197

25.08.2014 08:41

 Jordanialaissheikki: Allah antoi Israelin juutalaisille


Jordanialainen uskonoppinut Sheikh Ahmad al-Adwan omaa poikkeuksellisen omaperäisen tulkinnan Koraanin opetuksista väittäessään käytännössä Allahin antaneen Israelin juutalaisille. Joulukuussa 2012 Sheikh al-Adwan vieraili Israelissa tapaamassa juutalaisia rabbeja keskustellakseen uskontojen välisestä liennyksestä.
Haastattelussaan al-Adwan siteeraa useita koraanin säkeitä joissa hänen mielestään Allah testamenttaa pyhän maan juutalaisille kutsuen maata jopa nimellä Israel. Edelleen hän kyseenalaistaa Jerusalemissa muslimien al- Aqsaan liittyvät traditiot ja Temppelivuorta koskevat vaateet.

Jordanialaissheikki kritisoi myös palestiinalaisten tapaa käyttää siviilejä ihmiskilpinään; tämä tapa tuli hänelle tutuksi -70 luvulla jolloin hän omin silmin todisti konfliktia länsirannan arabien ja Jordanian armeijan välillä. Al-Adwan pitää palestiinalaisiksi itseään kutsuvien oikeutta omaan valtioon perusteettomana Allahin testamentattua maan juutalaisille.

Jos al-Adwanin opetukset edustavat marginaalista islamin tulkinnan ääripäätä on päinvastainen tulkinta voittamassa alaa Islamilaisen kalifaatin toimesta. The Algemeinerin haastattelussa amerikkalaissyntyinen IS aktivisti lupailee juutalaisille uutta holokaustia kunhan Irak ja Syyria on ensin saatu hallintaan. Tri Muhammad Al Atawneh, Lähi-idän osastolta Negevin Ben-Gurion yliopistolta, arvioi että nuoret ulkomaalaiset kalifaatin taistelijat näkevät toisaalta radikaalin islamin kansallisvaltioiden epäonnistumisen kautta ja toisaalta ammentavat islam-tietoisuutensa ei uskonnollisista lähteistä. Al Atawneh ei voi ymmärtää mitä tekstejä päitä leikkaavat radikaalit seuraavat.

Sheikh al-Adwanin ja IS:n (kalifaatin) tulkinnat islamista lienevät toistensa ääripäitä joiden väliin mahtuu lukematon määrä muita tulkintoja koskien mm Israelin olemassaolon oikeutusta ja muslimien toimintatapoja lähi-idässä. Minulle henkilökohtaisesti uskonnolliset tulkinnat – ovat ne sitten Koraanista, Raamatusta tai muista pyhistä kirjoituksista ja legendoista - juutalaisten oikeudesta kotimaahansa ovat merkityksettömiä. Israelin oikeutus olemassaoloonsa ja alueeseensa pohjaa mielestäni ensinnäkin ko etnis-kultuurisen ryhmän vuosistatoja kohtaamaan antisemitismiin ja toisaalta sen huipentumaan juutalaisten kansanmurhana, holokaustina, IIMS:n aikana. Tämän ainutlaatuisen kokemuksen myötä kansainvälinen yhteisö lopulta osoitti juutalaisille turvapaikan Palestiinan brittimandaatin alueelta. Toki näin uudelleensyntynyt Israel samalla loukkasi ja loukkaa edelleen alueen arabiasukkaiden oikeuksia mutta mainitsemani tausta huomioon ottaen juutalaisilla on mielestäni alueen arabeja suurempi oikeutus kotimaahansa.

Tätä aihetta käsittelen laajemmin pääblogini kirjoituksessa
Jordanian Sheikh: Allah gave Israel to the Jews
 

Vieras

#198

25.08.2014 10:01

tämä adessi on paikkansa pitävä ja tarpeellinen tänä aikana
Vieras

#199 Median vaikutus konfliktissa

25.08.2014 10:12

Gazan konflikti lietsonut antisemitismiä Suomessa

25.08.2014 09:54 Päivitetty 10:18 | Ristin Voitto | RV toimitus

Juutalaisvihan ilmaisut ovat maailmalla usein yhdistyneet Israelin vastaisiin mielenosoituksiin. Kuva Mulhousesta Ranskasta. Kuva: Shutterstock

 

Helsingin juutalaisen seurakunnan edustajaa huolestuttaa kaikkien juutalaisten syyllistäminen Israelin tekemisistä. Maailmalla antisemitistisiä tekoja on uusimman konfliktin aikana ollut enemmän kuin aiempien Gazan taisteluiden yhteydessä.

Israelin hyökkäys Gazasta ammutun rakettitulen lopettamiseksi ja rajan ali ulottuvien hyökkäystunneleiden tuhoamiseksi on nostattanut antisemitistisiä asenteita myös Suomessa. Juutalaisyhteisö on maassamme kuitenkin selvinnyt vähällä moneen muuhun maahan verrattuna, toteaa Helsingin juutalaisen seurakunnan ja Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvoston hallintojohtaja Dan Kantor.

– Fyysistä väkivaltaa tai vastaavaa ei täällä ole ilmennyt, mutta tiedän, että jotkut seurakuntalaiset ovat kokeneet aggressioita, kuten että heidän päälleen on syljetty. Tapaukset ovat liittyneet nimenomaan Gazan tapahtumiin.

– Muuten seurakuntamme on jäänyt aika hyvin rauhaan. On tullut joitakin sähköpostiviestejä, joissa meitä ei ole uhattu mutta on kovasti syytetty siitä, mitä kirjoittajan mielestä tapahtuu Gazassa. Tyypillinen sanonta viesteissä on: "mitä te siellä oikein teette, hävetkää!". Syytös siis yleistetään koskemaan kaikkia maailman juutalaisia, mikä on tyypillinen antisemitistinen ajatus.

Medialla suuri vaikutus

Merkittävänä suomalaisen antisemitismin pesäkkeenä Kantor pitää Magneettimedia-verkkojulkaisua. Tavarataloyhtiö Kärkkäisen ilmaisjakelulehtenä aiemmin ilmestynyt julkaisu sai viime syksynä käräjäoikeuden tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Tuomion jälkeen julkaisu on toiminut pelkästään verkossa, mutta kirjoittelu on jatkunut.

– Magneettimedia on vakava ongelma. Se kertoo monesta asiasta: siitä, että antisemitismiä on Suomessa, ja siitä, kuinka voimattomia sen edessä ollaan. Vaikka tehdään uusia tutkintapyyntöjä, koneisto on valtavan hidas ja kankea.

Myös valtavirtamedialla on oma vastuunsa. Kantor kaipaisi toimittajilta enemmän journalistista kunnianhimoa ja vastuuntuntoa siinä, että he pyrkisivät valaisemaan molemmin puolin Lähi-idän konfliktin taustoja ja seurauksia.

– Välillä uutisointi on aika yksipuolista. Vaikka se ei itsessään pohjautuisi antisemitismiin, se voi luoda sitä.

Globaali ilmiö

Maailmalla Israelin Gaza-operaatioon liittynyt juutalaisvastaisuus on ilmennyt väkivaltaisina hyökkäyksinä juutalaisia henkilöitä kohtaan, polttopulloiskuina synagogiin, juutalaisyhteisöjen rakennuksiin ja juutalaisten omistamiin kauppoihin kohdistuvana vandalismina, kauppojen boikottivaatimuksina ja uhkausviesteinä. Myös lehdissä on julkaistu juutalaisia demonisoivia pilapiirroksia arabimaiden lisäksi ainakin Espanjassa.

Globaalia antisemitismiä seuraavan Anti-Defamation League -järjestön mukaan tapauksia on ollut enemmän kuin aiempien Gazan taisteluiden yhteydessä. Leimallista erityisesti synagogiin kohdistuneille iskuille on ollut niiden tapahtuminen palestiinalaisia tukevien mielenosoitusten yhteydessä.

Suomen naapurimaista eniten juutalaisvastaisia viharikoksia on viime viikkoina tehty Ruotsissa. Rakennuksiin kohdistuneen vandalismin lisäksi maan juutalaisvähemmistön edustajia on joutunut fyysisen väkivallan kohteiksi. Maan hallitus vastasi iskuihin ohjaamalla varoja synagogien ja juutalaisyhteisön muiden tilojen turvallisuuden parantamiseksi.

Lue koko uutinen Ristin Voiton numerosta 35/2014.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/4825/gazan_konflikti_lietsonut_antisemitismia_suomessa

STT-AFP

#200 Uutisointi Gazasta...

25.08.2014 11:05

Maanantai 11.8.2014 klo 20.42

 Kansainvälinen ulkomaantoimittajien yhdistys, Foreign Press Association, syyttää palestiinalaisjärjestö Hamasia toimittajien häiritsemisestä ja uhkailusta Gazassa.

 Yhdistyksen mukaan useissa tapauksissa Gazan kriisistä uutisoivat toimittajat ovat joutuneet Hamasin edustajien uhkailujen ja kuulustelujen kohteeksi.

- Kansainvälistä mediaa ei voi estää raportoimasta uhkailemalla tai painostamalla ja siten yrittää kieltää lukijoilta ja katsojilta puolueeton kuva tapahtumista, yhdistys sanoi lausunnossaan.

Sadat ulkomaiset toimittajat ovat matkustaneet Gazaan yli kuukauden kestäneiden taisteluiden aikana.

Yhdistyksen mukaan heistä joka kymmenes on kertonut vaikeuksista Hamasin kanssa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014081118565683_ul.shtml