Median lopetettava vääristelty Israelin vastainen uutisointi

M Saari

#276 Ei

16.09.2014 19:32

kukaan isisksistä ja muista pidäkkään. Ja ne mediassa(niinko adressissa oli alk per idea oli media)
tuomitaan.

Israelin toimia ei kyllä kauheen paljoa tuomita missään.

Sinäänsä voisin allekirjottaakki tän adressin. Vähän toisella ajatuksella ku adressin perustaja tosin....

Arabi valtioita oikeen odottakkaan mitään liaan fiksua toimintaa. Israelilta jo historian takia odottais vähän järkevempää menoa.

Hulluja tai ei ni ei toi Israelin tän hetkinen(tai vanhempikaan) meno oikeen oo hyväksyttävää.

Eikä sinäänsä. Ei täydy olla juutalainen tai muslimi. Kyl esim. afrikassa "pakanatki" saa aika ikäviä juttuja/sisällis sotia ym aikaan.

Kristitin uskon nimissä ny o varmaan tehty jo kaikki mahdollinen ja mahdoton


Vieras

#277 Re: Toista mieltä, ehdottomasti ...

17.09.2014 07:46

#271: TatuM. - Toista mieltä, ehdottomasti 


Hei!
"laiton miehitys ja parituhatta kuollutta siviiliä Israelin toimesta, verrattuna satoihin kengännauhabudjetin rakettiin joista vain muutama pääsi perille haavoittaen satoja ja tappaen muutaman Hamasin toimesta."

Kysyisin ohimennen, että minkä maan laittomasta miehityksestä on kyse?

Ajankohtaista:

#278 Magneettimedia hovissa

17.09.2014 14:51

 Shalom ! 

Päivän Kalevan (paperiversio,mutta myös netissä lyhyesti) mukaan J Kärkkäisen Magnetimedia oli Rovaniemen hovissa eilen ja tänään. Kuten sanotaan "jäljet johtaa sylttytehtalle", ja J Kärkkäinen pyysi !! oikeudelta todistajaksi/ tukihenkilöksi Suomen vastarintaliikkeen (uusnatsijärjestö) johtajaa, joka toimii toimittajana Magneettimediassa. Eli todelliset tarkoitusperät selviävät tässä pyynnössä, ja kuka lehteä ns. pyörittää tälläkin hetkellä.

 Oikeus ei suostunut tukihenkilö-toiveeseen (koska hän tuntee "laajan todistusaineiston" J K:n mukaan), Mutta johtaja voi toimia keskiviikkona oikeuden todistajana, päätettiin.

Rukouspyyntö että totuus voittaa ja jutulle ei enää myönnetä valitusoikeutta.

 

YLE

#279 Tuomioja israelilaislehdelle: EU:n Venäjä-linjaus voi johtaa myös pakotteisiin Israelia vastaan

17.09.2014 14:59

ERkin lausunto Yle: sivuilta ma 15.9.2014

 

·         UUTISET

·         ULKOMAAT

Ulkomaat 15.9.2014 klo 6:29 | päivitetty 15.9.2014 klo 6:29

Tuomioja israelilaislehdelle: EU:n Venäjä-linjaus voi johtaa myös pakotteisiin Israelia vastaan

Tuomioja vertaa Ukrainaa palestiinalaisalueiden tilanteeseen. Molemmilla alueilla on miehittäjiä.

·          

Kuva: Yle

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) arvioi israelilaisen lehden haastattelussa, että Euroopan unionin pakotelinjaukset Venäjää vastaan voivat johtaa myös pakotteisiin Israelia vastaan.

Tuomioja vertaa Haaretz-lehdelle tilannetta, jossa Venäjää vastaan asetettiin pakotteita Ukrainan tilanteen takia. Tuomioja toteaa, että esille on noussut kysymys, miksi Israelia vastaan ei ole asetettu pakotteita, vaikka se on miehittänyt palestiinalaisalueita 47 vuotta.

Tuomiojan mukaan EU on tähän mennessä antanut Israelille porkkanoita rauhan saavuttamiseksi. Nyt unioni voi joutua turvautumaan myös keppiin.

Tuomioja sanoo, että ilman Yhdysvaltoja Israelin ja palestiinalaisten välille ei saavuteta rauhaa, mutta EU:n tulee olla mukana konfliktin ratkaisussa.

Tuomioja on jo aiemmin todennut, että Israelia ja palestiinalaisten Hamas-järjestöä tulisi painostaa pakotteilla rauhan saamiseksi.

LUE MYÖS

Haaretz: Sanctions on Russia could affect Israel, Finland FM says

·         Kari NissinenYle Uutiset

Ei hyvältä näytä UM:mme lausunnot.Suomi kunnostautuu BDS-asiossa Israelia vastaan ! siun terv arto perämäki

·          

·         10.09.2014

Tuomioja: EU:n uudet pakotteet johtavat vastatoimiin

08.09.2014

Israelilainen Länsirannalta ja palestiinalainen Israelista tulivat puhumaan rauhasta

Kaleva:

#280 Magneettimedian juutalaiskirjoituksia puidaan hovioikeudessa

17.09.2014 16:01

Magneettimedian juutalaiskirjoituksia puidaan hovioikeudessa
  uutiset/kotimaa/magneettimedian

-juutalaiskirjoituksia-puidaan  -hovioikeudessa/675884/

Kotimaa  16.9. | Kaleva

Rovaniemen hovioikeus alkoi tiistaina käsitellä Magneettimediassa julkaistuja juutalaisvastaisia kirjoituksia Oulun käräjäoikeuden tiloissa.

Juha Kärkkäinen vaatii hovioikeutta hylkäämään hänelle käräjäoikeudessa langetetun 90 päiväsakon tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Käräjäoikeus katsoi viime syksynä, että Magneettimediassa ja sen nettisivuilla julkaistiin 2012–2013 kolme artikkelia, joissa panetellaan ja solvataan juutalaisia. Kärkkäinen toimi ilmaisjakelulehden päätoimittajana ja tavarataloyhtiö J. Kärkkäinen Oy:n hallituksen jäsenenä sekä toimitusjohtajana.

Kärkkäisen mielestä hänen julkaisemiensa artikkeleiden kirjoittajien äärimielipiteitä kuvaavat tekstit kuuluvat perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa turvatun sananvapauden piiriin.

Syyttäjä vastustaa syytteen hylkäämistä ja vaatii, että sakkotuomio korotetaan ehdolliseksi vankeudeksi. Hänen mukaansa Juha Kärkkäinen on jatkanut juutalaisten parjauskampanjaa vielä syytteen nostamisen jälkeenkin, eikä J. Kärkkäinen ole yhtiönä puuttunut siihen.

J. Kärkkäinen Oy vaatii hovioikeutta kumoamaan, jättämään tuomitsematta tai alentamaan 45 000 euron yhteisösakkoa, jonka käräjäoikeus sille langetti. Kyseessä oli ensimmäinen suomalaisessa tuomioistuimessa sananvapausrikoksesta langetettu yhteisösakko.

  Oikeudenkäynti jatkuu keskiviikkona. Silloin ääneen pääsee Juha Kärkkäinen.

Kaleva

#281 Juha Kärkkäinen puolusti juutalaiskirjoitusta: Pätevän miehen kynästä

17.09.2014 20:25

Juha Kärkkäinen puolusti juutalaiskirjoitusta: Pätevän miehen kynästä

Juha Kärkkäinen Raahe-Ylivieskan käräjäoikeudessa syyskuussa 2013.
Liisa Lehto-Peippo

 

Kotimaa 15:15 |Kaleva

Magneettimedia-lehdessä julkaistuja juutalaiskirjoituksia on ruodittu kahden päivän ajan Rovaniemen hovioikeuden pääkäsittelyssä Oulussa.

Keskiviikkoaamuna ääneen pääsi Juha Kärkkäinen, joka toimi kirjoitusten julkaisuaikaan lehden päätoimittajana. Hän perusteli tuomioistuimelle, miksi hän julkaisi juutalaisvastaisina pidetyt artikkelit ilmaisjakelulehdessä ja sen verkkosivuilla. Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden mielestä artikkeleissa selvästi paneteltiin tai solvattiin juutalaisia.

Kärkkäinen on toista mieltä. Hänen mukaansa Magneettimedia oli tuolloin vaihtoehtolehti, jossa julkaistiin valtamediasta poikkeavia artikkeleita.

”Meillä oli terveyteen, talouteen ja politiikkaan liittyviä artikkeleita. Koko ajan valtamedia hyökkäsi meitä vastaan ja leimasi huuhaaksi, korvakynttilälehdeksi ja muuksi vastaavaksi. Leimaaminen alkoi riippumatta siitä, mitä asiaa käsiteltiin”, hän kuvaili.

Syytteeseen johtanut ensimmäinen artikkeli julkaistiin elokuussa 2012. Kärkkäisen mukaan takana oli aiemmin koettu arabikevät, ja hänen eteensä tuli artikkeli ”joka näytti hyvältä”.

”Se oli pätevän miehen kynästä. Päätin julkaista sen.”

Kärkkäisen mukaan valtamedia hyökkäsi J. Kärkkäinen Oy:n tavarataloa vastaan artikkelin julkaisun jälkeen.

”Yhtäkkiä yhtiö pyrittiin leimaamaan juutalaisvastaiseksi sillä, että sen mainosläpyskä julkaisee artikkeleita, jotka eivät sinne kuulu”, hän selitti.

Tämän jälkeen hän julkaisi kaksi seuraavaa tekstiä. Ensimmäinen ilmestyi elokuun lopulla 2012, toinen maaliskuussa 2013.

”Mainostoimistollakin nousi hiukset pystyyn. Kysyttiin, että uskallatko oikeasti laittaa tällaisen artikkelin lehteen. Sanoin, että sinne se vaan menee”.

Artikkeleiden seurauksena J. Kärkkäinen Oy:n silloinen toimitusjohtaja lähti ja yhtiön koko hallitus irtisanoutui. Myös tavaratalon myynti laski. Lopulta Juha Kärkkäinen päätti siirtää Magneettimedian kokonaan internetiin.

”Näin, ettei tällaisella lehdellä ole mitään mahdollisuuksia toimia. Se leimataan saman tien rikolliseksi, jos se julkaisee valtavirrasta poikkeavan, kriittisen artikkelin.”

Hitlerin Mein Kampf esillä

Keskiviikkona oikeudessa kuultiin Kärkkäisen lisäksi hänen puolustuksensa, syyttäjän ja J. Kärkkäinen Oy:n loppulausunnot sekä kaksi henkilöä, jotka Juha Kärkkäinen oli nimennyt todistajikseen. Toinen heistä edusti mediamaailmaa, toinen oli toimittaja. Kyseinen toimittaja kertoi oikeudelle olevansa aktiivina uusnatsistisena järjestönä pidetyssä Suomen vastarintaliikkeessä. Liikkeen kotisivujen mukaan kyseinen mies on sen johtaja, ja sen verkkolehden päätoimittaja.

Liikkeellä on internetissä kirjakauppa. Sen kotisivuilla suositellaan Adolf Hitlerin Mein Kampf – taisteluni –teosta.

”Kun tuodaan todistaja, jolla on näin vahva yksipuolinen tausta, vahvistaa se sitä kuvaa, että näillä artikkeleilla on tarkoitettu ja haluttu loukata juutalaisia”, kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehto summasi loppupuheenvuorossaan. Hän vaatii hovioikeutta koventamaan Kärkkäiselle käräjäoikeudessa langetetun sakkorangaistuksen ehdolliseksi vankeustuomioksi.

J. Kärkkäinen puolestaan vaati käräjillä langetetun 45 000 euron yhteisösakon kumoamista, alentamista tai tuomitsematta jättämistä.

Juha Kärkkäinen haluaa, että hovioikeus kumoaa käräjäoikeuden tuomion ja hylkää syytteen kokonaan. Hänen puolustuksensa mukaan todistajana toimineen toimittajan mielipiteillä saati taustalla ei ole merkitystä, vaan hänet oli kutsuttu todistamaan omien havaintojensa vuoksi.

Kyseinen todistaja valotti puheenvuorossaan muun muassa internetissä eri puolilla maailmaa julkaistuja tekstejä, joissa käsitellään juutalaisia.

Hovioikeudenkäynti päättyi iltapäivällä. Tuomio annetaan lokakuussa.


Vieras

#283 Gazan jälleenrakentamisesta sopu - YK valvoo rakennustöitä

18.09.2014 13:26

Gazan jälleenrakennuksen aloittamisesta on päästy sopuun, kertoi YK:n Lähi-idän erityislähettiläs Robert Serry.

Jälleenrakennus aloitetaan YK:n valvonnassa. Maailmanjärjestön tehtävänä on estää rakennusmateriaalien päätyminen äärijärjestö Hamasin militanteille. Serry vetosi myös Israeliin, jotta se avaisi nopeasti lisää rajaylityspaikkoja toimituksia varten.  

Israel tuhosi Gazan taistelujen aikana 18 000 rakennusta alueella. Yli 100 000 palestiinalaista on kodittomina ja 65 000 asuu YK:n tilapäissuojissa.  

Mainos (uutinen jatkuu alla)

Hamasin ja Israelin välille saatiin tulitauko elokuun lopussa. Vajaat kaksi kuukautta kestäneissä yhteenotoissa kuoli vajaat 2200 ihmistä, valtaosin palestiinalaissiviilejä.  

Tiedoksi:

#284 Kansallinen Vastarinta

18.09.2014 15:06

Israel avasi Pohjoismaiden ensimmäisen kunniakonsulaattinsa Vaasaan

#285 Re: Kansallinen Vastarinta

18.09.2014 15:16

Israel avasi Pohjoismaiden ensimmäisen kunniakonsulaattinsa Vaasaan

#286 Re: Re: Kansallinen Vastarinta

18.09.2014 15:17

"Tarkoitukselliselle iskulle ei mitään järkevää syytä"

#287 Israelin isku YK:n tukikohtaan Etelä-Libanonissa oli luultavasti vahinko

18.09.2014 15:20

#282: starba - Just joo 

 

"Tarkoitukselliselle iskulle ei mitään järkevää syytä"

AP
Julkaistu: 26.7.2006 8:52, päivitetty: 26.7.2006 11:36
 
 

Israelin isku YK:n tukikohtaan Etelä-Libanonissa oli luultavasti vahinko, arvioi majuri Torsti Siren maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta.

- Isku voi olla myös tahallinen, mutta en keksi mitään järkevää syytä, miksi Israel tarkoituksella tulittaisi YK:n tukikohtaa, Siren sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa todennäköisimmin Israel on havainnut YK:n asemien lähellä vastapuolen toimintaa ja yrittänyt häiritä sitä tulella. Tällöin myös YK:n tukikohta on saanut osuman. Siren pitää mahdollisena, että Hizbollah olisi tarkoituksella toiminut YK:n asemien lähistöllä.

Sirenin mukaan virhe on tehty luultavasti tulenjohdossa, sillä Israel on aivan varmasti tiennyt YK:n tukikohdan sijainnin. Uutistoimistojen mukaan isku tehtiin yhdistetyllä ilma- ja tykistötulella. Tarkempia tietoja tekotavasta ei vielä ole.

Siren arvioi iskun lisäävän kansainvälisen yhteisön painetta Israelia kohtaan sodan lopettamiseksi. Hän kuitenkin painottaa, että tällaisia tapauksia sattuu aina silloin tällöin.

- Silti näiden tapausten ja siviiliuhrien vuoksi Israel häviää mediasodan, vaikka varsinaisen sodan voittaisikin.

Pääesikunnassa
ei uskota
tahallisuuteen

Myös pääesikunnan kansainvälisen osaston rauhanturvasektorin johtaja, komentaja Kimmo Salomaa pitää epätodennäköisenä, että Israelin isku YK:n rauhanturvaajien tukikohtaan olisi ollut tahallinen.

- Näyttäisi siltä, että kyseessä voisi olla erehdys ja vahinko. Tahallinen isku, jossa menehtyy rauhanturvaajia, olisi Israelille äärimmäisen vahingollinen. On vaikea ymmärtää, että isku olisi suunnitelmallisesti tehty, sillä siitä ei taatusti ole heidän toiminnalleen mitään hyötyä, Salomaa arvioi.

Iskulla ei välitöntä
vaikutusta rauhanturvaamiseen

Puolustusministeri Seppo Kääriäisen (kesk.) mukaan Israelin iskulla YK:n tukikohtaan Etelä-Libanonissa ei ole välitöntä vaikutusta Suomen rauhanturvatoimintaan alueella.

- Alueella vielä olevien suomalaisten läsnäolosta ei ole tehty uudelleenarviointeja, Kääriäinen kertoo STT:lle.

Myöskään erityisiä lisäturvatoimia ei ole suunnitteilla. Kääriäisen mukaan turvatoimet ovat tähän astikin olleet viimeisen päälle, mutta suoraan pommisuojaan osuneessa iskussa nekään eivät riittäneet.

Kääriäisen mukaan tapaus on selvitettävä perusteellisesti.

- Omalta osaltaan tämä surullinen tapaus korostaa nopean tulitauon aikaansaamisen tärkeyttä. (STT-IS)

Viesti Euroopan kansoille

#288 Merkel jyrähti juutalaisten puolesta

19.09.2014 08:47

Merkel jyrähti juutalaisten puolesta

"Juutalaisten pitää tuntea olonsa turvalliseksi Saksassa”. Euroopan voimanainen Angela Merkel jyrähti sunnuntaina Brandenburgin portilla ja jyrähti niin, että Helsingin Sanomatkin kirjoitti asiasta kokonaisen sivun.

Mitä on tapahtunut kun maan valtalehdessä on puolen sivun kokoinen värikuva, jossa liehuu Israelin lippu, Daavidin tähti ja punaisessa lakanassa valkoisin värein sana Jeesus?

Saksan liittokansleri Angela Merkel piti puheen Berliinin Brandenburgin portilla juutalaisyhteisön järjestämässä mielenilmauksessa. Merkel tuomitsi juutalaisvihan puheessaan: ”Kun juutalainen nuori aviopari kysyy, voivatko he kasvattaa lapsensa Saksassa, se tekee minut surulliseksi. Juutalaisten pitää tuntea olonsa turvalliseksi Saksassa”, Merkel sanoi.

Liittokansleri tuomitsi kovin sanoin viime kuukausien juutalaisia ja synagogia kohtaan tehdyt hyökkäykset.

Viesti Euroopan kansoille

Merkel tunnetaan EU:n voimanaisena, jonka ääni on usein myös Euroopan ääni. Berliinin tilaisuudessa paikalla oli tuhansia ihmisiä ja heidän joukossaan useita ministereitä, Saksan liittopresidentti ja Berliinin pormestari. Saksan johtajat ymmärsivät, että juutalaisviha nosti päätään Gazan taistelujen aikana.

Heinäkuussa Saksassa alkoi antisemitististen hyökkäyksien aalto. Wuppertalissa Saksan länsiosassa kolme miestä heitti polttopulloja synagogan eteen.

Viesti Euroopan kansoille on selvä: ” Me emme hyväksy juutalaisvihaa.” Usein vainot, sodat ja rauha alkavat puheista. Puheiden voimasta ajatukset ja ihmiset lähtevät liikkeelle, syntyy tekoja, hyviä ja huonoja.

Toivottavasti Saksan esimerkki saa myös suomalaiset päättäjät hyviin tekoihin. Olisi se hieno päivä kun Suomen hallitus yhtenä rintamana seisoisi Eduskuntatalon rappusilla Israelin puolesta.

Vielä elämme aikaa, jossa mm. vasemmisto ministerit ja kansanedustajat puhuvat pakotteista ja boikoteista Israelia kohtaan, mutta muutos etenee rukouksen ja sanojen voimasta.

"Juutalaiset pitää kaasuttaa"

Heinäkuussa Saksassa alkoi antisemitististen hyökkäyksien aalto. Eri puolilla maata järjestettiin Palestiinaa tukevia mielenosoituksia, joiden osanottajat huusivat muun muassa, että juutalaiset pitää kaasuttaa.

Wuppertalissa Saksan länsiosassa kolme miestä heitti polttopulloja synagogan eteen.

Tilanne Saksaa alkoi olla todella huolestuttava ja kun Ranskasta kuului samansuuntaisia uutisia, niin syytä huoleen on koko Euroopan alueella. Saksan hallituksen ja kansalaisten tuki juutalaiselle yhteisölle oli välttämätön ja ajankohtainen.

Saksan juutalaisen neuvoston puheenjohtaja Dieter Graumann toki toivoi voimakkaampaa tukea: ” Vähän enemmän empatiaa olisimme toivoneet. Toivon todella, että tällaista mielenilmausta ei tarvitse järjestää pian uudestaan. Toivon, että tämä viesti Berliinistä kuullaan koko Euroopassa”, sanoi Graumann Hesarin haastattelussa.

Rauhaa ja siunausta me kaikki toivomme Israelille yhtyen kuningas Daavidin Psalmiin 122.

Nyt seisomme porteillasi Jerusalem. Jerusalem olet kaupunkimme, tänne kansamme kokoontuu, tänne vaeltavat heimomme, Herran heimot, täällä, niin kuin on säädetty, Israel kiittää Herran nimeä. Täällä jaetaan oikeutta Daavidin suvun istuimilla. Ole tervehditty, Jerusalem! Olkoon rauha sinulla ja ystävilläsi. Vallitkoon rauha muureillasi ja hyvinvointi linnoissasi. Veljieni ja ystävieni tähden toivotan sinulle rauhaa. Herran, Jumalamme, huoneen tähden, rukoilen sinulle menestystä.

 


Vieras

#289 UNDOF Flees

20.09.2014 10:14

  Lähi-idän rauhanneuvotteluissa on aika ajoin esitetty, että kansainväliset joukot voisivat turvata Jordanian vastaisen rajan Israelin vetäydyttä Länsirannalta mahdollisen palestiinalaisvaltion perustamisen jälkeen. Amerikkalainen diplomaatti ja politiikantutkija Elliot Abrams kommentoi tällaisia suunnitelmia YK:n joukkojen Syyriasta vetäytymisen valossa: 

 

Kansainvälisten joukkojen sijoittaminen Länsirannalle on vanha patenttilääke. UNDOF joukkojen epäonnistuminen kuitenkin muistuttaa siitä, ettei se toimi. Siihen saakka kunnes alueelle on saatu rauha ja kaikki terroristiryhmät on lyöty, tai kunnes palestiinalaishallinto selvästi kykenee voittamaan terrorismin ja varmistamaan lain ja järjestyksen, ainoa mikä voi estää terroristien voimakkaan läsnäolon Länsirannalta on Israelin armeija. Asia, joka pitäisi ymmärtää paremmin on, että israelilaisten lisäksi myös palestiinalaiset ja jordanialaiset ovat riippuvaisia siitä, että IDF kykenee estämään sellaisten ryhmien kuten Hamas, al Qaeda ja jopa ISIS saamasta jalansijaa Länsirannalla. YK:n UNIFIL joukot Etelä-Libanonissa eivät ole kyenneet kontrolloimaan Hizbollahia ja ovat olleet haluttomia haastamaan sitä. Sama lopputulos on täysin ennustettavissa Länsirannalla tänään ja huomenna mikäli Israelin joukot vetäytyvät sieltä. Tämän myöntäminen ei merkitse sitä, että toivoisimme Länsirannan miehityksen jatkuvan pysyvästi, mutta varmaankin kaikki toivo ja suunnitelmat tulee perustua todellisuuteen.

 

Lähde: UNDOF Flees (Elliot Abrams)

http://blogs.cfr.org/abrams/2014/09/16/undof-flees/


Vieras

#290 Suomalaisissa oppikirjoissa on virheellistä tietoa...

21.09.2014 20:11

Tässä varmaan yksi syy, miksi nuorilla aikuisillakin on virheelliset käsitykset Lähi-idän konflikteista.

Lähi-idän konflikti suomalaisissa 8. luokan oppikirjoissa

Varpu Haavisto

Lähi-idän historia käsitellään Suomen koulujen perusopetuksessa 8. luokalla. Tuolle luokka-asteelle tarkoitettujen oppikirjojen Lähi-itää käsittelevissä luvuissa esiintyy senkaltaisia puutteita ja jopa virheitä, että niiden voi nähdä toimivan perustana yksipuolisen poliittisen mielipiteen muovautumiselle. Toisinaan nämä puutteet ovat selvästi virheellistä tietoa, toisinaan on jätetty hyvin oleellista tietoa kertomatta, toisinaan sana-, lauserakenne-, kuva- ja tehtävävalinnat saattavat lukijan tekemään yksipuolisia johtopäätöksiä.

Koululaitoksen tehtävä on levittää asiatietoa, ei asenteita; oppikirjojen on oltava tiedonvälityksen luotettavimpia osia. Kun käsitellään konfliktia, joka on nykyajan maailmassa yksi polttavimpia, tasapuolinen ja mahdollisimman neutraali taustojen ja nykytilanteen esittäminen on erittäin tärkeää.

Seuraava yhteenveto käsittelee näitä puutteita aihepiireittäin: 1. Palestiinan alueen historia, Israelin synty ja Palestiinan jako, 2. sionismi, 3. pakolaiskysymys, 4. Israelin ja arabimaiden väliset sodat, 5. Israel ja YK, 6. Nykytilanne: Israel, palestiinalaiset ja terrori.

Oppikirjat, joihin tässä yhteenvedossa viitataan:

Lue jatko täältä

Varpu Haavisto: Lähi-idän konflikti oppikirjoissa

 


Vieras

#291 Re: Suomalaisissa oppikirjoissa on virheellistä tietoa...

22.09.2014 19:49

#290: - Suomalaisissa oppikirjoissa on virheellistä tietoa... 

 Onko tämä perusteellinen raportti toimitettu opetusministerioon?Onko ryhdytty korjaaviin toimeenpiteisiin?


Vieras

#292 Re: Re: Suomalaisissa oppikirjoissa on virheellistä tietoa...

23.09.2014 07:08

#291: - Re: Suomalaisissa oppikirjoissa on virheellistä tietoa... 

Asiaa on tiedusteltu ICEJ:n Suomen osastolta ja vastausta odotetaan, toivottavasti tulee tänne adressiinkin.

Linnea

#293 Re: Aivan luonnollista

24.09.2014 03:43

#1: media vääristelee - Aivan luonnollista 

 Gazassa on tänäkin vuonna ollut meneillään kansanmurha.

http://hambayangdoif.wordpress.com/2014/07/21/


Vieras

#294 Re: Re: Aivan luonnollista

24.09.2014 12:58

#293: Linnea - Re: Aivan luonnollista 

 Lienet perillä myöskin Hamasin tavotteista. Tässä heidän virallinen peruskirjansa, joka selventää kyllä asiaa, miksi sukulaiskansat eivät pääse rauhaan keskenään.


The Covenant of the Islamic Resistance Movement 18 August 1988

http://avalon.law.yale.edu/20th_century/hamas.asp


Ja vielä PLO:n vastaava.
 
Resolutions of the Palestine National Council, July 1-17, 1968

http://www.iris.org.il/plochart.htm


Sitten vielä Israelin lailliset oikeudet kansainvälisen oikeuden mukaan.

"Give Peace A Chance" is a 15 minute documentary about the long hidden document of the formerly classified minutes from the San Remo Peace Conference of April 1920 which still defines the legal rights under international law of the Jews as well as the Arabs.

 Real peace between Israel and the Arab Palestinians can only be reached by respecting historical facts and legal foundations.

http://www.givepeaceachance.info/

 

Ajankohtaista:

#295 Onko juttu sateenkaariperheestä sopusoinnussa kirkon kanssa?

26.09.2014 11:12

  - Onko juttu sateenkaariperheestä sopusoinnussa kirkon kanssa?
http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/84223.htm


Vieras

#296

28.09.2014 07:01

Kauhiaa on tämä median vääristely ja Israelia kohtaan. Israeliin ammutaan tahallaan siviilejä kohti kun taas Israel yrittää laistaa Palestiinalaisia siviilejä mm varottamalla heitä. Israelilaiset eivät siis tee sala tai yllätys hyökkäyksiä arabi siviilien tähden. Vaikka Israelin puolustus voi ampua alas nämä Hamasin raketit suurilta osiltaan niin se ei tee Hamasin tarkoitus perää mitättömäksi yrittämällä tahallaan tappaa siviilejä.
Kumosiko Jumala käskynsä?

#297 Tässä yksi erittäin vakava syy vuosisataiseen antisemitismiin ja juutalaisvainoihin!

28.09.2014 18:44

 

Tässä yksi erittäin vakava syy vuosisataiseen antisemitismiin ja juutalaisvainoihin!

Seuraavassa on artikkeli "Ikonimaalari"-kirjasta.

Siinä kerrotaan päätöksestä vuodelta 787, jolloin 2. käsky poistettiin ja 10.käsky jaettiin 9. ja 10.käskyksi!

Vuonna 787 tehtiin päätös, jolla on suuri merkitys kuvan historiassa. Sen teki ”pyhä ja suuri maailmanlaajuinen kokous ”, joka oli kokoontunut”Jumalan armosta sekä hurskaiden ja kristittyjen hallitsijoiden”, Bysantin keisarin Konstantinoksen, joka tuolloin oli alaikäinen, ja hänen äitinsä, sijaishallitsijana toimivan Irenen määräyksestä Nikean kaupunkiin Bithynian maakunnassa. Se oli kristillisen kirkon historian viimeinen synodi, jonka päätöksiin yhtyivät kaikki silloisen kirkon johtajat: Antiokian, Aleksandrian, Jerusalemin ja Konstantinopolin patriarkat sekä Rooman paavi. Tämän vuoksi sitä kuten kuutta aikaisempaa vastaavaa kirkolliskokousta kutsutaan ekumeeniseksi synodiksi. Järjestyksessä se siis oli seitsemäs ja toistaiseksi viimeinen.

Mitä seitsemäs ekumeeninen synodi sitten päätti kuvista? - Kuin kuninkaallista polkua kulkien, seuraten pyhien isiemme Jumalan johdatuksella antamia opetuksia sekä katolisen kirkon traditiota sillä tiedämme sen olevan peräisin siinä asuvasta Pyhästä Hengestä – päätämme tarkoin ja huolellisesti harkittuamme, että samoin kuin kunnioitettu ja elämää antava ristin kuva, on asetettava esiin hurskaita ja pyhiä kuvia, jotka on valmistettu väreistä, pienistä mosaiikkikivistä ja muusta sopivasta materiaalista, Jumalan pyhiin kirkkoihin, pyhiin astioihin, esineisiin ja vaatteisiin, seinille ja puulaudoille, taloihin ja teille. Meidän Herramme ja Jumalamme sekä Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kuvan tavoin turmeltumattoman valtiattaremme pyhän Jumalansynnyttäjän ja kunnioitettujen enkeleiden ja kaikkien pyhien ja hurskaiden ihmisten (kuvia).

Se on kumonnut juutalaisille annetun kuvakiellon.

---------------------------------------------------------

TOINEN MOOSEKSEN KIRJA, EXODUS 32
15. Ja Mooses kääntyi ja astui alas vuorelta, ja hänen kädessään oli kaksi laintaulua.Ja tauluihin oli kirjoitettu molemmille puolille; etupuolelle ja takapuolelle oli niihin kirjoitettu.16. Ja taulut olivat Jumalan tekemät, ja kirjoitus oli Jumalan kirjoitusta, joka oli tauluihin kaiverrettu.

TOINEN MOOSEKSEN KIRJA, EXODUS 34
1. Ja Herra sanoi Moosekselle: "Veistä itsellesi kaksi kivitaulua, entisten kaltaista, niin minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, jotka sinä murskasit.
27. Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita itsellesi nämä sanat, sillä näiden sanojen mukaisesti minä olen tehnyt liiton sinun ja Israelin kanssa".28. Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa.29. Ja kun Mooses astui alas Siinain vuorelta ja hänellä vuorelta alas astuessaan oli
kädessänsä kaksi laintaulua, ei hän tiennyt, että hänen kasvojensa iho oli tullut säteileväksi hänen puhuessaan Herran kanssa.

Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:

1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta,
orjuuden pesästä. Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani.

2. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

3. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei
jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

4. Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

5. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa,
jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

6. Älä tapa.

7. Älä tee huorin.

8. Älä varasta.

9. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

10. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.

Pyhä Raamattu; toinen Mooseksen kirja 20 luku jakeet 1-17 ja
viides Mooseksen 5:6–21

-------------------------------------------

Nykyisen Katekismuksen 10 käskyä

1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.

3. Pyhitä lepopäivä.

4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

5. Älä tapa.

6. Älä tee aviorikosta.

7. Älä varasta.

8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.

10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä,
karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

 

gavriblock

#298 ajantasatietoa israelista

29.09.2014 20:16

gavriblock

ajantasatietoa israelista
http://israblockupdate.blogspot.fi/

Monday, September 29, 2014

MAANANTAI 29.09.14

 
1. PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin YK:n yleiskokouksessa eilen pitämä puhe on herättänyt ristiriitaisia kommentteja ja huomioita maailmalla. Israelissa puhe tuomittiin provosoivana ja hyökkäävänä, joka perustui tehtailtuihin valheisiin ja puolitotuuksiin. Vain vasemmistolainen Meretz löysi siitä jotain myönteistä joskin sekin suurin vaikeuksin. Labor-puolueen puheenjohtaja Isaac Herzog totesi, että puheesta huolimatta Abbas on rauhan-kumppani, koska parempaakaan ei ole tarjolla – jos ollenkaan.
PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun otaksutaan tarttuvan YK:n puheessaan kovin sanoin Abbasin puheessaan esille ottamiin asioihin ja puuttuvan niiden taustoihin pyrkien osoittamaan niiden onttouden ja suoranaisen tarkoituksellisen mustamaalauksen. Hänen ei uskota kuitenkaan esittävän omaa ratkaisumalliaan Israelin ja PA:n arabien välisiin ongelmiin. Netanyahun toimintaa pääministerinä on verrattu suurelta osin palomiehen toimiin, hän puuttuu asioihin vasta sitten, kun tuli on jo edennyt pitkälle.
2. ISRAELIN entinen USA:n lähettiläs Michael Oren käsittelee Abbasin puhetta ja sen seurauksia Israelille ynetnews.com artikkelissaan otsikolla:”Abbasin strateginen uhka voi olla varallisempi kuin Hamas”. Orenin artikkelin johtoajatuksena on toteamus: ”Palestiinan johtajan aloite Israelin eristämiseksi ei ole tarkoitettu paremman neuvotteluaseman saamiseksi tulevissa neuvotteluissa - vaan sionistisen yrityksen lopettaminen”. Oren toteaa seuraavaksi, että Abbasin YK:n yleiskokouksessa pitämä puhe osoittaa, ettei hän ole rauhan-kumppani. Hän selittää, ettei PA:n arabijohtaja, joka syyttää Holokaustin tuhkasta noussutta Israelin valtiota kansanmurhasta Gazassa, aparthaidista ja etnisestä puhdistuksesta, osoittaa hänellä ole aikomustakaan tullakseen rauhankumppaniksi.
ABBAS kielsi aiemmissa YK:n puheissaan juutalaisten historiallisen yhteyden Jerusalemiin ja Israelin maahan, nyt hän esitti kokonaan uuden näkökulman – joka ei todella ole uusi, koska se on ollut jokaisen havaittavissa, jolla on silmät päässään: Hän ei halua neuvotteluja, ei edes Amerikan ohjauksessa, eikä ole kiinnostunut kestävästä rauhasta, joka perustuu turvallisuus-järjestelyihin ja keskinäiseen tunnustamiseen. Oren toteaakin, että Israelin kansa on jo pitkään ollut tietoinen, ettei Abbas ole oikea henkilö rauhankumppaniksi.
Oren toteaa, että Abbasin perjantaina pitämä puhe YK:ssa oli lähtölaukaus poliittiselle aloitteelle Israelin eristämiseksi kansainvälisesti, kieltäen sen laittomana ja asettaen sanktioita sitä vastaan. Abbas asettaa Israelin kestämättömään asemaan: Hän pyytää YK:n turvallisuusneuvostoa asettamaan 9-kuukauden neuvotteluajan, jonka kuluessa käsitellään ydinkysymyksiä perustuen 1949 aselepolinjoihin ilman turvallisuusneuvotteluja, mutta sisältäen ratkaisun pakolaisongelmaan. Kuten Oren mainitsee, yksikään Israelin hallitus ei voisi hyväksyä noita lähtökohtia – kuten Abbas hyvin tietää – mutta minkä turvallisuus-neuvosto voi ainakin osin hyväksyä, minkä jälkeen hän voi kääntyä Haagin kv. oikeuden puoleen saadakseen kansainvälisiä boikottitoimia Israelia vastaan, mitkä voisivat pahoin runnella sen talouselämää ja vapaata liikkumista maailmalla.
OREN toteaa, että Abbasin tavoitteena on Israelin heikentäminen kansainvälisten sanktioitten avulla lopullisena päämääränä sen tuhoaminen vihamielisten arabivaltioitten toimesta ja kansainvälisen yhteisön avustuksella. Oren esittää, että Israelin tulisi kiireesti laatia oma suunnitelmansa puolustautuakseen mutta ohittaen Abbasin. Sen tulisi varmistaa elintärkeät intressit, määritellen rajat, jotka turvaavat tulevaisuuden ja Israelin juutalaisena demokraattisena maana jättäen oven auki neuvotteluille vasta sitten, kun on vastuullinen rauhankumppani ja PA:n hallitus, joka haluaa rauhaa.
3. USA:n ulkoministeriön tiedottaja Jen Psaki totesi lehdistötilaisuudessa, että ”Abbasin YK:n yleiskokouksessa perjantaina pitämä puhe sisälsi hyökkääviä määritelmiä – kansanmurhasta ja selvistä sotarikoksista– jotka aiheuttivat syvää pettymystä ja jotka me hylkäämme”.
”Sellaiset provosoivat lausunnot aiheuttavat vastareaktion ja kaivavat maata yrityksiltä rakentaa positiivista ilmapiiriä ja luottamusta osapuolten välillä”, Psaki sanoi. Abbas teki selväksi, että USA:n johdolla käydyt neuvottelut olivat epäonnistuneet ja ettei PA:lla ole mitään aikomusta jatkaa Amerikan välityksellä käytäviä neuvotteluja Israelin kanssa. Abbas käytti 9 kuukautta kestäneistä neuvotteluista termejä ”lapselliset ja mieltä vailla”, mikä varmaan haavoitti syvästi USA:n ulkoministeri John Kerryä, joka oli antautunut niihin koko tarmollaan. USA on ollut PA:n suurin taloudellinen tukija EU:n ohella, minkä johdosta tuntuu oudolta, että PA/PLO:n puheenjohtaja tahallisesti loukkasi puheessaan Yhdysvaltoja YK:n yleiskokouksessa. Ainakin sen hän teki selväksi, ettei USA toimi enää välittäjän roolissa Israelin ja PA/PLO:n välisissä neuvotteluissa, jos niitä koskaan jatketaan.
PLO:n keskuskomitean (hallituksen) jäsen Saeb Erekat vastasi tuoreeltaan USA:n ulkoministeriön Jen Psakin kritiikkiin Abbasin puheesta todeten, että se oli vastuuton, epäkunnioittava ja hyljättävä, kuten PA:n alueella toimiva Wafa-uutistoimisto raportoi. Erekat sanoi, että kansainvälinen yhteisö hyväksyi puheen kaikilta osin, vain Israelin hallitus ja USA:n ulkoministeriön tiedottaja ovat poikkeuksia. Hän kehotti USA:n ulkoministeriötä harkitsemaan asennettaan puheeseen uudelleen ja tukemaan julkilausumaa, joka tullaan esittelemään YK:n turvallisuusneuvostolle. Israelin kansanedustajat ovat kritisoineet kovin sanoin Abbasin puhetta. Ulkoministeri Avigdor Liberman totesi, ettei Abbasilla ole enää merkittävää asemaa; hän on menettänyt myös PA:n arabien tuen, mitä vahvistavat viimeiset mielipidetiedustelut, joiden mukaan suosituin henkilö on Ismail Haniyeh selvästi ennen Abbasia, ja Hamas voittaisi vaalit, jos ne pidettäisiin nyt.
Sano nämä sanat israelilaisille!

#299 Re: ajantasatietoa israelista

30.09.2014 07:12

#298: gavriblock - ajantasatietoa israelista 

 

 
 

2 Mooseksen kirja 19:5-6

 

 ”Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa. Sano nämä sanat israelilaisille.”

Kuule Israel!

#300 Herra, sinun Jumalasi, tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet!

30.09.2014 19:24

5 Mooseksen kirja 30:1-5 ”Jos sinä silloin, kun tämä kaikki sinua kohtaa, siunaus tai kirous, jotka minä olen asettanut sinun valittavaksesi, painat sen sydämeesi kaikkien kansojen keskellä, joiden luo Herra, sinun Jumalasi, on sinut karkoittanut, ja palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, sinä itse ja sinun lapsesi, kaikessa, niinkuin minä tänä päivänä sinua käsken, niin Herra, sinun Jumalasi, kääntää sinun kohtalosi ja armahtaa sinua; Herra, sinun Jumalasi, kokoaa sinut jälleen kaikista kansoista, joiden sekaan hän on sinut hajottanut. Vaikka sinun karkoitettusi olisivat taivaan äärissä, niin Herra, sinun Jumalasi, kokoaa ja noutaa sinut sieltäkin. Ja Herra, sinun Jumalasi, tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet, ja niin sinä otat sen omaksesi; ja hän tekee sinulle hyvää ja antaa sinun lisääntyä enemmän kuin isiesi.”