Median lopetettava vääristelty Israelin vastainen uutisointi

JESAJA 62 –RUKOUSKIRJE – LOKAKUU 2014

#301 Seuraava Jesaja 62 – rukous-ja paastopäivä on keskiviikkona 1.10.2014.

30.09.2014 19:40

JESAJA 62 –RUKOUSKIRJE – LOKAKUU 2014

Seuraava Jesaja 62 – rukous-ja paastopäivä on keskiviikkona 1.10.2014.

Rakkaat rukouskumppanit,

Toivotamme jälleen tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa tervetulleeksi Jerusalemiin tulevien lehtimajanjuhlien aikaan. He tulevat kohtaamaan Jumalaa ja ylistämään Häntä kanssamme tässä upeassa kaupungissa 10.–15. lokakuuta.

Profeetta Sakarja julisti, että sellaiset päivät saapuisivat, jolloin kansakunnat vielä tekevät pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin ja tulevat viettämään lehtimajanjuhlia (Sak. 14:16). Se tulee olemaan aika, jolloin kansakunnat kohtaavat Jumalan, tuovat rukouksensa Hänelle ja palaavat Siionista tuore Jumalan Sana istutettuna sydämiinsä. Ihmiset, jotka osallistuvat Jerusalemin lehtimajanjuhlille vievät siunauksen sateen mukanaan omiin kansakuntiinsa.

Jo silloin, kun Kuningas Salomo vihki temppelin lehtimajanjuhlien aikana, hän rukoili, että Jumala kuulisi muukalaisten rukoukset, kun he tulevat Jerusalemiin etsimään Herraa (2. Aik. 6:32-33), ”että kaikki maan kansat tuntisivat Sinun nimesi ja pelkäisivät…” Jumala vastasi Salomon rukoukseen lupaamalla, että Jerusalem tulisi aina olemaan paikka, jossa Hän kuulisi rukoukset. Kyllä, Hän oli jopa halukas ”tekemään heidän maansa terveeksi” (2. Aik. 7:14). Jerusalemin temppeliä kutsuttiin näin ollen ”kaikkien kansojen rukoushuoneeksi” (Jes. 56:7). Jokainen, joka etsisi Jumalaa, voisi löytää Hänet täällä.

Jerusalemin kaupungilla on ainutlaatuinen kutsumus. Jumala on asettanut Jerusalemille hyvin erityisen siunauksen, joka on erilainen kuin millään muulla kaupungilla maailmassa. Päivät tulevat, jolloin tästä kaupungista tulee maailmanlaajuinen siunauksen keskus. Miekat vaihtuvat aurankurkiin eikä sotia enää ole. Herran Sana lähtee Jerusalemista ja vaikuttaa ihmisiin, heimoihin, kieliin ja kansakuntiin.

Lokakuussa pyydän sinua rukoilemaan lehtimajanjuhlien puolesta. Et ehkä ole niiden joukossa, jotka pystyvät tänä vuonna tulemaan Jerusalemiin lehtimajanjuhlille, mutta pyydän sinua rukoilemaan niiden puolesta, jotka tulevat. Aina siitä lähtien, kun vietimme ensimmäisiä julkisia kristillisiä lehtimajanjuhlia 35 vuotta sitten, ovat juhlamme kasvaneet ja sisältävät monia erityisiä tapahtumia, jotka saavat ihmiset joka vuosi saapumaan tähän ainutlaatuiseen raamatulliseen tapahtumaan. Rukoile tämän vuoden lehtimajanjuhlien puolesta seuraavasti:

• Rukoile, että tämän vuoden juhla jättäisi vahvan siunauksen ja todistuksen Jerusalemiin. Rukoile, että Jumalan läsnäolo ilmenisi selvästi joka tapahtumassa, tapahtuu se sitten sisätiloissa tai ulkona (Jes. 40:1-2; 5. Moos. 32:21).

• Rukoile, että jokainen, joka tulee juhlille, kohtaisi Jumalan täällä. Rukoile, että Jumala puhuisi heille tuoreella tavalla. Rukoile, että jokainen osallistuja uudistaisi suhteensa Jeesukseen, sairaat parantuisivat, ja rikkinäiset ihmissuhteet eheytyisivät (2. Aik. 7:14-15).

• Tämän vuoden osallistujien joukossa on monia seurakuntien johtajia ja jopa hallitusten virkamiehiä. Joukossa on delegaatio, joka koostuu ministereistä Afrikan valtioiden kymmenestä eri kabinetista ja noin 20 parlamentaarikkoa ympäri maailmaa. Rukoile, että Jumala kohtaisi heitä ja he saisivat viedä parannuksen omiin kotimaihinsa. Rukoile, että Jumala nostaisi heidät olemaan vanhurskauden ja oikeuden profetaalinen ääni oman maansa keskellä. Rukoile, että Jumala käyttäisi heitä kansakuntina asettumaan entistä lähemmäs Israelia. (Sanal. 20:28; 1. Tim. 2:1-4)

• Rukoile, että pastorit ja kirkkokuntien johtajat, jotka osallistuvat juhlille saisivat kokea Jumalan tuoreen voitelun ja näyn, ja että heidän sydämiensä palo Israelia ja Juutalaisia kohtaan välittyisi eteenpäin heidän vaikutuspiirissään. Rukoile, että Jumala puhuisi heille profetaalisesti, ja että Jumala antaisi heille sanoja, jotka vaikuttavat heidän kotiseurakuntiinsa, kaupunkeihinsa ja jopa kansakuntiinsa. Rukoile, että Jumala käyttäisi heitä tuomaan herätyksen heidän yhteisöihinsä. (1. Tim. 4:14-15; Kol. 4:2-4)

• Rukoile niiden puolesta, jotka ovat juhlilla Sanan julistajina. Rukoile, että Pyhän Hengen väkevä voitelu olisi heidän yllään ja he julistaisivat meille kaikille ”sanoja tätä aikaa varten” (Ef. 6:19; Kol. 4:2-4).

• Rukoile, että tämä voisi olla aika, jolloin siunaukset Israelille virtaisivat runsaampina kuin koskaan aikaisemmin. Rukoile, että seurakunnat sitoutuisivat rukoilemaan Israelin puolesta säännöllisesti (Room. 15:27; 1. Kor. 16:1-4).

• Rukoile, että lehtimajanjuhlille voisi jatkossa saapua yhä enemmän ihmisiä. Rukoile, että Jerusalemin Pais-areena voisi täyttyä ylistäjistä ympäri maailmaa, ja että he jättäisivät Jerusalemiin väkevän todistuksen siunauksesta (Sak. 8:20-22; 14:16-19).

Luotan siihen, että kun rukoilet kaikkien Jerusalemin lehtimajanjuhlille tulijoiden puolesta, Jumala tulee tekemään näissä juhlissa ja sinun elämässäsi läpimurtoja. Jumala tulee siunaamaan Sinua ja perhettäsi samoin kuin meitä, jotka olemme Jerusalemissa.

Kiitos, että seisot rinnallemme!

Kristuksessa sinun,

Jürgen Bühler
ICEJ:n toiminnanjohtaja


Viestiä saa jakaa vapaasti eteenpäin.

Tule mukaan pikaisesti! Aika loppuu 23.11.2014!

#302 Terveydenhuollon henkilökunnalle lakisääteinen oikeus kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumukselli

01.10.2014 10:50

Tule mukaan pikaisesti! Aika loppuu 23.11.2014!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/860

Terveydenhuollon henkilökunnalle lakisääteinen oikeus kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumuksellisista syistä
23.05.2014
 
 Aloitteen vireillepano Kannatusilmoitusten keräys ja tarkastus Lähetys eduskuntaan  Aloite on saanut kannatusilmoituksia yhteensä 22 907 kappaletta, joista tässä palvelussa 5 900
Kannattaminen vaatii vahvan tunnistautumisen. Tunnistautumisen jälkeen voit kannattaa myös muita aloitteita. Nimesi ei tule näkyviin Kansalaisaloite.fi:ssä.

Lue lisää tunnistautumisesta, yksityisyydensuojasta ja julkisuudesta.

Kannata aloitetta
Jos sinulla ei ole mahdollisuutta tunnistautua sähköisesti, voit tehdä kannatusilmoituksen tulostettavalla esitäytetyllä lomakkeella. Kansalaisaloitteen otsikko
Terveydenhuollon henkilökunnalle lakisääteinen oikeus kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumuksellisista syistä
 Aloitteen päiväys
23.05.2014 Aloitteen muoto
Lakiehdotus Oikeusministeriön asianumero
OM 61/52/2014  Aloitteen sisältö
Lisätään Lakiin raskauden keskeyttämisestä (239/1970) uusi pykälä:


Terveydenhuollon henkilökunnalla on oikeus eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella kieltäytyä suorittamasta raskaudenkeskeytystä, ellei naisen henki ole vaarassa. Vakaumuksen perusteella lääkärillä on oikeus kieltäytyä laatimasta raskaudenkeskeytykseen johtavaa lausuntoa.
Nämä oikeudet koskevat myös kyseisten alojen opiskelijoita.
Raskaana olevien naisten lakisääteiset oikeudet taataan alueellisin järjestelyin.

Perustelut
Tällä hetkellä Suomessa terveydenhuollon henkilökunnalla ei ole lakisääteistä oikeutta kieltäytyä suorittamasta raskaudenkeskeytystä vakaumuksen perusteella. Eettinen ristiriita raskaudenkeskeytysten ja elämän suojelun välillä on terveydenhuollon työntekijöille psyykkisesti raskas. Erityisen raskas se on työntekijöille, jotka henkilökohtaisen vakaumuksensa perusteella kokevat toiminnallaan päättävänsä ihmiselämän. Jos työntekijä painostetaan toimimaan vastoin syvää vakaumustaan, hänen henkinen terveytensä vaarantuu.

Lähes kaikissa Euroopan maissa terveydenhuollon henkilökunnalla on lakisääteinen oikeus eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella kieltäytyä osallistumasta raskaudenkeskeytyksiin (1,2). Tarvitsemme myös Suomessa vastaavaa lainsäädäntöä, joka poistaa vakaumukseen perustuvan syrjinnän ja takaa yhtäläiset oikeudet opiskeluun ja ammatin harjoittamiseen vakaumuksesta riippumatta myös kätilöille ja gynekologeille.

 


Aloitetta tukevaa lainsäädäntöä:


Keskeinen sivistysvaltion ihmisoikeus on vakaumukseen perustuva uskonnon ja omantunnon vapaus. Se taataan muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (3), Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (4) ja Suomen perustuslaissa (5).

Euroopan neuvoston päätöslauselmassa (1763/2010) todetaan, että terveydenhuollon henkilökunnalla on oltava oikeus ilman mitään rangaistusta tai syrjintää kieltäytyä osallistumasta raskaudenkeskeytyksiin. Lisäksi siinä kehotetaan neuvoston jäsenmaita kehittämään säädöksensä niin, että ne turvaavat henkilöstön omantunnonvapauden (6).

Työntekijöiden oikeutta toimia syvimpien vakaumustensa mukaisesti tukee Suomen työturvallisuuslaki (7), Euroopan neuvoston direktiivi (8) ja YK:n Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (9). Maailman lääkärijärjestö sekä kansainvälinen gynekologiyhdistys kannattavat terveydenhuollon omantunnonvapautta (10-14).

 

Viitteet:

(1) ECLJ Memorandum on the PACE report, Doc 12347, 2010

(2) E.U. Network of independent experts on fundamental rights: Opinion n 4-2005: The right to conscientious objection

(3) Euroopan ihmisoikeussopimus (9. artikla)

(4) Euroopan unionin perusoikeuskirja (10. artikla)

(5) Uskonnon ja omantunnon vapaus, Suomen perustuslaki (11.6.1999/73) 11 §, Uskonnonvapauslaki (453/2003)

(6) The right to conscientious objection in lawful medical care. Council of Europe, Resolution 1763 (2010)

(7) Suomen työturvallisuuslaki (738/2002) 1§, 23§ ja 25§

(8) Direktiivi yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista, 2000/78/EY, 27.10.2000

(9) YK:n Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (18. artikla)

(10) International Federation of Gynecology and Obstetrics, Resolution on conscientious objection 2006

(11) World Medical Association (WMA) , Declaration of Geneva (1948/2006)

(12) WMA , Declaration of Oslo: Therapeutic Abortion (1970/2006)

(13) WMA, Handbook on Medical Ethics, 2009 s.27

(14) WMA, International Code of Medical Ethics (1949/2006)

Aloitteen taloudellinen tuki
Ei ole
Kannatusilmoitusten keräystavat
•Kansalaisaloite.fi
•Paperilomakkeet
Tähän mennessä muualla kerättyjen kannatusilmoitusten yhteismäärä
Kerääjän ilmoittama arvio: 17 007 kpl


Esitäytetty kannatusilmoituslomake tulostettavana PDF-lomakkeena
Vastuuhenkilöt keräävät kannatusilmoituksia aloitteeseensa paperilomakkeella. Jos haluat tehdä kannatusilmoituksen paperilomakkeella verkkopalvelun sijaan, tulosta alla oleva PDF-lomake, täytä siihen tietosi ja lähetä se oheiseen postiosoitteeseen. Postittaminen tapahtuu kannattajan kustannuksella ja vastuulla.

Kannatusilmoitus
Sari Tanus PL 162 33101 Tampere


Linkit muihin verkkosivuihin
Hankkeen sivut

ICEJ Uutiset

#303 ARABIMEDIA ON UUTISOINUT ISRAELILAISESTA LIIKETOIMINNASTA POSITIIVISESTI

03.10.2014 19:25

 

ARABIMEDIA ON UUTISOINUT ISRAELILAISESTA LIIKETOIMINNASTA POSITIIVISESTI

 

 

 

Arabialaisen mediavirran tarkkailijat ovat viime kuukausina panneet merkille useita tarinoita, joissa kerrotaan palestiinalaisten israelilaisilta työnantajiltaan saamasta hyvästä kohtelusta– aiheesta, jonka länsimaalainen media on jättänyt huomioimatta lähes kokonaan. Palestiinalaisessa Al-Hayat Al-Jadida -sanomalehdessä kerrottiin, että ”aina, jos palestiinalaisilla työntekijöillä on mahdollisuus työskennellä israelilaisella työnantajalla, he irtisanoutuvat saman tien palestiinalaisen työnantajan tarjoamasta työstä, johtuen palkka-asioista ja muista oikeuksista… Israelilaiset työolot ovat todella hyvät, ja sisältävät kuljetuksen, sairasvakuutuksen ja eläkkeen. Tällaisia etuuksia ei ole palestiinalaisilla työnantajilla.” Toinen viimeaikainen tarina kerrottiin Al-Huran arabiankielisellä TV-kanavalla, jossa annettiin hyvin positiivinen kuva kohtelusta, jota palestiinalaiset työntekijät saavat israelilaisten omistamilla tehtailla Länsirannalla, joista monet ovat Euroopan Unionin asettaman boikottiuhan alla.

 

Viestiä saa jakaa vapaasti eteenpäin.

 

Mielipidekirjoitus Keskisuomalaiseen 9.9.2014.

#304 Faktoja Lähi-idästä!

04.10.2014 08:00

Faktoja Lähi-idästä!

Israel on kansainvälisesti tunnustettu YK:n jäsenvaltio, jolla on täysi oikeus olemassaoloonsa siinä missä muillakin itsenäisillä valtioilla. Israel on Lähi-idän ainoa demokraattinen oikeusvaltio, länsimainen hyvinvointivaltio, jossa kaikilla kansalaisilla myös arabeilla on samat oikeudet kuin juutalaisilla. Israelilla on oikeus ja laillinen velvollisuus puolustaa väestöään sekä alueellista koskemattomuuttaan. Kun tämä kansainvälinen oikeus on suotu myös muille maille, niin miksi ei myös Israelille?
Gazaa hallinnoiva Hamas on länsimaissa julistettu terroristijärjestöksi, joka 2006 voitti paikallisvaalit mutta ajoi kilpailijansa palestiinalaisten pääliikkeen Fatahin väkivalloin pois.
Hamasilla ei ole ollut mitään syytä hyökätä Israelia vastaan, sillä Israel veti joukkonsa ja siviilinsä pois Gazasta 2005. Hamasin peruskirjan mukaan Israel on tuhottava ja kaikki juutalaiset tapettava. Tämän takia Hamas on jatkanut hyökkäilyjään ja Israel on vastannut kiristämällä valvontaa maa- ja merirajoilla. Hamas hankki aseita salakuljetusteitse tunnelien kautta sekä meritse. Israel supisti gazalaisten kalastajien kalastusrajoja ja sulki rajan työvoimalta, kun terroristit iskivät Israelin siviilikohteisiin; tämä lisäsi kurjuutta rajan puolin ja toisin.
Tapahtumilla on syynsä ja seurauksensa. Kansainvälinen lehdistö otti käyttöönsä kuvauksen ”maailman suurin avovankila”. Tämän aiheutti Hamas itselleen omilla toimillaan.
Israel on koko ajan toimittanut Gazaan tarvikkeita ja sähköä, mistä Hamas ei ole suostunut maksamaan vaan kaikki on mennyt Israelin veronmaksajien ”piikkiin”. Hamas kuuluu samaan terrorismiperheeseen kuten ISIS, Boko Haram, Hizbollah, jne, jotka terrorisoivat alueen maltillisia muslimivaltioita tavoitteena Islamilaisen kalifaatin perustaminen. Tämä jihadistien (pyhän sodan soturit) radikaali-islamilainen rintama on ottanut vihollisekseen myös länsimaat, Euroopan ja Yhdysvallat ja uhannut tappaa kaikki ”vierasuskoiset”.
Näköjään ulkopuolisella maailmalla ja erityisesti medialla on vaikeata sulattaa sitä, että pieni Israel on kyennyt voittamaan kaikki käymänsä sodat. Israel-kriittisyys on vain kasvanut ja sitä ruokkii erityisesti puolensa valinnut lehdistö. Monilla, myös lehdistöllä, on puutteelliset taustatiedot, joiden varassa uutisointi sitten on. Suomessa on kahden totuuden uutisointia (HS ja YLE), mistä vastuullisuus on lähes kateissa. Uutisia seuraavat ovat joutuneen asenne- ja mielipidemuokkauksen kohteiksi. Media tukee, levittää ja toistaa Israeliin kohdistuneita boikottikampanjoita.
Israel on tuonut huomattavan paljon myönteistä ihmiskunnalle ja nykyelämään (mm hyvinvointiteknologiaa, lääketieteen, turvallisuuden ja viestinnän saavutuksia), minkä lisäksi Israel on korkean kulttuurin valtio. Viime vuosina israelilaiset ovat saaneet useita Nobel-palkintoja. Miksi media välttää käsittelemästä näitä myönteisiä asioita? Huom: Israel on paljon muutakin kuin verta tihkuvia otsikoita!
Israelilaiset ovat vuodesta 1948 lähtien käyneet itsenäisyyssotaa. Israel etsii ja kaipaa turvallisuutta ja naapuriensa tunnustusta. Palestiinan jakopäätöksessä 1947 YK antoi juutalaisille oman valtion; myös alueen arabeille (nyk. palestiinalaisille) se oli tarjolla mutta arabijohtajat torjuivat ehdotuksen pyrkimyksenä ”ajaa juutalaiset mereen”. Palestiinalaisten kohtalo on ollut arabijohtajien eikä Israelin käsissä. Ennen kuuden päivän sotaa 1967 palestiinalaisia ei tunnettu kansana edes arabimaailmassa, vasta Jordanjoen länsirannan ja Gazan joutuminen Israelille muutti alueiden asukkaat itsenäisyyttä etsiväksi kansaksi. Arabimaailma (erityisesti Jordania ja Egypti) ei missään vaiheessa ollut aikeissa suoda heille itsenäisyyttä. Heillä on mahdollisuus saada se nyt Israelilta. Ratkaisu voisi löytyä siinä, että ensin arabimaailma tunnustaa Israelin olemassaolon, minkä jälkeen Israelilta voisi odottaa joutavuutta palestiinalaiskysymyksessä.
Mutta palestiinalaiset ovat Israelille pieni ”päänsärky” verrattuna Iranin muodostamaan ydinaseuhkaan. Iran uhkaa Israelin olemassaoloa, eikä Israel jää odottamaan vaan sen odotetaan iskevän ennakkotorjuvasti, kuten joskus aiemmin. Siis, myös Iranin suhteen Israelilla on oikeus puolustautua, myös ennaltaehkäisevästi.
Monet, minä mukaan lukien, toivomme medialta muutosta uutisointiin Israelista ja Lähi-idästä tosiasioiden perustalta.

Juhani Starczewski, Israelin Ystävä, Jyväskylä

Mielipidekirjoitus Keskisuomalaiseen 9.9.2014.
Keskisuomalainen ilmoitti, ettei se julkaise sitä.

M Öö i dag

#305 naapurissa

04.10.2014 11:27

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1412304750181?jako=cbfe1503978bd5b1832cabb65ea42521

Toi ny "pelkkä" ruotsi. Mut suunta tulee olemaan tämä(multa kysen hyvä näin). Mitä jokanen sit teee israelissa ja palestiiniassa tai suomessa ni jokasen oma häpeä

AIna täs vedetään historiaa esiin. Varmaan on oikein tulkittuna kummalekki osapuolelle suotuisa.

Mut tänään on tänään. So where the fuck are u?


Vieras

#306 hmm

04.10.2014 12:04

Mielipidekirjoitus Keskisuomalaiseen 9.9.2014 :lle

Parit faktat on mut aika paljon tulkinnan varasta materiaalia

Valitse nimimerkki

#307 Otsikko

05.10.2014 17:46

 kaikille allekirjoittaneelle shana tova umetuka. Hyvä uutta  5775 vuotta.


Vieras

#308 Re: Otsikko

05.10.2014 18:02

#307: Valitse nimimerkki - Otsikko 

 Kiitos samoin sinne!

minä vaa

#309 Re: Re: Lähde - > Suuri Israel - juhla su 2.11.2014

11.10.2014 17:56

#139: - Re: Lähde - > Suuri Israel - juhla su 2.11.2014  

 meitä on moneen lähtöön. Bibi Netanjahu taisi mainita, että uskovat (kristityt) täRrkeitä Israelin tukijoita. Pittää aloittaa uusi adressi, jos arvot eivät ole suomalaisten kristittyjen pyhinä pitämissä (juutalaisissa) kirjoituksissa. Siihenkin kyllä lähtee nimiä ihan yhtä lailla. Minä ossaan kirjottaa nimeni useampaankin paperiin ja ihan mieluusti vielä. 

Jesuiitat Paavi ja Peres

#310 Tässä on kyse tulevan uuden maailmanuskonnon perustamisen valmistelusta!

14.10.2014 17:19

perjantai 19. syyskuuta 2014

Kansaa nimeltä "palestiinalaiset" ei ole olemassa - se on poliittinen konstruktio Israelin suvereniteetin mitätöimiseksi

Palestiinan kansaa ei ole olemassa. Palestiinalaisvaltion perustaminen aiheuttaisi sen, että taistelu Israelia vastaan jatkuisi meidän arabien yhtenäisyyden vuoksi. Todellisuudessa nykyisin ei ole mitään eroa jordanialaisen, palestiinalaisten, syyrialaisten, libanonilaisten välillä. Nykyisin puhutaan Palestiinan kansasta vain poliittisista ja taktisista syistä, koska arabien kansalliset edut vaativat erillisen "Palestiinan kansan" olemassaoloa vastauksena sionismiin. Taktisista syistä Jordania, joka on suvereeni valtio määriteltyine rajoineen, ei voi esittää vaatimuksia Haifan ja Jaffan suhteen, kun taas palestiinalaisena voin epäilemättä vaatia Haifaa, Jaffaa, Beer-Shevaa ja Jerusalemia. Sillä hetkellä kun vaadimme oikeutta koko Palestiinaan tapahtuu saman tien Palestiinan ja Jordanian yhdistyminen.
-Zuhair Mohsen, PLO:n johtava jäsen, hollantilaisen Trouw-lehden haastattelussa, 1977

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Shimon Peres ehdotti paaville YK:n kaltaisen "Yhdistyneiden uskontojen" perustamista

Jesuiittojen kouluttama entinen Israelin presidentti Shimon Peres tapasi jälleen kerran paavin, joka nyt siis on jesuiittapaavi Franciscus, ts. kyse oli oikeastaan kahden jesuiittaveljen tapaamisesta.

Entinen Israelin presidentti Shimon Peres sanoo, että paavi Franciscuksella on enemmän vaikutusvaltaa kuin YK:lla, mitä tulee rauhan edistämiseen.
Vieraillessaan Vatikaanissa aiemmin tänään, Peres pyysi paavi Franciscusta johtamaan YK:n kaltaista Yhdistyneitä uskontoja uskonnollisten ääriliikkeiden vastustamiseksi tämän päivän maailmassa.
Peres sanoi, että YK:lla ja sen rauhanturvaajilla ei ole minkään paavin saarnojen, jotka voivat kerätä jopa puoli miljoonaa ihmistä pelkästään Pietarinaukiolle, voimaa ja vaikuttavuutta.
Joten kun YK on jo käyttänyt mahdollisuutensa, mitä tarvitsemme, on Yhdistyneiden uskontojen järjestö& parhaana keinona vastustaa näitä terroristeja, jotka tappavat uskonsa nimissä, sanoi Peres.
-Catholic Herald

Peresin ja Franciscuksen kokous oli kolmas korkean profiilin tapaaminen näiden johtajien välillä hieman alle neljässä kuukaudessa. He tapasivat ensimmäisen kerran toukokuun lopulla, kun Franciskuksesta tuli neljäs modernilla aikakaudella Pyhässä maassa vieraillut paavi. Tällä matkalla Franciscus kutsui Peresin ja Palestiinan johtajan Mahmud Abbasin Vatikaaniin rukouskokoukseen kesäkuussa, johon molemmat osallistuivat.
-Jerusalem Post

Tässä on tietenkin kyse tulevan uuden maailmanuskonnon perustamisen valmistelusta, Jerusalemin toimiessa sen ja tulevan maailmanhallituksen keskuspaikkana. Vatikaani luonnollisesti tulee hallitsemaan kaupungin pyhiä paikkoja, kuten Peres lupasi jo Oslon "rauhansopimuksen" yhteydessä, YK-joukkojen "turvatessa siellä rauhaa".

Jesuiitat Paavi ja Peres

#311 Re: Tässä on kyse tulevan uuden maailmanuskonnon perustamisen valmistelusta!

14.10.2014 17:21

Järjestää Israel – ystävyystoimikunta

#312 Suuri Israel – juhla

15.10.2014 15:04

Israel-juhla sunnuntaina 2.11. Tapiolasalissa klo 16.00

Balfourin julistuksen vuosipäivänä 2.11.2014 lukuisat suomalaiset
Israel-ystävyysjärjestöt yhdistävät voimansa suuressa Israel-juhlassa
Espoon kulttuurikeskuksen Tapiola-salissa klo 16.

Juhlapuhuja *Anat Gold* Israelista edustaa yhtä maailman vanhimmista
ekologisista järjestöistä, vuonna 1901 perustettua Keren Kayemeth
LeIsraelia. Hän toimii tällä hetkellä suunnittelujohtajana Negevissä
tehtävänään mm. metsänsuojelu ja metsien virkistyskäytön sekä
kaupunkipuistojen kehittäminen etelä-Israelissa Ashdodista Eilatiin.

Juhlaan tuovat tervehdyksensä myös sisäministeri *Päivi Räsänen* ja
Israelin suurlähettiläs *Dan Ashbel*, jolta kuullaan katsaus Israelin
nykytilanteeseen*.* Juhlan musiikkiohjelma on sekin kiinnostavaa
kuultavaa: ladinoyhtye *Sheine Ite* vie kuulijat monikulttuuriselle
matkalle flamencon, klezmerin ja israelilaisen musiikin myötä. Yhtyeeseen
kuuluvat *Jenny Liebkind* (laulu), *Heli Lyytikäinen* (laulu+ huilu), *Antti
Ruotsalainen* (kitara), *Sami Tiainen* (basso), *Elina Kemppainen*(piano)
ja *Antti-Pekka Rissanen* (cajon+perc.).

Tule mukaan kuulemaan ajankohtaista asiaa Israelista sekä nauttimaan
upeasta musiikista! Juhlan tuotto lahjoitetaan Keren Kajemetin työlle.
Ostamalla 20 ¬ lipun tuet tärkeää metsänistutus- ja luonnonsuojelutyötä
Israelissa. Lippuja saa Lippupisteen myyntipaikoista (esim. kaikki
R-kioskit), netistä, puhelimitse numerosta 0600-900 900 (1,98/min+pvm) ja
juhlapaikan lipunmyynnistä.

Juhlan järjestää Israel-ystävyystoimikunta, johon kuuluvat seuraavat
yhdistykset ja yhteisöt:

Gesher Hajetsia ry

ICEJ Suomen osasto ry

Israelin ystävyysseura ry

Keren Kajemet Finland ry

Patmos Lähetyssäätiö

Shorashim Fellowship

Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen Israel-toimikunta

FIDA Internationalin Israel-ja juutalaistyön valiokunta

Suomen Karmel-yhdistys ry

Suomen Kristillisdemokraatit rp

Suomen WIZO ry

Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry

Olet lämpimästi tervetullut!

Israel-ystävyystoimikunta
Tietoa saa levittää!
Radioateljee

#313 Kolme ghettoa - Gaza, Beirut, Varsova

22.10.2014 08:27

Radioateljee

Kolme ghettoa - Gaza, Beirut, Varsova

http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2365893

Kuuntelija

#314 Re: Kolme ghettoa - Gaza, Beirut, Varsova

22.10.2014 08:39

#313: Radioateljee - Kolme ghettoa - Gaza, Beirut, Varsova  

 Kuuntelin eilen illalla oheisen (ks. linkki alla) Ylen Radioateljeen 55 min pituisen "Kolme ghettoa - Gaza, Beirut, Varsova" -radio-ohjelman, josta viime päivinä on ollut puhetta. Tämä Marjut Helmisen käsikirjoittama ja ohjaama radiofeature on pahin Israelin-vastainen ja ennen kaikkea antisemiittinen kannanotto, mitä olen koskaan Suomessa kuullut.

Ohjelma sekoittaa kylmän harkitusti Israelin juutalaiset ja natsit toisiinsa, ja toisaalta vaihtaa uhrien paikkaa keskenään niin, että palestiinalaisista on tullut viattomia ("juutalais")uhreja natsi-juutalaisten käsissä. Hätkähdyttävintä on, että tämä rinnastus, tai paikkojen vaihto, ei ole "Kolmen ghetton" jokin sivutuote, vaan ohjelman keskeinen näkökulma ja nimenomainen päämäärä.

Ohjelman luoma kuva ei vain israelilaisista vaan ylipäänsä juutalaisista on suorastaan vastenmielinen. Vuoroin israelilaisiin, vuoroin ylipäänsä juutalaisiin (nämä rajat ovat tahallisen liukuvat läpi ohjelman, myös kolmen mainitun "ghetton" kesken) liitetään jopa käsite "pahuus". Niin tekee palestiinalaisten edustaja jota jatkuvasti jututetaan (yksikään israelilainen ei pääse ääneen ohjelmassa), mutta myös toinen ohjelman suomalaisista lukijoista.

Puhutaan myös järjestelmästä, jossa vain juutalaisilla on oikeuksia (ei siis israelilaisilla, ei edes Israelin juutalaisilla, vaan nimenomaan ja yksiselitteisesti "juutalaisilla"), kenelläkään muulla ei kuulemma ole mitään oikeuksia kuin "juutalaisilla".

En usko, että olen koskaan sanonut suomalaisesta tv- tai radio-ohjelmasta, tai lehtikirjoituksesta, että se on yksiselitteisen antisemitistinen. Helmisen ohjelmasta ei kuitenkaan voi todeta muuta kuin että sen tekijä/tekijät ovat juutalaisvastaisia ja että juuri antisemitismi on ohjelman pääasiallinen tunne ja myös viesti kuulijoille. Antisemitismi ja toisaalta palestiinalaisten vapauttaminen kaikesta vastuusta Israelin ja heidän vuosikymmeniä jatkuneesta konfliktista, varsinkin viime kesän yhteenotosta: nämä ovat Kolmen ghetto -ohjelman pääviestit.

Uskoisin myös, että tämä Ylen "Kolme ghettoa" on Euroopan mittakaavassa 2000-luvulla sieltä kaikkein pahantahtoisimmasta päästä. Olisi varmaan hyvä, että mahdollisimman moni meistä jaksaa sen kuunnella ja myös miettiä, miten siihen kannattaa reagoida.

Ruotsin uuden hallituksen päätös

#315 Palestiinan valtion tunnustamisesta

22.10.2014 10:34

VÄITE: Ruotsin uusi hallitus on ilmoittanutntunnustavansa Palestiinanvaltion. Suomenkin pitäisi harkita samaa askelta, koska se on oikeudenmukaista ja edistää rauhaa Lähi-idässä.
VASTAUS: Palestiinan valtion tunnustaminen on täysin vastoin Oslon rauhanprosessin periaatteita, joihin palestiinalaisetkin ovat sitoutuneet. Se perustuu myös karkealle virhearviolle siitä, mitä Lähi-idässä kokonaisuudessaan on tapahtumassa. Vuonna 1993 solmittu Oslon sopimus sisälsi asteittaisen suunnitelman, jolla Palestiinan valtio Israelin rinnalla olisi tullut mahdolliseksi. Molemmat osapuolet, sekä israelilaiset että palestiinalaiset sitoutuivat Oslossa etenemään tämän suunnitelman mukaisesti. Sopimuksen perusteella Israel salli PLO:n johdon palaamisen palestiinalaisalueelle rakentamaan palestiinalaisten itsehallintoa. Suunnitelman ensimmäisessä vaiheessa palestiinalaiset sitoutuivat luopumaan väkivallasta ja terroriin kiihottamisesta, ja Israel sitoutui tätä vastaan luovuttamaan asteittain alueita palestiinalaishallinnon valvontaan. Prosessin piti edetä vaihe vaiheelta siten, että ensimmäisen vaiheen onnistuttua ja luottamuksen kasvettua siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Lopputuloksena onnistuneesta prosessista tulisi olemaan lopullinen rauhansopimus, ja vasta sen yhteydessä neuvottelut rajoista ja juutalaisasutuksen asemasta (so.siirtokunnista). Yleisesti levinnyt harhakäsitys on se, että palestiinalaisilla olisi legitiimi oikeus valtioon vuoden 1948 aselepolinjojen mukaisin rajoin. Tämä on vastoin kansainvälisiä sopimuksia, joihin palestiinalaishallinto on sitoutunut. Erityisesti sovittiin, että osapuolet eivät pyri yksipuolisiin ratkaisuihin, jotka ohittavat neuvottelut ja sopimukset toisen osapuolen kanssa. Tämä on linjassa myös sen kanssa, mitä kvartetti - EU, YK, USA ja Venäjä - ovat aikaisemmissa kannanotoissaan painottaneet: että palestiinalaishallinnon tulee sitoutua väkivallattomuuteen ja Israelin tunnustamiseen, että aiemmin tehtyjä sopimuksia tulee kunnioittaa ja että kahden valtion ratkaisun pitää olla osapuolten neuvottelema ja hyväksymä. Ruotsin hallitus lähtee aivan omille linjoilleen asiassa.
Viimeiset viisi vuotta palestiinalaishallinto on asettanut esteitä neuvotteluille, ennen kaikkea vaatimalla Israelia jo ennakolta suostumaan palestiinalaisten sanelemiin lopputuloksiin ehtona neuvottelujen jatkamiselle. Tämäkin on täysin Oslon periaatteiden vastaista, joissa nimen omaan sovittiin, että osapuolet eivät pyri ennakolta päättämään neuvottelujen lopputuloksesta. Viimeisimpänä neuvottelujen kiertämisenä palestiinalaishallinto on lähtenyt hakemaan kansainvälisillä areenoilla yksipuolista valtion tunnustamista, joka ohittaisi Israelin tarpeiden huomioonottamisen, ja tähän juoneen Ruotsin hallitus on nyt päättänyt lähteä mukaan.
Oslon prosessin ensimmäisen vaiheen epäonnistumisesta ei ole epäselvyyttä. Palestiinalaishallinto on täysin avoimesti levittänyt ajatusta intifadasta ja terrori-iskuista Israelia vastaan, sen koulukirjat, lastenohjelmat, televisioidut moskeijasaarnat ym. levittävät juutalaisvastaisuutta ja aatetta Israelin tuhoamisesta.
Israel toteutti sovitusti alueiden luovutuksia palestiinalaishallinnolle, mutta tämä kehitys pysähtyi 1990-luvun puolivälissä alkaneeseen itsemurhaterroriin, joka pakotti Israelin kiristämään turvatoimia ja rajoittamaan vapaata liikkumista. Terrorista huolimatta Israel jatkoimvielä vetäytymistä ja luovutti vuonna 2005 koko Gazan alueenmpalestiinalaishallinnolle.
Palestiinalaishallinnon johdossa on tällä hetkellä Fatahin ja Hamasin yhteishallitus. Hamas on EU:n luokittelema terroristijärjestö, joka julistaa peruskirjassaan tavoitteekseen islamin lipun nostamisen Palestiinan joka kolkan ylle (tarkoittaa koko Israelin aluetta). Palestiinalaishallinnon harjoittaman vihakasvatuksen tulokset näkyvät Ramallahissa toimivan politiikan tutkimuskeskuksen viimeisimmässä
mielipidemittauksessa joka julkaistiin syyskuun lopulla. Tutkimuksen mukaan palestiinalaisten seuraavien vaalien voittaja on Hamas, yli 80 % palestiinalaisista kannattaa terroria Israelia vastaan, 65% luottaa Iranin, Turkin ja Qatarin tukeen, ja vain 10% mielestä tärkein päämäärä on luoda demokraattinen poliittinen systeemi. Euroopan yhteisö antoi vuonna 1991 julistuksen periaatteista, joita se noudattaa tunnustaessaan uusia valtioita. Julistus annettiin, kun Euroopan´alueelle oli syntymässä uusia valtiota neuvostojärjestelmän hajottua. Julistuksen mukaan periaatteita ovat mm. ihmisoikeuksien, lain ja demokratian kunnioitus, alueella asuvien etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen, rauhanomainen sopiminen rajoista naapurivaltioiden kanssa. Palestiinalaishallinto Gazassa ja Länsirannalla ei toteuta mitään näistä kriteereistä. Demokraattisia vaaleja ei ole pidetty sitten vuoden 2006, poliittisia toisinajattelijoita vainotaan ja kidutetaan, korruptio rehottaa, uskonnollisia vähemmistöjä kuten kristittyjä vainotaan, juutalaisten olemassaoloa palestiinalaisvaltiossa ei sallittaisi lainkaan jo nyt juutalaiselle on hengenvaarallista eksyä palestiinalaishallinnon valvomille alueille.
Ruotsin hallitus on näin päättänyt ruveta tukemaan projektia, jonka tuloksena on palestiinalaisten omien mielipidemittausten mukaan terrorijärjestön hallitsema islamilainen valtio ja tavoitteena islamin lipun kohottaminen koko Palestiinan ylle siis myös Israelin. Tämän askeleen naapurimaamme on päättänyt ottaa aikana, jolloin koko sivistyneen maailman pitäisi toimia yhdessä pysäyttääkseen islamilaisen terrorivaltion leviämisen Lähi-idässä.


 

 

 

 

Vieras

#316

23.10.2014 06:11

Israel toimii kuten terroristi, riistää muiden maita, joten ikinä allekirjoita tälläistä roskaa.

Missä ja mihin mennään?!

#317 Kannattaa seurata!

23.10.2014 12:54


Vieras

#319 Re: Re: Kolme ghettoa - Gaza, Beirut, Varsova

23.10.2014 14:22

#314: Kuuntelija - Re: Kolme ghettoa - Gaza, Beirut, Varsova  

 Voimme toimittaa Yle:lle adressimme kopion pakattuna omaan mappiin


Vieras

#320 Re:

23.10.2014 14:30

#316: -  

 tähän mennessä kerätty 2834 ääntä! Erinomainen saldo! Kiitos kaikille! Tervetuloa juhlimaan Israelin juhla.  Eläköön Israel. 

Ajankohtaista:

#321 HAMASIN JOHTAJAN TYTÄR SAIRAALAHOIDOSSA ISRAELISSA

24.10.2014 09:18


Terroristijärjestö Hamasin johtajan, Ismail Haniyehin tytär on sairaalahoidossa israelilaisessa Ichilovin sairaalassa Tel Avivissa. Sairaalan edustaja vahvisti tiedon sunnuntaina 19. lokakuuta. Sairaalasta huomautettiin, että yli tuhat Gazan alueen palestiinalaista saa sairaalahoitoa tässä sairaalassa joka vuosi ja myös muut israelilaiset sairaalat hoitavat saman verran palestiinalaisia Samanaikaisesti Hamas julkaisi sunnuntaina Internetissä kirjoituksen, jossa se ilmoitti jatkavansa tunneleiden kaivamista Israeliin, tarkoituksenaan kidnapata ja hyökätä israelilaisia vastaan. Tunneleiden kaivaminen jatkuu siitäkin huolimatta, että Hamas koki operaatio Suojaavassa kärjessä karvaan tappion. "Totta, tämä on kovaa työtä, mutta pidämme mielessämme, että jumala palkitsee meidät," sanoi Hamasin sotilas nettisivuilla.

Kuunneltavaksi:

#322 Kaiken maailman musiikkia: Koko maailman klezmer

24.10.2014 18:51

Kaiken maailman musiikkia: Koko maailman klezmer


Mikä klezmerissä viehättää? Vanhasta Itä-Euroopan juutalaisten kansanmusiikista on tullut ympäri maailmaa levinnyt moderni musiikinlaji. Toimittaja Amanda Kauranne vierailee helsinkiläisistä klezmer-jameista. Mika Kauhasen postikortteja Euroopasta sarjassa vuorossa on Itävalta, ja illan päättää Melech Mechayan konsertti, joka on äänitetty kesän Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilla.


Ohjelma on tulossa myöhemmin myös Yle Areenan sivulle:
http://areena.yle.fi/radio/2369339 

 

 

 

 


Vieras

#323 Re: Kaiken maailman musiikkia: Koko maailman klezmer

25.10.2014 09:09

Valid Shebat

#324 Natsipolitiikka ei kuollut – se sai uuden muodon.

25.10.2014 13:57

Natsipolitiikka ei kuollut – se sai uuden muodon.

Valid Shebatin 17.3.2004 Suburban Orthodox –synagogassa, (Baltimore, Yhdysvallat) pidetty puhe.

En ole sen arvoinen, että seisoisin tänään täällä edessänne kertomassa siitä, mitä minä ja kansani on tehnyt kansallenne. Tämän lisäksi en ole paras puhuja, en opiskellut alaa missään tahossa. Joka tapauksessa seison edessänne tunnustaakseni, sillä uskon, että tunnustus on syntien anteeksiannon alku.

Muistan, kun vielä lapsena laulettiin päiväkodissa: "Kaikki arabit ovat veljiä, juutalaiset – koiria." Kerran kysyin isältä juutalaisista. Islamia eri kouluissa opettanut isä kertoi juutalaisten häpäisseen lauantaipäivän. "He ovat vihollisia. Ihmisiä, joita jopa kuningas Daavid, Mooses ja Abraham ovat kironneet." Siinä kaikki, mitä kuulin, ja keskustelu tapahtui juuri ennen kuuden päivän sotaa. Olin silloin kuusivuotias ja asuin Jerikossa. Äitini on synnynnäinen kristitty, ja kuusi päivää sekä kuusi yötä kestänyt sota muistutti hänelle Raamatun kertomuksesta, jossa Joosua valloitti Jerikon, myös kuudessa päivässä, ja ilmoitti juutalaisen valtion synnystä. En tietenkään tajunnut siinä vaiheessa, miksi äitini iloitsi israelilaisten voitosta kuuden päivän sodassa.

Äitini syntyi Amerikassa, ja tapasi isääni amerikkalaisessa yliopistossa. He menivät naimisiin. Äiti otti islamin uskokseen ja lähti miehensä perään Lähi-itään tietämättään, mihin hän johtaa itseään. Heti saavuttuaan Lähi-itään häneltä otettiin pois amerikkalainen passi ja sitä kautta tehtiin mahdottomaksi ajatus kotiinpaluusta.

Nyt hän kuului islamin poviin, ja islamin povi ei tarkoita samaa kuin hotelli "Kalifornia". Siihen on sisäänpääsy, mutta ei tietä ulos. Ennen saapumistaan Lähi-itään äitini ei tiennyt asiasta. Hän näki, kuinka hänen lapsensa kasvoivat vihan ilmapiirissä, kouluissa, joissa opetettiin vihata ja tappaa juutalaisia.

En ole täällä sen vuoksi, että syyttäisin islamia ja muslimeja. Uskon, että heidän keskuudessaan on paljon rauhanomaisia ja rakastavaisia ihmisiä, jotka eivät vihaa juutalaisia. En syytä islamia, mutta toivotan muslimeille onnea todistamisessa siitä, että islam on rauhaa rakastava uskonto. Haluaisin, että islam olisi rauhanomainen uskonto, mutta se islam, jota minä opiskelin, ei todellakaan ollut sellainen.

Yläluokissa opiskelimme islamin eskatologiaa, ja meille sanottiin, että tuomion aikaa ei tule ennen kuin islamin heimo ei tuhoa juutalaista heimoa. Muhammedia profeettaa kysyttiin, missä sen on tapahtuva, ja hän vastasi: "Jerusalemissa. Ja silloin kivetkin huutavat: 'Juutalainen piilee takanani. Tule, oi muslimi, tule, oi Allahille uskovainen, tule ja tapa hänet', niin ei yksikään juutalainen pelastu."

Islamin eskatologia sellaisena, kuin sitä opiskelimme, ei jättänyt juutalaisille valinnanvaraa. Sen jälkeen, kun juutalaiset kokoontuvat Israelin maahan, he tulevat tuhotuiksi, niin miehet, kuin naiset ja lapsetkin. Sitä meille opetettiin moskeijassa, sitä meille opetettiin koulussa. Juutalaisten kokoontuminen Israeliin tarkoittaa meille ennustuksen toteutumista sekä sitä, että juutalaisten tuhoamisen aika on tullut.

Tiedän, että tämä ei ole iloinen uutinen, mutta juutalaisten on oltava perillä siitä, että holokausti on edelleen. Se alkoi jo Mooseksen aikoihin, ja voitte luulla, että se loppui Hitlerin kuoleman myötä. Näin se ei kuitenkaan ole. Holokausti on tänäkin päivänä. Tilanne on, toki, muuttunut: uhrit päättivät suojella itseään, mutta koko maailma päätti tuomita heitä siitä. Isäni, Daud Shebat, joka omistaa laajoja maa-alueita Beit-Sagorissa. Isoisänikin omisti ja ruokki lampaillaan koko kylän, mutta teki suuren virheen; hän myi osan maa-alueistaan juutalaiselle säätiölle. Se oli suuri synti. Isoisääni haluttiin tappaa. Vain sukulaisten suojelun avulla isoisäni jäi eloon.

Uhrilahjoitusten avulla ovat juutalaiset ostaneet nämä maat. Lahjoituksilla, jotka lähetettiin joka puolelta maailmaa. Niillä rahoilla, jotka lapset heittävät säästöpossuihinsa, sillä juutalaisilla oli unelma: palata kotimaahansa. Mutta me emme ikinä tienneet unelmastanne, meitä ei kiinnostanut unelmanne. Kaikki, mitä tiesimme teistä, oli peräisin islamilaisista kouluista ja moskeijoiden saarnoista.

Natsismi ei kuollut, vaan sai uuden muodon. Hitlerin Saksassa oli propagandaa, samoin on meilläkin. Adolf Hitler kontrolloi Saksaa monin tavoin; hän kontrolloi sivistystä, lapsileirejä, taidetta, mediaa. Sama tapahtui meillekin, minun sukupolvelleni, joka kasvoi arabinationalisti ja muslimijohtaja Amin al-Husseinin ja hänen seuraajiensa saarnoilla. Amin al-Hussein oli Jerusalemin ja ystävänsä Hitlerin mufti (

islamilainen laintulkitsija). Hän oli ystävä Hitlerille, joka hyväksyi idean "juutalaisten kysymyksen lopullisesta ratkaisusta".

Amin al-Hussein ja Adolf Hitler

Opettajamme eivät ikinä puhuneet meille totta. He eivät ikinä kertoneet, että 800 000 juutalaista on karkotettu muslimimaista, eikä pakolaisilla ollut muuta kohdetta kuin Israel. Opettajamme eivät ikinä maininneet siitä, että arabit ovat jotenkin syyllisiä juutalaisia kohtaan. Koko maailma pyysi juutalaisilta anteeksi sitä, mitä tapahtui toisen maailmansodan aikana. Koko maailma, eivät arabit. En kuullut arabien kertaakaan pahoittelevan yhteistyötään Hitlerin kanssa, verilöylyä Hebronissa, verilöylyä Gush Etzionissa, verilöylyä Hadasissa… Missä ovat nämä anteeksipyynnöt?

Seison edessänne myöntääkseni, että tunnen myötähäpeää kansani puolesta ja häpeän sitä, että kutsun itseäni arabiksi. Häpeän, koska Joosefin hautakammio oli häpäisty ja Tooran kääröt poltettu. Häpeän, koska kansani elää yhden idean puolesta – Israelin tuhoamisen puolesta. Meillä ei ole monta näkökulmaa, meillä on vain yksi Jasser Arafatin näkökulma. Häpeän, että juutalaiset eivät voi vierailla arabialaisissa maissa, vaikka arabit voivat turvallisesti matkustaa Israeliin. Häpeän, että jos passissani on "Israel" –leima, en voi matkusta arabialaisessa maailmassa. Häpeän, että uskonnonvapautta ei ole missään 55 arabialaisessa maassa. Häpeän, että olen loukannut äitiäni niin monta vuotta nimittäen hänet pakanaksi ja amerikkalaiseksi imperialistiksi pyytäen isää jättämään hänet ja menemään naimisiin musliminaisen kanssa. Häpeän, että Rooman Paavi sanoo arabeille Raamatun paimenten olleen arabien esi-isiä, vaikka historia todistaa, että Raamatun paimenet olivat juutalaisia. Häpeän, että koko maailma on hiljaa sen puolesta, mitä juutalaisille tapahtuu. Häpeän, että on uusi holokaustin aika, ja että viha juutalaisia kohtaan kasvaa myös muuallakin, eikä pelkästään niin kutsutussa Palestiinassa. Häpeän Anis Mansurin puolesta, joka on kovin arvostettu arabien maailmassa, ja joka sanoi vieraillessaan koulussamme: "Kaikki tietävät, että Hitler oli oikeassa vapautettuaan maailman kuudesta miljoonasta juutalaisesta." Ja tuollaiset ihmiset olivat sankareitamme.

Lauloimme häälauluissamme "sankareista", pommien valmistajista, terrori-iskujen järjestäjistä, niistä, jotka kävivät koulutuksen fasistiaikaisessa Saksassa. Unelmoimme kuolemasta shahideina, marttyyreina, joita paratiisissa odottelee 72 neitsyyttä. Näin meitä opetettiin koulussa, ja joku arabi saa nousta ja sanoa, että valehtelen, keksin tarinoita. Silloin kerron koulujen, opettajien nimet ja näytän oppikirjojemme sivuja.

Kerran kysyin opettajaltamme: "Kun voitamme juutalaisia, mitä teemme juutalaisille naisille?"
"Heistä tulee jalkavaimomme", hän vastasi.  "Mitä se tarkoittaa?" kysyin."Seksuaaliset orjat", hän vastasi. "Miehiä sinä tapat, naisia ja lapsia otat orjiksi." "Mutta sehän ei ole avioliittoa", väitin vastaan. "Mitä jos nämä naiset eivät haluakaan olla kanssamme sen jälkeen, kun olemme tappaneet heidän miehiään ja perheitään?" Ja opettaja vastasi, että naisilla ei ole valinnanvaraa kyseisessä tilanteessa.

Suurin osa Muhammed –profeetan vaimoista oli juutalaisia, joiden miehiä ja perheitä hän tuhosi. Näin meitä opetettiin.

Siksi ei ole mitään yllättävää siinä, että rupesin heittämään teitä kivillä. Heitin teitä kivillä Temppelivuorelta niin monta kertaa, että on vaikeaa laskea. Heitin kiviä sotilaihinne. Loppujen lopuksi päädyin Israelin vankilaan, mutta vain sitä varten, että saisin tutustua siellä terroristeihin, ja tyrmästä päästyäni hankkiutuisin Jasser Arafatin terroristiryhmiin – FATAHiin.

Jerusalemista kotoisin oleva arabi Mahmud Abu-Amir rekrytoi minut. Tapasimme Temppelivuorella, ja siellä, teille pyhässä paikassa, hän antoi minulle hankalan kellokoneistopommin, joka oli piilotettu leivän sisään. Minun oli määrä räjäyttää pankki Beetlehemissa. Tullessani pankille huomasin sen lähellä leikkiviä lapsia. Aloin sääliä lapsia, heitin pommin pankin katolle ja juoksin pois. Viiden minuutin päästä kuului räjähdys, joka sai minut kauhistumaan. Pian sain tietää, ettei kukaan menehtynyt. Nyt ajatus siitä, että käteni olisivat voineet olla veressä pelottaa minua, mutta silloin olin sitä mieltä, että pyhä velvollisuuteni on karkottaa juutalaiset maastamme.

Ystävieni kanssa yritimme lynkata juutalaista sotilasta Beit Sagorin kylässä tapahtuneen mielenosoituksen aikana. Sotilas jahtasi nuorukaista, joka heitti häntä kivillä. Me ympäröimme sotilasta ja aloimme lyödä häntä kepeillä. Ystävälläni oli keppi, jonka päästä törrötti naula, ja jolla hän häikäilemättä tökki sotilasta päähän. Sotilas vuoti verta, me melkein tapoimme hänet, mutta loppujen lopuksi hän onnistui livistämään tulilinjan yli, jonka järjestimme sytyttämällä auton renkaita. Linjan takana oli israelilaisia sotilaita, jotka ampuivat ilmaan, eivät meidän suuntaan. He ottivat haavoittuneen toverinsa jeeppiin ja kyydittivät hoidettavaksi. Muistan, kuinka sotilasta kutsuttiin Amnoniksi.

Rukoilen Amnonia antamaan minulle anteeksi ja ymmärtämään, että olin kasvanut vihassa juutalaisia kohtaan, enkä tiennyt mitään muuta.

Ja he tulevat kertomaan teille, että kivi ei voi tappaa, naula ei voi tappaa, lapsi ei voi tappaa… Ne kaksi juutalaista lasta Tekoasta tulivat tapetuksi arabien lasten toimesta. Puhun teille totta: olimme natseja – ei ole mitään eroa.

Lapsina kuuntelimme aamusta yöhön lauluja radiosta (kanavalta "Palestiinan Ääni"): "Teroita luuni ja tee niistä miekka, ota lihani ja tee siitä pommi!" Emme pitäneet sitä allegorisena, vaan tajusimme kaiken kirjaimellisesti sitoen itseämme räjähteeseen ja sitoen räjähdevyöhön vauvoja. Emme nähneet siinä mitään väärää.

Tätini kadotti lapsensa, joka yritti viedä räjähteen Ben Jegudin kadulle Jerusalemin keskustassa. Israelilaiset saivat tietää siitä, ja he tappoivat pojan hänen matkallaan suunnittelulle terroristi-iskun paikalle. Israelilaiset tekivät aivan oikein.

 

Kadotin serkkuni, tyhmän 16-vuotiaan pojan, jolla oli samat pestyt aivot kuin meillä jokaisella. Tätini kulki kadulla ja jakoi karkkeja juhlien poikansa kuolemaa. Tulin hänen kotiinsa ja kysyin, miten hän voi. Hän parkui ja itki, mutta palestiinalaisella kadulla hänen oli näytettävä, että tämä on ilon päivä, hääpäivä. Päivä, jolloin hänen poikansa menee naimisiin 72 neitsyyden kanssa paratiisissa.

Vanhempani pelkäsivät, että minua odottaa sama kohtalo, ja lähettivät minut Amerikkaan muka opiskelemaan. Amerikka ottaa vastaan paljon palestiinalaisia opiskelijoita, mutta niistä vain 2-3 % tulee oikeasti opiskelemaan. Suurin osa tulee propagandaa ja levottomuuksia varten. Olimme propagandisteja koko sen ajan, kun olimme Amerikassa.

Palestiinalaisten opiskelijoiden kuraattori sai amerikkalaiselta hallitukselta rahaa, joka oli tarkoitettu meidän avustamiseen. Näillä rahoilla järjestimme bileitä Chicagon yliopistossa. Toivotin vieraita tervetulleiksi sanoen arabian kieleksi: "Keräämme rahoja ostaaksemme univormuja PLO:n taistelijoillemme Libanonissa." ja englanniksi: "Tervetuloa bileisiimme! Täällä tulee olemaan hyvin hauskaa. Ruokalistassamme on lammasta ja baklavaa."

Järjestimme Chicagossa mielenosoituksia teitä ja Yhdysvaltoja vastaan. Huusimme: "Kuka hallitsee mediaa? Israel! Kuka hallitsee kongressia? Israel!" Monen vuoden päästä tajusin, kuinka vaikeaa Israelin oikeasti onkaan päästä mediaan, jotta sen parhaimmat argumentit tulisivat kuulluiksi.

Tänä päivänä Israelilla onkin vahvoja argumentteja. Sillä, kun Israel on kulkenut kahdessatuhannessa vuodessa kaikkien kaaoksien ja jahtaamisen kauhujen läpi, palattuaan kotimaahansa se ei alkanut kostaa maailmalle. Missä ovat ne kaaokset, joita Israel olisi aiheuttanut edes yhdelle maailman kansalle? Missä ovat ne verilöylyt, joita Israel olisi aiheuttanut kristityille tai muslimeille?! Sellaista ei ollut. Onhan se outoa, että koko maailma ei huomannut Sudanin ja Irakin verilöylyjä, tai 200 000 kristityn verilöylyä Libanonissa, mutta voi kuinka alettiin huutamaan "Jeninin verilöylystä", kun siviilejä vietiin pois Jeninistä ennen sotatoimia, ja sotilaat asevarastojen ja räjähdetehtaiden pommittamisen sijaan suorittivat sotatoimia kaduilla.

Vuonna 1993 aloin lukemaan Raamattua, jotta voisin käännyttää katolilaisen vaimoni islamin uskoon, kuten teki isänikin aikoinaan äitini kanssa. Vaimoni riiteli kanssani sanoen: "Näytä tekstistä se kohta, mistä puhut." Tietenkin vastailin lapsuudesta tutuilla lauseilla: "Juutalaiset vioittivat Raamatun." "Juutalaiset varastivat profeettojamme."

Sitten ostin Raamatun, ja se oli paras ostoni elämäni aikana. Samalla ostin tietokoneohjelman, jotta löytäisin tekstistä ne sitaatit, joista vaimoni puhui. Näppäilin sanoja Israel ja Jerusalem ja näin, kuinka useasti nämä sanat mainitaan Raamatussa; Koraanissa Jerusalemia ei mainita kertaakaan. Siis kenenpä kaupunki se sittenkin on – Jerusalem?

Törmäsin ihmeelliseen ennustukseen psalmissa 83. Psalmin alussa lukee: "Sinun vihollisesi riehuvat, nostavat uhitellen päätään. He punovat juonia omaa kansaasi vastaan, vehkeilevät sinun suojattiesi pään menoksi. He sanovat: "Me tuhoamme heidät! Tehdään loppu koko kansasta, niin että Israelin nimikin unohtuu!" He ovat yksissä tuumin tehneet liiton, kaikki he ovat sinua vastaan: Edomin telttakunnat ja ismaelilaiset, Moab ja hagarilaiset, Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ja Tyroksen asukkaat. Assyriakin on liittynyt heihin, tullut avuksi Lootin jälkeläisille…" Ennustus loppuu sanoihin: "Nöyryytä heitä perin pohjin, kunnes he etsivät apua sinulta, Herra. Saakoot he osakseen ainaisen pelon ja pilkan, saakoot kunniattoman lopun. Vielä he tietävät, että sinä olet Herra, ainoa Jumala, maailman valtias!"

Olen paljon miettinyt tätä ennustusta yrittäen tajuta, mistä historiallisesta tapahtumasta on kyse. Ei ollut historian aikana sellaista, että kaikki mainitut kansat kokoontuisivat Israelia vastaan ja häviäisivät sodan. Mistä psalmi sitten puhuu? Vastaus löytyi Aamoksen kirjasta luvusta 9, missä puhutaan Israelin kansan palauttamisesta takaisin Israelin maahan. Maahan, jonka Jumala heille antoi.

Miten voi olla mahdollista, että pieni kansa voittaa silloin, kun sillä on vastassa monia kansoja? Miten voi olla mahdollista, että 160 miljoonaa häviää 1 miljoonalle? Ja silloin aloin tajuamaan kuningas Davidin tarinan. Sen, missä hän nuorena nousi Jumalan nimessä Goljataa, jättiläistä vastaan ja voitti hänet.

Kun Israel vihdoinkin päättää toimia kuten kuningas David, nousee Jumalan nimessä vihollistaan vastaan, se voittaa jättiläisen, natsijättiläisen.

Muistelkaa vuosia 1948, 1967, 1973… Montako sotaa oli silloin. Ja jokaisessa sodassa Euroopan ja Neuvostoliiton kannattamat arabit hävisivät nuorelle pikku-Davidille.

Jesajan ennustus siitä, että Israelin maanpakolaiset palaavat luvattuun maahan neljästä maailman suunnasta, on jo täyttämässä. Sokeakin, kunnon ateistikin huomaa Raamatun profeettojen olleen oikeassa. Juutalaisten profeettojen ennustukset käyvät toteen. Jumala antoi heidän tietää tulevaisuudesta, jotta kaikki kansat saisivat tietää, että Hän on yksi, hänen päätöksensä toteutuvat, Hän on Israelin Jumala!

Aloin tutkimaan juutalaisten historiaa, aloin lukemaan holokaustista. Koko elämäni ajan ajattelin, että mitään holokaustia ei ollut koskaan ikinä. Kaikki, mitä opetettiin koulussa, osoittautui valheeksi. Kaikki oli käännetty nurinpäin.

Ihmiset, joita opetettiin vihaamaan, osoittautuivat ihmiskunnan toivoksi, ja ne sankarit, joita kunnioitimme – konniksi ja murhaajiksi. Minusta mikään ei kuvaa maailman hurskastelua Israelia kohtaan yhtä hyvin, kuin se fakta, että Jasser Arafat, tämä maaninen sadisti, sai Nobelin rauhan palkinnon. Juutalaisena ottaisin tämän kuin syljeskelyn kasvoille. En ymmärrä, mikä sai juutalaisia pelastamaan hänet, antamaan hänelle vallan ja tekemään hänen kanssaan sopimuksen. Sopimuksen ihmisen kanssa, joka vuodatti enemmän juutalaista verta kuin kukaan muu Hitlerin ajoilta!

Miten saitte tapahtumaan sen, että ihmisen, jota karkotettiin Israelista, Jordaniasta, Libanonista terrorismin takia, te, juutalaiset, päästitte takaisin pihaanne heti, kun hän alkoi mumista sanan "rauha"?! Jos sarjamurhaaja, jota odottaa sähkötuoli, yhtäkkiä sanoisi olevansa tappamista vastaan, annettaisiinko muka hänelle saman tien talo, maa-alue ja henkilökohtaiset vartijat sellaisesta "uroteosta"? Sopimus sellaisen ihmisen kanssa on samaa kuin sopimus kuoleman kanssa.

Vuonna 1993 Oslon sopimuksen allekirjoittamisen aikoihin kysyin jokaiselta tapaamani juutalaiselta: "Miten voitte antaa maanne vihollisellenne?" Sanoin juutalaisille: "Katsokaa minua, olen palestiinalainen, tunnen kansani sisältä päin ja sanon teille, että kyseistä kansaa ei saa uskoa. Allekirjoitatte sopimuksen itse kuoleman kanssa!" He nauroivat minulle, eivätkä uskoneet. Mutta kuka voi nousta tänään ja sanoa, että Oslon sopimus toi rauhan? Ja kuka sanoo minulle, että tekemällä lisää askelia samaan suuntaan ja antamalla palestiinalaisille lisää valtaa ja vapautta harrastamaan terroristitoimintaa juutalaisten mailla, tuomme rauhan ja kukoistamisen Lähi-itään? Haluan kysyä teiltä tänään yhden kysymyksen. Ei tarvitse esittää minulle poliittisia, loogisia tai muita argumentteja. Ei tarvitse kertoa Amerikan ja Euroopan painotuksesta. Kertokaa, miltä tuntuu, kun ehdotatte Israelin, Samarian, Gazan alueita pahimmalle vihollisellenne, roistoille, jotka eivät janoa autonomiaa tai valtiota, vain juutalaisten verta? Mitä sydämenne sanoo teille? Ettekö vain luule, että jos kädellänne on tulehdus, infektion laajentaminen koko keholle tuo keholle terveyttä? Miten voitte kestää tulehduksen, Ramallahin, juutalaisten maiden sydämessä?

 

Ramallah, jossa vihainen väkijoukko tuhosi kaksi juutalaista vain sen takia, koska he päätyivät sinne vahingossa, eksyttyään. Näinkö ystävälliset naapurit suhtautuvat eksyneisiin matkaajiin? Vievät heitä poliisikeskukseen ja huutaen "Allah Akbar" tappavat heitä, repivät heiltä silmät, repivät kehon auki ja ottavat sieltä suolet, maksan ja sydämen. Koko Ramallah oli siellä paikalla, kaupungin asukkaat kokoontuivat osallistuakseen tähän kannibaaliseen tekoon.

Mutta jos juutalainen tappaa palestiinalaisen, vaikka vahingossakin, kaikki juutalaiset syyttävät häntä siitä. Muistatteko, kuinka tuhannet juutalaiset kokoontuivat Israelissa mielenosoitukseen syyttäen Sharonia palestiinalaisten kuolemasta Sabran ja Shatillan leireillä? Hän oli syyllinen pelkästään siitä, ettei uskaltanut mennä suojelemaan palestiinalaisia, kun ei tiennyt, miten siihen suhtaudutaan. Huomaatteko eron? Juutalaiset eivät pyri tappamiseen. He vastaavat iskuihin, mutta silloinkin yrittävät olla koskematta siviileihin.

Siksi pyydän: perukaa sopimus kuoleman kanssa! Älkää kuunnelko Amerikan, Venäjän, Euroopan, YK:n neuvoja. Nykyisessä maailmassa on valtioita, joissa ihmisiä kuolee päivittäin nälkään ja sairauksiin, mutteivät YK tai EU tai Amerikka tai Venäjä auta niitä. Vain silloin, kun Israel haluaa rakentaa asuntoja valtionsa alueelle, Gar Homaan, koko maailma alkaa huutaa. "He tuhoavat ympäristön!" huutaa EU, vaikka kaikki tietää sen faktan, että Israel on istuttanut enemmän puita kuin mikään kansa. Mikä tämä on? Mistä tuollainen epäreiluus? Miksi maailma ei halua, että juutalaiset palaisivat maahansa, rakentaisivat sinne taloja ja eläisivät rauhassa? Miksi maailma huutaa "miehitetyistä alueista" peittäen silmänsä kymmenille arabialaisille kylille, jotka kasvavat kuin syöpäkasvain Israelin alueella kysymättä lupaa yhtään keneltäkään?

En tiedä itsekään, miten selittää tämän kaiken, mutta muistan yhden juutalaisen tietäjän sanoja: "Eisav inhoaa Jaakobia. Näin on maailma tehty."Teidän pitää katsoa totuuden silmiin ja tajuta, että saatte luottaa vain itseenne. Siksi teidän täytyy puhua puolestanne, puolustaa itseänne ja oikeuksianne, ja te olette hiljaa. Teillä on kaikki mahdollisuudet voittaa, ja te tulette oikeuteen ettekä esitä parhaita argumenttejanne. Miten kauan Israel on vielä uhrina? Miten kauan se on vielä vaiti?

Raamatussa kerrotaan, kuinka Jaakobin lapset, Shimon ja Levi, tuhosivat koko kaupungin siskonsa kunniaa puolustaen. Miksi Ramallah on edelleen Israelin kartassa? Miksi juutalainen veri vuotaa, eikä kukaan rankaise? Miksi rikolliset ovat edelleen vapaina? Raamatussa lukee: "Miten voit olla vaiti, kun miehet ja naiset ovat verilöylyn uhreja". Ja minun, arabin, on muistutettava teitä siitä?! Monet palestiinalaiset ovat sitä mieltä, että petin kansaani, mutta olenko oikeasti petturi? Olenko minä se, joka seisoo moskeijassa huutaen kuin Jasser Arafat: "Antakaa minulle lapsianne, jotta uhraan heidät Molokille!" Jos olenkin pettänyt, kohteenani olivat tyhjä demagogia, valheellinen sankaruus ja epäinhimillinen julmuus. Petin Kuoleman Elämän vuoksi, ja Vihan sen vuoksi, että voisin palvella Hyvyyttä. Tulin teille toiselta puolelta, pahuuden syvimmästä pesästä, jotta voisin kertoa niistä ihmisistä, joiden kanssa yritätte sopia, vaikka he eivät pitäneet yhdestäkään sopimuksesta. Te yritätte vieläkin uskoa heitä, vaikka heidän jokainen sanansa on valhetta.

Amerikka ja Eurooppa kuluttavat hirveästi humanitaariseen apuun palestiinalaisille. Amerikassa on jopa sellaisia synagogia, jossa liberaaliset juutalaiset keräävät rahaa auttaakseen palestiinalaisia. Haluan sanoa näille liberaaleille: "Tiedättekö, mihin rahanne menevät? Kuunnelkaapa uutisia. Aina, kun kuulette, että jossakin Israelissa oli terrori-isku, jollain tiellä tapettiin juutalainen, joku juutalainen kylä ammuttiin raketeilla, tietäkää – tämä kaikki on tehty rahoillanne. Rahoillanne ostettiin nämä aseet, valmistettiin nämä raketit ja nämä räjähteet."

 

Eniten ihmettelen, että juutalaiset ovat vaiti. He ovat vaiti silloinkin, kun kyse on pyhän häpäisystä. He ovat vaiti melkein aina!

Kuvitelkaa, mitä tapahtuisi, jos joku juutalainen saisi päähänsä, että koska Abraham on käynyt Mekassa, se on juutalaisten pyhä kaupunki. Mitä, jos hän keräisi kannattajia ja rakentaisi synagogan Mekan keskustaan, ja sitten kuuluttaisi, että paikka on pyhä vain juutalaisille, siksi muilta on sinne pääsy kielletty. Miten YK, EU suhtautuisivat asiaa? Entäs maailman muslimit?

Mutta kun aivan samankaltainen asia tapahtui Temppelivuorelle, miten voitte olla vaiti?! Kauanko aiotte olla vielä vaiti niistä asioista, jota koskevat ylpeyttänne ja kansanne tietämystä, ja pitää jatkuvia tyhjiä keskusteluja rauhasta ja palestiinalaisen valtion perustamisesta?

Ei ole sellaista kansaa kuin Palestiina. Palestiinalaiset ovat troijalainen hevonen, joka on rakennettu juutalaisten vihollisten toimesta, ja jonka sisältö on roistoja ja sadisteja. Päästitte roistoja sisään, he alkoivat tehdä sitä, mihin ainoastaan he pystyvät: tappaa, ampua, räjähtää, luoda uusia sadisteja. Ja miten päätitte päästä tilanteesta? Karkottaa juutalaiset juutalaisten maasta ja antaa nämä alueet roistoille, juutalaisten naisten ja lasten murhaajille?!

Palestiinalaiset ovat terä, jonka vihollisenne löivät sydämeenne, isoon sieluunne, jotta te jakaantuisitte, jotta teissä olisi repeämä, ja nykyaikana olette jakaantuneet, ette toimi yhtenä kokonaisuutena.

Osa teistä ymmärtää, mitä tapahtuu, mutta osa uskoo arabien propagandaan ja sen sijaan, että torjuisi valheen, piinaa itseään syyllisyydellä niistä rikoksista, joita juutalaiset eivät ikinä tehneet.

Kaikki, mistä syytämme teitä, teemme itse. Käännämme kaiken nurinpäin. Syytämme teitä verisestä kunnianloukkauksesta, mutta oikeasti juomme itse teidän vertanne, kirjaimellisesti. Syytämme teitä siitä, että järjestätte holokaustin palestiinalaisille, mutta vain sen takia, koska te olitte holokaustin uhreja, ja me olimme ja edelleen olemme uskollisia Hitlerin seuraajia. Syytämme teitä suhtautumisestanne palestiinalaisiin kansallisena vähemmistönä, mutta kukaan ei suhtaudu yhtä huonosti kansalliseen vähemmistöön tai ei-muslimiin kuin me.

Näin pahuus toimii. Aloin tajuta, kuinka natsismi toimii, sekä sitä, että se on nyt kasvussa, ja vuosisadan vanhoja opetuksia on unohdettu. Luin profeettojen ennustuksia tulevasta, joka on edessämme. Tämä tulevaisuus on täynnä levottomuuksia ja verta, mutta samalla siinä on toivon valoa. Koko Raamattu vakuuttaa meille, että Israel kokee paljon tappioita, mutta lopulta se on voittaja.

Silti ei saa olla hiljaisena ja toimettomana. Ei ole vaikeaa löytää sanoja ja faktoja, jotta arabialaisen propagandan valhe tulisi sorretuksi. Täytyy vain katsoa totuuden silmiin. Sillä jos juutalaiset ovat sellaisia, millaisina niitä kuvaa arabialainen propaganda, miksi voi tulla Tel Aviviin ja rauhassa kuljeskella sen kaduilla niin paljon, kuin haluan, samalla kuin juutalainen ei voi saapua edes viideksi minuutiksi Ramallahiin?

Miksi yksikään Israelin arabeista inhotessaan juutalaisia ja israelilaisia vaikka kuinka paljon ei missään tapauksessa luovu Israelilaisesta passistaan, ettei tulisi maamiehiensä alaiseksi.

 

Asuessani vielä Israelissa, kysyin kerran perheeltäni:
"Kertokaa minulle käsi laitettuna sydämelle, miten haluaisitte elää: Israelin vallan alaisena vai Arafatin vallan alaisena?"
"Israelin vallan alaisena", minulle vastattiin.
"Miksi sitten ette ikinä puolusta Israelia, jos joku puhuu sitä vastaan?"
"Koska arabit inhoavat juutalaisia." 

Tiedän, että kyse ei ole "miehitetyistä alueista" tai siitä, montako yliopistoa sekä sairaalaa Israel rakentaa ja on jo rakentanut palestiinalaisille. Kyse on Islamista. Kyse on siitä, että Islam sietää väärinuskoisten, ei-muslimien läsnäolon vain vähemmistönä, joka on alistetussa asemassa. Muslimit sietäisivät juutalaisia, jos voimassa olisi samoja lakeja, jotka olivat olemassa arabimaissa vuosisatoja. Jos juutalaiset kantaisivat keltaisia käsinauhoja vaatteissaan, jos he eivät saisi rakentaa talojaan muslimien taloja korkeimmalle, jos olisi kiellettyä ajaa hevosella, jotta he eivät olisi ajavia muslimeja korkeammalla, jos heidän olisi kiellettyä kantaa asetta. (Muuten, niiden amerikkalaisten johtajien, jotka puhuvat Islamin rauhanomaisuudesta, olisi syytä ajatella sitä, että Islamin kansa on valmis sietämään heitä samoilla ehdoilla.)

Israelin valtion olemassaolo tekee mahdottomaksi sellaisen ajatuksen, ja samalla näyttää, että Muhammedin ennustus ei pidä paikkansa. Ennustus siitä, että tuomion aika tulee, kun Islamin heimo tuhoaa Israelin heimon.

Puheeni, sekä outo ja nopea muuttumiseni saattaa pelästyttää teitä, mutta sanon teille, että on ainoa tapa selviytyä: olla uskollinen Israelin Jumalalle ja torjua pahuutta. Meidän, uskollisten Siionille, juutalaisten ja juutalaisten on seisottava yhdessä ja puhua yhdessä yhteisen pelastuksemme vuoksi. Meidän täytyy vastustaa muslimien propagandaa. Meidän on näytettävä arabeille Raamatun kauneuden ja totuuden. Meidän täytyy toimia estääksemme muslimien propagandan Lännen nuorten mielen kaappaamisen.

Ei saa antaa mahdollisuuksia terroristien aseiden parantamiseen ja ehtojensa sanelemiseen demokraattisille maille. Se tarkoittaisi pahuuden voittamista ja koko maapallon sivilisaation romahtamista!

Kiitos huomiosta.

Kaleva

#325 Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvoston avoimen kirjeen Ylivieskan kaupunginhallitukselle.

26.10.2014 10:57