Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!

antti tetri
Vieras

#2101 muut vähentää herrat lisää. Nythän onLAMA

28.10.2010 14:09

Eikö tuota voisi edes ajoittaa aikaan jolloin ei olisi taloustaantumaa ja lamaa. Kyllä nykyään pääministeristä alaspäin kaikki varastaa sormin ja varpain. Tuo vanhasenkin ero... haiskahtaa ja vahvasti en sano miltä ettei tule jotain syytettä kun mattia kiusataan

Vieras

#2102 Paskaa

28.10.2010 16:01

Tuonne johotportaaseen pitäs saada sellasta väkeä jotka on nähneet ja kokeneet vähän enemmän elämän menoa, osaisivat ajatella asioita eri näkökulmasta, jos kaikki kansaedustajat olisivat eläneet joskus huonolla palkalla tai työttömyysrahalla, olisi tilanne varmasti toinen.
Haha
Vieras

#2103

28.10.2010 18:07

Ymmärrättekö te ihmiset OIKEASTI miten paljon kansanedustajat tekevät töitä palkkionsa eteen. HUOM se on palkkio, ei palkka.
Ensinnäkin: Monet kansanedustajat tekevät 15h päivää, niin että puoliso joutuu jäämään kotiin hoitamaan lapsia ja huushollia, eikä voi käydä töissä. Näin siis kansanedustaja on ainoa tulonsaaja.

Toiseksi: Kun palkkiot ovat korkealla, pidetään huolta siitä että minkä tasoinen koulutustausta tms. ihmisellä on, hän voi olla kansanedustaja.
Miksi suomalaiset ovat niin kateellisia kaikesta? Minua ei ainakaan liikuta tämmöiset asiat, keskittykää nyt herranjumala tärkeempiin asioihin ja tehkää niistä adresseja!

EN TODELLAKAAN ALLEKIRJOITA.
Vieras
Vieras

#2104 Re: minä olen köyhä työtön tai köyhä työssä. SAMA JUTTU! <---- NOOB.

28.10.2010 18:09

#2082: antti vaurio porista - minä olen köyhä työtön tai köyhä työssä. SAMA JUTTU!

:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

nyt repesin. oijoi, kiitos iltani pelastuksesta daijut.

janne pulkkinen
Vieras

#2105 tajutonta

29.10.2010 00:36

tällä hetkellä kansanedustajat ei ole tehneet mitään niin ratkaisevaa että ne tarvitsisivat palkan korotuksen... niillä ei ole muutenkaan mikään raha pula
Vieras
Vieras

#2106 Re:

29.10.2010 00:39

#2103: Haha -

kyllä kansan edustajay saa ihan tarpeeksi niitä palkkioita ja minkä takii ne tekee 15 päivässä töitä jos ne ei saa edes mitään aikaseks!

KYLLÄSTYNYT "KÖYHÄ"
Vieras

#2107 Mitä vielä :(

29.10.2010 01:24

Eikö mitä vielä? Jotkut eivät saa vuodessa sitä, mitä kansanedustajat nettoavat kuukaudessa.
Miten me saamme stopin siihen, että raha virtaa rahan luo?
Olisiko jo aika meidän kansalaisten puhaltaa yhteen hiileen.
Nimim. Kyllästynyt "köyhä"
Vieras
Vieras

#2108 Re: Mitä vielä :(

29.10.2010 10:25

#2107: KYLLÄSTYNYT "KÖYHÄ" - Mitä vielä :( 

 Kyllästynyt olen minäkin, mutta voi olla hyvillä mielin viimekertaisesta äänestämisestäni. EN ÄÄNESTÄNYT KOKOOMUSTA enkä KESKUSTAA.

Se ainakin vähenee ja inhimillistyy ja asianmukaistuu, kun KÖYHÄT muistaa ÄÄNESTÄÄ ja äänestää sellaista puoluetta, joka todella ajaa hänen asiaansa ja sitä ei todellakaan tee KOKOOMUS eikä KESKUSTA. Ne on yrittäjäpuolueita ja onko KÖYHÄ yrittäjä ???????????????????????????????

Jos olisi niin hän ei olisi köyhä.

KOKOOMUS on SUSI lammasten vaatteissa.

No huh huh!
Vieras

#2109 Re:

30.10.2010 23:13

#2103: Haha -

"Monet kansanedustajat tekevät 15h päivää, niin että puoliso joutuu jäämään kotiin hoitamaan lapsia ja huushollia, eikä voi käydä töissä. Näin siis kansanedustaja on ainoa tulonsaaja."

Onko näin? Minkä takia sen puolison on jäätävä lapsia vahtimaan, kun kerran on keksitty myös päivähoito? Ei siihen vaikuta mikään 15 h työpäivän pituus. Enkä kyllä usko muutenkaan noin pitkään työpäivään edustajalla. Heidän apulaisillaan on varmasti pitkät päivät valmistellessa seuraavien päivien asioita. Todella huono perustelu palkankorotukselle.

 

"Toiseksi: Kun palkkiot ovat korkealla, pidetään huolta siitä että minkä tasoinen koulutustausta tms. ihmisellä on, hän voi olla kansanedustaja."

Ei siellä kyllä ole kaikki lähellekään korkeakoulutettuja. On laulajaa, hiihtäjää, radiopersoonaa ja missiä. Mutta itseämme me voidaan ainoastaan syyttää noista päättäjistä, koska mehän ne ollaan sinne valittu.

Ihan vaan ohi mennen vielä kommenttina, että jätetään suhteellinen vaalitapa pois. Silloin pääsee ne ihmiset sinne edustamaan meitä, jotka oikeasti saavat eniten ääniä omilta vaalialueiltansa. Ja muuten tietääkö kukaan sellaista yhtiötä, jossa työntekijät ovat itse saaneet päättää palkankorotuksensa ilman työnantajan mielipidettä/suostumusta? Vaikka eiväthän kansanedustajat itse päätäkään omista palkoista/palkkioistaan. Mutta taitaa olla heidän valitsema "valtuusto" takana? En ole varma asiasta.

Heli Tarhanen
Vieras

#2110 ÈPÄOIKEUDEN MUKAISTA

01.11.2010 14:54

koska eläkekeläiset ja mnut pienituloset unohdetaanm kokonaan on väärin, kansandustajat nostavat noin huieasti omia palkkojaan.
stobbe
Vieras

#2111

02.11.2010 12:45

Tämä korotus on aivan järjetön. Oikeasti. Kansanedustajien palkat pitäisi todellakin tiputtaa tuhanteen euroon, ettei sinne kaiken maailmaan apinoita hakisi ¨töihin¨. Suomen päättäjät ovat tällä hetkellä kaikkien aikojen huonoimmat ja ahneimmat. Vähän pistää sapettamaan tämä järjestelmä.
KIRJOITTAJA
Vieras

#2112 TOIMINTA JATKUU

02.11.2010 15:44

KATSO KESKUSTELU N:1785 KANSANEDUSTAJIEN PALKANKOROTUKSET

MEDIAN YHTEYSTIEDOT(TV-KANAVAT) KESKUSTETELU N:2080

Nimimerkki kirjoittaja jatkaa toimintaa.Kansanedustajien
muitten etujen julkaisemista listat on helpolaatia.
Tärkeä on pysyä asialinjalla kirjoittaja noudattaa
sananvapaus lainkohtia.

Medialle annetut hyvät juttu ideat ovat tuoneet hyviä
tuloksia kokemusta on.

Hyviä kirjoituksia on ollut näillä sivustoilla.

Ihmisten hätähuuto tulee esille monissa kirjoituksissa.

Adressissa oli tätä kirjottaissa 50477 nimeä.

Keskustelu kirjoituksia oli 2111

KIRJOITTATAKAA  ROHKEASTI MIELIPITEITÄ!

 

 

 

 

 

 

 

antti vaurio porista
Vieras

#2113 KANSANEDUSTAJAN PALKKA ON ROISTOJEN PALKKA

03.11.2010 17:43

RIKOLLISET KAVALTAVAT TOISTEN RAHOJA,NIIN KANSANEDUSTAJAT TEKIVÄT SAMOIN. HEI ROISTOT KANSANEDUSTAJAT!!!!!!
VEROTUS PUOLEEN
Vieras

#2114 KANSANEDUSTAJIEN PALKAT JA ELÄKKEET

03.11.2010 18:28

ON TÄYSIN KOHTUUTONTA KASVATTAA YHTEISKUNNAN MENOJA JA PAAPATTAA,ETTÄ VIKA ON MUUALLA,KUIN ITSESSÄÄN.ITSE OVAT LUONEET KIUSALLISET OLOT TOISILLE JA SAMALLA MYÖS ITSELLEEN.EI KANSANEDUSTAJIEN PALKAT SAISI OLLA TAVALLISEN PALKANNAUTTIJAN PALKKOJA KORKEAMPIA.KAIKKI VALTION VIRKAMIESTEN JA NAISTEN PALKAT TULISI YHTENÄISTÄÄ-LUODA KOKONAAN UUDET PALKKA TAULUKOT,JOISSA KORKEIN VIRKAMIEHEN VUOSIPALKKA OLISI KAHDEKSANKYMMENTÄTUHATTA EUROA.ELÄKE PROSENTTI NELJÄNKYMMENEN VUODEN PALVELUKSEN JÄLKEEN, KUUSIKYMMENTÄ PROSENTTIA, ALKAEN KUUDESTAKYMMENESTÄ VIIDESTÄ IKÄVUODESTA.
KAIKKIA KANSALAISIA TASAVERTAISESTI KOHDELTAISIIN JA NE JOILLA EI OLE VIRKAA JA TYÖTÄ SAISIVAT KOHTUULLISEN TYÖTTÖMYYSKORVAUKSEN (AMMATTIOSASTOISTA JA MUISTA TYÖTTÖMYYSKASSOISTA RIIPPUMATTA) EI MITÄÄN KEINOTTELUA JA PETOKSELLISUUTTA ASIOISSA,VAAN IHAN REHILLINEN TASAVERTAINEN KOHTELU KAIKILLE.JOHTAJIEN PALKAT MUKAAN LUKIEN.
Vieras
Vieras

#2115 Re: demokratia? kansanvalta?

04.11.2010 13:06

#1375: mika ahlfors - demokratia? kansanvalta? 

 TYHMÄ EI ME OLLA APINOITA PITÄÄ TEHÄ JOTAIN VAMMASTA KOULU TEHTÄVÄÄ

KIRJOITTAJA
Vieras

#2116 Kansanedustajien Palkankorotukset

04.11.2010 15:50

TÄSSÄ LISTA NYKYISISTÄ JA TULEVISTA PALKOISTA (PALKIOT)
KANSANEDUSTAJA
Kuukausipalkka nyt:5860euroa
Kuukausipalkka 1.11.lähtien:5948euroa
Kuukausipalkka 1.5.lähtien:6335euroa
KANSANEDUSTAJA, yli 12vuotta eduskunnassa
Kuukausipalkka nyt:6300
Kuukausipalkka 1.11.lähtien:6935
Kuukausipalkka 1.5. lähtien:6811
PUHEMIES
Kuukausipalkka nyt:10800
Kuukausipalkka 1.11.lähtien:10962
Kuukausipalkka 1.5. lähtien:11675
VARAPUHEMIES
Kuukausipalkka nyt:9000
Kuukausipalkka 1.11.lähtien:9135
Kuukausipalkka 1.5. lähtien:9729

PALKIOTOIMIKUNTA KÄSITTELEE KANSANEDUSTAJIEN
PALKANKOROTUKSET(OIKEA NIMI ON PALKIOT)
Kansanedustajia ei kuulu toimikuntaan.

Verottomat kulukorvaukset kuuluvat kansanedustajien etuihin.
Katso kulukorvaukset seuraavilta sivuilta.

Katso sopeutumiseläkkeet ja sivutulot seuraavilta sivuilta.

Katso kokouspalkio esimerkit seuraavilta sivuilta.


KIRJOITTAJA
Vieras

#2117 Kansanedustajien kulukorvaukset

04.11.2010 17:35

KANSANEDUSTAJIEN KULUKORVAUKSET

Kansanedustajille maksetaan verottomia kulukorvauksia. Kulut korvataan yhtenä köntänä
riippumatta siitä, mitkä ovat todelliset asumis-ja matkakulut.Kansanedustaja voi saada
korkeampaa kulukorvausta kotipaikkansa perusteella(kaksi asuntoa)kansanedustat saavat
korvauksen siitä,etteivät he saa päivärahaa niin kuin yleensä matkatyössä olevat.
Lisäksi kansanedustajille korvataan työn luonteeseen kuuluva"pieni vieraanvaraisuus"
ja matkustus vaalipiirissä.Kansanedustajille korvataan taksimatkat Hesingissä ja he
voivat nostaa kulukorvausta,vaikka poistuisivat Helsingin kodistaan kotikuntaansa
satunaisesti.Edelleen kansanedustajat voivat saada korkovähenyksen ostamastaan kakkos
asunosta,mikäli asuin paikka on yli sadan kilometrin päässä.Verottomana maksettavan
kulukorvauksen suuruus vuona 2009 oli 987e/kk, jos edustaja asui pääkaupunkkiseudulla
1315,75e/kk,jos hän asui yli 30 kilometrin ja 1809,15e/kk mikäli hän asui
Uudenmaan ulkopuolella.





KIRJOITTAJA
Vieras

#2118 Kansanedustajien sopeutumiseläke ja sivutulot

04.11.2010 18:05

Sopeutumiseläke annetaan kaikille eduskunnasta pois jääville
kansanedustajille jotka ovat olleet vähintään seitsemänvuotta
eduskunnassa,eivätkä mene työelämään tämän jälkeen.

Keskimäärin eläke on 2000e/kk

 

Monella kansanedustajalla on sivutuloja jotka voivat ylittää kansanedustajan palkkion.

Tyypillisimpiä kansanedustajien sivutuloja ovat olleet mm. eläkkeet,muut kokouspalkiot,

valtuustotyöt,kirjamyynti jne...

KIRJOITTAJA
Vieras

#2119 Kansanedustajien kokouspalkiot

04.11.2010 21:02


KANSANEDUSTAJIEN KOKOUSPALKIOT(MUUTAMA ESIMERKKI)


Alkon hallintoneuvostoon kuuluvaa kaksi kansanedustajaa
jotka osallistuivat viidestä kokouksesta kahteen.
Tästä työstä heille maksettiin molemmille 6000e.

Neste Oilin hallintoneuvostoon kuulunut kansanedustaja
Kuittasi kahdesta kokouksesta 13500e kuukausipalkioina
ja 400e kokouspalkioina. Mainittu kansanedustaja ei
ei kuulu enää mainittuun hallintoneuvostoon.

Mitä kokouspalkioita kaikki muut kansanedustajat ovat
kuitanneet?

Mitähän aikaan saanoksia esimerkki tapaukset saivat aikaan
kokouksissaan?

Ainakin hyvät summat rahaa tuli pankkitileille.


Mainitut summat on netistä lainattuja useilta sivuilta.


Hyviin tapoihin kuuluu ettei kansanedustajan nimiä tässä
julkaista.Kirjoittajan mielestä tämä on asialinjalla
pysymistä.

Kirjoittajan mielestä kansanedustajien ei pidä kuulua
hallintoneuvostoihin.

Ei enempää tällä kertaa kirjoittaja kuuluu ruohonjuuritasolle.










antti vaurio porista
Vieras

#2120 Ensi Vuonna Eduskuntavaalit!!!!!!

05.11.2010 18:36

Toivottavasti Vanhat Naamat saavat häipyä jo ennen uuden kansanedustajan tieltä.Emme tarvitse vanhoja kansanedustaijia.Mätääntynyt vanha kansanedustajisto on suomelle suuri syöpä.se syö kaikki hyvää hyvinvointia tyhjäksi.Kokoomus-saatanapäällikkö jyrki katainen huijasi suomalaisia muka työväen puolella.Naurettava juttu!.keskusta oli liikaa lapsellisia ,jo riittää!.SAIRAUTTA POTEVA SDP ON PASKIAINEN!!!!!!MYÖS VIHREÄT JA VASEMMISTO PASKAPUOLEITA.!!!!!RKP PELLELI SUURTA ASIAA PIENELLÄ KANNATUKSENMÄÄRÄLLÄ.
H
Vieras

#2121 pois

07.11.2010 23:08

kyllä kansan erustajat vois vaihtaa kokonaan otettais semmosia tilalle jotka oikeasti ajattelis meitä suomalaisia ja heti alkuun pitäis saada palkka katto kansanedustajille joka sais oikeasti olla vain 1000-1500e.
vaikka mikäs sen parempaa kun istua tuolilla jalat pöyrällä ja pyöritellä sormia ja vaikka nukkua sohvalla hetken tekemättä kuitenkaan yhtään mitää ja saa siitä vielä ison palkan... EI HELVETIS EI OLIS OIKEIN KÖYHIÄ KOHTAAN!!!
Vieras
Vieras

#2122 Re: ei,,, palkankorotusta kansanedustajille

08.11.2010 15:11

VAARALLINEN MIELIPIDE
Vieras

#2123 KOSKA KÖYHÄT SAAVAT OIKEUKSIA?

08.11.2010 19:11

SUURTYÖTTÖMYYS,RUOKAJONO,MINIPALKKAUS,PIENI LAPSILISÄ,HUONO ÄIDINASEMA,JNE KÖYHÄLISTÖ,KURJALISTO,SYRJÄYTYMINEN,ULKOPUOLINEN SIVUKATSOJANROOLI,KURJA PÄTKÄTYÖ JNE .VAJAAVAINEN DEMOKRATIA,HEIKKO IHMISOIKEUS,HUONO VAMMAISTYÖTILANNE,PAKKOSYÖTTÖKONE MAAHANMUUTTAJAN TÄRKEÄMINEN ENSINTÄRKEYSJÄRJESTELMÄSSÄ SUOMALAISET KÖYHÄT SIVUSSA.

Kelol
Vieras

#2124

09.11.2010 01:10

Säästäisivät nuokin pennit velkojensa maksuun... Kohta suomi on velkojien omistama.
Pekkarinen
Vieras

#2125 Asiaa!

09.11.2010 02:24

Asiallinen teksti joka käsittelee juuri nimenomaan tässä adressissa käytyä keskustelua.

http://poliittisestikorrektia.blogspot.com/2010/09/arkadianmaen-gordon-gekko.html

Herätti ainakin minussa paljon ajatuksia ja kaikenpuolin suosittelen kaikille kiinnostuneille.