Ei pakkorokotuslaille

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ei pakkorokotuslaille.

Vieras
Vieras

#551 Re: Protestoin pakkoa vastaan

01.01.2011 15:26

#550: Havukka ahon ajattelija - Protestoin pakkoa vastaan 

 

Sosiaali- ja terveysministeriö levittää virheellistä tietoa pakkorokottamisesta


Sosiaali- ja terveysministeriö kritisoi tämänpäiväisessä tiedotteessaan yli 8000 nimeä kerännyttä nettiadressia, jossa vedotaan pakkorokotuksia koskevan lakipykälän muutoksen hylkäämiseksi ja nykyiseen lakiin sisältyvien pakkorokotusten poistamiseksi.

Ministeriön mukaan pakkorokotuksia koskevan "pykälän mukaan pakolliset rokotukset voisivat tulla harkittaviksi, jos jokin erittäin vaarallinen tauti alkaisi levitä Suomessa ja aiheuttaisi paljon kuolemantapauksia."

Ministeriön tiedote on virheellinen ja voimakkaasti harhaanjohtava. Lakipykälässä ei pakkorokotusten edellytyksenä ole suuri määrä kuolemantapauksia eikä taudin suuri vaarallisuus. Lakipykälän mukaan pakollisia joukkorokotuksia voidaan määrätä huomattavaa vahinkoa aiheuttavan tartuntataudin leviämisen estämiseksi tai "muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä". Lisäksi lain mukaan puolustusvoimissa toimeenpannaan pakolliset rokotukset tartuntatautien leviämisen estämiseksi tai muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä.

Kyseessäoleva tartuntatautilain 12 pykälä nykyisin voimassaolevassa muodossaan kuuluu seuraavasti:
"12 § (14.11.2003/935)"
"Kunnan on järjestettävä yleisiä pakollisia rokotuksia sellaisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi, joka voi saada aikaan huomattavaa vahinkoa väestön tai sen osan terveydelle, taikka muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä. Valtioneuvosto päättää pakollisen rokotuksen toimeenpanon ajankohdasta ja siitä, mitä väestönosaa, ryhmää tai ikäluokkaa rokottamisvelvollisuus koskee, minkä ajan päätös on voimassa sekä mitä rokotuksessa on muutoin noudatettava. Ennen päätöksen tekemistä asiasta on hankittava Kansanterveyslaitoksen lausunto, jollei Kansanterveyslaitos ole tehnyt asiaa koskevaa esitystä."
"Milloin pakollisen rokotuksen järjestämistä on pidettävä erityisen kiireellisenä, sosiaali- ja terveysministeriö voi tehdä sen toimeenpanemiseksi väliaikaisen päätöksen. Päätös on viipymättä ilmoitettava valtioneuvostolle, jonka on päätettävä asiasta lopullisesti."
"12 a § (14.11.2003/935)"
"Puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa toimeenpannaan pakolliset rokotukset kullekin ikäluokalle tartuntatautien leviämisen estämiseksi tai muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää pakollisen rokotusohjelman sisällöstä puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa hankittuaan asiasta Kansanterveyslaitoksen lausunnon."
Eduskunnan 7.12 2010 hyväksymässä, 1.1.2011 voimaan astuvaksi kaavaillussa muodossaan lakipykälän uusi sisältö on:
"12 §"
"Kunnan on järjestettävä yleisiä pakollisia rokotuksia sellaisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi, joka voi saada aikaan huomattavaa vahinkoa väestön tai sen osan terveydelle, taikka muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä. Valtioneuvosto päättää pakollisen rokotuksen toimeenpanon ajankohdasta ja siitä, mitä väestönosaa, ryhmää tai ikäluokkaa rokottamisvelvollisuus koskee, minkä ajan päätös on voimassa sekä mitä rokotuksessa on muutoin noudatettava. Ennen päätöksen tekemistä asiasta on hankittava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunto, jollei Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ole tehnyt asiaa koskevaa esitystä."
"12 a §"
"Puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa toimeenpannaan pakolliset rokotukset kullekin ikäluokalle tartuntatautien leviämisen estämiseksi tai muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää pakollisen rokotusohjelman sisällöstä puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa hankittuaan asiasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon."

 

Vieras
Vieras

#552 Re: Re: Protestoin pakkoa vastaan

01.01.2011 15:44

#551: Vieras - Re: Protestoin pakkoa vastaan 

 Puskan ja Risikon viesti on kansan "olalle taputtamista", jonka tarkoitus on tyynnyttää ilmapiiriä. He ohittavat tietoisesti sen, että laki on ujutettu jo 1987 ja suomalaisille on harkiten jätetty asiasta "mainitesmatta" edes ohimennen, yhdenkään median uutisissa.Kun pakkolaki on tullut voimaan, ei ole ollut internettejä ja harvemman kotitalouden kirjahyllyssä Suomen lakikirjaa. Aivan samanlainen vastustus olisi noussut jo 1987, jos tieto olisi kansalle kerrottu. Rokotepakosta hyötyjät ovat piilotellen jättäneet jo 23 vuotta sitten kertomatta ja nyt he ohitavat asian olankohautuksin ja pitävät suomalaisia tyhminä, kun ottavat kantaa asiaan "joka on jo niin vanha"!
Susia lammasten vaatteissa. Eikä tilanne muutu miksikään, jos annamme heidän jatkaa vielä ensi eduskunnassa.

Vieras
Vieras

#553 Re: Protestoin pakkoa vastaan

01.01.2011 16:00

#550: Havukka ahon ajattelija - Protestoin pakkoa vastaan 

 Suomeksi kerrottuna, kaikkiaan sairaalahoitoon joutuneista lapsista 23:lle eli noin joka kolmannelletoista kehittyi hermosto-oireita. Näistä 23 potilaasta 17 poti jotain hermostollista sairautta kuten epilepsiaa, jota sairasti heistä puolet. Kolme lasta menehtyi ja viisi vammautui ainakin väliaikaisesti.
Yleisin lasten oire oli kouristuskohtaukset, joita sairaalahoidon aikana sai 17 lasta. Erityisen yleisiä ne olivat epilepsiaa sairastavilla. Heistä jokainen sai sellaisen.
Toiseksi yleisin oli enkefalopatia-aivosairaus, joka kehittyi seitsemälle lapselle. Sen oireisiin kuuluu mm. uneliaisuutta sekä tajunnan häilymistä ja tajuttomuutta. Kyseiset oireet kehittyvät myös osalle tavallista influenssaa sairastavista, mutta tätä ennen niiden yleisyyttä ja vakavuutta H1N1-tartunnan saaneilla lapsilla ei ole selvitetty.

Kannattaa siis jättää rokottamatta, niin mitään ei tapahdu!


Vieras

#554

03.01.2011 22:03

??? onko näin vaiko ei?

"Suomeen kehitellään kodinturvajoukot (NWO:n käskyrit)

Kari Häkämies (kok) esitti, että Suomeen tulisi perustaa kodinturvajoukot. Toiminta säilyisi vapaaehtoisena mutta suhde puolustusvoimiin olisi nykyistä tiiviimpi.

Tässä on nyt sitten rakenteilla juuri ne sotilasjoukot jotka valmistellaan turvaamaan uuden maailmanjärjestyksen syntymistä Suomessa. Mutta myöhemmin näistä joukoista on tarkoitus vielä perustaa skandinavian sisällä omat eliittijoukot joiden toiminta tulee olemaan kuin suoraan Natsi-Saksan gestapon oppikirjoista.

Tämä tulee vaikeuttamaan jokaisen meidän perusoikeuksia, jokamiehenoiksuksia, mielenilmaisuvapautta jne.

Jossain vaiheessa suomen valtio joutuu vielä mitä todennäköisemmin turvautumaan ns. poikkeustilaan jos tilanne riistäytyy käsistä mm. valuutan arvon heikkenemisen johdosta, milloin ihmiset ryntäävät pankkeihin nostamaan viimeisimmätkin talletuksena ja pankit kaatuvat vararikkoon.

Kuitenkin yksi olennaisimpia kodinturvajoukkojen tarkoituksia on toimina kansallisina poliisivoimina jos väestö aiotaan mm. pakkorokottaa Suomeen koko väestölle ostetuilla rokotteilla. Mitkä taas ovat taas kenenkäs muun kuin WHO:n ja muiden globalistien sponssaamia väestön vähennykseen ja sairastumiseen tähtäävää agendaa. Ja koska illuminatin roistot ja murhanhimoiset globalistit tietävät, että edelleen valtaosa maailmanväestöstä vastustaa rokotuksia, niin näiden rosvojen mielestä väestö tulee tällöin pakkorokottaa ja siihen ei enää tarvita kuin WHO:n maailmanlaajuinen pandemiajulistus.

Näiden kodinturvajoukkojen toiminta tullaan kuitenkin julkisuudessa perustelemaan kansalaisten turvallisuuden takaajina ja yleensä jos näin tehdään, niin kansalaiset on yleensä tapana saattaa jonkun ulkopuolisen uhan alle. Kuten Ruotsissa tehtiin, missä Ruotsalainen muslimi aivopestiin räjäyttämään itsensä ja sitten kerrottiin, että kyseessä oli Al-Qaidan kouluttama terroristi.

Suomessa tällainen samanlainen valtionterrori operaatio on aivan yhtä mahdollinen kuin mitä Ruotsissa.

Mutta mitenkäs sitten 2002 Myyrmannin pommi-iskun tekijää Petri Gerdtiä ei julistettu Al-Qaidan kouluttamaksi terroristiksi ?

Sen takia koska hän todellakin toimi yksin ja näin ollen suomen valtiolla ei tuosta räjähdyksestä ollut ennakkotietoa minkä vuoksi tuosta tapauksesta poliisi teki useita kuukausia kestäneen esitutkinnan, joka kuuluu heidän arkirutiineihinsa.

Mutta entäs sitten tämä Ruotsin itsemurhaisku? Ruotsin Säpo julistaa jo samantien, että tämä on terrori-isku ja seuraavana päivänä sitten julkistetaan Al-Qaidan tiedottavan internetsivuillaan, että he ovat tämän takana. Eli missä on se poliisin esitutkinta? Kun sellaista ei tässä tapauksessa tarvita koska kyseessä oli valtionterrori-isku (false-flag), jonka operoijina Ruotsin viranomaiset saivat apua myös CIA:lta sekä Mossadilta.

Olisi syytä jo tajuta, että valtionterrorismilla, kodinturvajoukoilla, pakkomikrosirustamisella, pakkorokotuksilla tuhotaan meidän jokaisen vapauden viimeisetkin rippeet ja se tässä huolestuttaa eniten, että silti edelleen valtaosa suomenkin kansasta on syvässä unessa. Miltei puhtaassa hypnoosissa ja ei näe mitään näitä meneillään olevia asioita ja jos niistä yrittää heille kertoa, niin eivät halua kuulla näistä asioista mitään. Ja vielä tunnetusti nukkuvilla on luontainen kyky olla kuulematta niistä mitään ja tämä näkyy mm. siinä, että nukkuvat eivät näe miten valtaeliitti ohjailee maailman kulkua koska eivät usko koko valtaeliitin olemassaoloon.

Tässä on tarkemmin kyse myös itsetietoisuudesta ja sen puuttumisesta. Eli jos henkilö ei ole vielä kyennyt kasvamaan laumaihmisen joukkotietoisuudesta pois, niin hän jää kiinni sinne eikä pääse pois, ellei hän itse tajua ja herää itsetietoisuuteen. Ja juuri tämä asia on se mitä kulissien takana piileskelevä valtaeliitti on pyrkinyt salaamaan meiltä kaikilta nämä useat tuhannet vuodet ja nyt on menossa ajat missä joukkoheräämisiä tapahtuu enemmän kuin koskaan ja tämä on saanut illuminatin varpailleen. Joten nämä seuraavat vuodet tulevat tämän vuoksi olemaan heidän viimeistä kuolinkamppailuaan heidän yrittäessään toteuttaa hinnalla millä hyvänsä uutta maailmanjärjestystä vuoteen 2025 mennessä."

lähde: http://nwohavaintoja.blogspot.com/

- Verkkohyökkays pistäisi Suomen poikkeustilaan:
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2009/05/05/verkkohyokkays-pistaisi-suomen-poikkeustilaan/200911038/12?pos=26

Vieras

#555 Henkilökohtainen päästöluottokortti tulee

04.01.2011 18:12

Tällaista huhua liikkui keskustelupalstalla:

"Maailman ensimmäinen yhteisö on joutunut jo ottamaan henkilökohtaisen päästökortin
käyttöön. Näin tapahtui Norfolkin saarella, joka kuuluu Australian hallinnon alaisuuteen.

Valtiovalta määrää kuinka paljon saat jättää 'jalanjälkeä' ympäristöön. On sitten sinun asiasi ostatko sillä bensaa, purukumia, ruokaa, polttopuita, kyntttilöitä, tupakkaa, sähkölamppuja, vaatteita, matkalippuja, juomia, varaosia, työkaluja jne. Kaikille viranomainen määrittelee jalanjäljen suuruuden, joka kuluttaa omaa luottorajaasi joka kerta kun ostat jotakin.

Kun olet käyttänyt vuoden kiintiösi esim lokakuuhun mennessä ja haluat vielä syödä loppuvuoden aikana, joudut anomaan ja ostamaan kalliilla lisäpäästöluottoa valtiolta tai varastamaan ruokasi.

Tällä projektilla kokeillaan käytännössä toimivutta ja seurataan viritystarpeita, jonka jälkeen ehkä 2-4 vuotta ja EU:ssa tapahtuu sama.

Lisäksi on suunnitteilla, tai oikeastaan jo valmiiksi laadittu suunnitelma, ruuanostokäytännön muuttaminen. Ollaan siirtymässä, hävikkien vähentämiseksi ja halun aloittaa kaikkien yksilökohtaisen kulutusseurannan, käytäntöön jossa et enää voi mennä elintarvike kauppaan valitsemaan hyllystä syötävää, vaan sinun tulee tehdä ennakkotilaus haluamistasi ruuistasi.

Tällä pyritään poistamaan turhat kuljetukset, poisheitettävän ruuan nollaaminen sekä henkilötason kulutuksen sekä seurannan haltuunotto viranomaisille. Toteutus ehkä 5-10 vuoden kuluessa."

http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/australiaandthepacific/australia/8092210/Norfolk-Island-to-trial-worlds-first-personal-carbon-trading-scheme.html
Vieras
Vieras

#556 Re: Henkilökohtainen päästöluottokortti tulee

04.01.2011 21:00

#555: - Henkilökohtainen päästöluottokortti tulee 

 LIITTYYKÖ TÄMÄ JOTENKIN PAKKOROKOTTAMISLAKIIN TAI SEN MUTOKSEEN?

Vieras
Vieras

#557 Re: Re: Henkilökohtainen päästöluottokortti tulee

05.01.2011 00:50

#556: Vieras - Re: Henkilökohtainen päästöluottokortti tulee 

Sinua ei siis kiinnosta, vaikka kuvatunlainen prosessi pääsisi tapahtumaan vielä Suomessakin?

Mieluummin kuulet asiasta vasta sitten, kun sinun on jo pakko niitä rajoituksia alkaa noudattamaan?

kaija kälviäinen
Vieras

#558 rokotukset

09.01.2011 20:06


viranomaisten pakko rokotukset ehdottomasti
pois!!!!!!!
vanhemmille valinnan vapaus.
Vieras
Vieras

#559 Re: Pakkovaltaa

10.01.2011 13:15

#25: Heikki H Attila - Pakkovaltaa 

Hae pikaisesti turvapaikkaa. Laki on ollut voimassa vuodesta 1987.


Vieras

#560

10.01.2011 19:26

Laki on ollut jo 1987,
mutta meille ei siitä silloinkaan mitenkään avoimesti kerrottu.

Tämä adressi vastustaa tuota pykälää kokonaisuudessaan, oli tullut milloin hyvänsä!!

Lisää allekirjoituksia tarvitaan! Jos emme ota oikeuksiamme omiin käsiimme, hypimme tämänkin pillin tahdissa juuri niin kuin käsketään!

Nykyään ei vaadita enää kuin luotettavalta WHO:lta tuleva pandemiamääräys, ja pakkorokottaminen saatetaan joutua ottamaan käyttöön!

Lisää allekirjoituksia, pointti on siis tämä:
"Laki on ollut jo 1987,
mutta meille ei siitä silloinkaan mitenkään avoimesti kerrottu.

Tämä adressi vastustaa tuota pykälää kokonaisuudessaan, oli tullut milloin hyvänsä!!"

Terveysministeriö tiedottaa, että rokotukset olisivat mahdollisisa
"sellaisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi, joka voi saada aikaan huomattavaa vahinkoa väestön tai sen osan terveydelle, taikka MUUSTA terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä".

Sillä ei ole mitään merkitystä, onko pakkoa käytetty aiemmin vai ei.
Ne ovat tuolla lailla mahdollisia käyttää.

Mitähän kaikkea voi "MUUSTA TERVEYDENHOIDOLLISESTI TÄRKEÄSTÄ SYYSTÄ" olla?

Ongelma ei ole laki sinänsä, vaan että kansalaisten pitää voida olla varma siitä, että WHO:n pandemiajulistus ja uhka on todellinen ja että rokote on "tehokas ja turvallinen", ilman vakavia välittömiä- tai pitkäaikaisvaikutuksia.


Vieras

#561 Tässä kaikille tiedoksi toinen meitä jokaista uhkaava laki !!

10.01.2011 19:33

Tässä linkissä koottuna tiivistettyä, selkeää tietoa ja linkkejä
EU:n codex alimentariuksesta ja USA:n S150-laista: http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=413455

Adressi:
http://www.adressit.com/vaadimme_median_ja_paattajien_huomiota_fsm_actille

"Vaadimme median ja päättäjien huomiota FSM act:ille

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Food Safety Modernization Actin (S.510) 30. marraskuuta. Tällä hetkellä laki aloite odottaa presidentti Barack Obaman allekirjoitusta.

Lakiteksti kokonaisuudessaan. Tuo olisi tarkoitus kahlata läpi ja poimia sieltä ne olennaisimmat kohdat.

http://www.opencongress.org/bill/111-s510/text (Sivulla tällä hetkellä 13% vastaajista kannattaa aloitetta)

Kyseistä aloitetta on kutsuttu kaikkien aikojen vaarallisimmaksi lakialoitteeksi Yhdysvaltojen historiassa. Tästäkään huolimatta Suomen valtavirtamedia ei ole asiasta mitään maininnut. Voisiko syynä olla se että Suomeenkin ollaan vaivihkaa ajamassa samankaltaisia lakeja? Me haluamme ottaa asiasta selvää ja tuoda tämän järkyttävän lain olemassa olon kaikkien kansalaisten tietoisuuteen. Vaadimme, että asiasta käydään avointa keskustelua valtavirtamediassa sekä vaadimme kuulla päättäjiemme lausunnot ja mielipiteet asian tiimoilta

Lakiehdotus ei millään tavalla palvele ihmisten etuja päinvastoin. Isot yritykset kuten Monsanto tulisivat käärimään suuria voittoja niiden saadessa eräänlaisen monopoli aseman siemenkaupassa ja myymälllä GMO kasviksiaan kun suuri osa pienistä tuottajista ajautuisi konkurssiin. Jos tämä laki tulee voimaan koko maailmassa on tuloksena paljon ruumiita ravinnepuutoksien ja nälän vuoksi. Immuniteettitason laskiessa erilaiset kulkutaudit saisivat niskalenkin monesta ihmisolennosta. Perimmiltään tässä on kyse depopulaatiosta.

pari blogausta liittyen aiheeseen:

http://www.iskuryhma.com/2010/11/kurkun-kasvattaminen-voi-pian-olla.html

http://elamakasissamme.blogspot.com/2010/08/codex-alimentarius-eussa-allekirjoita.html

* Mitä laki siis pitääkään sisällään? Ainakin seuraavia asioita.

(käännetty tästä artikkelista http://preventdisease.com/news/10/120110_US_passes_s510.shtml)

- Poistaa oikeuden puhdistaa, varastoida ja näin omistaa siemeniä Yhdysvalloissa laittaen siemenet täysin Monsanton ja muiden multikansallisten yhtiöiden käsiin näin uhaten Yhdysvaltojen turvaa.

- Antaa hallitukselle oikeuden pakollistaa antibioottien ja hormoonien syöttämisen karjalle, teurastamo jätteen, torjunta-aineiden ja GMO:n käytön.

- Lopettaa Yhdysvaltojen hallinto oikeuden sen ruoka varastoista vaatien alistumista WTO:lle(World Trade Organization) näin uhaten kansallista turvaa.

- Voimauttaa Codex Alimentariuksen USA:ssa, joka on globaali ruuan kontrollointi system. CA antaa oikeuden YK:lle, WHO:lle, YK:n ruoka ja maanviljelys organisaatiolle (FAO) ja WTO:lle ottaa haltuunsa kaiken ruuan maapallolla ja poistaa saatavilta luonnonmukaiset lisäravinteet kuten vitamiinit.

- Käyttää ruoka rikoksia ponnahduslautana poliisivaltiomaiselle vallan ja voimankäytölle. Se poistaa perustavanlaatuisia perustuslaillisia suojia kaikilta kansalaisilta maassa, tehden heistä alttiita korporaatio tuomioistuimelle jossa on rajaton valta ja rangaistukset ilman lainopillista katsantoa. Se on loppu "lain hallinnolle" Yhdysvalloissa.

Aloite S.510 olennaisesti vahvistaa kaikkia tahoja jotka ovat johtaneet kaiken ruuan tuotannon siirtymistä muutamille valtaville yrityksille samalla tehden paljon hallaa pienille tuottajille, jotka antavat kuluttajille vaihtoehdon ostaa tuoretta ja terveellistä lähiruokaa.

Kanadan päättäjät hyväksyivät samankaltaisen lakipaketin 14. joulukuuta.

http://preventdisease.com/news/10/121510_Canada_passes_bill_c-36.shtml

Ennen pitkää, ellei tälle laiteta stoppia sama ilmiö leviää myös EU:hun. Sitä on suunniteltu jo ties kuinka pitkään.

Nyt on aika toimia ei silloin kun p***** on jo housussa!"
Elämän puolesta
Vieras

#562 Ei pakkorokotuksia........

11.01.2011 08:33

Aikaanpa on eletty,alkaa jo muistuttaa Hitlerin suorittamaa joukkotuhoa juutalai-
sille-ja muille ei toivotuille ihmisryhmille.Jotkut luulevat "suuruuden hulluudes-
saan",että heillä on valta määrätä ketkä jätetään eloon ja ketkä tapetaan.Ja sa-
malla unohtavat,että on Jumala,jolla yksin on valta antaa-ja ottaa elämämme.
Ennenpitkää nämä ihmisten tuhoojat joutuvat Jumalan eteen vastaamaan tekemisistään,
ja se tuomio on oikeudenmukainen.
Aliisa
Vieras

#563 Re: Tässä kaikille tiedoksi toinen meitä jokaista uhkaava laki !!

12.01.2011 22:36

#561: - Tässä kaikille tiedoksi toinen meitä jokaista uhkaava laki !! 

 Niinpäniin. Oletko ajatellut mitä nyt pitäisi sitten tehdä?

Sisukset kiehuu tuon ja muutamien muiden pakkolain vuoksi,mutta millä pysäytämme ahneen ja määrällisesti suhteellisen pienen ihmisjoukkion toimet, joka on tehyt katalat suunnitelmat hyötyäkseen meidän kustannuksella.

On hyvä tietää, että tuo yhdysvalloissa suunniteltu laki koskee myös lääketeollisuutta, eikä  vain ravintoteollisuutta. Eihän tarvitse Suomessakaan kuin katsoa TV-mainoksia, niin on päivänselvää, että nuo teollisuudenhaarat toimivat toisiaan tukien. "Osta Kotipitsa tai hampurilainen ja juo kokista kovasti päälle. Kun vatsaa kivistää ja närästää, niin hae Rennie tai joku muu happosalpaaja lähimmästä Apteekista!"

Ravintoteollisuus on jo 30 vuotta muokannut lastemmekin makutottumuksia epäterveelliseen suuntaan ja Amerikasta on nyt tulossaa malliksi lakia, jolla oikein lain voimalla saa putsata vitaaliaineet ravinnosta ja  syöttää kaikenlaista muuta saastaa. Toinen teollisuudenhaara saa helpommin kaupaksi kemialliset lääkkeet, kun väestö voi huonosti ja sairastaa. Lääkkeitten tuotantoa rahoitetaan myymällä WHO:n valepandemian julistuksien seurauksena lanseeratut rokotteet vauraammille maille. Kas kun niillä on varaa maksaa lain voimalla määrätyt pakkorokotukset hirviölle, jonka nimi on lääketeollisuus. Nykyisen EU-komission jokaisella jäsenellä on yhteys lääketeollisuuteen. Tuolle komissiolle Suomen hallituskin luovutti vallan allekirjoittamalla Lissabonin sopimuksen sillä aikaa, kun meille uutisoitiin tuutin täydeltä Vanhasen lautakasasta. Että kyllä se mediakin osaa olla oikealla asialla.

Lakimuutosten hyökyaallon reunukset hivelevät Suomenkin maankamaraa jo 1. huhtikuuta 2011, kun meille astuu voimaan rohdoskielto. Mm Aloe, Piparminttu, Inkivääri ja moni muu vanha rohtokasvi häviää meiltä ja joudut lainrikkojien riveihin, jos noita kasvatat omassa multapenkissä omalla pihamaallasi.

Ja media se vain kerää huomiota vaitiolollaan! Valtamedia kertoo radiossa mieluummin  varusmiepalvelun aloittaville lahjoitetuista villasukista, kuin noiden miesten persuuksiin pistettävistä piikeistä, joilla lääketeollisuus lyö jälleen rahoiksi varusmiesten ja veronmaksajien kustannuksella.  Saa nähdä minkälainen aivokalvontulehdusepidemia tai hinkuyskäepidemia se nyt yhtäkkiä taas iskee varusmiehiin. Sikaflunssahan jo lähti Rovaniemen lääketeollisuususkovaisten varuskunnasta samoin kuin vuosi sitten. (Niin mikä flunssa?)

Vuoden vaihtuessa uutislähetykset Suomen televisiossa olivat pullollaan 2010 merkkitapahtumia. Missään ei mainittu niitä kymmeniä narkolepsialapsia, jotka menettivät terveytensä lopuksi ikää tämän maan Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen valehtelun ja ahneuden vuoksi.

Nyt sitten myös austraalialaisen lastenlääkärin Viera Schipnerin kirjoittama paljastuskirja Rokotteet yritetään listiä Suomesta  aivan samalla tavalla, kuin tehtiin Vuosisadan dieetti-nimiselle kirjalle, joka sisältää tosiasiaa kevytlevitteiden ja margariinien valmistusprosessista. Nykyiset vallanpitäjät pitävät meitä suomalaisia niin tyhminä, että emme huomaa tällaista pelaamista. Vieläkö me äänestämme tämän maan vallanpitäjäpuolueita jotka vetävät linssiin ja seisovat tämmöisen THL:n takana?

Amerikassa, Britanniassa ja EU:ssa tapahtuu järisyttäviä asioita nyt siihen tahtiin, että jokaisen olisi aika herätä huomaamaan ne, ennen kuin se on myöhäistä, ellei ole jo myöhäistä!

Vieras
Vieras

#564 Re: Ei pakkorokotuksia........

13.01.2011 17:52

#562: Elämän puolesta - Ei pakkorokotuksia........ 

Nykyinen EU ei ole sama, johon liityimme, vaan sieltä on paljastunut rumia asioita. Eu on muuttunut Lissabonin sopimuksen voimaan astumisen jälkeen v. 2009. Lissabonin sopimuksen pykälät 48, 352 ja Protokolla 7 todistavat, että järjestelmä ei enää oledemokraattinen:

 http://www.relay-of-life.org/info/didyouknow.html   

Lissabonn sopimusta voi verrata vallankaappauksen malliin. Vaikka EU-parlamentin jäsenet ovat demokraattisesti valittuja, niin niistä on poimittu EU-komissioon ainoastaan sellaiset henkilöt, jotka ovat korporaatioiden (lääketeollisuuden kumppaneineen) intressissä.

Lissabonin sopimus on vienyt eduskunnalat, EU-parlamentilata ja Euroopan kansalaisilta isemääräämisoikeuksia, eikä niilä ole enää valtaa vaikuttaa ja kontrolloida EU-komission tekemisiä.

EU-komission jäsenet tullaan valitsemaan jatkossakin ilman yhtään kansan äänestystä.

http://www.eu-facts.org/en/ireland/index.html    http://www.eu-facts.org/en/lisbontreaty/index.html 

Onko mafia ottanut vallan Brysselissä?

http://www4.dr-rath-foundation.org/THE_FOUNDATION/brussels_mafia.html

Ainakin se on varmaa että EU:lla on natsijuuret ja sehän oli jopa natsien suunnitelmakin.

Varmaa on  että EU ei ole enää demokraattinen järjestelmä ja lääketeollisuss  ohjaa nyt sitä.

 

http://www4.dr-rath-foundation.org/THE_FOUNDATION/peoples_europe/index.html

“Did you know that the 'Brussels EU' executive body - the 'EU commission' - essentially GOVERNS EUROPE OUTSIDE ANY DEMOCRATIC CONTROL?

The facts are: The “Brussels EU” is a fundamentally undemocratic construct. Its democratically elected organ – the EU parliament – has little or no control over its executive, the EU Commission. This Commission – a would-be “European government” – is selected on behalf of special interest groups: namely the petrochemical/ pharmaceutical industry, otherwise known as the oil and drug cartel".

http://www.relay-of-life.org/speech/speech.html#eu

The elections for the European Parliament are little more than a masquerade, deceiving the people of Europe by portraying the EU structure as a democratic system.

http://www4.dr-rath-foundation.org/THE_FOUNDATION/peoples_europe/page2.html

JaGuaRR
Vieras

#565

15.01.2011 23:42

Kannatan! Toki vain siksi, että kun riittävä määrä väestöä ottaa rokotteen, nii se riittää taudin leviämisen loppumiseen. Mutta jokun ne on pakko ottaa kuitenki... Ite en esim. Possu rokotetta edes harkinnu ottavani, kun eihän se edes tervettä nuorta tapa... Eri asia jos puhkeais vaikkapa isorokko taas...
Vieras
Vieras

#566 Re:

16.01.2011 20:17

#565: JaGuaRR -  

Lue Viera Scheipnerin kirja. Hän on australialainen lastenlääkäri, joka teki tukimusta tutkimuksista jotka oli tehty rokotteista. Piilottelu ja asioiden vääristely on aivan tavallista lääketeollisissa piireissä ja syy on raha.

On puhdasta lääketeollisuusfanaatikkojen propagandaa sanoa, että taudin leviäminen estyy rokotuksilla. Heidän puheillaan ei ole mitään todellisuuspohjaa. Kaikesta vääristelynhalusta huolimatta on olemassa onneksi mieletön määrä tutkimusraportteja, jotka osoittavat juuri pänvastaista, kun katsotaan asiaa rehellisesti. Scheipnerille olisi ollut huomattavan paljon tuottoisampaa olla rokotusfanaatikkojen kanssa samaa mieltä, mutta onneksemme on olemassa inhimillisiäkin lääkäreitä  ........ jokunen kappale.  Siellä, missä rokotetaan esiintyy tautia huomattavasti enemmän kuin muualla ja tästä ei ole kahta puhetta.

Ruotsalaiset mm. luopuivat hinkuyskärokotteesta,  joka oli tilattu Japanista. 99 vauvaa otettiin tuon rokotteen koekaniineiksi. 11 kuoli muutaman tunnin sisällä rokottamisesta ja heidät pantiin kätkytkuolema- nimiseen roskakoriin kuten heillä on tapana, että kuolinsyytä ei tarvinnut tutkia. Muut rokotetut vauvat voivat huonosti, oksensivat, saivat kouristuksia, menivät veltoiksi, itkivät kimeää itkua yli ½ tuntia, koska heidän aivonsa olivat turvonneet. Ja tutkimuksissa todettiin, että menetyksistä huolimatta rokote ei edes antanut suojaa. Ruotsi perui hinkuyskärokotteen tilauksen samoin tein. Näitä tapauksia on ympäri maapallon. Britanniassa, Puolassa, Bulgaariassa, Yhdysvalloissa, jne. jne.

On täysin käsittämätöntä, että lääketiede nykyaikana vielä haluaa metsästää viruksia ja bakteereita taikanapilla, jonka nimi on rokote. Tällaiseen höpötykseen siellä menee aikaa ja rahaa, kun he voisivat sen sijaan lopettaa puoskaroinnin ja saduilla surffailun ja keskittyä noiden samojen sairauksien hoitomenetelmien nykakaiseen kehittämiseen.

Tieteenala, joka piilottelee tällaista eettisten arvojen takana, sietäisi hävetä. Jos meiltä aikuisilta suomalaisilta ollaan ottamassa itsemääräämisoikeudet omaan kehoomme nähden, me sentään kykenemme sanomaan mielipiteemme ja panemaan vastaan. Mutta kuka on antanut lääkäreille, THL:lle ja STM:lle oikeudet ottaa vanhemmilta oikeudet omiin lapsiinsa nähden? Kenellä on oikeus myrkyttää vasta syntynyt ihmistaimi hänen ensimmäisillä elinmetreillään ja tehdä hänelle väkivaltaa hänen kykenemättä sanomaan siihen mitään! Kenelle voi antaa valtuudet istuttaa elohopeaa, formaldehydiä, fenolipunaa ja muita myrkkyjä sekä tuntemattomia viruksia vauvaan tai pieneen lapseen?

Kukahan noista tämän puoskaroinnin päättäjistä ottaa todelliset vastuut tekojen seurauksista? Millä mittarilla vahinkoja voi mitata suhteessa vastuun määrään jos terveys meni rokottamisesta loppuelämäksi?

Isorokko-ja poliorokote viljellään apinan munuaiseen. Apinavirus HI on tullut juuri rokottamisen kautta ihmisten riesaksi. Isorokkorokotuskampanjat Afrikassa ovat oivallinen esimerkki siitä, mitä myrkky nimeltä rokote voi saada pahimmillaan aikaan, sillä AIDS on juuri siellä varsinainen riesa. Rokotteet ovat tappaneet ja edelleen  tappavat. Niitä viljellään vasikan aivouutteeseen , kanan keltuaiseen jne. jne. eikä kukaan tiedä, mitä viiruksia tuo "aluskasvillisuus" sisältää. Moniko äiti tietää, että vaikka kuinka yrittää lastansa vaalia allergiareaktioilta terveydenhoitajan antamia ohjeita noudattamalla, niin samalla neuvolakäynnillä munankeltuainen isketään vauvasi takalistoon rokotteessa.

Lääketeollisuutta määrää suuri raha, sekä WHO:n toimia, johon THL ja STM muka vetoavat. Hankkikaa itse tietonne, älkää antako painostuksen tai uhkailemisen vaikuttaa. Älkääkä kuunnelko niitä, jotka tekevät tilinsä teidän ja lastenne  terveyden menettämisen uhallakin.

pirjo selonen
Vieras

#567

17.01.2011 12:12

mitä vähemmän ja harkitummin rokotteita,sitä vastustuskykyisempinä säilymme - niin se vaan on kaiken tiedon ja kokemuksenkin valossa

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

04.02.2011 10:24


P. Harju
Vieras

#569 on näitä pellehermannejakin

05.02.2011 05:33

9312 Juha Kovalainen Lahti Juu koko perheelle varmuuden vuoksi otettiin useilla eri paikkakunnilla yhteensä n. 50 piikkiä / perheenjäsen noin ihan maksimitehonsaamiseksi, lisäksi oltiin vielä kaikki todistettavasti sairastettu, mutta siitä huolimatta varmuusrokotettiin, jotta ei uu
Vieras
Vieras

#570 Re: on näitä pellehermannejakin

05.02.2011 22:09

#569: P. Harju - on näitä pellehermannejakin 

 Kerrothan sitten, kun joku teistä on sairastunut narkolepsiaan, MS-tautiin, tai johonkin muuhun rokotevaurioon. Minulla on 5 lapsenlasta, eikä heistä ainoatakaan ole rokotettu koskaan. Hyvin menee, jopa kausiflunssat ovat pikkunuhia ja niitäkin erittäin harvoin.

Rokotteilla istutetaan väestöön tauti ja tutkimusten mukaan juuri siellä on epidemiat, missä ihmiset on samaa tautia vastaan rokotettu.

Hoitoon saa mennä se, joka katselee ruusunpunaisten silmälasien takaa, kun lääkemafia tekee rahaa meidän terveyden menettämisen kustannuksella. Jokaisen rokotteita suosivan pitäisi jossakin elämänsä vaiheessa kokea jotakin samanlaista, kuin ne 60 narkolepsialasta ja heidän epätoivoiset vanhempansa. Näköjään vain siten ihmisten silmät aukeavat tässä maassa.

Ilse
Vieras

#571 Re: onkohan oikeasti esim. sen nimistä kuin Ilse Palmunoksa?

09.02.2011 10:09

dator
Vieras

#572 Re: Re: onkohan oikeasti esim. sen nimistä kuin Ilse Palmunoksa?

10.02.2011 17:48

#571: Ilse - Re: onkohan oikeasti esim. sen nimistä kuin Ilse Palmunoksa? 

on kuule helvetin vajukki:d sattumoisin tunnenkin vielä  :d

dator 2
Vieras

#573 Re: Re: onkohan oikeasti esim. sen nimistä kuin Ilse Palmunoksa?

10.02.2011 17:48

dator 3
Vieras

#574 lalallalalalala

10.02.2011 17:49

SELLAINEN ON KUIN ILSE PALMUNOKSA HANKI ELÄMÄ HUIJARI SÄÄTÄNÄN VARAS :d
huolestunut
Vieras

#575 Haluan päättää itse

12.02.2011 20:45

Haluan säilyttää tai pitäisikö jo sanoa palauttaa päätösvallan siihen otanko rokotteen itselleni tai alaikäiselle lapselleni! ja varsinkin päätäntävalta sanoa EI!!!! Onneksi pidin pääni painostuksen alla syksyllä 2009 ja terveinä ollaan edelleen!!
Kaiken huippu laissa on se,että pakkorokotus tilanteessa asiassa tulisi kuulla THL:n ohjeistusta;"asiantuntijalausuntoja"! siis HALOO suomalaiset, emme voi luottaa siihen porukkaan enää narkolepsia ym. haittojen ja kytköksien tultua ilmi tässä sikainfluenssarokotus asiassa.
Harmi ettemme kaikki voi muuttaa sveitsiin! Löytyykö meistä samaa muutostahtoa ja voimaa kuin esim.egyptiläisistä löytyi? Olispa kiva saada suomi takaisin suomalaisille!