Kristityt Sanoma-konsernille: lopettakaa heti vihakampanja
Ota yhteyttä adressin tekijään
Aito muutos voi lähteä ainoastaan alhaalta, kansan herätyksestä
Onhan Mäkisellä jo nyt ainakin suomalaisen kirkkohistorian ennätys hallussaan. Alle kahdeksassa kuukaudessa yli 83000 kirkosta eronnutta. Lisäksi muutama muu piispa mukaan lukien omistavat myös kristinopin ja Luerilaisen tunnustuksen väärentämisen yhdessä Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan ansiosta. Samalla he toimivat ev.lut. kirkon kirkkolakia ja järjestystä vastaan.
Eikö rehellisempää heidän taholtaan olisi tehdä esitys kirkolliskokoukselle kirkkolain ja tunnustuksen muuttamiseksi selkeästi suosiossa olevaksi New Age-uskonnollisuudeksi? Mielestäni julkinen veronkanto tällaisen mätäpaiseen rahoittamiseksi ei ole kansan oikeustajun mukaista. Se ei myöskään perustu Raamatun opetuksiin.
Siispä, kun kaikki uskovat poistuvat takavasemmalle ja hakeutuvat omiin tunnustuksellisiin piireihin, saavat piispat Mäkisen ja Askolan johdolla vapaat kädet käyttää homojen ja lesbojen karttuisan käden kolehdit mihin haluavat. Niillä voidaan kustantaa suvaitsevaisten piispojen ja pappien palkat ja köyhien auttaminen sekä kaikkinainen diakonia ja lähetystyö.
Ehkäpä ei menisi kovinkaan kauan, kun kirkkoja tulisi myyntiin, jolloin ne on mahdollista lunastaa niiden oikeaan jumalanpalvelus käyttöön. Jo vuosia sitten H:gin yliopiston taholta on ilmoitettu ettei se kouluta pappeja. Ihmetystä onkin herättänyt miksi ev.lut kirkko vihkii papeikseen tuon mainitun opinahjon suorittaneita. Eikö juuri siinä ole syy pappien Raamatun heikolle tuntemiselle.
Lisäksi ihmetyttää Setan varainkäyttö. Mistä ko. järjestö saa rahoituksensa? Eräs asiaa tunteva ystäväni on usein kehottanut selvittämään Setan rahavirtojen alkuperää. Epäilen, että Setalle ohjataan meidän kaikkien veroeuroja? Jos näin on, se ei mielestäni ole oikein. Eikö HS:n tutkiva journalismi voisi puuttua asiaan ja selvittää asian kansalaisia tyydyttävällä tavalla sen sijaan että lietsoo joka mutkassa vihaa uskovia kohtaan.
He eivät tiedä mitä tekevät
Jos ei viitsi lukea, ei opi kirjoittamaankaan!
Jos täällä kirjoittelevat lukisivat oikeasti itsenäisesti raamattua, niin he myös osaisivat kirjoittaa oikeaoppisesti. Mutta koska eivät osaa kirjoittaa, päättelen mielipiteiden muodostetun kiihkomielisiä saarnoja kuunnellessa, ei itsenäisesti raamattua lukiessa. Siksi ei kannattaisi vedota kirjaan, johon ei ole perehtynyt.
Itse olen lukenut koko Raamatun ainakin viiteen kertaan ja lisäksi Uuden Testamentin toiset yli viisi kertaa ajatuksella läpi. Jos te kiihkoilijat vaivautuisitte samaan, niin ihan pakostakin oppisitte suomen kielen perussäännöt siinä samalla huomaamatta. Raamatussa nimittäin noudatetaan virke-, lause- ja kappalejakoja ym. suomenkielen sääntöjä. Eikös laiskuuskin ole syntiä?
Yhteenkin syntiin syyllistymällä teiltä menee oikeus tuomita muita. Niinhän Jeesus sanoi aikoinaan fariseuksille ja sanoisi tänään teillekin, jos Häntä kuuntelisitte, te kovasydämiset kadotetut, jotka suljette silmänne omalta pahuudeltanne. Toisten tuomitseminen on ovela keino kääntää katseet pois omista synneistä.
Ja miksikö pitäisi opetella kirjoitustaito? Koska surkeasta tekstistä ei saa mitään tolkkua, eikä sitä siksi viitsi lukea, eikä sanoma siten tavoita kohdettaan. Kuten "vieras" 250, 249, 248, 247, 245, 243, 240... (taitaa olla yksi ja sama kirjoittaja).
Jumala seuloo omiensa keskuudessa jyvät akanoista
Re: He eivät tiedä mitä tekevät
#254: - He eivät tiedä mitä tekevät
Arkkipiispat, Piispat,Papit, useimmat heistä,lukevat raamattua, hengelliset 'simmut' kiinni.Heidän kohdallaan, en oikein usko tuohon, että he eivät tiedä mitä tekevät, vaan he tekevät, vaikka tietävät, mitä tekevät sanaa vastaan.Koska he rakastavat suvaitsevaisuutta, enemmän, kuin Kristusta Jeesusta ja Hänen ohjeita elämää varten.Koen kirkon tilanteen todella järkyttävänä, mutta odotettavissa olleena. Sillä he ovat jo kauan opettaneet kansaa Sanan vastaisesti,palkka ratkaisee, jos opetat, niinkuin Sana sanoo, se on kirkon oppia vastaan. HUOM! kirkon oppia, raamattu ei opeta, sitä mitä luterilainen srk. opettaa.Erot ovat todella isot ja vakavat."Raamattu on meille annettu kompanssi verraton siunattu, tieltä ei eksy konsanaan JOS Sana saa johdattaa,"eräästä vanhasta hengellisestä laulusta.Vain harras kääntyminen ja meidän uskovienkin katuminen rukoillen Jumalan edessä, voi muuttaa kansakunnan kohtalon!Jumala on kuitenkin kaikkivaltias, mutta, Hän on antanut ihmiskunnalle ja yksilöille vapauden valita tiensä suunnan.Hän kutsuu jokaista parannukseen, eikä hylkää yhtäkään, joka Hänen puoleensa kääntyy, tosissaan! Olemme uskovinakin vaarallisilla vesillä, ettemme anna vihalle sijaa sydämissämme, niin ettei Kristuksen valo saa meistä loistaa."Viha riidat virittää, rakkaus rakentaa".Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksymme synnin, vaan, missä hengessä siitä keskustelemme. Joskus tuntuu, että elämme ajassa, josta raamattu sanoo;"se on paha aika ja viisas vaikenee", niin vaikenee,jos Jumala ei anna sanottavaa. Vakavinta on silloin, kun Jumala ei enää anna nuhdella ihmistä hänen syntielämästään, silloin ollaan jo melkein helvetin porteilla.Siitä Jumala elämämme varjelkoon. Kun kuulet Hänen Vapahtasi äänen, vaikka näitä rivejä lukiessasi, niin, että haluat tulla Jeesuksen omaksi ja muuttua mielesi uudistuksen kautta, niin älä rakas ystävä paaduta sydäntäsi,vaan sano"tässä olen Jeesus ohjaa elämääni.Kiitos, että annat kaikki syntini anteeksi ja otat minut omaksesi". Olen varma, jos sen teet kokosydämestäsi, tulet muuttumaan."Sillä, kaikille, jotka ottivat Hänet (Jeesuksen) vastaan, Hän (Jeesus) antoi voiman tulla Jumalan lapseksi"! Jeesus on tie, totuus, ja elämä." Jumalan antama välimies ihmisen ja Jumalan välille.Ilman Jeesusta et pääse sisälle iankaikkiseen elämään , eikä taivaan portit avaudu!Jos emme välitä tuosta suuresta rakkaudesta,jossa Jumala antoi ainokaisen Poikansa kuolla Ristillä, että me saisimme sovituksen, pahoista teoistamme eli synneistämme"Sillä, sana rististä on hullutus, niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta,jotka pelastumme se on Jumalan voima"Uskomalla Jeesukseen,siinä on ovi iankaikkiseen ELÄMÄÄN"! Jos käännämme selkämme Jeesuksen ristin täytetylle työlle, kääntää Jumalakin meille selkänsä.Sillä, vain Jeesukseen uskomalla voimme pelastua.Toivon jokaiselle runsainta Jumalan Siunausta!HÄn on noussut kuolleista, HÄN elää! Hän elää auttaakseen niitä, jotka Häntä avuksi huutavat!
Re: Jos ei viitsi lukea, ei opi kirjoittamaankaan!
#255: Raamattuopiston käynyt - Jos ei viitsi lukea, ei opi kirjoittamaankaan!
Ei sinunkaan tekstisi virheetöntä ole. Esim. Raamattu kirjoitetaan joka kerta isolla kirjaimella. Suomen kieli kirjoitetaan erikseen. Virheitä vilisee omassakin kirjoituksessasi.
Terveisin
FM, äidinkielen opettaja
Jytky mediassa ja kirkossa
Jokin aika sitten eräs Audi-mies joutui painostuksen seurauksena eroamaan tehtävästään. Oliko kysymyksessä tarkoitushakuinen ajojahti vai ei, jokainen arvioikoon mielessään. Jo tutuksi tulleet tahot yrittivät samaa eräälle mieshenkilölle joka ilmaisi havainneensa kokovartalo pääministerin. Hetki ja olosuhteet vain eivät olleet otolliset onnistuneelle ajojahdille, saalis karkasi käsistä.
Arkkipiispa yhdessä muutaman muun piispan ja useiden pappien kanssa voivat suoltaa suustaan mitä sattuu. He myös viis veisaavat laillisessa järjestyksessä hyväksytystä kirkon tunnustuksesta ja niistä ihmisistä, jotka haluavat ja pyrkivät elämään kirkon laillisen tunnustuksen mukaisesti. Uskovat kristityt joutuvat nyt kirkon johdon halveksimina ja mustamaalaamina älykääpiöinä elämään elämäänsä kaikkien muiden, paitsi Jeesuksen ja Hänen seuraajiensa, sylkykuppeina.
Kansanedusta Räsänen ja Annin tarinan päähenkilö joutuivat kirkon ja median voimin julkisen vainon, pilkan, herjausten, uhkailujen, väärän todistuksen ja valheiden kohteeksi.
Hesaria on tähän saakka pidetty johtavana elementtinä median kentässä. Nyt tilanne näyttää olevan murroksessa tältäkin osin. Rohkenen esittää Hesarille rakentavan muutosehdotuksen. Erottakaa tai siirtäkää ammattitaidottomat toimittajanne muualle ja vaatikaa jäljellejääneiltä ja uusilta rehellisyyttä ja paneutumaan kulloiseenkin asiaan ja niiden taustoihin tosiasioiden pohjalta.
Kirkkoon liittyvistä asioista kirjoittakoon sellainen toimittaja, joka tuntee kirkon asioita, eikä toistele kuulopuheita eikä varsinkaan vastuuttomaksi paljastunutta kirkon johtoa. On sanottu: "Vanhurskaus kansakunnan korottaa mutta synti on sen häpeä." Tämä koskee koko kansakuntaa ja kirkkoa ensisijaisesti suunnan näyttäjänä.
Tutkiva journalismi voisi helposti ansioitua tuomalla kansan tietoisuuteen kuinka kirkon johto on tehnyt silmänkääntötempun hipelöimällä "kirkon linjan" sen tunnustuksen ja Raamatun vastaiseksi. Kristityt ja monet muutkin valveutuneet ovat kyllä tämän havainneet. Sananvapautta rajoittamalla valta vielä horjuu "kirkon linjan" kannattajien käsissä, mutta yhteiskunnan puolella muutos jo tapahtui, nyt olisi kirkon vuoro toteuttaa täyskäännös.
Esim. arkkipiispaa ei kirkkolain mukaan voi erottaa! Mutta hän itse voi kyllä erota. Tämä vaikuttaa jonkinasteiselta kaiken yläpuolella olevalta suojatyöpaikalta. Muutoinkin kirkon järjestelmä valvoo itse itseään niin että pykälät venyvät ja paukkuvat ja tuomiokapitulien päätöksistä selityksineen saisi helposti myyntimenestyksen.
Ellei suunta pian muutu, kirkon yllä odottaa Jumalan Jytky. Meillä on vain yksi mahdollisuus. Syntiemme tunnustaminen ja parannuksenteko.
En allekirjoita.
Re: En allekirjoita.
#262: Ano nyymi - En allekirjoita.
Mielestäsi toimittajien tosiasioiden vääristely ja vihakampanjoiden luominen ja ylläpito mediassa on asiallista toimittajan työskentelyä. Tällainen toiminta on myös mielestäsi oikea suunta johon pitää pyrkiä. Siinä olet oikeassa että antiikin uskonnolliset jäänteet kaikkine aikuisten satuineen ovat kautta historian toimineet sivistyksen jarruna. Pääsiäisenä Golgatan kolmella ristillä se syntinen ihminen joka rukoili Jeesusta, "Muista minua kun tulet valtakuntaasi," Sai armon kun Jeesus lupasi, "Jo tänä päivää olet oleva minun kanssani paratiisissa." Toinen syntinen halusi päästä pelastuksesta osalliseksi omassa viisaudessaan ilman kristinuskon Jeesusta. Ei päässyt. Huomannet ettei Kristinuskolla ja antiikin saduilla ole mitään yhteistä perustusta eikä päämäärää. Sivistystä on myös se että tuntee asian josta puhuu. Tätähän toimittajiltakin tulee edellyttää työssään.
Allekirjoitan täydestä sydämestäni tämän adressin viestin Helsingin Sanomille.
minä allekirjoitin
Mutta tuskin nämä kommentit menevät tätä adressia pidemmälle, niitä ei tule lukemaan kirkon päällystö eikä hesarin toimitus. Silti on hyvä saada tilittää tuntojaan edes näin, koska meillä ei ole juuri vaikutusmahdollisuuksia muuten. Uskovien suu tukitaan ja lyödään haukkumalla vanhoillisiksi ja sivistymättömiksi. Mutta mikähän siinä on, että islamin usko saa yhä enemmän suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää, kristinusko ei. TULKAA USKOVAT ULOS KAAPISTA ja todistakaa rohkeasti. Jumala voi!
Re: minä allekirjoitin
Kiitos kehoituksesta. minulle alkoi selvitä todellisuus vasta kun tässä adressiketjussa joku kehotti tutustumaan "Älä alistu Annin tarinaan." Kiinnostukseni heräsi ja ryhdyin tutkimaan mitä mediassa oli asiasta kirjoitettu. YHTÄÄN ASIALLISTA KIRJOITUSTA TOIMITTAJIEN KYNÄSTÄ EN LÖYTÄNYT. Järkyttävää oli kohdata arkkipiispan ja muutaman muun piispan kommentit ja kiristys juuri niitä kohtaan jotka ovat kirkkoa ja lähetystyötä pitäneet pystyssä.
Ensimmäinen tunnekuohu oli että etsin eroa kirkosta netti osoitteen ja lähden. Onneksi en lähtenyt. Nyt olen saanut tutustua moniin saman kokemuksen omaaviin ja kaikkien meidän kokemus on, ei mihinkään vaan Evankeliumi entistä kirkkaammin esille. Raamatun totuus ja siinä pysyminen on paljastunut kirkon johdolle täysin vieraaksi asiaksi. He leikkivät kuin puberteetti-ikäiset hiekkalaatikolla. Joku sanoi että arkkipiispaa ja oliko muita piispoja ei voisi erottaa. Onkohan näin? Jos on, on menty todella metsään.
Toiseksi näen tärkeänä esim. hesarin tilanteessa että ammattitaidoton toimittajakunta on tunaroinut koko lehden maineen kanssa, vai onko lehden johto myöskin luovuttanut? Yhdyn ajatukseen. TULKAA USKOVAT ULOS KAAPISTA ja todistakaa rohkeasti. Jumala voi. Kehoitan vielä kaikkia tutustumaan Annin tarinaan. Se kannattaa varmasti eikä jätä kylmäksi ketään totuudesta mitään ymmärtävää.
Re: En allekirjoita.
#262: Ano nyymi - En allekirjoita.
Tutustuimme juuri Annin tarinaan!? Miten tapahtunut vääristely on mahdollista sivistyneenä pidetyssä maassamme...ja kirkossa??? Video EI OLE MILTÄÄN OSIN HOMOVASTAINEN! Tiedän muutamia Vantaalaisia Tulkaa kaikki -liikkeen edustajia ja nyt tiedän, nähtyäni Annin videon, heidän puhuvan palturia. Kirkossa seurataan puheissa enemmän hesaria ja iltalehteä kuin Raamattua.Kirkko ja suomalainen media menetti ainakin minun silmissäni ja sydämessäni uskottavuutensa. Asiaa ei tämän teeman ympärillä ole kirjoitettu riviäkään ja olemme menossa metsään eikä oikeasta suunnasta ole tietoakaan. Viha, viha ja viha ohjaa mainitsemiani tahoja.
Re: minä allekirjoitin
Siitä kaappiuskovaisuudesta : jo tämä adressi osoittaa, että sitä on paljon, ei uskalleta julkaista nimeä adressissa.
Vaalikampassa salattiin omat kristilliset arvot ja totuuden nimessähän on sanottava, että seurakunnan virkoja haettaessa on mentävä kaappiin ollakseen samalla viivalla liberaali-hakijan kanssa. Muuten ei ole mitään mahiksia tulla valituksi.
卐 ISLAMI ON HOMO`PROPAGANDAA'' TM (PATENTOITU SOLVAUS) 卐
卐
ISLAMI ON HOMO`PROPAGANDAA
ISLAM HOMO´K PROPAGANDA.*DAN JULKINEN ESITYS LEVITYS JA POIKA NAMBLA LAPSI RITUAALI PORNÓ MOSKEIJOISSA PITÄÄ KRIMINALISOIDA JA PUÝSÄYTTÄÄ
卐 ISLAMI ON HOMO`PROPAGANDAA'' TM (PATENTOITU SOLVAUS) 卐
ISLAMI ON HOMO PROPAGANDAA! RASISMI ON ROTU OPPI! KAIKKI ISLAMISTIT PITÄÄ TAPPAA! HEIL HITLER! (EIHÄN OLLU MUUTE LIIAN RASISTISTA , ___; ?)
HEH HEH
Re: 卐 ISLAMI ON HOMO`PROPAGANDAA'' TM (PATENTOITU SOLVAUS) 卐
Suvaitsevaisuus on myös erilaisuuden suvaitsevaisuutta ;)>
Miksei kukaan suvaitse ''walkosta miestä''
Onko se suvaistsevaisuus vaan matun yksin oikeus?
Eks kaikkien kuuluis olla tasa arvoisia: natsit , ryssät , négrut , jutkut , ählämit , homot jne. jne. ...
| This discussion has been closed. |
MINÄ rakastan ENEMMÄN RAAMATTUA!