Adressi Petteri Orpon erottamiseksi sisäministerinvirasta

Roope Massinen

#351

07.05.2016 21:24

Nyt on törkeää valehtelua! Sisäministeri Petteri Orpo Yle Uutisissa 6.5.2016: ”Ruotsin rajan kautta on tullut viime kuukausina vain muutamia ihmisiä.” Jokainen voi katsoa Orpon alaisuudessa toimivan Maahanmuuttoviraston sivuilta ja nähdä, että Suomeen on tullut 1.1.-1.5.2016 jo lähes kolme tuhatta (!) turvapaikanhakijaa, joista suurin osa juuri Tornion kautta. 

Viime vuonna, 1.1.2015-16.6.2015 (eli yli viisi viikkoa pidempänä aikana) Suomeen oli tullut 2200 turvapaikanhakijaa, siis keskimäärin 100 henkilöä viikkoa kohti. Nyt ollaan yli 150 henkilön keskiarvossa viikkoa kohti. Tänä vuonna turvapaikanhakijoita tulee näin ollen todennäköisesti yhteensä paljon enemmän kuin vuonna 2015, jolloin heitä tuli yli 32 000. Kaleva 7.9.2015: ”Poliisitarkastaja Jukka Hertell sanoo, että suurin osa turvapaikanhakijoista tulee Suomeen Torniosta. Hertell arvioi syyksi sen, että Tornion rajalla ei ole rajatarkastuksia.” 

Helsingin Sanomat 16.6.2015: "Turvapaikkaa on hakenut tänä vuonna (2015) tähän mennessä noin 2200 ihmistä. Hakijamäärät kasvavat kuitenkin yleensä kesäisin ja syksyisin. Tällä vauhdilla tämänvuotinen (2015) hakijamäärä menee reilusti yli 7000:n", kertoo Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo." HUOM! Repokaan ei osannut arvioida kesäkuussa 2015, että reilussa kuudessa kuukaudessa (eli 31.12.2015 mennessä) turvapaikanhakijoita tulee yli 30 000 lisää. http://www.hs.fi/kotimaa/a1434340950571

HS 6.5.2016: EU-komissio on antanut jatkoluvan rajatarkastuksille Ruotsille, Saksalle, Itävallalle, Tanskalle ja Norjalle. Norja kuuluu Schengen-alueeseen, mutta ei Euroopan unioniin. Orpon mukaan tilanne ei kuitenkaan muuta Suomen linjaa. Orpo sanoo, että Suomen rajan yli pääsevät turvapaikanhakijat ja ne, joilla on asianmukaiset matkustusasiakirjat.

HUOM! Eli kaikki, jotka sanovat sanan ”turvapaikka”, pääsevät tuosta vain Suomeen loisimaan veronmaksajien kustannuksella pitkiksi ajoiksi, osa koko loppuelämäkseen. ”Orpo: Suomella on täysi valmius aloittaa rajavalvonta Ruotsin rajalla:” (Mutta sitä valmiutta ei Orpon takia käytetä).

Nythän turvapaikanhakijoiden määrä on noussut jopa viime vuoden ennätyskorkeaa tasoa ylemmäs. Se enteilee 30 000-50 000 turvapaikanhakijan määrää tälle vuodelle. Orpo taaskin vetkuttelee ja päästää pahimmassa tapauksessa kymmeniä tuhansia sotakuntoisia vieraiden maiden ja vieraan uskonnon edustajia lisää marssimaan Suomeen kenenkään estämättä.

Kriminologian ja oikeuspoliittisen instituutin (Krimo) selvityksen mukaan Afrikasta ja Lähi-idästä tulleiden miesten todennäköisyys syyllistyä seksuaalirikoksiin on 17 kertaa suurempi kuin kantasuomalaisilla. Kansanedustaja Juho Eerola: ”Mitä enemmän Lähi-idästä ja Afrikasta tulee maahanmuuttajia, sitä enemmän raiskaukset lisääntyvät."

Tornion rajan yli yritetään salakuljettaa jopa satoja kiloja dynamiittia. Kun joskus satunnaisessa tarkastuksessa sellainen huomataan, niin tappavan räjähdelastin kuljettajalle ojennetaan naurettava 20 päiväsakon maksumääräys, ja hänen annetaan jatkaa matkaa takaisin Ruotsiin. Yle Uutiset 9.10.2015: "Tulli pysäytti 300 kiloa dynamiittia kuljettaneen kuorma-auton Tornion rajalla."

Realisti

#352 Re: kirjoittaa

09.05.2016 06:45

#349: Roope Massinen -  

Sinä näköjään uskot kaiken, jonka esim. joku PS:n aktiivi tai lehti aiheesta kirjoittaa. Suosittelen käsitteeseen "lähdekritiikki" perehtymistä. Kaikki sanottu ei välttämättä ole totta.

Realisti

#353 Re:

09.05.2016 07:01

#350: Roope Massinen -  

Osasitpa rajata lainauksen tekstistäni sopivasti... Ihan sattumalta jäi pois kohta, jossa totean, ettei Itävalta ole lakiaan käyttänyt eli hakijoita suoraan rajalta käännyttänyt.

Siinä olet jäljillä, että tokihan turvapaikkaa pitäisi hakea ensimmäisestä maasta Euroopassa. Viime vuonna tulijoita oli Kreikan ja Turkin rajan tilanteesta johtuen niin paljon, että ns. Dublin-järjestelmää ei voitu soveltaa oikein. Tähän onkin tulossa muutoksia, kuten olet voinut lehdistä lukea. Tavoite on jatkossa selvästi tasaisempi jako ja aiempaa pienemmät tulijamäärät.

Sanot, että tulijat voidaan käännyttää suoraan rajalta tietyissä tapauksissa. Esitätkö oman toiveesi vai viittaatko jonkun muun maan lainsäädäntöön? Suomen ulkomaalaislain mukaan nimittäin ei voida.

Logiikkasi menee niin, että jos henkilö ylittää maiden välisen rajan ilman passia, joukossa on väistämättä rikollisia tai ISIS-taistelijoita. Päteekö sama esim. Suomen ja Norjan rajan ylittäjiin? Onko sielläkin terroristeja välttämättä joukossa, jos rajan yli pääsee ilman passeja? En sano, etteikö ns. ei-toivottua porukkaa olisi tullut, koska onhan sitä. Mutta logiikka on puutteellinen.

Realisti

#354 Re:

09.05.2016 09:20

#351: Roope Massinen -  

Eiköhän Orpo ole tuossa tarkoittanut: "muutamia hakijoita päivässä", jonka toki kaikki kyseisen haastattelun nähneet tajusivat toki ilmankin. Tai näköjään lähes kaikki. Mistä Migrin sivuilta näkee sen, mistä hakijat ovat rajan ylittäneet? Minä en sieltä sellaista tilastoa löydä. Tämä kommenttisi, että suurin osa on tullut Tornion kautta, on nähtävästi vain olettamuksesi.

Kukaan, joka on lainkaan seurannut tilannetta Etelä-Euroopassa, ei voi vetää nykyisistä lukemista tuollaisia olettamuksia, kuin sinä teet. Kreikan ja Turkin välinen virta on tyrehtynyt voimakkaasti ja vaikka Italiaan onkin nyt viimevuotista enemmän tulijoita, ei olla vielä lähelläkään viime vuoden hurjia lukuja. Näin ollen voidaan pitää lähes varmana, ettei viime vuoden kaltaista voimakasta piikkiä luvuissa Eurooppaan ja etenkään Suomeen tule. Kannattaisi siteerata hieman tuoreempia arvioita tulijoiden määrästä.

Ei Orpon lausunnosta rajanylitykseen oikeuttavista kriteereistä mitenkään voi vetää sellaista johtopäätöstä, että kaikki "turvapaikka"- sanan lausuvat pääsevät tänne pitkiksi ajoiksi elelemään. Eihän hän puhunut pidemmästä tähtäimestä yhtään mitään. Hakemuksen käsittelyn ajan henkilöllä on oikeus maassa oleskella, kuten on kaikissa muissakin EU-maissa. Tavoitehan on käsitellä hakemukset paljon nykyistä nopeammin, muutamassa kuukaudessa. Suomi ei tässäkään ole mikään poikkeus. Ja usko nyt: rajavalvonnan aloittaminen Ruotsin vastaisella rajalla ei vähentäisi turvapaikanhakijoiden määrää mitenkään: kaikki rajalle tulijat olisi joka tapauksessa niin Suomen lainsäädännön, EU-säännösten sekä YK:n pakolaissopimuksen nojalla päästettävä maahan hakemuksen käsittelyn ajaksi. Rahaa rajavalvontaan menisi tietysti miljoonia euroja joka kuukausi.

Miten se, että joku ruotsalainen on yrittänyt tuoda Suomeen dynamiittia, liittyy tähän maahanmuuttoaiheeseen mitenkään? Kyseessä oli lailliseen tarkoitukseen Suomeen tulossa ollut räjähdysaine-erä, joka käännytettiin sen vuoksi, että kuormaa ei oltu kiinnitetty säännösten mukaisesti ja autossa ei ollut riittävää määrää jauhesammuttimia. Kyse ei siis ollut salakuljetusyrityksestä, kuten väität.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että viime vuoden lopulla maahan saapui Suomen kanto-, käsittely-, majoitus- ja kotouttamiskykyyn nähden aivan liikaa turvapaikanhakijoita ja reippaasti pienempi määrä, ehkä kymmenes- tai kahdeksasosa, voisi olla kohtuullinen taso. On vain täysin selvää, että Petteri Orpon toiminta tässä asiassa ei ole vaikuttanut mitenkään hakijoiden määrää lisäävästi eikä ole millään muotoa hänen vikansa, että Suomeen tuo virta suuntautui. Orpo on itse asiassa suoriutunut tehtävistään tässä erittäin haastavassa tilanteessa varsin hyvin.

Jos hallituksessamme on joku, jonka toiminta oli omiaan lisäämään hakijoiden määrää, on se pääministeri Sipilä, jonka lausunto oman kotinsa antamisesta majoituskäyttöön uutisoitiin laajalti Lähi-Idässä mm. Al-Jazeeran toimesta. Oman kodin antaminen vieraalle on sikäläisessä kulttuurissa iso ele ja varmasti se ohjasi ihmisiä jatkamaan Suomeen asti. Maahan, jonka pääministeri toivotti heidät tervetulleeksi. Orpohan ei ole tehnyt mitään tämänkaltaistakaan.

Roope Massinen

#355

09.05.2016 12:18

Hyvä Realisti. Juuri nyt en ehdi vastaamaan viestiisi kovin pitkästi, mutta teen sen todennäköisesti myöhemmin tänään. Yrität kovasti vähätellä Orpon osuutta nimenomaan hänen vastuualueelleen kuuluvissa asioissa. Lisäksi vääristelet Orpon omia julkisuudessa (valtamedia) lausumia sanoja.

Seuraavassa linkissä on vähän lukemista ja miettimistä sen suhteen, kuinka suuren laskun Orpo on tahallisesti Suomelle ja Suomen kansalaisille aiheuttanut. "Kielteisen päätöksen saanut voi oleskella jopa kaksi vuotta Suomessa." www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016050321506155_cm.shtml

Realisti

#356 Re:

09.05.2016 14:12

#355: Roope Massinen -  

 En vääristele mitään enkä vähättele kenenkään vastuuta tässä tai missään muussakaan asiassa. Olen todennut faktoihin perustuen, että sisäministerin mahdollisuudet kiihdyttää tai hidastaa maahan kohdistuvaa turvapaikanhakijoiden "virtaa" ovat hyvin rajalliset, lähes olemattomat. Määrään on mahdollista vaikuttaa jonkin verran lainmuutoksilla, mutta huomattavasti vähemmän operatiivisilla päätöksillä. Useampia lainmuutoshankkeita onkin vireillä, mutta kuten eduskuntatyöstä vähänkään ymmärtävät tietävät, ei lakia muuteta hetkessä. Operatiivisista päätöksistä tässä adressissa esillä ollut rajatarkastusten aloittaminen ei, kuten jo aiemminkin moneen kertaan todettu, käytännössä vaikuta turvapaikanhakijoiden määrään lainkaan. Kaikki Suomen rajalle pääsevät kun on päästettävä hakemuksen käsittelyn ajaksi maahan, kuten myöskin moneen kertaan todettu. Ruotsin rajatarkastukset sen sijaan auttavat Suomen tilanteeseen, koska ihmiset käytännössä ovat tuolloin pakotettuja hakemaan Ruotsista turvapaikkaa maahan päästäkseen eivätkä näin ollen voi jättää ensimmäistä hakemustaan vasta Suomessa.

Viittaat asiapitoisessa keskustelussa Iltalehden artikkeliin... Mitäpä tuosta pitäisi ajatella? En itse pidä ns. iltapäivälehtien journalismia kovinkaan korkeatasoisena. Siellä on taipumus asioiden yksinkertaistamiseen ja sensaatiohakuisuuteen. Nämä ovat monimutkaisia asioita eikä näitä voida mustavalkoisina käsitellä. Tai näköjään voidaan, mutta ei kannattaisi.

Yksi asia on varma: Orpo ei ole pyrkinyt toimillaan aiheuttamaan Suomelle vahinkoa, niin taloudellista kuin muutakaan. Hänen toimensa eivät ole mitenkään kiihdyttäneet Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden virtaa, pikemminkin vaikutus on ollut päinvastainen. Siitä esim. järjestelykeskuksen perustaminen Tornioon oli hyvä esimerkki. En tiedä motiivejasi mutta pidän Orpon vastuun paisuttelua tarkoitushakuisena vääristelynä.


Vieras

#357

09.05.2016 15:38

Nyt on jo viimeinen aika saada maahan tunkeutuminen aisoihin, ennen kuin käy kuin Ruotsissa tilanne karkaa käsistä.
Turkulainen

#358 Mamu ei tykkää muista mamuista

09.05.2016 19:19

Adressin laatinut Mario Argenta on itse maahanmuuttaja. Ja kuvista päätellen vielä pitkätukka turkulainen. Olisi ehkä pitänyt harkita tarkemmin oleskeluluvan myöntämistä jo aiemmin...

Roope Massinen

#359

09.05.2016 19:20

 

Ihan kuin nimimerkillä realisti olisi aivan henkilökohtainen syy puolustella Suomen kansalle kautta aikain ehkä surkeinta ja eniten vahinkoa aiheuttanutta sisäministeriä.

Realisti kirjoitti: "sisäministerin mahdollisuudet kiihdyttää tai hidastaa maahan kohdistuvaa turvapaikanhakijoiden "virtaa" ovat hyvin rajalliset."

Vastaukseni: Maahanmuuttvirasto (Migri) toimii sisäministerin alaisuudessa. Migrin johto hehkuttaa julkisuudessa monikulttuurisuutta, vaikka Migrin pitäisi olla puolueeton. Myös maahanmuuttoasioista tiedottava sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg on lukemattomilla aivan päättömillä lausunnoillaan osoittanut olevansa täysin sopimaton tehtäväänsä. Jos Orpo haluaisi ottaa vastuuta, niin hän puuttuisi alaistensa epäammattimaiseen toimintaan, ja korvaisi heidät puolueettomilla asiantuntijoilla. 

Ovako Maahanmuuttoviraston johdon kytkökset Demokraattisiin lakimiehiin eli Demlaan syy Suomen maahanmuuttajia houkuttelevaan ulkomaalaispolitiikkaan? Organisaatiot ovat luoneet yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin ja kaiken sallivan sisäministeri Petteri Orpon kanssa järjestelmän, jossa todelliset avuntarvitsijat jäävät turvapaikkashoppailijoiden jalkoihin, ja maa romahtaa tulijoiden kuormasta. Google: "Maahanmuuttoviraston tehtävä ei ole edistää maahanmuuttoa - bisneskö syynä?"

Realisti kirjoitti: "Viittaat asiapitoisessa keskustelussa Iltalehden artikkeliin."Vastaukseni: Uutinen ei muutu yhtään sen epäluotettavammaksi, jos se lukee myös valtamediaa edustavassa Iltalehdessä. 

Orpo väitti täysin yksiselitteisesti Yle Uutisissa 6.5.2016: ”Ruotsin rajan kautta on tullut viime KUUKAUSINA vain MUUTAMIA ihmisiä.” Todellisuudessa määrä on tuhansissa. Tuon selkeämmin ei poliitikko voi jäädä törkeistä valheistaan kiinni.

Orpo on myös esittänyt kantanaan, että "pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia." Helsingin sanomat 22.8.2015.

Suomen suurlähettiläs Afganistanissa Anne Meskanen: "Afganistanista tulee Suomeen nimenomaan elintasopakolaisia." Yle Uutiset 9.12.2015.

 

 

Realisti

#360 Re:

09.05.2016 21:46

#359: Roope Massinen -  

Nyt et siis enää kommentoi lainkaan varsinaiseen asiaan liittyviä argumentteja, vaan rakentelet ihmeellisiä salaliittoteorioita ja listaat jotakin asiaan liittymättömiä sitaatteja. Taitavat olla väittelyn pelimerkit käytetty.

Totesin, että sisäministeri ei voi vaikuttaa tulijoiden määrään juurikaan. Vastaat siihen, että hänen pitäisi siinä tapauksessa ainakin erottaa Maahanmuuttoviraston ylijohtaja sekä kansliapäällikkö. Senkö vuoksi, että he ovat kommentoineet julkisuudessa asiaa, johon sinä olet tyytymätön? Miten Maahanmuuttoviraston johtajana toimiessaan Jaana Vuorio on hehkuttanut monikulttuurisuutta? Anna esimerkki. Entä mitä tarkalleen ottaen ovat nämä Nergin päättömät lausunnot? Ja sitä paitsi: logiikkasi ontuu jälleen todella pahasti. Jos sisäministeri ei voi juurikaan vaikuttaa turvapaikanhakijoiden määrään, miten siihen voisi vaikuttaa Maahanmuuttoviraston ylijohtaja tai sisäministeriön kansliapäällikkö. Eivät mitenkään. Joten mitä hyötyä heidän erottamisestaan käytännössä olisi, jos ajatellaan turvapaikanhakijoiden määrää?

Väitteesi "turvapaikkashoppailijoita" suosivasta järjestelmästä, jonka Orpo olisi ehtinyt luoda muutamassa kuukaudessa ministerinä toimiessaan yhdessä Demokraattisten lakimiesten, Maahanmuuttoviraston ja SPR:n kanssa luoda on pelkästään naurettava, ei mitään muuta. Löytäisitkö tuosta salaliittoteoriasta paikan vielä FSB:lle, Stasille, MTK:lle, SAK:lle, UNICEF:lle ja RKP:lle?

Kysyin, mistä olet löytänyt tilaston Ruotsin kautta tänä vuonna saapuneiden ihmisten määristä. Et vastannut. Et vastannut siksi, että sellaista tilastoa ei ole ainakaan Migri julkaissut. Järjestelykeskus suljettiin, koska tulijoita ei sitä kautta ollut. Sinun mielestäsi heitä on kuitenkin tuhansia. Kertoisitko ystävällisesti, mihin tämä väitteesi perustuu?

Minulla ei ole mitään henkilökohtaista motiivia tässä asiassa. En ole Orpoa koskaan tavannutkaan. En vain pidä siitä, että ketään panetellaan ja syytetään avoimesti asioista, jotka eivät ole millään tavoin hänen syytään. Esität Orpon suorituksesta vain oman mielipiteesi, mutta ilmoitat sen kuin faktan. Minun mielestäni Orpo on ollut yksi parhaista hallituksen ministereistä, ellei paras. Kansanedustajat olivat samaa mieltä, kun asiasta heiltä kysyttiin. Orpo voitti ylivoimaisesti.

Mitä muuten luulet, että tämä adressi saa aikaan? Ei mitään. Orpoa ei taatusti tulla erottamaan virastaan. Miksikö? Sen vuoksi, että maassamme on onneksi vielä ihmisiäkin, jotka kykenevät ymmärtämään monimutkaisia ongelmia eivätkä vain syytä kaikista ongelmista alan ministeriä. Onko työttömyyys työministerin Lindströmin vika? Ei ole. Aivan kuten turvapaikanhakijoiden suuri määrä ei ollut Orpon vika. Joka muuta väittää, ei ymmärrä koko asiaa.


Vieras

#361

10.05.2016 04:45

Olen samaa mieltä kuin moni muukin allekirjoittaja, että näin huono sisäministeri pitää erottaa...on osoittanut tekemisillään olevan sopimaton hoitamaan ministerin tehtävi

Vieras

#362

10.05.2016 14:52

Asiallinen. Pelastetaan suomi EUn otteesta ja epäisanmaallisista aineksista.

Vieras

#363

10.05.2016 16:34

En osta tilaa mielipiteilleni, mutta haluan vastustaa valtakoneiston ylimielisyyttä ja suomalaisen kulttuurin alasajoa järjettömällä maahanmuuttopolitiikalla. Hädänalaisia voidaan parhaiten auttaa heidän kotimaassaan.
Roope Massinen

#364

10.05.2016 19:56

Nimimerkki Realisti yrittää raivokkaaasti puolustaa Orpoa, vaikka Orpo on tehnyt itsestään naurunalaisen koko kansan silmissä. Mm. Orpon lausunto "turvapaikanhakijoiden motiivien epäily on rasismia" on aivan käsittämätön. Orpo itse on todennut, että vain 35 % turvapaikkahakemuksista hyväksytään. Senkin perusteella 65 % turvapaikanhakijoista on maassa väärin perustein, eli veronmaksajat kustantavat heidän asumisensa ja täysihoitonsa Suomessa turhaan jopa vuosikausia.

Nergiltä järjettömiä lausuntoja löytyy vähintäänkin yhtä paljon kuin Orpolta. Mm. tämä: "Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut."

Helsingissä toimivat poliisit kommentoivat muun muassa seuraavasti:

”Tilanne ei ole poliisin hallinnassa, koska maahantulijoiden taustoja ei pystytä riittävästi selvittämään eikä poliisin resurssit riitä tulijoiden valvomiseen. Lisäksi joukossa on varmuudella Isis-taistelijoita, mikä tuo mukanaan aivan uudenlaisia uhkia.”

"On kestämätön tilanne, että Suomeen otetaan vuosittain tuhansia ihmisiä, joista ei välttämättä pysty varmistamaan edes henkilöllisyyttä. Useita turvapaikkahakemuksia vastaanottaneena tiedän, että monesti kohtaaminen viranomaisen kanssa alkaa selkeillä valheilla."

”Kukaan ei oikeasti tiedä, kuinka paljon oikeiden turvapaikanhakijoiden joukossa on ns. vihollistaistelijoita ja/tai ääri-islamisteja, joiden tarkoitusperät ovat aivan jotain muuta.”

”Emme yhtään tiedä ketä ja mistä nämä ihmiset ovat. Vastoin yleistä luuloa henkilöllisyyden selvittäminen tutkinnallisin keinoin on lähes mahdotonta. Daesh on tunnetusti lähettänyt TP-hakijoiden joukossa Eurooppaan taistelijoitaan.”

Lisätietoa em. Nergin tapauksesta löytyy laittamalla Googlen hakulaatikkoon lauseen: "PS-edustaja kysyy: miten kansliapäällikkö Nerg tietää, kun poliisi ei tiedä".

Valtion itsenäisyyden määritelmään kuuluu oma ulkopolitiikka ja sen mukana kyky itse säädellä ja valvoa valtion rajoja, eli päättää  itse siitä, keitä valtio päästää rajojensa sisäpuolelle. Maahantulo ei ole subjektiivinen oikeus, vaan maahan saapumisen oikeutus perustuu vastaanottavan valtion suopeuteen. Tästä huolimatta nyt turvapaikan hakemista ja myöntämistä pidetään monien mielestä virheellisesti lähes itsestäänselvyytenä.

Pakolaisten sekä turvapaikanhakijoiden vastaanottokäytäntö luotiin länsimaihin poliittisten pakolaisten tai kotimaassaan vainottujen ihmisten tilapäiseksi suojelemiseksi. Sitä ei ole tarkoitettu massamaahanmuuttoa eikä väestöjensiirtoja varten. Nyt tätä periaatetta käytetään valitettavasti avoimena valtakirjana turvapaikkashoppailuun, elintasopakolaisuuteen ja loppumattomien siirtolaisvirtojen vyöryttämiseen rajojen yli. Poliitokoilla on valta muuttaa käytäntöjä, ja siten vaikuttaa tilanteeseen.

Realisti kirjoitti: "Järjestelykeskus suljettiin, koska tulijoita ei sitä kautta ollut. Sinun mielestäsi heitä on kuitenkin tuhansia. Kertoisitko ystävällisesti, mihin tämä väitteesi perustuu?"

Vastaukseni: Se perustuu Migrin julkisiin tilastoihin, joiden mukaan Suomeen on tullut alkuvuoden 2016 aikana lähes 3000 turvapaikanhakijaa. Siinä on aikamoinen ristiriita Orpon vastuuttomiin väitteisiin nähden. Viime vuonna samalla aikajaksolla tulijoita oli paljon vähemmän. Google: "Turvapaikka- ja pakolaistilastot - Maahanmuuttovirasto

 

Realisti

#365 Re:

10.05.2016 21:41

#364: Roope Massinen -  

Se, että Suomi on EU:n parhaiden maiden joukossa tulijoiden taustojen selvittämisessä (kuten Nerg sanoi), ei tietenkään tarkoita, että tilanne olisi täydellinen tai edes tyydyttävä. En minä käsittänyt Nergin lausuntoa niin, että hän väittäisi viranomaisten tietävän kaikkien tulijoiden taustoja (kuten kaikki persut näyttävät käsittäneen sen) vaan niin, että hän totesi suomalaisten viranomaisten olevan EU-maiden viranomaisista parhaiten (tai ainakin kärkipäässä) perillä taustoista. Tietenkin siinäkin on parannettavaa. Ei kuitenkaan ole ministeriön kansliapäällikölle kovin asiallista avoimesti julkisuudessa kritisoida oman hallinnonalansa viranomaisia. Kehut julkisesti, kritiikki yksityisesti. Jos olisit joskus toiminut esimiestehtävissä, tietäisit sen.

Mitä mainitsemaasi Orpon lausuntoon tulee, pidin itsekin sitä varsin erikoisena ja suorastaan epäonnistuneena. Minä en kuitenkaan tuomitse miestä, ministeriäkään, yhden lausunnon perusteella vaan arvioin koko suoritusta. Muutoin Orpo on suoriutunut tehtävistään hyvin eikä suinkaan ole saattanut itseään lainkaan "naurunalaiseksi koko kansan silmissä", kuten sinä väität. Osoittaa varsin puutteellista arvostelukykyä ja suhteellisuudentajua osaltasi edes esittää moinen väite, "koko kansan silmissä", mihin perustat tuon? Ja sitä paitsi: Timo Soinihan vuonna 2011 toivotti tervetulleeksi kaikki EU:n ja YK:n sopimuksia kunnioittavat ihmiset riippumatta lähtömaasta. Tartuttiinko PS:ssä tähän? Eipä juuri.

Sivuutat valtion roolia asiassa määritellessäsi kokonaan kaikki kansainväliset sopimukset, johon Suomi on YK:n ja etenkin EU:n jäsenenä sitoutunut. Voisiko Suomi siis yksipuolisesti ilmoittaa jättävänsä soveltamatta EU:n lainsäädäntöä tältä osin? Ilmoitettaisiin vain, että Suomi ei enää sovella EU:n kansainvälistä suojelua koskevaa lainsäädäntöä ja että Suomesta ei voi enää hakea kukaan turvapaikkaa. Niinkö? Voisivatko muutkin EU-maat toimia samoin? Ja jos voisivat, voisivat ne varmaankin alkaa ottaa omia vapauksia myös muilla EU-lainsäädännön alueilla, eikö niin? Säännöthän pitäisi olla samat kaikille. Eli talouskuria ei tarvitsisi enää kenenkään noudattaa, jokainen valtio voisi ruveta vaikkapa painamaan omaa rahaa kattaakseen budjettivajeensa. Tai halutessaan jokin valtio voisi estää muiden EU-maiden kansalaisten työskentelyn siellä tai alkaa periä tuontitulleja toisen EU-maan tuotteilta. Niinkö? No eipä varmaankaan. Ja jos lähdetään siitä, että sopimuksia kunnioitetaan, pitäisi niitä kaikkia kunnioittaa tasapuolisesti. Se on täysin eri asia, pitäisikö pyrkiä muuttamaan nykyisiä sopimuksia. Kenties. Mutta marssijärjestys on se, että ensin sovitaan pelisäännöt ja sitten vasta aletaan pelaamaan niiden mukaan.

Mutta kuten sanoin: lainsäädäntöhankkeita tulijoiden määrän suitsimiseksi on vireillä ja EU-lainsäädäntöäkin veivataan uusiksi. Juuri kuten pitääkin. Eihän viime syksyn tilanne kenenkään mielestä hyvä ollut. Tässä hallitus on tehnyt ihan hyvää työtä. Ei kenties täydellistä, mutta hyvää kuitenkin. Nämä asiat vievät vain ikävä kyllä oman aikansa.

Puhut "avoimesta valtakirjasta turvapaikkashoppailuun". Sanavalintasi kertovat, ettet ole erityisen hyvin perillä todellisesta tilanteesta. Ei EU-maiden välillä ole enää pitkään aikaan voinut "turvapaikkashoppailla", jos tarkoitat ilmaisulla turvapaikan hakemista maasta toisensa jälkeen. Ns. Dublin-menettely sormenjälkitietokantoineen estää tämän. Eivät viime syksynkään tulijat pääsääntöisesti hakeneet turvapaikkaa useista maista, vaan vain yhdestä. Ja mitä tulee esim. viime syksynä Eurooppaan tulleiden ihmisten kotimaihin, ovat ne sotaa käyviä tai erittäin levottomia maita. On perusteetonta leimata heidät elintasopakolaisiksi, kuten sinä teet. Ylivoimaisesti eniten ihmisiä Suomeen tuli Irakista, jossa käytiin viime vuonna ja käydään yhä avointa sisällissotaa. Lähimmillään ISIS oli pääkaupunki Bagdadista n. viiden kilometrin päässä. Jos kotikaupunkiasi kohti olisi tulossa äärimmäisen väkivaltainen terroristiryhmä aikomuksenaan vallata kaupunki ja tappaa kaikki vastustajat, odottaisitko sinä perheinesi kaupungissa siihen asti, kunnes he ovat viiden kilometrin päässä?

Itse olen sitä mieltä, että meidän tulee tarjota sotaa pakeneville ihmisille tilapäistä suojaa, mutta ihmisillä tulisi olla velvollisuus palata takaisin kotimaahansa olojen rauhoituttua. Ainakin siinä tilanteessa, jos he eivät ole työllistyneet ja pysty elättämään omaa perhettään.

Etkö todella edelleenkään ymmärrä, mitä kysyin sinulta tilastoihin liittyen? Kysyin: "mistä olet löytänyt tilaston Ruotsin kautta tänä vuonna saapuneiden ihmisten määristä?" Et vastannut taaskaan vaan viittaat tilastoon, jossa kyseistä asiaa ei kerrota. Migrin tilastoista ilmenee vain hakijoiden kokonaismäärät, ei hakijoiden maahan saapumisen reittiä. Tiedoksesi, että Suomeen pääsee muutakin reittiä kuin Tornion kautta. Et varmaankaan ole voinut olla huomaamatta sitä, että alkuvuonna Venäjältä saapui runsain joukoin hakijoita Lapin rajanylityspaikoille. Lisäksi Suomeen pääsee edelleen laivoilla ja lentäenkin. Edelleen, haastan sinut esittämään sen tilaston, jossa kerrotaan, kuinka paljon ihmisiä on tänä vuonna tullut Ruotsin maarajan ylitse Suomeen. Tästä asiastahan syytit Orpoa valehtelusta ja olisi kiinnostavaa tietää, millä perusteella.

Roope Massinen

#366

11.05.2016 08:07

Onko kukaan huomannut, että nimimerkki Realisti vastaa aina lähes välittömästi, kun tässä keskustelussa kerrotaan tosiasioita Orpon vastuuttomasta toiminnasta? Orpon kohtalo tuntuu olevan hänelle erittäin henkilökohtainen huolenaihe, ja nimimerkki Realistin motiiveja ei varmasti tarvitse kaukaa hakea.

Realisti: "Edelleen, haastan sinut esittämään sen tilaston, jossa kerrotaan, kuinka paljon ihmisiä on tänä vuonna tullut Ruotsin maarajan ylitse Suomeen."

Vastaukseni: Ensimmäisenä viittaan artikkeliin valtamedia Kalevassa 7.9.2015: ”Poliisitarkastaja Jukka Hertell sanoo, että suurin osa turvapaikanhakijoista tulee Suomeen Torniosta. Hertell arvioi syyksi sen, että Tornion rajalla ei ole rajatarkastuksia.” Tilanne ei ole tuosta ajankohdasta juurikaan muuttunut, lukuun ottamatta tammikuun ja helmikuun piikkiä itärajalla, joka loppui kuin seinään 1.3.2016 Putinin mahtikäskyllä. Ilmeisesti ko. invaasio oli Putinin voimannäyttö siitä, mihin hän halutessaan pystyy.

Toiseksi viittaan paikallisten ihmisten kokemuksiin ja kertomaan. Minulla on sattumalta paljon tuttuja Tornion seudulla, ja olen saanut heiltä ensikäden tietoa, jonka mukaan turvapaikanhakujärjestelmää väärinkäyttävien elintasopakolaisten tulo jatkuu siellä vilkkaana.

Nimimerkki Realisti väittää lainvalmistelun olevan hidasta. On paljon esimerkkejä, joissa uusi laki on saatu voimaan hyvin nopeasti, kun siihen on ollut tahtoa. On myös valheellista väittää, että Suomi ei muka olisi voinut estää tulijoiden vyöryä Tornion kautta. Jos Suomi olisi noudattanut Dublin-sopimusta, niin sana tästä linjasta olisi levinnyt turvapaikkashoppailijoiden keskuudessa, eikä ryntäys Suomeen olisi ollut niin massiivista.

Alla lukee pääministeri Juha Sipilän lausunto (Yle Uutiset 12.3.2016) SANATARKASTI.

"Meillä ei ole ollut käsittääkseni ainakaan kovin montaa palautusta Saksaan. Mutta eihän tämä Dublin-järjestelmä ole toiminut pitkään aikaan käytännössä. Kaikki Suomeen tulleethan olisi voitu palauttaa, koska kaikki muut paitsi Venäjältä tulleet ovat tulleet Dublin-sopimuksen alla olevien maiden kautta."

Vaikka Orpon osuus nykyisessä useiden kymmenien tuhansien elintasopakolaisten asuttamisessa ja elättämisessä suomalaisten veronmaksajien kustannuksella on suuri, niin vähintään yhtä suuri vastuu on myös Juha Sipilällä. Heidät molemmat pitäisi erottaa välittömästi ja estää ikuisiksi ajoiksi osallistumasta suomalaisten asioista päättämiseen.

Maahanmuuttoviraston sivuilla lukevat seuraavat tiedot:

"Tutkimatta jättäminen

Kansainvälistä suojelua koskeva hakemuksesi voidaan jättää tutkimatta Suomessa seuraavissa tapauksissa:

Olet saapunut turvallisesta maasta, jossa olet saanut turvapaikan tai toissijaista suojelua tai muuten riittävää suojelua ja jonne sinut voidaan palauttaa (turvallinen turvapaikkamaa).

Olet saapunut turvallisesta maasta, jossa olisit voinut saada turvapaikan tai toissijaista suojelua tai muuten riittävää suojelua ja jonne sinulla on riittävästi siteitä ja jonne sinut voidaan palauttaa (turvallinen kolmas maa).

Sinut voidaan lähettää toiseen valtioon, joka on vastuussa turvapaikkahakemuksesi käsittelystä vastuunmäärittämisasetuksen perusteella.

Olet saanut kansainvälistä suojelua toisesta EU:n jäsenvaltiosta.

Olet tehnyt uusintahakemuksen, joka ei sisällä uusia asiaan vaikuttavia perusteita.

Dublin-menettely

Periaatteena on, että turvapaikkahakemus käsitellään vain yhdessä valtiossa, joka voi olla

toinen EU:n jäsenvaltio
Norja
Islanti
Sveitsi, tai
Liechtenstein.

Tätä kutsutaan vastuunmäärittämiseksi tai niin sanotuksi Dublin-menettelyksi. Menettelyn taustalla on Dublin-asetus, joka velvoittaa jäsenvaltioita suoraan. Sen mukaan vastuu turvapaikkahakemuksesi käsittelystä kuuluu sille jäsenvaltiolle,

jossa sinulla on perheenjäseniä,
joka on myöntänyt sinulle oleskeluluvan tai viisumin,
jonka ulkorajan olet luvattomasti ylittänyt kolmannesta maasta käsin, tai
jossa olet aikaisemmin hakenut turvapaikkaa.
Tämä valtio on velvollinen ottamaan sinut takaisin ja käsittelemään Suomessa jättämäsi hakemuksen.

Jos toinen jäsenvaltio on vastuussa turvapaikkahakemuksesi käsittelystä, hakemustasi ei tutkita Suomessa vaan sinut käännytetään vastuussa olevaan jäsenvaltioon."

Eli Juha Sipilän sanoin: "Kaikki Suomeen tulleethan olisi voitu palauttaa, koska kaikki muut paitsi Venäjältä tulleet ovat tulleet Dublin-sopimuksen alla olevien maiden kautta."

 

 


Anonyymi

#367

11.05.2016 14:54

Koska verovarojen haaskaaminen ulkomaalaisten sotilaskarkureiden elättämiseen ja heidän asianajajiensa maksamiseen on suomen nykyisessä(kin) taloustlanteessa ihan puhdasta mielenvikaisuutta.

Vieras

#368

11.05.2016 15:49

YLEINEN TURVATTOMUUS ISLAMISMIN TAHOLTA ON KASVANUT EUROOPASSA RÄJÄHDYSMÄISESTI, JA LOPPUA EI NÄY OLEVAN MUUTTOLIIKKEILLE. POLIISILLA EI OLE TARVPEEKSI RESURSSEJA VALTUUKSIA TOIMINTAAN, JA RIKOSTEN ESTÄMISEEN. NYT TARVITAAN KOVIA OTTEITA KOKO LÄNSIMAISESSA MAAILMASSA.
Realisti

#369 Re: laitto

11.05.2016 21:02

#366: Roope Massinen -  

No kuten sanottu jo aiemmin, en tunne Orpoa eikä hänen maineensa ole minulle mitenkään henkilökohtainen huolenaihe. Yhtä hyvin voisin kysyä, onko hänen mustamaalaamisensa sinulle jotenkin henkilökohtainen missio? Taitaapa olla, koska vastaat tänne hyvin pian, kun horjuvat argumenttisi ammutaan alas.

Tornion kautta ei tällä hetkellä tule merkittävää määrää turvapaikahakijoita ainakaan Lapin poliisilaitoksen ja minun omien siellä asuvien tuttujeni mukaan, jotka seuraavat rajaliikennettä erittäin aktiivisesti. Nähtävästi sinun "tuttusi", jotka "sattumalta" asuvat siellä ja raportoivat sinulle tilanteesta, eivät ole kovin huomiokykyistä porukkaa. Miten viime syyskuun tilanne liittyy tämän kevään tilanteeseen? Kuka tahansa kadunmieskin osaa sinulle kertoa, että tilanne on täysin toinen. Haastoin sinut esittämään tilaston, jonka väitit olevan olemassa ja todistavan Orpon valehdelleen. Et pystynyt tätä tilastoa osoittamaan vaan viittasit "tuttuihisi". Tästä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä sinun uskottavuudestasi. Sitä ei ole lainkaan.

Et näköjään tunne Dublin-asetusta lainkaan. Ei sen puoleen tunne Sipiläkään. Hakijoita ei voitu palauttaa Ruotsiin, Tanskaan tai Saksaan siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät olleet hakeneet sieltä turvapaikkaa eivätkä ylittäneet kyseisen maan ULKOrajaa laittomasti. Tämän jälkimmäisen kohdanhan sinä sopimustekstistä lihavoit. Kuten jokainen EU-termistöä yhtään tunteva tietää, tarkoittaa "ulkoraja" unionin ulkorajaa kolmansiin maihin eikä vapaan liikkuvuuden alueen sisäisiä EU-maiden välisiä rajoja. Niitä kutsutaan lakitekstissä termillä "sisäraja". Saksalla ei ole maaulkorajaa, kuten voinet sinäkin havaita karttaa tutkimalla. Nämä henkilöt olivat EU-alueella laittomasti eikä heitä oltu pystytty rekisteröimään missään kauttakulkumaassa. Näin ollen Suomi ei olisi voinut pyytää mitään jäsenvaltiota ottamaan hakijoita vastaan, koska heistä ei ollut mitään "jälkiä" muissa jäsenmaissa.

"erottaa välittömästi", "estää ikuisiksi ajoiksi osallistumasta suomalaisten asioista päättämiseen"? Oletko tosissasi? Ihanko "ikuisiksi ajoiksi"? Kasva aikuiseksi.

Roope Massinen

#370

12.05.2016 11:50

Kun "Realisti" huomasi hävinneensä keskustelun, ja häneltä loppuivat asialliset argumentit, hän siirtyi asiattomuuksiin. Jokainen ymmärtää, mitä maahanmuuttoviraston sivuilla lukee. Esim.:

"Tutkimatta jättäminen

Kansainvälistä suojelua koskeva hakemuksesi voidaan jättää tutkimatta Suomessa seuraavissa tapauksissa:

Olet saapunut turvallisesta maasta, jossa olisit voinut saada turvapaikan tai toissijaista suojelua

tai muuten riittävää suojelua ja jonne sinulla on riittävästi siteitä ja jonne sinut voidaan palauttaa (turvallinen kolmas maa).

10 turvallisen maan läpi "pakenevat"eivät ole oikeíta pakolaisia. Heidän asiansa olisi pitänyt selvittää rajalla tai sen välittömässä läheisyydessä ja ohjata poispäin Suomesta. Heitä ei olisi missään nimessä pitänyt päästää suoraan asutuskeskuksiin. On yleisesti tiedetty asia, että turvapaikanhakijoiden joukossa mm. Suomeen on tullut vähintään satoja terrorismiin kytköksissä olevia henkilöitä.

Selvitysten mukaan jopa 70 % turvapaikkaa hakevista tulee rajalle ilman minkäänlaisia henkilöllisyyden todistavia dokumentteja. Pelkästään se jo yhtenä asiana kertoo, että suurimmalla osalla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Nuo "turvapaikanhakijat" ainoastaan käyttävät suomalaisia hyväkseen Orpon avulla.

Tilanne Torniossa on sama kuin viime syksynä: ”Poliisitarkastaja Jukka Hertell sanoo, että suurin osa turvapaikanhakijoista tulee Suomeen Torniosta. Hertell arvioi syyksi sen, että Tornion rajalla ei ole rajatarkastuksia.” Jokainen voi vaikka itse käydä toteamassa tilanteen tai kysyä tutuiltaan, jotka asuvat tai liikkuvat sillä suunnalla.

On meillä onnettomat sisäministeri ja pääministeri, kun eivät tiedä omien vastuualueidensa asioista, eivätkä suostu tekemään mitään kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi. Sen sijaan he päästävät maahan kymmeniä tuhansia sotakuntoisia vieraan kulttuurin ja uskonnon edustajia. Tästä huolimatta he keskittyvät poliisiasemien vähentämiseen.

28.1.2016: "Sisäministeriö on viimeistelemässä suunnitelmaansa poliisin toimipisteiden vähentämisestä. Jopa 16 poliisiasemaa saatetaan sulkea. Poliisihallituksen esittämät lakkautukset vähentäisivät kustannuksia YHDELLÄ miljoonalla eurolla." vuosittain. www.iltalehti.fi/uutiset/2016012821029111_uu.shtml

19.11.2015; "Hallitus on antanut eduskunnalle täydentävän talousarvioesityksen vuodelle 2016. Hallitus esittää turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta aiheutuviin menoihin (HUOM!) 452 miljoonaa euroa." Google: "Hallitus esittää maahanmuuttoon 452 miljoonaa"

Realisti

#371 Re:

12.05.2016 18:52

#370: Roope Massinen -  

 Kun "Roope Massinen" jää kiinni väärän tiedon levittämisestä ja häneltä loppuvat perustellut argumentit, alkaa hän väittää "voittaneensa keskustelun". Pari asiaa tiedoksesi: 1) keskustelu ei ole kilpailu, eikä niitä väittelyiden tavoin voiteta tai hävitä, ja 2) en suinkaan ole tätä väittelyä hävinnyt. Olen meistä kahdesta ainoa, joka perustaa argumenttinsa todellisiin faktoihin, eikä virheelliseen tietoon.

Mihin perustat väitteesi, että on yleisesti tiedetty asia, että Suomeen on tullut vähintään satoja terrorismiin kytköksissä olevia henkilöitä turvapaikanhakijoiksi? Mikään viranomainen ei ole tällaista lausunut ja miksi lausuisikaan, koska moista ei ole havaittu. Onko sinulla paremmat tiedot turvapaikahakijoiden terrorismitaustoista kuin poliisilla tai Maahanmuuttovirastolla, jotka hoitavat hakijoiden taustojen tutkinnan? Kertoisitko lähteesi tähän "tietoon" eli missä kerrotaan vähintään 200 (ilmaisusi: satoja) turvapaikanhakijan omaavan terrorismikytköksiä? Homma-forum ei ole validi lähde.

Sinun mielestäsi se, että maassa ei ole viranomaista, joka voisi myöntää Suomessa kelpaavan passin, jo sinällään kertoo, ettei sieltä kotoisin olevalla ihmisellä ole "puhtaita jauhoja pussissaan". Esim. Somaliassa ei ole ollut vuoden 1991 jälkeen sellaista hallintoa, jonka myöntämän passin Suomi olisi hyväksynyt. Argumenttisi yksi toisensa jälkeen antavat sen kuvan, ettei sinulla ole kovinkaan vahvaa kuvaa esim. turvapaikanhakijoiden lähtömaiden todellisesta tilanteesta.

Siteeraat edelleen Hertelliä viime syyskuulta. Vaikka otit päiväyksen pois, ei se tee lausunnosta yhtään uudempaa. Googlaapa seuraava: "järjestelykeskus tauolla". Ensimmäinen hakutulos on YLEn uutinen maaliskuulta, jossa kerrotaan järjestelykeskuksen toiminnan tilapäisestä lopettamisesta, koska hakijoita ei Tornion kautta juurikaan tullut. Jutussa Lapin poliisilaitoksen rikoskomisario Janne Koskela kertoo, että pohjoisen kautta tuli tuohon aikaan "yksittäisiä hakijoita". Syytätkö häntäkin valehtelusta, kuten samansisältöisen lausunnon antanutta Orpoa? Tilanne ei todellakaan ole sama kuin viime syksynä, niin Torniossa kuin muuallakaan. Enimmillään viime syksynä rekisteröitiin lähes 4000 turvapaikkahakemusta yhdessä viikossa! Nyt alkuvuonna 18 ensimmäisen viikon aikana on rekisteröity n. 2600 hakemusta. Viikkokohtainen keskiarvo keväältä on siis n. 150 hakemusta viikossa eli n. 4 prosenttia viime syksyn vilkkaimmasta viikosta. Venäjän rajan yli suuntautuneen virran tyrehdyttyä vauhti on hidastunut entisestään. Viikolla 18 koko maassa rekisteröitiin yhteensä 55 hakemusta eli 1,3 % viime syksyn vilkkaimmasta viikosta. Nykyisellä vauhdilla kestäisi siis n. 16,5 kuukautta, jotta maahan tulisi yhtä paljon hakijoita kuin viime syksyn vilkkaimman viikon seitsemän päivän aikana. Silti sinulla on pokkaa väittää, että tilanne on sama kuin syksyllä. Ihmetellä täytyy.

Ilmaisusi ovat täysin käsittämättömiä. Eivät Orpo ja Sipilä ole "päästäneet" maahan ketään. Maahamme on tullut turvapaikanhakijoiksi ihmisiä, joiden maahan pääsyn estäminen rajalla olisi vaatinut voimassaolevan Suomen lainsäädännön, EU-lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten rikkomista. Olisiko Orpon pitänyt kehottaa esim. poliisia tai Rajavartiolaitosta rikkomaan lakia? Sekään ei tosin olisi auttanut, koska virkamiehet toimivat virkavastuulla eivätkä saa rikkoa lakia, vaikka siihen kehottaisi presidentti. Sinun on vain ikävä kyllä hyväksyttävä se, että laillisia keinoja estää turvapaikanhakijoiden pääsy maahan, jos he ovat päässeet Suomen rajalle asti, ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Olen täysin samaa mieltä poliisiasemien lakkautussuunnitelmien mielekkyydestä. Saavutettavat säästöt ovat aivan liian pienet kansalaisten turvallisuuden heikkenemiseen nähden. Orpo kommentoi 20.3. valtion kehyspäätösten mukaisia suunnitelmia poliisien määrän vähentämisestä toteamalla, ettei poliisien määrän vähentämiselle ole perusteita. Hän haluaisi pitää poliisien määrän ennallaan. Löydät varmaan googlaamalla tämänkin uutisen: "poliisien määrän raju vähentäminen liikaa".


Vieras

#372

12.05.2016 20:46

Koska mamut pois täältä
Timo S

#373 Re:

12.05.2016 20:59

#372: -  

 "Koska mamut pois täältä"

Onpa hienosti perusteltu mielipide. Ministerin erottaminenhan siihen tosiaan johtaa.

Roope Massinen

#374

12.05.2016 21:01

Kylläpä tämä "realisti" nyt käyttää kovasti aikaa yrittäessään muuttaa mustan valkoiseksi. Valtiot ja niiden päättäjät voivat vaikuttaa hyvin paljon siihen, kuinka paljon ne ottavat turvapaikanhakijoita, ja kuinka houkuttevekaksi turvapaikan hakeminen ko. maasta tehdään. Siinä Orpo ja Sipilä ovat tehneet korvaamattoman suuren karhunpalveluksen Suomelle ja Suomen kansalaisille. Esimerkki Unkarista:

MTV.fi Uutiset 28.1.2016: "Nyt yhä useampi maa sulkee rajojaan ja kaksi vuosikymmentä voimassa olleesta vapaan liikkuvuuden Schengen -sopimuksesta on kohta jäljellä kaunis muisto vain. Budapestissa toimivan Unkarin Helsinki-komitean juristin Julia Ivanin mukaan Unkarin pakolaispolitiikka on käytännössä loppu. Unkarissa ei ole enää turvapaikanhakijoita kuin muutama, ja hekin  odottavat palautusta Serbiaan vankiloissa. Voin sanoa, että Unkarista on tällä hetkellä mahdotonta saada turvapaikkaa.

Yle Uutiset 24.3.2016: "Puolan pääministeri Beata Szydlo ilmoitti, että Puola ei aio ottaa vastaan sovittua 7 000 turvapaikanhakijaa. Syynä on Brysselin terrori-isku. "Brysselin tapahtumien jälkeen ei ole mahdollista, että voisimme ottaa vastaan yhtäkään siirtolaista."Meidän on ennen kaikkea pakko turvata omien kansalaistemme turvallisuus. Tuhannet siirtolaiset saapuvat ainoastaan parantaakseen omaa elämäntasoaan."

Yle Uutiset 28.4.2016: "Itävalta hyväksyi uuden tiukan turvapaikkalain. Turvapaikanhakijoita saatetaan jatkossa käännyttää suoraan rajalta. Lisäksi oleskelulupien kestoa rajataan ja perheenyhdistämisen ehtoja kiristetään. Rajanylityspaikalle Italian rajalle suunnitellaan aitaa.

Ilta-Sanomat 20.8.2015: "BBC: Slovakia ei ota vastaan muslimipakolaisia – vain kristityt hyväksytään. Maan sisäministeriön mukaan Slovakia aikoo hyväksyä maahan vain kristittyjä, kun se ottaa vastaan 200 syyrialaispakolaista osana EU-sopimusta. Slovakia perustelee päätöstä sillä, etteivät muslimit tuntisi oloaan kotoisaksi maassa muun muassa siksi, että Slovakiassa ei ole moskeijoita."

Edellä lukevista esimerkeistä nähdään, että valtiot voivat itse päättää pitkälle siitä, miten ne hoitavat turvapaikanhakijoihin liittyvät asiat. Mutta mitä tekevät Orpo ja Sipilä? Kieltäytyvät jääräpäisesti lisäämästä rajavalvontaa. Viime vuoden elintasopakolaisten massainvaasio tulee toistumaan myös tänä vuonna. Viime vuonna se alkoi heinäkuussa, jonka jälkeen muutamassa kuukaudessa tuli kymmeniä tuhansia valepakolaisia.

Roope Massinen

#375

12.05.2016 21:21

Yle Uutiset  3.11.2015: "Suojelupoliisi arvioi, että Suomeen kohdistuva terrorismiuhka on kohonnut vuoden 2015 aikana. Turvapaikkatilanteen äkillinen muutos merkitsee merkittävää uhkaa Suomen turvallisuudelle, sanoo suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari. Suomeen on palannut erityisesti Syyriasta ja Irakista huomattava määrä taistelijoita. Supo seuraa tällä hetkellä noin 300 henkilöä, joilla on yhteyksiä islamistisiin ääriryhmiin ja taisteluihin."

Turun Sanomat: "Suurin osa EU-alueen turvapaikanhakijoista ilman vahvistettua henkilöllisyyttä." Aikaisempina vuosina Euroopan unionin jäsenmaiden kansallisissa tutkimuksissa on siis selvinnyt, että Suomessa myönteisen päätöksen saaneista turvapaikanhakijoista jopa 70 prosentilla on todellinen henkilöllisyys varmistamatta. On olemassa valtava riski, että suuri osa Suomessa turvapaikan saavista on maassamme väärällä henkilöllisyydellä ja jopa väärällä kansalaisuudella. 

Yle Uutiset 24.9.2015: Helsinki-Vantaan lentoaseman tullitarkastuksissa on paljastunut SUURI MÄÄRÄ VÄÄRENNETTYJÄ PASSEJA JA MUITA HENKILÖTODISTUKSIA ulkomailta Suomeen saapuneiden kirjeiden ja pakettien sisältä. Lähetykset on postitettu Suomeen pääasiassa Irakista ja Turkista. Passit ja muut asiakirjat ovat olleet matkalla turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiiin ja yksityishenkilöille Suomessa. Turvapaikanhakijat tarvitsevat henkilöpapereita lähtömaistaan, koska VALTAOSA ON TULLUT SUOMEEN ILMAN MITÄÄN HENKILÖTODISTUSTA.

”Joka neljännessä maahan saapuneessa henkilöasiakirjassa on ollut väärennökseen viittaavia tekijöitä”, sanoo rikostorjuntayksikön päällikkö Kari Kettunen Rajavartiolaitokselta. ”Esimerkiksi yhtenä päivänä paljastui melkein 50 väärennettyä passia tai muuta henkilötodistusta”, tullipäällikkö Mika Pitkäniemi kertoo. Väärennösten ilmaantuminen on osin seurausta turvapaikanhakijoiden saapumisesta Suomeen valtavissa määrin. Joukkoon mahtuu myös niitä, joille väärennetty henkilötodistus on aitoa mieluisampi. ”Tullissa paljastui laaja väärennettyjen henkilöpaperien postitus turvapaikanhakijoille."

Tänä vuonna turvapaikanhakijoita on tullut tähän mennessä pian 3000. Viime vuonna kesäkuun puoliväliin mennessä tulijoita oli ollut 2200, eli vähemmän kuin nyt. Silti viime vuonna turvapaikantulijoiden vyöryn "yllättäen" alettua heitä tuli muutamassa kuukaudessa useita kymmeniä tuhansia. Sama tulee toistumaan myös tänä vuonna, kiitos mm. Orpon ja Sipilän.