ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!.

"Minä teen hänen kanssansa

#226 liiton hänen menestymiseksensä."

09.08.2011 11:27

Tulevana Sapattina (lauantaina) jokaisessa maailman Synagogassa
kuullaan Piinehaksen tarina 4. Mooseksen kirjan luvusta 25. Tämä
tarina on hyvin arvoituksellinen. Kun kuka tahansa lakia noudattava ja
kunnioittava kansalainen lukee tämän tarinan, hän tuntee sen jälkeen
sekavia tunteita. Ensinnäkin on aina hyvä tietää, että Jumala nostaa
jonkun hoitamaan työn, jopa silloin kun johtajat ovat heikkoja ja
hiljaa. Toiseksi, Jumala voi ylittää säännöt ja jopa lain, jonka Hän
antoi Moosekselle, edistääkseen oikeutta ja vanhurskautta. Piinehaksen
tarina on oikeastaan juuri sellainen tarina. Se alkaa yhdestä Raamatun
arkkivihollisesta. Midianin kuningas Baalak palkkasi Bileamin
kiroamaan Israelia, kun he olivat astumassa Kanaanin maahan. Bileam ei
voinut kirota Israelia, mutta hän halusi silti palkkarahat, jotka
Baalak oli tarjonnut hänelle. Bileam antoi Baalakille neuvon kuinka
saada israelilaiset kaatumaan. Hän kehotti häntä lähettämään kauniita
midianilaisia naisia viettelemään Israelin miehet. Tässä kohtaa
Piinehas tulee mukaan tarinaan. Simeonilaisen perhekunta-päämiehen
Saalun poika Simri, otti Kosbin, Suurin tyttären (Suur oli
midianilaisen perhekunnan heimopäällikkö), ja aivan Jumalan
Ilmestysmajan edessä yhtyi häneen julkisesti. Kuten tekstissä
sanotaan: "Ja katso, muuan mies israelilaisista tuli ja toi veljiensä
luo midianilaisen naisen, Mooseksen ja kaiken israelilaisten
seurakunnan nähden, kun nämä olivat itkemässä ilmestysmajan ovella."
(4. Moos. 25:6) Luultavasti Mooses oli siellä katsomassa mitä oli
meneillään, eikä tehnyt mitään. Mitä todennäköisimmin Mooses oli aivan
jäykistynyt eikä tiennyt mitä tehdä. "Kun Piinehas, pappi Aaronin
pojan Eleasarin poika, näki sen, nousi hän kansan keskeltä ja otti
keihään käteensä ja seurasi tuota Israelin miestä makuusuojaan ja
lävisti heidät molemmat, Israelin miehen ja sen naisen, vatsan
kohdalta. Silloin taukosi israelilaisilta vitsaus." (4. Moos. 25:7-8)

Piinehas otti lain omiin käsiinsä. Hän oli pappi. Hänellä ei ollut
auktoriteettia viedä elämä Simriltä ja Kosbilta, jotka harrastivat
seksiä julkisesti Herran Huoneen edessä. Israelissa nykypäivänä
Piinehas olisi viety oikeuteen ja laitettu vankilaan, koska hän otti
lain omiin käsiinsä ja teloitti rikolliset, joiden takia Jumalan viha
syttyi Israelia vastaan. Vaikkakin vitsaus loppui, kun 24 000 ihmistä
oli kuollut Israelissa. Nykypäivänä olisi järjestetty oikeustutkimus
ja Piinehas olisi joutunut vankilaan. Tässä tapauksessa Mooseksen
aikana sana sanoo: "Piinehas, pappi Aaronin pojan Eleasarin poika, on
kääntänyt minun vihani pois israelilaisista, kun hän on kiivaillut
minun puolestani heidän keskuudessaan, niin ettei minun ole tarvinnut
kiivaudessani tehdä loppua israelilaisista. Sano siis: Katso, minä
teen hänen kanssansa liiton hänen menestymiseksensä." (4. Moos.
25:11-12)

Tästä tarinasta opimme hyvin vaarallisen opetuksen: vaikkakin
vaarallinen, kuitenkin hyvin tärkeä. Jumala palkitsi Piinehaksen, kun
hänellä oli Herraa kohtaan intoa, joka motivoi häntä tarttumaan
toimeen, kun Mooses ja muut Israelin johtavat olivat jäykistyneitä,
eivätkä tienneet mitä tehdä. Jumala antaa Piinehakselle jotain hyvin
erityistä. Jumala sanoo: "Minä teen hänen kanssansa liiton hänen
menestymiseksensä."

Tässä on kysymys, joka meidän kaikkien täytyy kysyä itseltämme.
Milloin on oikein rikkoa ihmisten lakia ja järjestystä, kiivailla
Herran puolesta ja tarttua toimeen tavoilla, jotka saattaisivat olla
kyseenalaisia valtion laissa ja järjestyksessä? Minulla ei ole selvää
ja lopullista vastausta teille, mutta minä tiedän, että meillä pitää
olla avoin mieli ja asenne itseämme ja muita kohtaan, jotta meillä
olisi enemmän intoa kuin Mooseksella, emmekä tuomitsisi ihmisiä, jotka
ovat halukkaita uhraamaan oman maineensa ja vapautensa toteuttaakseen
Herran tahdon. Tämä ei ole tilanne-etiikkaa. Tämä on intoa
vanhurskauteen, kun ihminen näkee kauheita asioita tapahtuvan, Jumalan
oikeudenmukaisuuden ja vanhurskauden tuli syttyy, ja ryhtyy toimeen.
Huomatkaa, että Mooses on passiivinen tarinassa, eikä hän reagoi
ollenkaan Piinehaksen tekoon, hän ei ole puolesta tai vastaan. Minä
jaan tämän tarinan teidän kanssanne, koska minulla on vakavia
epäilyksiä, ettette ole kuulleet saarnaa Piinehaksesta kirkkonne
saarnatuolista lähiaikoina. Teidän pitäisi lukea tarina 4. Mooseksen
luvusta 25 ja nähdä itse Jumalan Sanan kiehtovat seuraukset.


Vieras

#227

09.08.2011 11:51

Israelista, eli juutalaisista on usko alkanut, kun Kristus ristiinnaulittiin Golgatalla, Hän kantoi syntini ja sairauteni, siksi adressi on kirjoittamisen arvoinen.
TÄNÄÄN juutalainen kansa

#228 Re: liiton hänen menestymiseksensä."

09.08.2011 14:47

#226: "Minä teen hänen kanssansa - liiton hänen menestymiseksensä." 

 

 
TÄNÄÄN juutalainen kansa Israelissa ja kaikkialla kukin aikarajoituksensa ja asuinpaikkansa puitteissa on hiljentynyt suremaan ensimmäisen ja toisen Temppelin hävitystä ja lukuisia muita onnettomuuksia, joita juutalaiset ovat tuhansia vuosia kestäneen historiansa aikana joutuneet kärsimään sekä Israelissa että maanpaossa kansojen keskellä. Tämä päivä ei ole vapaapäivä, kuten naapurissa puksuttavat ja pölyä ja öljynkatkua puskuttavat rakennuskoneet osoittavat. Tämä on syvän surun ja murheen päivä, jonka muistamisen juutalaiset aloittivat illalla kokoontumalla synagogiin tutkiakseen Toran lukuja, joissa kerrotaan kansaa kohdanneista katastrofeista ja siitä, miksi näin kävi.

KOTEL, jota kutsutaan Länsimuuriksi, kokosi eilen illalla surevia juutalaisia, joillakin karkeasta säkkikankaasta tehty rukousviitta harteillaan, useimmat etsien rauhallisen kulman ja monien vaipuessa maahan istualleen tai polvilleen kasvot seinää kohti surun merkiksi.
Rabbit ovat kehitelleet useita rajoituksia, joita tulee noudattaa: Syöminen ja juominen on kielletty, silmien ja käsien pyyhkiminen kostealla pyyhkeellä on sallittu; kosmeettisten aineiden käyttö ja sukupuoliyhteys on kielletty; nahkakenkien käyttö on kielletty, varsinkin, jos niissä on teräsnauloja pohjissa; Toran lukeminen on rajoitettu vain valittaviin lukuihin, sillä Tora lukeminen muilta osin luo iloa, mikä on sopimatonta suruaikana.

TUNTIA ennen Tisha Be´av päivän alkamista illalla tarjoillaan ”aamu-ateria”, johon kuuluu kovaksikeitetty muna, joka kastetaan tuhkaan, leipää ja vettä. Ateria syödään lattialla istuen, kukin eri nurkassa huonetta. Normaalia iltapalvelusta synagogassa seuraa valitusvirsien lukeminen ääneen murheellisella äänenpainolla pitkin yötä.
Alla olevassa osoitteessa kerrotaan, mitä kaikkea juutalaiset ovat kärsineet tänä päivänä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146502#.TkDn-WEmKK8

- Tämä Tisha Be´av päivä on omistettu enemmän kuin koskaan juutalaisen kansan eheyttämiseksi, ei vain Israelissa vaan omassa maassaan ja diasporassa asuvien juutalaisten kesken. Rabbit ovat vuodesta toiseen opettaneet, että hävitykset ja onnettomuudet ovat johtuneet kansan eripuraisuudesta, joka on aina ollut kirouksena alusta lähtien. Juutalaiset ryhmät taistelivat keskenään vielä roomalaisten piirittäessä Jerusalemia ja nälänhädän surmatessa kansaa tuhansittain, eikä heille enää löydetty hautaa muurien sisältä, vaan heidät heitettiin muurien yli. Telttaliike on osoittanut solidaarisuuttaan luvaten välttää normaalirytmiin kuuluvia tansseja ja lauluja sekä kovaäänisten välittämiä puheita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146527#.TkDszmEmKK8

Vieras

#229 Re: Re: Kadosh Adonai

09.08.2011 15:15

#220: Seitsenkertaisesti! - Re: Kadosh Adonai 

 Miten tämä satukirjasta lainaus liittyy aiheeseen? Palestiinalaisilta on YK aikoinaan ryöstänyt maan perustamalla sinne Israelin valtion. Millä ihmeen oikeudella?


Vieras

#230 Re: Kadosh Adonai

09.08.2011 17:14

#217: Rivka - Kadosh Adonai

 

Kiitos vastauksestasi näin aluksi. En kokenut sitä aivan ongelmattomaksi, ja katsoin aiheelliseksi vähitäänkin oikaista ilmeisesti tapahtunutta tulkintavirhettä.

 

En luule, toisin kuin tunnut otaksuvan, että on olemassa joku ihminen, joka voi tyhjentävästi kertoa syyt holokaustin tapahtumiselle.

Itse asiassa juuri tästä syystä pidän eriskummallisena vastauksesi sisältämää jännitettä sen alun ja lopun välillä; näet yhtäältä toteat, ettet tiedä jumalan suunnitelmien syistä, mutta toisaalta sanot tietäväsi jumalan olevan rakkaus, mitä se sitten tarkoittaakaan, ja että kaikki mainitsemani seikat jollain tavalla kuuluvat osaksi jumalan suunnitelmia.

 

Kysyisin, miten tiedät esimerkiksi holokaustin olevan osa jumalan suunnitelmia; ja ennen kaikkea, miten tämä tietosi sopii yhteen väitteen, jonka mukaan et tiedä jumalan suunnitelmien syitä, kanssa?

 

Ja lopulta; miten tietosi jumalan sallimasta holokaustista ja siitä, että jumala on 'rakkaus', sopivat yhteen?

 

Rakkaudella Rivka

#231 Re: Re: Kadosh Adonai

09.08.2011 21:31

#230: - Re: Kadosh Adonai

Kiitos kiittämisestä! Minähän kuitenkin vastasin sinun kysymykseesi, etten tiedä miksi Jumala toimii, kuten tekee.

Tuntematomat ovat Herran tiet, sanotaan, mutta kuitenkin kaikki tämä historia, jota maailma on käynyt läpi ja mitä vielä tulemme kokemaan on kirjoitettu Raamattuun, kuten muutama ystävä minun kommenttini jälkeen hienosti siteerasikin Raamatusta koskien tässä tapauksessa juutalaista kansaa.

Kun tiedämme, että Jumala on Kaikkivaltias, tiedämme myös senkin asian, että MIKÄÄN tässä maailmassa ei tule Jumalalle yllätyksenä, sillä Hän tietää ennalta kaikki maailman tapahtumat alusta loppuun asti. Näin ollen myös holokausti kuului Jumalan sallimukseen, niin oudolta kun se kuullostaakin.

Me uskovaiset ja juutalaiset tiedämme, että juutalaisten ja muiden (Yeshuaan) Jeesukseen uskovien ihmisten etuoikeus olla Jumalan valittu kansa ei tule eikä ole tullut ilmaiseksi - sen me asianosaiset olemme aina kokeneet elämässämme jo historian alkuhämäristä saakka.

Abba-Isä, meidän Taivaallinen Isämme ruoskii jokaista lastaan, jonka on ottanut huomaansa, mutta se on kuitenkin tosiparhaaksemme, sen voi jokainen ainakin jälkeenpäin sanoa.

Kärsimys saa aikaan kestävyyttä, toisia se jalostaa toisia ei. Yhtäkaikki kärsimykset kypsyttävät ihmistä iankaikkisuutta varten ja se kasvattaa ihmistä, saaden useinmiten aikaan ymmärrystä ja suvaisevaisuutta muita ihmisiä ja Jumalaa kohtaan.

Tässäkin on mahdollista valita, kuinka asioihin suhtautuu - Joku ihminen antaa sydämensä katkeroitua äärimmilleen vainon, piinan ja menetysten jälkeen. Joku toinen ihminen taas valitsee ajatella toisin, hän päättää olla katkeroitumatta ja pyhittää koko loppuelämänsä rakastamalla Jumalaa ja ihmisiä.

Se ei ole missään nimessä heti tapahtuva asia, vaan pitkä prosessi, jossa ihminen päättää ikäänkuin kurottautua kaikin voimin kaiken pahan jälkeen kohti kaikkea hyvää - kohti Jumalan Rakkautta ja auttamalla ja rakastamalla muita kärsiviä ihmisiä maailmassa.

Itseni lisäksi me kaikki miljardit juutalaiset, kristityt ja messiaaniset juutalaiset voimme todeta oman elämämme myötä- ja vastoinkäymisissä, että Jumala on ollut niissä kaikissa mukana SUURESTI RAKASTAEN ja OPETTAEN meitä tätä aikaa ja iankaikkisuutta varten.

Me rakastamme Jumalaa, sillä Hän on ensin rakastanut meitä!

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikä-mikämaa

#232 Re: Re: Re: Kadosh Adonai

09.08.2011 21:39

#229: - Re: Re: Kadosh Adonai

Miltä ihmeen palestiinalaisilta - Koko palestiinaa ei ole olemassakaan, eikö tää mene jakeluun millään?????

Sensijaan jotkut muslimiporukat yrittävät väkivalloin ajaa juutalaiset pois omasta maastaan Israelista.

Höpöhöpö

#233 Re: Re: Re: Re: Kadosh Adonai

09.08.2011 23:49

#232: Mikä-mikämaa - Re: Re: Re: Kadosh Adonai

 

Väärin! Israel ei ole valtio, vaan se on juutalaisen asutuksen keskitys palestiinan alueella (Joka sekään ei ole valtio).

 

Koko israel on peruja Ensimmäisen maailman sodan jäljiltä Britannian Balfourin julistuksesta, joka lupaa oikeudet
perustaa "kansalliskoti" Palestiinaan.

 

Se ei siis ole valtion, vaan se on jokun tunkeilevan pampun päätös päättää vieraitten maista.

 

Koko populaarin olisi voinnut siirtää esim. amerikkaan, niin olisi nämäkin pelleilyt jäänyt tapahtumatta. Rättipäiltäkin saisi varmana barellin halvemmalla.


Vieras

#234

10.08.2011 09:00

Löytyykö aiempia tapauksia, että demokraattinen maa on pakotettu jakamaan maansa ulkopuolisen painostuksen seurauksena tahoille, jotka selkeästi uhkaavat tuon maan olemassaoloa!?

Vieras

#235 Re: Re: Re: Re: Re: Kadosh Adonai

10.08.2011 10:19

#233: Höpöhöpö - Re: Re: Re: Re: Kadosh Adonai

Erehdyt totaallisesti; Israelin valtio on virallisesti perustettu vuonna 1948 YK:n tuella ja suostumuksella ja se on ollut vankasti tunnustettu ja tunnettu siitä saakka kaikkialla maailmassa.

Sensijaan Palestiinan valtiota ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaankaan, vaikka he itse nimittävät itseään palestiinalaisiksi, mutta mitäään muuta maata kuin Jordania, ei heillä ole.

Jordaniassa asuu nimittäin 60 - 70 % näitä palestiinalaisia, joten voidaan todellakin sanoa, että Jordania on ainoa Palestiina maailmassa.

 

 

Shomer Yisrael

#236 Re:

10.08.2011 10:30

#234: -

Ei löydy, paitsi toisessa maailmansodassa natsit valloittivat monia demokraattisia maita ja murhasivat niissä kaikki juutalaiset, jotka vaan käsiinsä saivat ja nyt tätä juutalaisten holokaustia yritetään uudestaan viemällä heidän maansa Israel väkivalloin ja murhaamalla kaikki juutalaiset Israelissa!!!!

Yrittäköön, mutta heidän käy samoin kuin natsien - he tuhoutuvat, sillä Kaikkivaltias katselee SUURELLA kiivaudella kansansa Israelin uhkaajia ja nämä Israelille väkivallalla uhittelijat ja vihaajat joutuvat perikatoon iankaikkisesti.

 

 

S`ma Yisrael

#237 NÄIN SANOO HERRA :

10.08.2011 10:39

JOOEL 3
1. Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan
ja Jerusalemin kohtalon,
2. minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani
3. ja heittäneet minun kansastani arpaa; ovat antaneet pojan porttoa vastaan sekä myyneet tytön viinistä, jonka ovat juoneet.

4. Mitä on teillä sanomista minulle, teilläkin, Tyyro ja Siidon ja kaikki filistealaisten alueet? Tahdotteko te kostaa minulle, mitä minä olen tehnyt, vai itse tehdä minulle jotakin? Nopeasti, kiiruusti minä annan koston kohdata teidän päätänne siitä, mitä olette tehneet,
5. te, jotka olette ottaneet minun hopeani ja kultani, vieneet minun ihanat kalleuteni temppeleihinne
6. sekä myyneet Juudan ja Jerusalemin lapsia jaavanilaisille, poistaaksenne heidät kauas omalta maaltansa.

7. Katso, minä herätän heidät liikkeelle siitä paikasta, johon te olette heidät myyneet, ja annan koston teostanne kohdata teidän päätänne:
8. minä myyn teidän poikianne ja tyttäriänne Juudan poikien käsiin, ja he myyvät ne sabalaisille, kaukaiselle kansalle. Sillä Herra on puhunut.

9. Julistakaa tämä pakanakansain seassa, alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.

10. Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi. Sanokoon heikko: "Minä olen sankari".

11. Käykää avuksi, tulkaa, kaikki kansakunnat joka taholta. He kokoontuvat sinne. Anna, Herra, sankariesi astua sinne alas.

12. Lähtekööt liikkeelle, hyökätkööt kansakunnat Joosafatin laaksoon; sillä siellä hän istuu tuomitsemassa kaikkia pakanakansoja, joka taholta tulleita.

13. Lähettäkää sirppi, sillä sato on kypsynyt. Tulkaa polkemaan, sillä kuurna on täynnä ja kuurna-altaat pursuvat ylitse; sillä heidän pahuutensa on suuri.

14. Meluavia joukkoja, meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa! Sillä lähellä on Herran päivä ratkaisulaaksossa.

15. Aurinko ja kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa.

16. Herra ärjyy Siionista ja antaa äänensä kuulua Jerusalemista, ja taivaat ja maa järkkyvät; mutta Herra on kansansa suoja, Israelin lasten turva.
'
17. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka asun Siionissa, pyhällä vuorellani. Ja Jerusalem on oleva pyhä, ja vieraat eivät enää kulje sen läpi.

18. Sinä päivänä vuoret tiukkuvat rypälemehua, ja kukkulat vuotavat maitoa; kaikissa Juudan puronotkoissa virtaa vettä, ja Herran huoneesta juoksee lähde, ja se kastelee Akasialaakson.

19. Egypti tulee autioksi, ja Edom tulee autioksi erämaaksi väkivallan tähden, jota ne ovat tehneet Juudan lapsille, kun ovat vuodattaneet viatonta verta heidän maassansa.

20. Mutta Juuda on oleva asuttu iankaikkisesti ja Jerusalem polvesta polveen.

21. Ja minä julistan heidät puhtaiksi verivelasta, josta en ole heitä puhtaiksi julistanut. Ja Herra on asuva Siionissa.

Vieras

#238

10.08.2011 11:39

Adressi on tosi tärkeä ja Raamatun mukaan Israel ei häviä vaan elää, toivottaakseen Kristuksen tervetulleeksi takaisin kuninkaana.

Vieras

#239

10.08.2011 12:20

Israel palasi 1948 juurilleen YK:n päätöksellä. Sillä on oikeus olemassaoloonsa ilman terroriuhkaa ja tappamista.
Jo raamatussa kerrotaan tästä Israelille luvatusta maasta ja sen kansan vaiheista, jopa takaisinpaluusta.
PENTTI

#240 tärkeä adressi

10.08.2011 13:23

Muistakaa jokainen, jotka kuulette tästä adressista kertoa toisillenne ja MYÖS ALLEKIRJOITTAA SE

Vieras

#241 Re: Re: Re: Re: Re: Kadosh Adonai

10.08.2011 13:41


Vieras

#242 Re: Re: Re: Re: Re: Kadosh Adonai

10.08.2011 13:42

#233: Höpöhöpö - Re: Re: Re: Re: Kadosh Adonai 

 Juuri niin. Ei mene uskonnollisten hullujen kaaliin, ei millään.


Vieras

#243 Re: Re: Re: Kadosh Adonai

10.08.2011 19:32

#231: Rakkaudella Rivka - Re: Re: Kadosh Adonai

 

Kiitos jälleen vuoropuhelusta.  Jos sallit, vaikket sallisikaan, käyn kiitettävän pitkän selvityksesi läpi osissa.

 

Mikäli tulkitsen kirjoittamaasi oikein, mielestäsi kirjanne Raamattu on etukäteen kertonut holokaustin ja kaikki muut maailmanhistorian tapahtumat, niiden syyt ja seuraukset. On kysyttävä, miten tiedät tämän olevan totta; vaikuttaa mielestäni varsin fantastiselta ajatukselta, että yksi kirja sisältäisi äärettömän määrän erinäisiä tapahtumia, niiden kuvauksia ja selostuksia.

 

Sanot teidän (keiden?) tietävän jumalanne olevan kaikkivaltias, ilmeisesti siis kykenevä kaikkeen ja kaiken tietävä. Päättelet sinänsä mielestäni täysin oikein tämän oletuksen varassa, etteivät tällöin holokaustin tapahtumat voineet olla jumalallenne mikään yllätys; tämä, kuten osuvasti totesit, vaikuttaa vähintäänkin eettisesti arveluttavalta. On kuitenkin syytä huomata, että tämä oletus itsessään ei ole ainoa mahdollinen; oletus, jonka mukaan jumalaa ei ole, on aivan yhtä selitysvoimainen.

 

Lisäksi, kun otamme huomioon muiden 'ystäviesi' esittämät visiot (esim. israelilaisten auttaminen on jumalanne testi, jolla hän selvittää uskossaan/elämässään/jossain muussaan todellla oikeamieliset/vanhurskaat/syötä mukava adjektiivi tähän), vaikuttaa siltä, ettei varsinkaan tämä kaikkitietävyys tai -voipuus ole aivan selviö.

 

Sanot myös jumalanne (pahoittelen, muuten, mikäli kyse ei ole jumalastasi - tässähän ei ole tarkoitus kenenkään mieltä pahoittaa) olevan rakkaus - mutta toisaalta jumalannehan on kaikkivoipa ja -tietävä. Miksi sitten "uskovien ihmisten etuoikeus olla Jumalan valittu kansa" ei ole tullut ilmaiseksi? Mitä 'rakkautta' on tietoisesti luoda sellaiset elämän ja olemassaolon olosuhteet kuin holokaustin aikana, varsinkin kun väitetysti olisi kyky luoda jotain aivan muuta?

 

Olen myös hieman tyrmistynyt, kuinka teidän "Taivaallinen Isänne ruoskii jokaista lastaan, jonka on ottanut huomaansa, mutta se on kuitenkin tosiparhaaksenne, sen voi jokainen ainakin jälkeenpäin sanoa." Kysyn, voiko tosiaan sanoa?

Miksi isä, jolla väitetysti on kyky, tieto ja rakkaus kaikkea kohtaan, toimii tällä tavalla? Ei varmastikaan mistään käsitteellisestä välttämättömyydestä, onhan kyse kaikkivoipasta jumalastanne.

 

Sanot  kärsimyksen saavan aikaan kestävyyttä, ja että se jalostaa toisia ja toisia ei. "Yhtäkaikki kärsimykset kypsyttävät ihmistä iankaikkisuutta varten ja se kasvattaa ihmistä, saaden useinmiten aikaan ymmärrystä ja suvaisevaisuutta muita ihmisiä ja Jumalaa kohtaan."

On pakko kysyä, miksi näin on? Onko suotavaa kiduttaa jumalan nimessä jotakuta vedoten tähän seikkaan, sillä kärsimyshän näyttää olevan suorastaan jonkinlainen pedagoginen suosionosoitus?

Kuten sanoit, kysymys on tosiaan valinnasta - mutta nähdäkseni esittämällesi rakastamisen valitsemiselle ei liiemmin ole perusteita. Miksi teidän jumalaanne tulisi rakastaa? Olisiko osuvin osoitus tästä rakkaudesta kenties jumalan kiduttaminen?

 

On toisaalta hienoa, että voit puhua miljardien ihmisten suulla tässä asiassa; itsehän voin puhua vain omallani.

Toisaalta etunahan tässä on, että olen itse vastuussa omista teoistani, en kenenkään muun.

 

Sanot herranne teiden olevan tutkimattomia; kysyn, miksi joku haluaisi tutkia tällaisen herran teitä?

Totisesti, voitte rakastaa jumalaanne; miten, mietin, onkaan hän rakastanut teitä ensin?

 

 

 

 


Vieras

#244

10.08.2011 19:39

tämä adressi on tärkeä, sillä tavoin seisomme Israelin rinnalla.

Vieras

#245

10.08.2011 20:36

God bless Israel!

Vieras

#246

10.08.2011 21:28

GOD BLESS ISRAEL!
TimppaT.

#247

10.08.2011 21:29

GOD BLESS ISRAEL!!!
Rivka

#248 Re: Re: Re: Re: Kadosh Adonai

10.08.2011 22:31

#243: - Re: Re: Re: Kadosh Adonai

Tiedätkö, nyt on niin, että ateistinen - Jumalaa tuntematon ihminen ei käsitä näitä asioita, vaikka kuinka selitettäisiin.

Kyse on elämisestä ja operoimisesta kokonaan aivan toisella tasolla - Pyhän Hengen hengellisyyden ylemmällä tasolla, eikä sinne pääse muut kuin uudestisyntyneet ihmiset.

Ei niitä asioita voi mitenkään uudestisyntymättömälle ihmiselle selittää, sillä pimeys ei käsitä valkeutta, eikä pahuus hyvyyttä.

Ei sitten millään. Rukoile Jeesusta (Yeshuaa) elämäsi Herraksi, niin saat ymmärryksen kaikista kirjoittamistani asioista, tavallisella ihmisjärjellä se ei onnistu, vaan tarvitaan Jumalan antamaa yliluonnollista älyä ymmärtää nämä asiat tosiksi.

En jatka enää kanssasi tätä keskustelua, koska se on täysin turhaa ja erittäin turhauttavaa, enkä voi mitenkään kuvata sinulle käsitteitä, joista sinulla ei ole aavistustakaan.

Jumalan viisaus on kuin lukittu lähde, se ei lähde ennemmin virtaamaan, ennekuin ihminen tekee uskonratkaisun Jeesuksen, Yeshuan puoleen.


Vieras

#249

11.08.2011 09:30

KYLLÄ TÄYTYY OLLA VARSIN TÄRÄHTÄNYT, kun tulee kirjoittamaan aivan toisen adressin kommentiksi tällaista keksittyä propagandaa: ''Jumalan varjelus ja siunaus kansakunnille on sidottu siihen miten ne kasittelevat Israelia. Jumalan siunaus tulee niille kansoille jotka siunaavat Israelia ja kirous niille jotka kiroavat Israelin. Israel on vedenjakaja, nain kansat valitsevat itse joko siunauksen tai kirouksen.''
Ja sivumennen sanoen; monet Israelin toimet ovat ylimielisiä ja rikollisia!
Mitä muuta sitä voisi itseään jumalan valittuna kansana pitämiltä odottaakaan...


Vieras

#250 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadosh Adonai

11.08.2011 10:22

#235: - Re: Re: Re: Re: Re: Kadosh Adonai 

 

Ongelman perusta onkin juuri siinä että YK:lla ei ole mitään madaattia perustaa valtioita minne huvittaa. Valtio perustettiin välittämättä siellä asuvan väestön oikeuksista. Israelin valtion on laiton, kuten Hamas on mielipiteenään julkistanut.