Vihdin kirkonkylään salibandyyn (ja vastaaviin lajeihin, kuten futsal jne.) soveltuva liikuntahalli
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re:
Näin on. Tunnin päästä lähdetään 2004 ikäisen kanssa Kisakallioon Lohjalle. Ja keskiviikkona Espooseen Solvallaan.
Ja kun sarjapelit alkavat, aina mennään vieraalle paikkakunnalle, koska omassa kunnassa ei ole salia...
Ja meitä on paljon!
VSS:n kasvatti puollan tätä aivan ehdottomasti! Tarve kunnolliselle hallille ja harjoittelutiloille on ollut tilauksessa jo vuosikymmennaiä.
Töiden ja lasten muiden harrastusten vuoksi ei ole tulevaisuudessa mahdollista viedä lasta ulkopaikkakunnalle harjoituksiin.
Nuoremmille junnuille vielä löytyy harjoitussaleja. Ikävää olisi lapsen mielekäs harrastus päättää vanhempien ajanpuutteen vuoksi.
Kotiturnaukset vähentäisivät harrastuksen kausimaksuja ja olisi piristysruiske kirkonkylän yrittäjille.
Lapsille tarvitaan edullisia harrastuksia. Toisissa lajeissa kustannukset ovat jo karanneet käsistä.
Re:
Näin juuri! Tälle hallille olisi TODELLA tarvetta eikä vaan salibandyn tiimoilta. Voi kun kunnan päättäjät olisivat kerrankin fiksuja eivätkä rakennuttaisi taas jo valmiiksi liian pientä... Kannattaisi hieman miettiä millainen käyttöaste ja tarve olisi tarpeeksi isolla salilla verrattuna liian pieneen.
Re: Re: Re:
Yksi halli ei riitä ja sekin vain osan aikaa käytössä. Ei mitään järkeä säästää tässä kohtaa!
Auttamatta pieni
Turha rakentaa edes näin pientä salia, 3 osaan jaettava on ainut järkevä vaihtoehto myös koululaisten kannalta.
Tehdään halvalla ahdasta!
Kun kerran on rahaa hyysätä mamujakin, niin pitäisi rahaa löytyä myös silloin tähän.
| This discussion has been closed. |